23.6.2016

Aaltoseikkailulla

Meidän kylällä, Viedalin kartanolla on saatu nauttia tänä kesänä koko perheen musiikkinäytelmästä, Aaltoseikkaulu.

Näytelmässä Meri-tyttö tutustuu aaltojen saloihin isänsä verstaan aaltokokoelmassa. Pari radioaaltoa pääsee karkaamaan ja niitä etsiessä tutustutaan moneen muuhunkin aaltoilmiöön.

Hurmaavan pörriäisen perän pörinä sai tärähdyksessä väärän taajuuden.

Mika Haaranen on ollut käsikirjoittamassa näytelmää ja hänen käsialaansa on myös ympäri miljöötä levitetyt lavasteet. Hän esitti näytelmässä Merin isää.

Yleisö sai istua aaltojakkaralla.

Opin, että aaltoja on monenlaisia.

Näytelmän jälkeen Viedalin nykyinen emäntä, Annukka Lyra, kertoi kartanon historiasta ja esitteli paikkaa yleisölle.

Pähkinäpuut ovat sulkeneet kartanon vanhan pihatien.

1800-luvun puoliksi sortunutta taloa alettiin kunnostaa talkoovoimin ja nyt vanha rakennus on ryhdistäytynyt uuteen loistoon ja saanut elämää ympärilleen.









Hieno nukkekoti, jossa on irroitettava etupaneli.

Yläkerran portaat ovat pelottavan jyrkät.



Mallikappaleita lukemattomista tapettikerrostumista on kehystetty seinälle.



Puutarhaan on istutettu viiniköynnöksiä.

Lukematon määrä työtunteja ja raivaamista on takana, että on päästy tähän vaiheeseen.

Mukana on pientä ja suurta ahkeraa talkoolaista.
Olipa elämyksellinen ilta kotikylällä.


Lisää Viedalista voit lukea täältä.

16 kommenttia:

  1. Mikä paikka! Hieno tunnelma, ja mainiot nuo kaikki aaltoideat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma tilalla oli upea. Mainiota, että elämykset tulevat melkein kotiovelle.

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja varmasti upea elämys.
    Ihanaa Juhannusta Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieno elämys ja nyt katselen tuota paikkaa aivan eri silmin.

      Poista
  3. Vaikuttaa ihastuttavalta tapahtumalta! Ja se on aina hatunnoston arvoinen asia kun vanhoja kaunokaisia kunnostetaan arvostaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, ihailen tarmoa, jolla tätäkin vanhusta on ryhdytty pelastamaan. Paikan historia on kuin tarusta Blåfieldeineen ja dekadenssin ajan satunnaisine kulkijoineen.

      Poista
  4. On siinä tehty kartanolla mahtava työ. Aaltojakkarat on hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudisasutushenkeä on tarvittu paikan raivaamisessa ja kunnostamisessa.

      Poista
  5. Hienoa, että löytyy nuoria perheitä, jotka haluavat kunnostaa ja vaalia vanhaa. Lisäksi vielä järjestää tuollaisen esityksen pihallaan.
    Aalloissa on niin paljon eri merkityksiä, että aina siitä yhden näytelmän aikaansaa.
    Mainiot jakkarat!
    Suloista Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aalloista on moneksi. Näytelmän inspiraation lähde on ollut Gavin Precor-Pinneyn teos, Aallontarkkailijan opas. Esitys oli hienosti tehty sopimaan sekä lapsille, että aikuisille. Ja kartanoon tutustuminen piste hienon illan päälle.

      Poista
  6. Mahtavaa että vielä löytyy noin aikaan saavia ihmisiä, joiden töiden tuotoksista saa nauttia koko kylä 😊 ihanaa että vanhoja taloja remontoidaan ja pidetään kunnossa, tuokin talo saanut uuden elämän. Mukavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvostan kovasti ihmisiä, jotka eivät luovuta raunioidenkaan edessä, vaan näkevät mahdollisuudet ja käärivät hihansa.

      Poista
  7. Kaunis kartano. Hienoa, että kunnostetaan. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Hyvää juhannusta sinullekin.

      Poista
  8. Olipa upea kuvakokoelma tuosta paikasta!
    Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kartanomiljöö oli inspiroiva paikka.

      Poista

Kiitos kommentista