5.5.2016

Kuvottavaa

Suloisen raikas kevätilma? Meillä on ikkunat ja ovet tiukasti kiinni, kevättuoksujen sijaan pihalla on kuvottavan voimakas lannan haju. Ilmeisesti ilmavirtaus on epäsuotuisa, ikävä pyhäpäivän yllätys. En ole herkkis, tykkään lehmistä ja navetan tuoksu on mielestäni suloinen, mutta pellolle ajettu liete on melkoinen hajuhaitta, se on oikeasti kuvottavaa. Pahoilla mielin pohdin peruvani iltapäivän kahvitteluhetken puutarhassa. Lämpö ja aurinko ovat siunattu asia, mutta tälläisenä hetkenä melkein toivoo sadetta. Maalla asuminen on kuitenkin mukavaa ja hajuhaitta on väliaikainen.

Varjohiipan nuppu on suloinen
Hassua, että jätevesilaki vahtii maaseudulla mummojen pissoja, mutta järvenrannan vieruspeltoon saa kuitenkin kipata tonnin lietettä. Onhan se varmasti hyvä lannoite, jota on käytetty kautta aikojen ja kemialliset lannoitteetkin kuormittavat vesistöjä, mutta näen tässä kuitenkin ajattelun ristiriidan.

Eilen purskahti koivuun hiirenkorvat kuin taikaiskusta. Tekisi mieli jo istuttaa ja kylvää kaikenlaista, mutta on pidettävä mielessä, että yöt ovat vielä kovin kylmiä. Kuukauden päivät pitää malttaa mielensä. Härkäpavut aion kuitenkin laittaa maahan lähiaikoina. Huomenissa vien haudalle pihalla karaistuneen äitienpäiväruusun. Ensimmäiset tulppaanit ovat aloittaneet kukinnan ja kaikki tapahtuu sellaista vauhtia, että eilen otetut kuvat ovat tänään jo vanhoja.

Esikko on maksimoinut kukinnan.
Kaunista helatorstaita kaikille!

57 kommenttia:

  1. Siitä lannanhajusta ollaan meilläkin joka vuosi "nautittu". Joka puolella tonttiamme on peltoa, mutta onneksi lähipellolle ajettu ei nyt tuoksu. Siihen on joku keino, ehkä se maa käännetään samalla, niin hajutkin menee mullan alle.
    Muistan miten naapurilla meni kesäloma ihan pilalle, kun juhannuksen ennen ajettiin litkut pellolle ja siinä ne haisi kauan!
    Eipä paljoa innosta mennä pihalle kahveille ja pyykitkin joutuu kuivaamaan sisällä. Onneksi meidän naapuri usein soittaa, milloin hän aikoo ajaa lietteen pellolleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä oli sama ongelma, mutta aiemmilta keväiltä en muista hajusta kärsineeni. Ehkä ilmavirtaukset ovat muuttuneet, puita kaadettu tai jokin muu syy tähän haittaan. Minusta näytti, että maata myös käännettiin hajuhaitan hävittämiseksi, mutta vielä se ei ole tehonnut. Varmuuden vuoksi minäkin hain pyykit sisälle.

      Poista
  2. Vuosikausia asuttiin broilerkasvattamoiden ympäröimänä. Hajuun kyllä totuttiin, vaikka kyllähän se aikas kova välillä olikin. Eikä pelkästään keväällä. Kasvattamothan tyhjennettiin aina, kun broitsut lähti teurastamoon. Ja rehu, jota tuotiin siiloihin, haisi ihan yhtä pahalle, kuin miltä se haisi sitten syötynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Broileritiloista ei ole kokemusta, mutta ennen kuin muutin tänne vierailin usein paikkakunnalla ja lähistöllä oli sikala. Siitä lähti myös hyvin voimakkaat odyyrit ympäristöön. Maalla asuessa on totuttava monenlaisiin hajuihin ja kaupungissa haisee mielestäni pahemmalle.

      Poista
  3. Se haju on kamala. Asuimme joskus lapsuudessani pellon vieressä. Joka kevät oli ne pari päivää, kun haju oli aika tymäkkä.

    Nyt tosiaan kevät etenee sellaista kyytiä, että ei millään ehdi mukaan. Se sama halu kylvää ym. olisi minullakin. Vaikka retiisi, porkkana, salaatti ovatkin jo kylvettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi haju katoaa melko pian, yllätysmomentti vain on hurja kun ajattelee astuvansa raikkaaseen kevätilmaan ja kokemus onkin täysin toinen. Retiisin minäkin kylvän tänään, salaattiakin voisi harkita. Porkkana onkin jo maassa ja sipulit.

      Poista
  4. Olen kanssa ihmetellyt tuota, miten litettä saa ajaa pellolle ja sitten ihmisten jätteet ovat niin saastuttavia?? Sauvossakin sikalan lietteen ajetaan pelloille jotka ovat meren vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa lanta-ajettulussa on jonkinlainen ristiriita. Mutta jostakin kuormitusta kai on lähdettävä vähentämään. Täällä järven tilanne on erittäin huono ja jonkinlaisia suosituksia lannankäytöstä on olemassa. Mutta lehmät ulostavat ja jonnekin liete on poistettava. Perinteisesti se on aina käytetty lannoitukseen.

      Poista
    2. Saa ihmisenkin kakan laittaa pellolle. Meillä on kuivakäymälä, jonka kakkt ja pissit ensin kompostoidaan kasassa siellä pellolla ja sitten kahden talven jälkeen laitetaan pellolle ja seuraavana syksynä syödään porkkanoissa :) On ihan eri asia se, että kakit ja pissit menevät veden kera jätekaivoihin ja sieltä valuvat vesistöihin ilman kompostointeja.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä, kompostikäymälä olisi ratkaisu ihmisten jätöksiin maaseudulla. Aiemmin kun minulla oli vain ulkovessa, piti jäte kompostoida, nyt se viedään tankkiautolla pois umpisäiliöstä. Vähän hölmöä.

      Poista
  5. Jotkut häiriintyy hajuidta, toiset äänistä. Omasta mielestäni se lasten jatkuva huutaminen ja kirkuminen on pahempi haitta. Ja sitä on vuodet ympäriinsä joka päivä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haitta kestää vain päivän tai pari, oikeasti en kauheasti tästä häiriintynyt, tuli vain harmillisesti juuri pyhien aikaan. Mutta maanviljelijän on tehtävät toukotyönsä silloin kun ehtii. Jatkuva, voimakkas meteli on tietysti rasittavaa ja stressaavaa. Ihmiset ovat eritavoin herkkiä asioille, toista jokin häiritsee ja toinen ei edes huomaa.

      Poista
  6. Moottoripyöräillessä meinaa tukehtua välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin ei auta kuin lisätä kaasua :)

      Poista
  7. Voi... kaunista ja hajutonta helatorstaita sinne! Toivottavasti tuulen suunta kääntyy.
    Ihana maksimiesikko, hyvä huomio tuo, että eilen otetut kuvat ovat jo vanhentuneita, juuri niin. Kauheaa slow-ihmiselle, stressaa hieman :-D
    Täälläkin joskus keskustellaan naapureiden kanssa tuosta lanta/ihmisjätösasiasta. Lehmät laiduntavat keväästä syksyyn kylän niityllä, jonka keskellä on iso avo-oja, joka johtaa merenlahteen. Mikähän määrä lehmien jätöksistä johtuu sitten sinne, en tiedä. Mutta tuntuu hassulta, että ihmisten lanta täytyy koteloida visusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman stressaa tosiaan tämä kevään pikavauhti. On oltava tarkkana, että ehtii bongata kaikki kukkijat. Mutta ihanaa tämä lämpö ja valo.
      Lehmiä ei voi komentaa olemaan siistimmin tai käymään vessassa, mutta ihmisille voi antaa määräyksiä. Maatalouttakin tarvitaan, olisi kehitettävä suodatinaltaita vesien suojelemiseksi. Joissain kohdin täällä sellaisia onkin. Yksittäisen ihmisen jätökset tuskin ovat haitaksi, mutta viemäreiden ylivuotokin ohjautuu vesistöihin. Tällä seudulla oli sellainenkin katastrofi, mutta nyt onneksi korjattu. Kompostikäymälä on passeli ratkaisu ihmisen jätteille.

      Poista
  8. Kyllä kevään tulon maalla tietää hajusta, jos ei muusta;) Ja haju on tosiaan joskus imakampaa;) Tuulet varmaan vaikuttaa. Ja varmasti pidempi kuivempi jakso, luulisin. Onneksi sade armahtaa välillä ja vie hajun tosi nopeasti pois.
    Tuota samaa on ihmetelty, että on melkoinen ristiriita siinä, että on pitänyt rakennella hirmu systeemit vessaa ja vesiä varten ja vieressä ajetaan lantaa niin että kaaressa lentää...
    Muutenhan se kuuluu maalle lannan haju, mutta toden totta pyhät toivoisi pyhitettävän. Ja oman jännitysmomenttinsa tuo aina hieman isommille juhlajärjestelyille se, että täräyttääkö viljelijät pellolle traktorin ja lantasäiliön kanssa juuri samaan aikaan vieraiden kanssa tai juuri ennen sitä 
    Mukavia kukkaishetkiä Sinulle ja Nerolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neroa eivät hajut tunnu haittaavan vaikka se on taatusti tarkka-aistisempi kuin minä. Onneksi hajut katoavat nopeasti, mutta juhlien kannalta asia on hieman ongelmallinen. Äitienpäivää kuitenkin vietetään jo raikkaammassa ilmassa :)

      Poista
  9. Ihmettelimme 10vuotta sitten jätevesilakia kun asensimme mökille säiliöitä ja samaanaikaan naapurin isäntä ajaa viereiselle pellolle lietettä... Hajuihin olemme mekin siis tottuneet, joka kerta se kyllä yllättää. Mutta se kuuluu maaseudulle luonnollisesti. Ihania esikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä hajut kuuluvat maalaiselämään kuten lehmätkin. Moneen kertaan sudeksi todettu jätevesilaki on kirpaissut monia ikävästi varsinkin kun selkeitä sääntöjä ei ole esitetty, tai niitä muutetaan kaiken aikaa. Kuinkahan monta miljoonaa asian kanssa pähkäily on lohkaissut valtion budjetista.

      Poista
  10. Härkäpavut kestävät viileääkin maata, kylvän sen ensimmäisten joukossa joka vuosi. Jätevesiasetus on melkoinen susi, onneksi siihen on tulossa helpotuksia/parannuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkäpavut ovat likoamassa, laitan ne maahan vielä tänään. Harmittaa niiden puolesta, jotka ehtivät ensimmäisen jätevesisuden ohjeiden mukaan hankkia toimimattomia ja kalliita puhdistusratkaisuja.

      Poista
  11. Asuimme yli kymmenen vuotta Ilmajoella keskellä peltoja ja vieressä jättisikala lietealtaineen.
    Sen omistajalla sentään oli hienot vehkeet jossa liete tuli letkuja pitkin suoraan maanpintaan ja kone käänsi lietteen samantien pinnan alle. Se vähensi vähän hajuhaittaa. Muistan kuitenkin kerran kun olimme nauttimassa lettukestejä pihamaalla niin pienemmän sikalan omistaja tuli 10m päähän pellolle ja räväytti perinteisellä systeemillä paskan tankista niin, että rapa roiskui pitkälle. Silloin ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Taisimme kyllä nauraa koska se oli jo niin koomista. Nyt ei ole enää niitä ongelmia kun asutaan etelässä ja lähellä on lähinnä hevosia.
    Olen vasta-aloittelija kasvimaaviljelyssä niin kysyisin voiko tosiaan laatikkoviljelyssä jo laittaa siemeniä maahan? Olen luullut, että vasta kesäkuun puolella. Mites perunoita saaviin juhannukseksi voiko jo laittaa?
    Vielä kysymys, sinulla on kuulemma upea unikkopelto ja olit lähettänyt Jovelaan pussillisen siemeniä. Voiko sinulta ostaa unikoiden siemeniä vai menevätkö ihan omaan käyttöön. Minun suuri unelma olisi tuollainen rehevä puutarha kuten sinulla, mutta olen niin aloittelija, etten oikein tiedä miten lähteä sitä rakentamaan.Teetkö työksesi puutarhaneuvontaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikalan tuoksut ovat tosi heviä :) Työkseni en tee puutarhaneuvontaa, mutta mielelläni annan neuvoja jos osaan. Voisin myös suositella äskettäin ilmestynyttä kirjaa; Keittiöpuutarha, siemenestä lautaselle. Siinä on paljon tietoa kaikesta kasvimaahan liittyvästä. Vielä ei kannata kylvää muuta kuin kylmänkestäviä lajeja, esimerkiksi retiisi ja porkkana on minulla jo kasvamassa harson alla. Siemenpusseissa on usein ohjeet kylvöajankohdasta ja kasvuvaatimuksista. Itäneet perunat laitoin saaviin turvemultaan, mutta ulos en vielä uskalla niitä viedä, odottelevat kuistilla. Unikkoniittyni on oikeasti vajaan parin neliön kokoinen, lisäksi olen viskonut siemeniä vähän sinne tänne. Niitä voi kylvää jo nyt. Siemeniä on vielä runsaasti joten laitapa osoitteesi blogin sähköpostiin niin pannaan unikkoniitty tulemaan. Yhden ohjeen voisin vielä antaa: Kaikkea ei tarvitse saada heti valmiiksi, kasvimaata voi laajentaa ja sommitella vähitellen, vuosi vuodelta. Iloisia viljelyhetkiä!

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Unikkoniitty olisi aivan mahtava juttu! Kiitos laitan osoitetta.

      Poista
    3. Tarkkaile postiasi :)

      Poista
  12. Voihan lannoite sentään, nyt kun vielä säät hellii. Zemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma on raikastumassa, huomenna varmaan voi jo puuhastella pihalla pidättämättä hengitystään :)

      Poista
  13. Kaunis esikko! Toivottavasti ilmavirtaukset vähän muuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo aromit katoavat nopeasti. Madot ovat varmaan innoissaan lantapläjäyksestä.

      Poista
  14. Kyllä moisesta hajuhaitasta mielensä helposti pahoittaa. Nuo siniset esikot taitaa olla nyt kukassa vähän joka puolella Suomea =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain noita esikoita viime keväänä ystävältä, kiva että pärjäsivät talven ja kukoistavat.

      Poista
  15. Onneksi tämä on kuitenkin väliaikaista. Mutta kannattaa lohduttautua sillä että kyseessä ei ole se sikalan liete.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliaikaista ja jopa hetkellistä, huomenna aamu alkaa jo raikkaammissa merkeissä. Eikä pelto ole des ihan vieressä, vain kerran aiemmin muistan joutuneeni hajupakolaiseksi. Se on niin tuulista kiinni.

      Poista
  16. Hajuihin se kummemmin enää puuttumatta kysäisen vaan, että mahtaaks talven yli Lillassa talvehtineet loput unikkopellon siemenet lähteä itämään? 😉 Niitä vähän jäi ja eilen roiskasin toiveikkaana maahan -viime kesänähän sateet sai maata pitkin lakoon sen koko hyvän yrityksen.
    Ja se vaaleanpunainen minttu otti kyllä nokkiinsa jostakin, en löydä sitä enää mistään....mahtaiskos saada uuden 😳 (systerille kans, sillähän se ei lähtenyt alkujaankaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa itävätkö kylmässä säilytetyt siemenet, mutta ainakin tuolla mullassa talven viettäneet, siis itse kylväytyneet ovat lähteneet kasvuun. Voin kyllä lähettää sinullekin uuden siemenpussin jos haluat. Minttu alkaa nostaa päätään ja sitä kyllä riittää jaettavaksi. Laitan tulemaan kun kerkeän. Ja systerille kans :)

      Poista
    2. Mielelläni otan unikkopellon pussissa vastaan, omppupuun alla on sille nyt hyvä tila ilman mitää joriineita 😉

      Poista
    3. Laitetaan Kusti asialle :)

      Poista
  17. Ymmärrän hyvin kuvotuksesi. Tänään mökkireissulla ajoimme lietelannalla lannoitetun pellon ohi ja jo hetken haistelu tuntui inhottavalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lievä lannan aromi ei haittaa, mutta nyt oli niin sietämättömät katkut, että elimistö yritti reakoida oksentamalla. Sisälle hajut eivät kuitenkaan tule kun pitää lävet kiinni. Luulen, että huomenna ongelma on jo ohi.

      Poista
  18. Nyt jo muualle muuttanut naapurimme säästi jätekuluissa ja tyhjensi sulan maan aikaan lokakaivonsa 1500 neliön pihalleen. Koko tienoo haisi karmealla muutaman päivän. Tämä on pohjavesialuetta ja tietenkin sinne lokasäiliöön meni vessajätösten lisäksi tiski- ja pyykkivedet. Ei siis kovin ekologista. Nyttemmin alueellamme on kunnallistekniikka.

    Nyt täytyy koko ajan muistuttaa itseään, ettei istutusten kanssa kannata kiirehtiä, sillä vasta on toukokuun alku ja lämmöstä huolimatta vielä voi tulla kylmiä öitä.

    Kaikki pamahti kasvamaan niin hurjaa vauhtia, että nippanappa ehtii kuvata. Ei kuitenkaan blogiin niistä kirjoittaa. Varsinkin, kun ei millään raaski tulla sisälle tietokoneen ääreen istumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt repesi nauru, kuka tyhjentää lokasäiliönsä omalle pihalleen. Voi kauhistus, se on jo suuri hygieniariski, pohjavesistä nyt puhumattakaan. Täällä on ollut vielä pakkaslukemiakin aamuyöstä, joten istutusasiat saavat odottaa. Kevät on epäluotettava, kannattaa odotella vielä. Ulkona on ollut melkein liian kuumaa touhuta päiväsaikaan. Äsken kuuntelin käen kukuntaa.

      Poista
  19. Se lietteen haju on todellakin kuvottava. Meillä mökillä jokakeväinen ilmiö, lähipelloille kun ajetaan sikalan lietteet. Ja sieltäpä ne savimaasta sadeveden mukana kulkeutuvat kätevästi mereen. Ja sitten ihmetellään, että miten se järviruoko nyt noin tuppaa kasvamaan kaikki rannat umpeen. Miksiköhän? No, onhan siihen muitakin syitä, mutta lannoituksella on varmasti oma osuutensa soppaan. Täällä päin ei vielä ole lietelitkua ajettu, sitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikalan lietteet ovat paljon karmeammat kuin lehmän. Maan lannoittaminen kuormittaa vesistöjä, varsinkin kun talvetkin ovat niin lauhoja, maa ei routaannu ja sade huuhtelee ravinteita. Mutta ilman lannoitusta ei saada satoa nykyisillä viljelytekniikoilla. Onneksi hajuhaitta ilmenee vain keväisin, muutoin maalla on raikas ilma.

      Poista
  20. Istanbulissa oli joka vuosi uhrijuhlan ajan karjamarkkinat naapurissa ja silloin oli kyllä ikkunat visusti kiinni ja haju melkoinen. Tänään olen itse itseni hajuhaitta, kun kohta lähden kasvilaatikoita lannoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karjamarkkinat Istanbulissa kuulostaa eksoottiselta, nuo uhrijuhlat ovat minulle käsittämätön asia. Olen joskus Aasiassa törmännyt sellaisiin, kamala kokemus. Kasvilaatikoiden lannoituksesta aiheutuva hajuhaitta on hyvin paikallinen :)

      Poista
  21. Tuttua tuo kauhea haju, meillä on sikala tuossa vieressä ja lähinaapurissa suuuuri karjatila, jossa tankeilla kuljetetaan lietteet ensin välivarastoon ja sitten pellolle. Vaikka tosiaan säädöksissä on että liete pitäisi kyntää/äestää maahan mahdollisimman pian, haitta on niin hirveä ettei sitä ole edes sisätiloissa suojissa! Ja jos tosiaan sattuu vielä sade samaan aikaan, niin valtaojia pitkin kaikki ravinteet iloisesti valuvat pelloilta vesistöön. Kyllä siinä maalla-asuja on ihmeissään, jätevesiasetuksia on kiristetty, kaivoille asetettu jos vaikka millaisia vaatimuksia, runkoviemäreitä rakennettu (täälläkin siitä on käyty melkoinen kädenvääntö) ja jos kaivot vielä on ja ne tyhjennetään, tyhjennysmaksu on moninkertaistunut. Tästä riittäisi puhuttavaa ja puitavaa vaikka kuinka paljon :D

    Mutta, onneksi kevät on ilon ja itsehillinnän aikaa, kasvimaa kutsuu ja kasvihuone istuttamaan, mutta kokemuksen syvä rintaääni toppuuttelee ahnasta tarhuria!

    Ihania kuvia kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lähistöllä on vain pari hyvin pientä karjatilaa, joten ihan turhaan valitan. Umpisäiliöiden tyhjennys kallistuu myös vuosi vuodelta, kompostikäymälä houkuttaa. Mietin myös millaisia kemikaaleja ympäristöön tuottavat kemialliset pienpuhdistamot, joita asennetaan uudisrakennusten järjestelmiin. Onko se vähemmän haitallista kuin saostuskaivot selviää vuosien kuluttua. Jätevesilakia on rustattu täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella ja luultavasti ihan mututuntumalla.
      Itsehillinnästä en näin keväällä tiedä, mopo meinaa keulia taimimyymälöiden annin edessä :) Tänään on jo hyvä ilma, aion viettää sen kotipihalla :)

      Poista
  22. "Raha haisee" =) Tämä on niitä maalla asumisen ihanuuksia, joihin ei totu koskaan. Meilläkin sikalan tuotokset haisevat lähipelloilla ja silloin vaan toivoo että ei tuulisi sieltäpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenteista huomaan, että olenkin tosi onnekas. Hajuhaittani alkoi vaikuttaa kovin vaatimattomalta muihin verrattuna. Ei sikalaa lähimaillakaan, eikä suurnavettaa.

      Poista
  23. Nyt on kasvu hurjaa, eilisen kuvat ovat tosiaan historiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä meinaa perässä pysyä, ihan tunneittain lisääntyy kukinta ja kasvuvauhti huimaa päätä :)

      Poista
  24. Hyvää kevättä tänne! Kevääseen maalla kuuluu kiurun laulu, kasvun ihme, leuto tuuli joka tuo tullessaan toukotöiden äänet ja hajut....

    Parempi kumminkin että lannoitetaan lannalla kuin että käytettäisiin kemiallisia lannoitteita - maa pysyy paremmassa kunnossa kun sinne lisätään humusta joka vuosi. Muistan lannanajon lapsuudestani. Isä teki pitkää päivää pelloilla, jotta sai ajot ja äestykset ja kylvöt tehtyä hyvän sään aikana.Se haju nyt vain kuului niihin päiviin, ulkoleikit siirtyi muualle traktorin ajoreitin tieltä ja pyykit pestiin jonakin muuna päivänä. Yleensä meillä lapsilla oli niin paljon puuhaa, ettten muista kovin paljon hajuihin kiinnittäneeni huomiota.

    Nykyisessä kodissa meidän lähinaapurissa on sikala, ja sen tuoksu on kyllä vielä potenssiin erimoista kuin lehmänlannan haju. Tänä keväänä on satanut ilahduttavan paljon, ja sade raikastaa ilman ja vie maankäännön ohella hajut mennessään. Surullisempaa kuitenkin olisi, jos tuota lannanhajua ei enää keväällä olisi - silloin ei olisi enää maatilojakaan, joissa meille tuotettaisiin puhdasta suomalaista ruokaa. Tänäpäivänä tuntiessani lannan hajun nenässäni, mielessäni siunaan niitä uutteria maanviljelijöitä, jotka toukotöitä vielä epävarmoista tuloista riippumatta jaksavat tehdä.:)

    Olen kanssasi samaa mieltä; kaupungissa haisee paljon pahemmalle!

    Ihanaa kevätkasvuhuumaa sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä, onneksi on vielä karjatiloja ja kotimaisia maitotuotteita. Pieni harmi tuo hajuhaitta on. Enemmänkin järkyttävä yllätys kun astuu ulos ja on vetämässä keuhkot täyteen raikasta kevätilmaa :) Hajun ajaksi voi keksiä muuta puuhaa, mutta pihajuhlien suhteen yllätys on kurja. Kaupungissa haisee aina.

      Poista
  25. Liete on kyllä hajuna sellainen kaikkeuden täyttävä ;D Täälläkin taisi joku jotain pellolleen ajaa, mutta onneksi haju tuli vain vienona aavistuksena. Täällä vissiin laittavat aikalailla samoina päivinä lietteet pelloille, kun keväisin ja syksyisin tuntuu olevan vain se yksi päivä, jolloin hajua tulee. meitä peloteltiin, että kun muuttaa maalle, niin koko kevät ja puolen syksyä haisee kamalalle.

    Vaan mikä röyhkeys oli levitellä lietteet juuri kun porsliinit oli siellä kiillotettu keväiseen kahvihetkeen ;D Höh!

    VastaaPoista
  26. Unohdinpa mainita, että eilen pääsin kylvämään unikot uuteen multaan :) Nyt jännätään nouseeko, koska ja milloin nähdään kukkina ;) kiitos siis vielä kerran ainakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siemenet pääsivät suorittamaan tehtäväänsä. Toivottavasti ne kukoistavat. Maalla on maaseudun tuoksut, eikä pitäisi valittaa kun täällä valinnut asua :) Tällä seudulla hajuhaitta on lyhytaikainen, vain pari vuorokautta.

      Poista

Kiitos kommentista