17.6.2016

Ennen sateita

Sataa kuin saavista kaataen, viimeinkin. Maa on kaivannut kastelua jo pitkään, tämä vesi tulee tarpeeseen. Ennen sadetta ehdin hetken kierrellä puutarhassa kameran kanssa. Valtava suviruusukasvusto on täynnä kukkia, se tuntuu vain rehevöityneen kurjasta viime kesästä ja ankarasta talvesta huolimatta.



Myös juhannusruusut kukoistavat tällä seudulla ennennäkemättöminä valkoisina pilvinä. Toisella puolen pihaa ne ovat jo kukkineet, toisaalla vasta aloittelevat.

Muutama vuosi sitten löysin metsiköstä kuusien keskeltä ränstyneen koiranheisipensaan. Siirsin siitä taimen pihan reunalle ja nyt sekin kukkii komeana. Olisipa kiva jos tähän tulisi vielä punaiset marjat.

Akileijat kuljeskelevat ja kukoistavat siellä täällä. Niitäkään ei ankara talvi näy koetelleen.

Tälläinen uusi väriversio on ilmestynyt kukkijoiden joukkoon.

Matala neidonkurjenpolvi aloittelee kukintaa.

Vanha tarhapioni on tehnyt poikasia ja tämäkin uusi puska on ilmestynyt yhteen kukkapenkkiin vaivihkaa.

Viime kesän bloggaajatapaamisesta, Lauran pihalta tuomani tarhatyräkki selvisi talvesta hienosti.

Kasvimaata värittävät suuret ruoholaukkapuskat. Vaikuttaa siltä, että sateinen viime kesä antoi niille tuuheutta ja kukintaintoa.

Viime kesän muotikasvi, morsiusleinikki kasvaa suurena puskana. Halusin tämän omaan puutarhaani vain koska muutkin halusivat, mutta olen heräteostokseen erittäin tyytyväinen. Hento kukinto sopii erinomaisesti samaan aikaan kukkivien topakoiden laukkojen ja tulppaanien keskelle.

Muutaman kypsän ahomansikankin olen jo saanut maistaa.

Näin kauniin toukan ja sen kodin löysin puskassa rytyssä olleesta mansikkakankaasta. En raatsinut ottaa muovia käyttöön, vaan varovasti taittelin sen niin, että toukka jää turvaan ja sateensuojaan. Tunnistaako joku tämän, toivottavasti ei ole paha tuholainen, vaan kaunis perhonen. Koko komeus on noin 4 sentin pituinen.
Mukavaa viikonloppua kaikille!



66 kommenttia:

  1. Ihanaa väriloistoa! Onpa hieno toukkapesä! Pihassamme on ensimmäiset ahomansikat kypsymässä :) -emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksena syödään oman pihan mansikoita, satoi tai paistoi. Puutarhamansikatkin kypsyvät hyvää vauhtia.

      Poista
  2. Tosi hyvin kukkii sinulla! Onko tuo ekan kuvan ruusupensas sellainen piikitön? Näin sellaisen pari päivää sitten ja olin ihan ihmeissäni kun siinä ei ollut piikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suviruusussa on piikkejä, koko varsi on pienten piikkien peittämä. Piikittömiä pensasruusujakin on, mutta nyt en muista nimiä.

      Poista
  3. Ihanat kukat ja kuvat. Taidanpa ottaa lapion mukaan lenkille. Silmissäni siintää koiranheisi lenkkipolun varrella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranheisillä kesti aika kauan asettua uuteen paikkaansa, mutta kun se lopulta alkoi viihtyä, kasvu on tehokasta. Sen huono puoli on, että sitä vaivaa joka kesä jokin lehtiä rei'ittävä ötökkä, mutta kasvi ei näytä siitä kärsivän. Minusta näyttää, että se tekee kukinnot edellisvuoden oksiin.

      Poista
  4. Suviruusu ja koiranheisi sekä paljon muuta kaunista taas kerran....
    Toukasta en tiedä mutta hyvä kun suojelit...
    Sataa ja kyllä se tulee tosi tarpeeseen.
    Mukavaa viikonloppua myös sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! Eihän noin söpöä toukkavauvaa voi jättää heitteelle. Hyönteismaailma on ihmeitä täynnä, sitä saa kummastella kun kulkee nenä maassa :) Olen kiitollinen kunnollisesta kastelusta.

      Poista
  5. Upeita kuvia!
    Suviruusu on ihana ja juhannusruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruusut ovat puutarhan aatelia ja niin ihastuttavia kukkiessaan.

      Poista
  6. Onpa suviruusun kukka kaunis pilkullisine terälehtineen. Akileijatkin ovat ihania, kuin myös kaikki muut kuvaamasi kasvit.
    Vesisade saisi jo loppua. Eiköhän kaikki ole jo tullut kastelluksi moneen kertaan, mutta edelleen sade ruikuttaa piipunpeltiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suviruusu on suloinen, olen tyytyväinen, etten ehtinyt leikata sitä alas keväällä vaikka niin suunnittelin. Antaa nyt sataa muutaman päivän, saadaan kunnon syväkastelu. Tosin tänä iltana on suunnitelmissa kesäteatteri, joten esityksen vuoksi toivon poutaantuvaa :)

      Poista
  7. Upeaa kukintaa. Tuon morsiusleinikin voisi itsekin hankkia puutarhaan. Nappileinikki minulla onkin jo. Se löytyi viime kesänä ojan pientareelta ja siirsin sen puutarhaan.
    Täälläkin on eilisen aikana satanut oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni hankki viime kesänä morsiusleinikin puutarhaansa ja se on todella kaunis ja siro lisä kukkapenkkiin. Kukkii pitkään ja sopii yhteen monien lajien kanssa. Nappileinikki on myös soma, hieno ojanpiennarlöytö.

      Poista
  8. Sade tuli todella tarpeeseen.
    Tykkään kuvistasi!!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marliska! Minulla on ollut jonkinlainen kuvauskriisi. Liekö kriittisyys omiin kuviin kasvanut taitojen edelle :)

      Poista
  9. Kuvasi ovat tarkkoja ja kauniita. Selvästi keskityt kuvien ottamiseen. Niistä ei voi koskaan sanoa, että "räpsin muutaman kuvan". Onko se sitten paneutumista!
    Siron valkean morsiusleinikin takaa paistaa vahvoja violetteja kukkia - mikä herkullinen yhdistelmä. Tuo ryhdikäs käpykivipylväs villien akileijojen keskellä on aivan yhtä hurmaava.
    Olen onnellinen, että sataa edelleen. Vesi tulee suihkuna, joka kastelee maata eikä rankkoina tulvina. Maa imee ahnaasti kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irene! Kuten tuossa yllä Marliskalle sanoin, on kuvaaminen ollut kovan kritiikin kohteena :) Joskus vain räpsin kuvia, silloin ajattelen, että informaatio saa mennä estetiikan edelle :) Mutta kun oikein keskittyy kuvaamiseen, ottaa aikaa ja odottaa oikeanlaista valoa, tulos on huomattavasti parempi. Meillä on tihuttanut ja tihuttaa jatkuvasti rankan sateen jälkeen, nyt maa imee veden syvälle ja kasvu saa uutta pontta.

      Poista
  10. Upeaa kukintaa puutarhassasi kyllä vesi tekee hyvää kasveille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinnan riemua! Nyt ovat viimeisetkin siitepölyt huuhtoutuneet ja kaikki on pesty kunnolla :)

      Poista
  11. Kaunista kukintaa!

    Muistan koiranheisipuun kauniit kukat ja marjat lapsuudesta. Koirien ystävänä puu jäi hyvin mieleen ja kiehtoi pienen lapsen mieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän pensas on saanut nimensä? Onko koirilla sen kanssa yhtä paljon tekemistä kuin kissoilla kissankellon kanssa :)

      Poista
  12. Täällä saatiin kanssa eilen sellainen tehokastelu, että. Meidän tytöt oli juuri silloin tulossa kirjastosta pyörällä kotiin. Jostakin syystä eivät ymmärtäneen sateen tarpeellisuutta ja hienoutta siinä hetkessä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokastelu tuli tarpeeseen, mutta enpä olisi halunnut minäkään olla pyöräilemässä sen aikana :)

      Poista
  13. Kaunista! Sade tuli kyllä tarpeeseen. Kovin oli kuivaa, mutta nyt tuntuvat kasvit vihertyneen ja kukkaloiston kirkastuneen. Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna-Liisa! Sade ja aurinko vuorotellen tekee kesästä mainion, jos on vain jompaa kumpaa ei kasvu onnistu hyvin. Tosin keinokastelu on mahdollista, mutta keinopouta ei onnistu :)

      Poista
  14. Eiliseltä sademittari oli täpötäynnä, yli 50 milliä tuli. Tänään tuntuu jatkuvan, toistaiseksi hieman maltillisemmin. Onneksi tulee vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sademittari tulvii täälläkin. Pitääkin käydä välillä tyhjentämässä. Sade raikastaa ja rehevöittää ympäristön.

      Poista
  15. Kyllä on kaunista ja kukkivaa, niin viehättävän näköistä. Meilläkin saatiin sadetta, Juhuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viime kesän jälkeen hihkun aika maltillisesti sateesta, mutta tämä tuli tosi tarpeeseen ja lämpöä ja poutaa näkyy onneksi tulevaisuudessa.

      Poista
  16. Upeata ruusujen kukintaa. Ja koiranheisi on kyllä tavattoman nätti pensas. Kannattaa pitää pihalla, vaikka tekeekin paljon siementaimia pitkin poikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla metsikön pimeässä koiranheisi ei juurikaan ole levinnyt, mutta oli sen ympärillä taimia, joista yhden siirsin pihaan. Karsin vähän alkuperäisen ympäristöä ja sekin alkoi kukkia iloisena. Pitääpä tarkkailla, ettei koiranheisi osoita valtapyrkimyksiä :)

      Poista
  17. Ihania kuvia ja juttuja pihallasi. Koiranheisi on minun lempikasvi, kun sitä kasvoi lapsuudenkodin pihalla ja jostain syystä tykkään samoista kasveista, mitä silloin oli. Vielä en ole saanut sitä kuitenkaan omaan mökkipihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, lapsuuden kotipihan tutut kasvit ovat erityisen rakkaita. Monta kasvia sieltä ehdin siirtääkin ennen kuin paikka siirtyi uusien omistajien hoitoon.

      Poista
  18. Onneksi oma läntti on sen verran pieni, että on tullut tarvittaessa kssteltuskin, mutta hyväähän nämäkunnon sateet on tehneet. Vahinko vaan, että sateet putsasi samalla niin juhannusruusun kuin syreenienkin kukinnot, tuoksu jäi, mutta nurmikko kukkii nyt valkoisena ja vaaleanpunaisena 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaata olen joutunut kastelemaan uuvuksiin asti, pienet taimet ovat kovin janoisia. Perennoja en kuitenkaan kastele jos ei joku näytä aivan nääntyneeltä. Täälläkin ruusun ja pionien terälehdet koristavat nyt nurmikkoa, mutta vielä on paljon nuppujakin ruusupensaissa, odotetaan uutta kattausta.

      Poista
  19. Miten minustakin ruusut voivat paremmin kuin ikinä, vaikka tammikuu oli niin rankka!

    Edellisaamyönä alkoi sade...1,5 kuuakuden täyskuivuuden jälkeen koin niin suurta euforiaa, että olin yläterassilla jo aamuyöstä nauttimassa. Sataa edelleen, enkä valita yhtään!

    Rakastan yökiitäjiä, joten jätän toukat nykyään sovinnolla rauhaan, tosin en niitä ole oikeastaan koskaan vainonnut. Lehtokotilot riittävät mun vainolistalle. Nyt kun saimme siilit houkuteltua puutarhaan takaisin, sekin homma on helpottanut.

    Ruoholaukka on niin kaunista ja tuo minulle aina mieleen kotopitäjäni merenrannat ja saarien kalliot.

    Saime sitten molemmat tänä suvena akilijayllätyksen, sinä tumman, minä vaalean: Keijut asialla!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadekin voi olla nautinto oikeaan aikaan ja nyt todella oli sen aika. Jokaisen ötökän kohdalla pohdin kovasti sen merkitystä, en haluaisi olla sellainen, joka varmuudeksi tappaa oudon kulkijan. Minun vainolistallani ovat kirvat ja erityisesti kaalikoit. Onneksi linnut, hämähäkit ja muurahaisetkin auttavat kaalikoiongelmassa. Akileijat osaavat yllättää ♥

      Poista
  20. Upeaa kukintaa puutarhassasi. Ruusut ovat hienoja. Meillä satoi viime yönä ihan kaatamalla, nyt paistaa aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut tuoksuvat suloiselle ja kaunistavat puutarhan. Meillä sade on jatkunut lähes taukoamatta, nyt pitää hieman taukoa.

      Poista
  21. Meilläkin kasvaa tontilla luonnostaan tuota koiranheittä. Kaunis kukkiessaan, mutta lehdet sillä on tosiaan joka kesä kuin hienointa pitsiä:) Meillä tuli vettä eilisen aikana vain 20 mm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muukin pitää kovasti koiranheisistä :) Meillä on syväkasteltu ja huomenna istutan loput taimet ihanan kosteaan maahan.

      Poista
  22. Koiranheisi on minunkin lemppareita. Tänä vuonna lehdet menivät kirvojen suihin ja myös kukinnot. Toivottavasti eivät tappaneet koko pensasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan kirvat pistellee koiranheisini kukat aiempina vuosina kun se nyt vasta kukkii noin komeana. Muutamia kukkia siinä on joskus ollut ja lehdet joku kaluaa pitseiksi. Tänä vuonna se näyttää voivan hyvin.

      Poista
  23. Kaunista kukintaa! Meillä juhannusruusu on jo kukkinut. Vesi tuli tosiaan tarpeeseen ja sitä taitaa olla tulossa huomennakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaa tulla vain kunnolla vettä jonkin aikaa, sitten saamme nauttia rehevyydestä. Ikävä kyllä sade varisuttipaljon kukkia, mutta lisää on tulossa.

      Poista
  24. Kyllä kukkii ruusudi upeasti!
    Sade tuli kyllä tarpeeseen. Olin jo huolissani mustikkasadosta, mutta ehkä vesi tuli nyt tarpeekdi ajoissa.
    Akileijat osaavat todella yllättää ja ovat niin kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut kukkivat nyt sisälläkin, poimin suuren kimpun salin pöydälle, mikä tuoksu!

      Poista
  25. Voih, ihania ruusuja, toivottavasti sade ei hakannut niitä pahasti. Meidän mökkimme tien reunassa kasvaa tuota tarhatyräkkiä. Olenkin kauan miettinyt mikä se on, nyt tiedän, kiitos sinulle! Sen tuoksu on hunajainen, taidan siirtää sitä puutarhan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maassa on kyllä paljon ruusun terälehtiä, mutta nuppujakin on vielä runsaasti, joten uusi kukoistus on odotettavissa. Lauran pihalla tarhatyräkki kasvoi runsaana kivikkopuutarhassa, se näytti upealta. Pidän kovasti sen kellanvihreästä kukinnosta.

      Poista
  26. Mahtavaa rehevyyttä ja huh, mikä määrä kukkia kasveissa! Ruoholaukkaja morsiusleinikki näyttävät superkivoilta yhdessä :)

    VastaaPoista
  27. Tämä kevät ja kesän alku ovat olleet aivan mahtavia, kaikki kasvaa ja kukoistaa. Taidan syksyllä jakaa morsiusleinikkiä, jotta saan runsaan kasvuston tuota kaunotarta.

    VastaaPoista
  28. Arvaisin, että toukka voisi olla Jänöyökkönen :) Niin kaunis kukinta on siellä puutarhassa. Rentouttavaa ihan vaan katsella kuvien kautta. Tänä vuonna täälläkin ruohosipulit ja juhannusruusut ovat muhkeimmillaan. Niin mahtavaa kukintaa ei ole ennen ollut meidän aikana ja 3 metriin kohonnut lumipalloheisikin on jaksanut kukkia viikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon jänöyökkönen :) Jotain hyötyä oli viime kesän märkyydestä, ainakin ruusut näyttävät tykänneen. Tao sitten ne kukkivat tänä vuonna viime kesänkin kukat :)

      Poista
  29. Jännä katsoa noita sinun kukintojasi. Meillä näyttää muutamat samat kukat jo menneen menojaan ja ahomansikatkin ovat poikkeuksellisen aikaisin tuottaneet hedelmänsä ja pian ylikypsiä. Yleensä ne tulevat vasta juhannuksen jälkeen. Jännä juttu, että meillä ollaan näköjään pari viikkoa etuajassa vai voisikohan liian pitkä kuivuus tuossa välissä olla syynä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan kaksi viikkoa etuajassa kasvun kanssa, teillä on siis tosi varhaisessa kaikki. Harvoin kasvimaalta saa omat salaatit, mangoldit ja muut vihreät ennen juhannusta. Taitaa tulla hyvä sato kun kasvuaika on näin pitkä.

      Poista
  30. Kaunis akileija on putkahtanut puutarhaasi. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vasta kuvatessa huomasin erikoisen akileijauutuuden :)

      Poista
  31. Akileijat ovat kyllä vaeltajien sukua! Ja risteytyvätkin kivasti keskenään. Minä juuri tänään ihmettelin kuinka monta erilaista niitä löytyy meidänkin pihalta, paljon enemmän kuin mitä olen itse istuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat osaavat yllättää, tällä kasvaa yksi iso puska portaanpielessäkin. Noita uusia värimuunnoksia on kaksi vankkaa kasvia. Saa nähdä mitä ne ensi vuodeksi keksivät.

      Poista
  32. Nyt sitä vettä viimein saatiin, ihanaa. Ja se tulikin todella tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tarpeeseen tuli taivaallinen kastelu. Nyt kaikki kasvaa ihan simissä.

      Poista
  33. Sadetta tosiaan tarvittiinkin! Olipas kiva toukka, en ole aikaisemmin nähnyt tuollaista. Luulisi siitä kehittyvät perhosen, nyt pitäisi olla jokin riistakamera, joka kuvaisi koko ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiva seurata toukan vaiheita. Laitoin sen suojaisaan paikkaan, ettei lintu tai muu hyönteissyöjä sitä nappaa. Toivottavasti pääsee toteuttamaan perhoselämää.

      Poista
  34. Perhonen toukasta tulee, voisi olla vaikka syreenikiitäjä. Jotain kaunista jokatapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenikiitäjän toukkia olen nänyt täällä ennenkin, ne pistelevät norjanangervoa. Niillä on hienot lilat kylkiviirut, joita tällä ei näy. Mutta jotakin hienoa tuosta toukasta kasvaa. Nyt jäi yksi katemuovi käyttämättä :)

      Poista

Kiitos kommentista