1.6.2016

Puutarhakrapula

Myönnän, olen ottanut liikaa ja nyt kärsin puutarhakrapulasta. Tänä keväänä kaikki tuntuu tapahtuvan yhtäaikaisesti. Syreenit, juhannusruusut ja kielot kukkivat samaan aikaan. Kylvöjä ja istutuksia voi tehdä solkenaan, mutta samaan aikaan pitää jo niittää ja raivata ympäristöä, leikata nurmikkoa ja koulia taimia. Ötökät ovat runsain mitoin kasvien kimpussa ja monenlaisia torjuntayrityksiä pitää suorittaa. Liika on liikaa, nyt on otettava jalka pois kaasulta ja pysähdyttävä nauttimaan. Kunpa osaisin olla jouten.
Kuvan puutarhakeijun löysin meidän kylällä keväällä järjestetyn Maatiaiset ry:n taimivaihtopäivien kirpputorilta. Kiinnitin sen harjaterästankoon.

Kasvimaalla laatikot täyttyvät ja kasvu on kiitettävää. Lisäsin suuremmille kasveille olkikatetta, jotta selviän kohtuullisella kastelulla näillä helteillä ja rikatkin pysyvät kurissa. Kaalit ja muut ristikukkaiset kasvavat hyönteisverkkojen alla. Raivoisat kaalikoit lentelevät ympärillä miettien miten päästä kaalien kimppuun. Kaalit eivät kuitenkaan olleet turvassa vaan jostain kummasta kaalimaahan oli manifestoitunut etanajoukkue. Aiemmin ei etanoista juuri ole ollut haittaa, mutta nyt poimin parina iltana kymmeniä pieniä tummia etanoita kaalimaasta, lopulta sirottelin maahan etanarakeita ja tilanne on rauhoittunut. Kurkun ja kurpitsan taimet ovat harsojen alla suojassa paahteelta. Kevään vauhti on sekoittanut pääni ja riittämättömyyden tunne vaivaa. On vasta kesäkuun ensimmäinen, ei ole mitään kiirettä.

Viime vuonna osa purjoista jäi niin pieniksi, että jätin ne maahan talveksi. Keväällä siirsin ne kasvimaan aidan taakse "joutomaalle" ja hyvinhän nuo lähtivät kasvamaan. Tänä keväänä istutetu purjot ovat vielä hyvin pikkuisia.

Saaviperuna kasvaa silmissä.

Ruoholaukkatuppaat kukkivat ympäri kasvimaata. Takana kukoistaa saksankirveli ja välissä yrittää talvisipuli kehitellä kukkia. Ahomansikka on levinnyt vähän joka puolelle ja ihan luvan kanssa. Tänään olen ollut viileämmissä hommissa siivoamassa maakellaria.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa MiinaVanilla!
Leppoisaa kesäkuun alkua kaikille!

48 kommenttia:

  1. Ihana puutarha sinulla. Tämä on paras kevät ja kesän alku ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lämmin kevät, niin monenad vuonna on kesää saanut odotella pitkään. Nautitaan tästä.

      Poista
  2. Se on totta, että puutarhasta ja kesästä saa tänä vuonna helposti yliannoksen. Mutta ei auta muu kuin nauttia menosta :) Kesä on vasta alussa ja kaikki on vielä mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on ahertanut koko kevään, voi loppukesän ottaa rennommin :)

      Poista
  3. Riittämättömyyden tunne vaivaa minuakin, hommia olisi joka paikassa. Purjosi ovat jo hyvässä vauhdissa. Omani ovat vielä hiuksen hienoja, ensimmäinen kylvös siis epäonnistui. Itsekin tykkään ahomansikasta, siirsin sitä amppeliin tien pientareelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On suurenmoista, että kurjan viime kesän ja ankaran talven jälkeen saatiin tälläistä hyvitystä. Täytyy pitää pää kylmänä, ettei väsy jo alkumatkasta. Nythän olemme saaneet runsaasti lisäaikaa kasvukauden alkuun. Ahomansikka on varma ja satoisa, mutta vähän sitä pitää vahtia, ettei valloita kaikkia kylvöksiä.

      Poista
  4. Sama krapula taitaa vaivata minuakin, tuntuu, että jokapaikkaan pitäisi keretä ja jaksaa...lisäksi viikonloppuna on tulossa olkkarin lattia remontti,jota varten pitäisi olkkarikin tyhjentää... Vaan ihanaa kuitenkin, että on kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tämä suvi, yritetään ottaa myös rennosti, homma kerrallaan.

      Poista
  5. Sama vika Rahikaisella! Olisi niin paljon tehtävää, mutta niin vähän aikaa:( Talon muut työt, lapset ja leipätyö lohkaisevat näin keväisin ihan liian paljon kallisarvoisista päivistä. Nämä helteiset päivätkin vievät loputkin mehut. Toisaalta niin kuin sanoit kesä on vielä kokonaan edessä, joten ei pitäisi tässä näin valitella. Kohti kesää ja ihania joutilaita päiviä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakolliset työt on tietysti tehtävä, mutta kesähommille on vielä runsaasti aikaa. Usein tässä vaiheessa kaikki on vasta alussa, eli olen edellä aikataulusta enkä jäljessä vaikka siltä tuntuukin. Iloista kesäkuuta!

      Poista
  6. Hih, vai podetaan siellä krapulaa. Tosi on, että nyt tuntuu siltä kuin pitäisi ehtiä joka paikkaan samaan aikaan. Minäkin menen hakemaan työkalua ja en enää muista mitä varten, kun matkan varrella on tarttunut kolmeen muuhun hommaan. Äh. Tahdin hidastaminen alkaa itsestä, sillä luonto ei ainakaan nyt sitä tee puolestamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samat kuviot, matkalla unohtuu puuhastelemaan jotain, mitä ei juuri sillä hetkellä suunnitellut. Eilen illalla lähdin sulkemaan tallin ovia ja kas kummaa, sieltä tarrasi viikate käteen ja huomasin pian olevani niittopuuhissa pihan laidalla. Itse on rajat pantava, ettei uuvu lempipuuhassaan.

      Poista
  7. Todella omituinen kevät ja kesän alku, luonto pitää aivan tavatonta hoppua! Se tätä menoa on juhannuksena jo syksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, parina viime juhannuksena on satanut lunta, joten huonommaksi ei voi mennä. Onneksi olen kylvänyt syyskukkijoita, on sitten jotain mistä nauttia juhannuksena :)

      Poista
  8. Täällä oltiin juuri äsken kylpytakki päällä repimässä rikkaruohoja.Sitä ennen makoilin 5 minuuttia riippumatossa, mutta sitten huomioni vei rikaruohot ja se oli menoa taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovin tutulta. Aamukahvihetki yöpaidassa kestää aika kauan kun rikkaruohot tai muu tärkeä puuha vie huomion. Ja pyykkiä tulee :)

      Poista
  9. Ilman moisia istutushommiakin tuntuu sama krapula vaivaavan. Nyt olen päättänyt istahtaa ja nauttia, tuntuu lämpö tekevän sen, että kukinta on nopeaa. Itse toivon, että hidastuisi vähän, olis viikon kuluttua vierailla muutakin katsottavaa kuin pelkkää vihreää pöpelikköä. Vuosi sitten mun synttärien aikaan kukki omenapuu ja tulppaanit oli parhaimmillaan, samoin vuorenkilven kukat. Nyt on ensimmäinen ohi, jälkimmäisetkin jo leikattu ja tulppaaneja muuten vaan vähän. Mutta juhannusruusu on nupullaan 😊👌
    On tämä ihanaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajantaju n vähän koetuksella, pitää koko ajan muistuttaa itseään missä mennään. Lilla on varmasti upea viikon kuluttua, harmi kun en pääse juhliin. Minäkin aion nyt vähän nautiskella ja viettää rentoa aikaa siimeksessä. Toivottavasti onnistuu.

      Poista
  10. Ihana puutarhakeiju! Kyllä nyt tuntuu, että kesä menee pikakelauksella. Mitenköhän jatkuu ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kesä kuitenkaan loppuu ennen aikojaan :) Jos vielä saamme pitkän syksyn, tulee huiman pitkä kasvukausi ja puutarhatyörupeama.

      Poista
  11. Vähän sellainen överit-olo on. Vasta kesäkuun eka päivä ja puutarhassa voi tehdä jo vaikka mitä. Paitsi kaivaa, maa on niin kuivaa että ei onnistu vaikka yleensä tämä on siihen hyvä vuodenaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea päästä rytmiin kun niin moni asia vaatii huomiota. Kohta on taas luvattu sadetta, ainakin vähän, se tulisi tarpeeseen. Kädet venyvät polviin kastelukannujen kantamisesta.

      Poista
  12. Jep, myönnän että itse olen aika suorittamalla touhunnut. Pitää tosiaan hieman hellittää kaasua minunkin ja rauhassa nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee tämä ihana aika huomaamatta ohi jos koko ajan touhuaa ja illalla kaatuu väsyneenä sänkyyn. Yritetään velttoilla välillä, niin vaikeaa kuin se onkin :)

      Poista
  13. Viime kesänä oli jotenkin mielenvikainen olo, kun tulppaanit kukkivat pitkälle kesäkuuta samaan aikaan perennojen kanssa. Nyt on sama meno, mutta toisinpäin. Hämmentävää ja jotenkin kieltämättä vähän liikaa kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosina on totuttu hitaisiin keväisiin, nyt mennään niin huimaavauhtia, ettei meinaa kyydissä pysyä :)

      Poista
  14. Kasvimaatasi katsoessa ei ihan heti uskoisi, että eletään kesäkuun ensimmäistä. Tilasin kurkut ja paprikat paikalliselta yrittäjältä ja hän yrittää rauhoitella ihmisiä, ettei niiden noutamisella ole mitään kiirettä. Lämpö on saanut kaikki sekaisin. Omassa kasvarissa tuntuu oudolta kaiken tyhjyyden keskellä. Vain muutamia tomaatteja ja kukkia, jotka siirtyvät ulos kurkkujen saavuttua. Viime vuonna tähän aikaan taidettiin hytistä vilusta.
    Krapula-sana kuvaa hyvin tätä olotilaa. Sinänsä on mukavaa, että on lämmin. Emme vain ole tottuneet tällaiseen ja koko ajan on tunne, että kohta pakostikin mennään toiseen äärimmäisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meidän paikallinen puutarhuri sanoi toppuutelleensa ihmisiä toukuun alkupuolelta lähtien, ettei kurkuilla ja kurpitsoilla ole vielä kiire. Koskaan ei minulla ole ollut melkein kaikki maassa jokesäkuun alussa. Maissien annan vielä kasvaa kauppapuutarhalla, mutta melkein kaikki omat taimet on jo istutettu ja arimmatkin kasvit kylvetty. Pavut kylvin tänään. Toivottavasti kasvukausi jatkuu suotuisissa merkeissä.

      Poista
  15. Leppoisaa kesäkuun alkua myös sinulle! Kesä on edennyt tosiaakin hurjaa vauhtia. Ehkä liiankin. Mutta nautitaan kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan! Kesä ei voi tulla liian nopeasti, olemme vain tottumattomia älläiaeen luksukseen.

      Poista
  16. Vauhtisokeus iski ja sitten tuli noidannuoli tai mikälienee issias. Nyt kuljen kuokka kävelykeppinä ja vauhti hiljeni hetkessä silti kesä on ihanaa ja lämpö hellii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus. Minilla on taipumus vinksauttaa lantionivel paikoiltaan kevätinnostuksessa, mutta olen yrittänyt nyt varoa. Eilen oli vaaran merkkejä, yritin jumpata fysiatrin ohjeiden mukaan. Tuntui auttavan, nyt on otettava vähän rennommin. Toivottavasti selkäsi paranee pian ja kuokka pääsee niihin hommiin, mihin se on tarkoitettu.

      Poista
  17. Hyvin todettu! Samaa podetaan täälläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin ihanuuden keskellä pitäisi muistaa kohtuus :)

      Poista
  18. Minua vaivaa puutarhan suhteen lähinnä rahapula. Kukkia pitäisi ostaa yhteen rinteeseen. Mutta kun on jo aika monta euroa mennyt multaan, taimiin ja kukkiin… Pitäisi siis alkaa satsaamaan monivuotisiin kasveihin. Mutta kun se pää menee aina siellä kukkakaupalla pyörälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hankkinut paljon taimia vaihtamalla ja ystäviltä olen saanut jakotaimia. Monivuotisia voi sitten jakaa eri puolille uutarhaa niiden kasvaessa. Kukkakaupoilla menee kyllä pää pyörälle ja mopo alkaa helposti keulia.

      Poista
  19. Minulla on puutarhamorkkista siitä, että vaikka on ollut upea kevät, monet tekemiseni laahaavat tekemättömien listalla. Aikapula: olen vienyt lapsia uimaan tai uuvahtanut lämpöön tai joutunut leikkaamaan tylsää nurmikkoa töiden jälkeen tai tehnyt jotain ihan muuta kuten tylsiä kotitöitä. Eilen oli Pakko saada asioita eteenpäin, joten nipistin yöunista ja heiluin hyttysten ilona illalla lapsen kevätjuhlan jälkeen, jotta asiat vähän edistyvät. Tänään uimareissun, lapsen asvaltti-ihottumien hoidon jälkeen ei taas oikein mitään jaksakaan, kun ne yöunet jäivät lyhyiksi. Paitsi tarkistaa kastelutarpeet jo ruukuissa/lavoissa olevilta.

    Välillä pitää muistaa pysähtyä katsomaan ja aistimaan ja henkäistä syvään ja ihailla kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on onneksi koko kesä aikaa puuhastella. Ei näillä helteillä Erkkikään jaksa raataa. Kastelu on ollut pääasia ja jossain varjopaikassa voi vähän kitkeä. Nyt on luvassa viileämpää, ehkä sitten jaksaa paremmin. Kyllä uintireissutkin ovat tärkeitä.

      Poista
  20. Kyllä vain vanha viisaus on tänäkin keväänä ihan paikallaan.
    Pitäisi odottaa sitä kesäkuun kymmentä päivää ja vasta sitten kurkut ja tomaatit ulos tai kasvariin.
    Olen vieläkin ihan pyörryksissä viime viikon puutarhahommista ja vasta sain osan kaikista kesäkodin kevättöistä tehtyä.
    Minulla on sellainen paha aavistus, että mitähän tästä kaikesta tulee, toivottavasti ei ainakaan takatalvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosien kokemukset ovat saneet meidät epäileväisiksi. Yleensä olen kiltisti odottanutkesäkuun kymmenenteen, mutta tänä vuonna uskalsin tehdä poikkeuksen. Peitellään pikkuisia taimia hos vielä tulee kylmää. Kesällä ei työ puutarhassa lopu, yritetään ottaa välillä rennosti.

      Poista
  21. Vauhti on kyllä kovaa! Eilen illalla mietiskelin puutarhaa kierrellessäni, että kohtahan kaikki kukatkin ovat jo kukkineet. Ja vasta kesäkuu alkoi! Täytyy varmaan hankkia lisää syyskukkijoita. Varsinkin kun viime talvi tappoi kaikki syysleimut! Mur!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, menikö sinulta syysleimut, minun kasvustoni näyttävät kasvavan hyvin. Olen juuri laittanut kiinanastereiden taimia maahan, täyttävät aukkoja ja ovat upeita syyskukkijoita. Jos eivät nekin intoudu kukkimaan jo heinäkuussa :) Täällä on nyt samankaltainen kukinta kuin yleensä juhannuksena.

      Poista
  22. Minullakin on ollut jo puutarhakrapulaa. Silloin kuljen ypäri kuion päätön kana enkä tiedä, mitä ensimmäiseksi tai seuraavaksi tekisin, kun olisi niin paljon tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen päätön kana, eilen touhotin niin päättömänä kasvimaalla, että kompastuin ja satutin käteni. Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta nyt pitää ottaa vähän rauhallisemmin.

      Poista
  23. Minulle kävi sama: Tuli niiden toukokuun lämpimien myötä niin kova puutarhaeuforia, että menin pitkin rinteitä kuin gaselli ja sitten meni polvi. Nyt on hidasta elämää 8 tunnin puutarhapäivien sijasta.

    Olen aina pitänyt erityisen paljon ruoholaukasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän siitä saa kun ei osaa nauttia intohimonsa kohteesta kohtuudella :) Mutta kun kerrankin saatiin aikainen kevät.

      Poista
  24. Kyllä tässä on hieman hämmentynyt olo itselläkin. Tuntuu jo siltä että tämä kesä on jo pian eletty. Tuomet ja syreenit kukkivat jo ja nyt on vuorossa juhannusruusu. Ei ihme jos krapula vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vauhti ja rehevyys nujertaa. Viileiden ilmojen myötä palattiin todellisuuteen ja krapula alkaa helpottaa.

      Poista

Kiitos kommentista