31.7.2016

Ahkerat apurit kasvimaalla

Kasvimaa on pörriäisten ja perhosten paratiisi. Siellä on vilkasta pörinää yötä päivää. Auringonkukka Paguito Sangria.

Pehtoori on ahkeroinut harvennuspuuhissa, myyräsaaliita tulee näytille jatkuvana virtana. 

Harmaamalvikeille surkea viime kesä ja ankara talvi teki hyvää. Se on levinnyt vähän joka puolelle ja kukkii jättimäisinä puskina.

Osa värimintuista on kadonnut, mutta kasvimaalla kukkii edelleen joulunpunaista ja jokunen hempeän vaaleanpunainen minttu. Tämä melkein fuksian punainen on uusi ilmestys. Olisiko kaksi eri väriä risteytynyt vai olenkohan saanut jostakin tämän värisen taimen, en muista. Unikkoja on kylväytynyt ympäriinsä.

Niitä on vaikka minkä mallisia ja värisiä. kerrottuja ja yksinkertaisia.

Äkkiseltään voisi luulla, että kasvimaalla viljellään vain kukkia, mutta kyllä siellä hyöty on pääosassa.

Isohirvenjuuri on ehdoton suosikki. Ilahduttavaa, että yhdellä silmäyksellä voi nähdä kukissa liihottelevan kymmeniä perhosia. Parina viime kesänä perhosia on ollut aika vähän. Olen myös jättänyt isoja nokkospuskia niittämättä, ne ovat monen perhosen emokasveja.

Tämä oli valinnut koteloitumispaikakseen salaatinlehden, jonka vahingossa poimin. Asettelin toukan lehtineen takaisin salaattipenkkiin. Salaattikimpun mukana sisään kulkeutui iso vihreä toukka, luultavasti tämän serkku. Vein senkin takaisin, toivottavasti ei ole mikään hurja tuholainen.

Köynnöspinaatti kukkii vihreänä. Omenamintut aloittelevat kukintaa ja alkavat kilpailla suosiosta muiden kanssa.

Kurkkuyrtti on yksi pörriäisten lempi kasveja. Yrtit kasvavat isoiksi puskiksi ja olen karsinut niitä välillä rajustikin, jotteivät vie voimaa ja varjosta hyötykasveja. Tämä kylväytyy itsestään vuodesta toiseen.

Ihan kohta eteläpuolen aita täyttyy hajuherneistä ja valloittava tuoksu kulkeutuu kimppujen mukana myös sisätiloihin.


Kaikille riittää mesivarastoja.

Ensi kerralla hyödyllisempää asiaa.
Hyvää elokuuta kaikille!


44 kommenttia:

  1. Uskomattoman ihania kuvia! Ensi vuonna kylvän hyödyn sekaan enemmän kukkia. Jos tulee ahdasta, karsin sitten jälkikäteen.
    Mesivarastoja varmasti riittää sinun luonasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kasvimaani kukista on perennoitakin. Kasvimaan ympärykset, aidan sisä- ja ulkopuolella on kukkien vallassa. Ja viljelylaatikoissakin kasvaa kesäkukkia, siellä täällä. Kurkkuyrtti ja sormustinkukka vaeltelevat missä sattuu:) Täällä on niin hyvät mesibaarit, ettei ampiaisistakaan ole vaivaa oleskelupaikoilla.

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja tunnelmia, olen vallan mykistynyt. :) Löysin sattumalta kurkkuyrtin alkuja kukkapenkistä, vaikka siitä taitaa olla ainakin pari vuotta, kun meillä viimeksi kukki sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta kun astun portista kasvimaalle pörriäisten keskelle, tunnen suurta mielihyvää. Se on kuin toinen maailma, siellä hyöritään väsymättä ja sen tuoksumaailma on suloinen. Kelpaa siellä nyt istuskella ja nauttia kevään ahkeroinnista ja sadon kasvusta.

      Poista
  3. Ihanaakin ihanammat kuvat. Paratiisi, tunnelma, kauneus. Ja pehtoori! ♥ Pusipusipusi hänen söpönne myyräntuoksuiselle nenulleen.
    Nokkonen on tosiaan niin tärkeä. Alkukesällä jokunen nokkonen oli mustanaan neitoperhosen toukkia. Naapuri tuli onneksi kysymään, jos tiedän mitä ne ällöttävän näköiset madot ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kasvimaa parhaimmillaan ja tuottaa monenlaista satoa. Nero nauttii kesästä täysin rinnoin, se hoikistui silmissä riisuttuaan villa-alusvaatteensa. Sinun pitää tehdä uusi vierailu, että voit välittää pususi henkilökohtaisesti :) Nokkonen on tärkeä ja hyödyllinen kasvi, siitä saa ravintoa sekä ihminen, että perhonen. Jätin tänä vuonna paljon ympäristöä niittämättä ja se on pitänyt peurat ja kauriitkin loitolla. Avoin maisema oli liian kutsuva :)

      Poista
  4. Upeita kuvia ja ihana on puutarhasi ja varsinkin apulaiset

    VastaaPoista
  5. Eipä tämäkään mitenkään hyödytöntä asiaa ollut. Puutarhasi on niin upean runsas myös näiden kesäisten kukkijoiden osalta. Ei ihme, että pörriäiset viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän mitä hyödyllisintä touhua, mutta ensi kerralla ajattelin keskittyä hyötykasveihin :)

      Poista
  6. Upeita kuvia - taas kerran! Symppaan kimalaisia kovasti, niitä on ilo katsella livenä ja kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaiset ovat söpöjä karvaturreja ja erittäin hyödyllisiä pölyttäjiä.

      Poista
  7. Varsinainen paratiisi ❤️❤️

    VastaaPoista
  8. Vehreää ja kaunista! Kaikki kasvaa ja kukoistaa nyt. Pörriäiset ja perhoset kiittävät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa katsella kun pörriäiset ja perhoset nauttivat.

      Poista
  9. Täällä pöristelee lähinnä toimettomat ampiaiset. Ei kukkien kimpussa vaan meidän ruokien. Rasittavaa. Lapset onkin jo luopuneet terassilla syömisestä, kun aina on joku kiinni heidän ruoassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen aikaisin ampiaiset jäivät tänä kesänä toimettomiksi? Sääliksi käy niitä, joutuivat työttömiksi. Ne ovat kyllä kiusallisia ulkoruokailijoille.

      Poista
  10. Enpä sanoisi tätäkään postausta hyödyttömäksi, on tärkeää antaa pölyttäjille ja pörriäisille kasveja. Sen takia meilläkin nokkoset saavat rehottaa osassa puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä hyödytöntä ole vaikkei yhtään hyötykasvia näykään :) Pörriäiset ovat tärkeitä ja nokkoset saavat rehottaa täälläkin.

      Poista
  11. Autuas paratiisi. Pökertyttävät kuvat runsaudessaan.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanaa loistoa ja pörinää!
    Se mun kasvini ei ollut isohirvenjuuri vaan se auringontähti. Mutta olen jo katsonut isonhirvenjuurien siementen saalistuspaikan valmiiksi, joten ensi vuonna sitten....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että auringontähti on yhtä suosittu pörriäisten keskuudessa. Siitä vain sanotaan, että se leviää liikaa. Hyvä, että sinulla on siemenpankkiryöstö suunnitteilla :)

      Poista
    2. Kyllä siinä pörinää käy ja perhosetkin tykkää. Ja luulen, että se kyllä leviää, sillä siemenistä tuli hyvin helposti alkuja. Mutta onhan meillä tilaa.

      Poista
    3. Harmia kasveista on vasta sitten kun ne alkavat häiritä muita kasveja. Antaa kaikkien kukkien kukkia pörriäisten iloksi :)

      Poista
  13. Näyttää ihanalle!
    Hauskasti mutkalla tuo unikon kukanvarsi. Siitä vain ylöspäin noustaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikon jättikukka taitaa olla vähän raskas noin hennolle varrelle :) Mutta ylöspäin!

      Poista
  14. Voi kuinka kaunista taas! Meillä on ollut ampiaisia tosi paljon. Söivät meidän mansikat ja vadelmatkin suurelta osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt kasvimaa on parhaimmillaan, rehevä ja satoakin saa jo mukavasti. Enää se ei vaadi paljon hoitoa, vain tukemista ja sadonkorjuuta :) Täällä ei ole ollut ampiaisista riesaa, metsässä on hakkuuaukioilla hurjasti vattuja, ehkä ne ovat siellä.

      Poista
  15. Ihania kukkia hallitun villiintyneesti levinneenä. Tässä vaiheessa kesää toivoisi istuttaneen keväällä enemmän perhoskukkia puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrtit ovat mieleisiä perhosille ja pörriäisille, mäkimeirami, mintut, kurkkuyrtti... Ne nousevat joka vuosi uudestaan. Tietysti melkein kaikki kukat houkuttelevat perhosia.

      Poista
  16. Ihana, kukkiva kasvimaa! Voi, kun minunkin harmaamalvikkini joskus kehittyisi tuollaiseksi runsaaksi puskaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kylvin aikoinaan tuon harmaamalvikin siemenestä, vuosia sitten. Sen lapsetkin ympäri puutarhaa ovat jo suuria. Kyllä sinunkin malvikkisi varmasti kasvaa suureksi puskaksi.

      Poista
  17. Upeaa, ei voi muuta sanoa! Mikä kasvi luikertelee tuossa kaariportissa? Humala? Haaveissani on kaaret (ovat jo olemassa) mutta köynnöskasvi puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaariportissa luikertelee köynnöspinaatti. Kasvimaan toisessa kaaressa on humalaa. Humala on vähän hankala, sillä sen karheat varret yrittävät tarttua hiuksiin portista kulkiessa. Kerran se rouhaisi inhan jäljen varomattoman ja kiireisen puutarhurin kaulaan. Villiviini tai jokin koekea kärhö ovat myös kivoja kaaressa.

      Poista
  18. Voi mikä ihana pörriäistenkin paratiisi kasvimaasi on, ihanalta näyttää! Voin sieluni silmin kuvitella kuinka hellästi tuot perhosen toukat takaisin kasvimaalle kasvamaan, mutta luonto kiittää puolestaan!

    Tupsahtelevat kukkivat kukat ovat ihania, mullakin on ollut tuo harmaamalvikki, mutta kasvoi niin hankalassa paikassa, taidanpa miettiä sille uuden paikan ja taimettaa...ihana kukka silläkin, upea vaaleanpunainen!

    VastaaPoista
  19. Harmaamalviki on sellainen mummolan kukka. Niitä oli lapsuudenkodissanikin ja muistelen, että kaikkien mummojen pihassa kasvoi tuollainen puska. Perhoset ovat niin suuri ilonaihe, että niitä kannattaa suojella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista