14.10.2016

Ilonaiheita

On ollut suurenmoinen syksy. Pian ollaan lokakuun puolivälissä ja tuntuu kuin kesä olisi jatkunut tänne asti. On voinut tankata auringonvaloa pian alkavaan pimeään jaksoon. Olemme kallistuneet jo aika kauas tuosta suuresta tähdestä ja pimeys saavuttaa meitä.

Syysvuokot kukkivat, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Eikä siinä, että alastomatimmet ottavat rennosti lokakuussa.

Mutta lokakuussa ei usein kohtaa kukkivia ruohosipuleita,

tai tuoksuherneitä,

tai herkkää unikkoa,

tai peurankelloja.

Isohirvenjuurikin on aloittanut uuden kierroksen.

Ruusumalva kukoistaa.

Salkoruusu Nigra

Halla on puraissut osaa krasseista, mutta vielä tämäkin jaksaa kukkia runsaana.

Kärhökään ei halua vielä lopettaa.

Kesäkukkasesonkikin jatkuu.

Lintujen talviruokinta on alkanut kasvimaalla.

Tämä puska kukkii vielä parin metrin korkeudessa.

Lokakuinen kukkakimppu.

Minun suurin ilonaiheeni on se, että myyrien esiintymishuippu on ajoittunut tälle syksylle. Sato on todella runsas

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Jenspa!
Iloista viikonloppua kaikille!

38 kommenttia:

  1. Mieletön tuo ensimmäinen kissakuva <3
    Täälläkin kukkii ruohosipuli jälleen :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero haaveilee auringonlaskua katsellen :)
      Ruohosipuli tuo mieleen kevään.

      Poista
  2. Ihanan paljon on sinulla vielä kukkivia kasveja, vaikka on jo lokakuun puoliväli. Ihana tuo kissakuva. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyn kukat ovat yhtä sykähdyttäviä kuin kevään ensimmäiset.

      Poista
  3. Kaikki ovat saaneet satoa siellä teillä, hyvä niin:). Syksy on todellakin ollut aivan ihana.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen nauttinut oikein erityisesti tästä syksystä ja sen kauneudesta.
    Teillä näyttää olevan vielä mahtava kukinta meneillään. Meillä ei ole ihan tuon veroista, mutta moni alkukesän kukkija on uudella kierroksella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on pitänyt mielen virkeänä, ihanan kuivaa ja kaunista. Kesäkukkijoiden uusinnat osoittavat, että luontokin nauttii.

      Poista
  5. Vau, mikä kukkapaljous sinulla vielä on ilona! Eipä silti, systerin tiluksilta taannoin keräsin kimpun kotiin, tänään täytyy heittää biojätteeseen. Toista viikkoa meni kevyesti maljakossa.
    Nyt ei taida siellä enää olla noukittavaa...tai...pitäisköhän mennä kurkkimaan ☺

    ps. ihanat kuvat♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamanan kylmän yön jälkeen odotin kukkien katoavan, mutta nuo jaksavat aina vaan. Hienoa, että synkkä syysaika lyhenee koko ajan.

      Poista
  6. Oi, minkälainen "jatkokesä" puutarhassa! Sinnikkäitä kukkijoita todella.

    Hienoa, että Nerokin on saanut vatsansa täyteen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on piian lailla todella tyytyväinen tälläiseen satoisaan syksyyn. Kaiken lisäksi metsästysilmatkin ovat olleet mitä parhaimmat.

      Poista
  7. Kaikin puolin upea syksy. Olisi se aika hulppeaa päästä nauttimaan joka vuosi toisestakin kukintajaksosta.
    Mukavaa, että Nerollekin riittää aktiviteetteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiseen voisi tottua, hieno jatkoaika puutarhurointiin. Nerolla riittää kiireitä.

      Poista
  8. mahtavaa, että kukat kukkivat vielä!

    VastaaPoista
  9. Ihanat Nerot ❤ ja aikas ihme, miten paljon kukkivaa löytyy aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on ollut tyytyväinen kun on saatu puuhata yhdessä pihalla. Kumpikin löytää sieltä aarteita :)

      Poista
  10. Kauniisti siellä teidän pihapiirissä kukkii, huomenna näen mitä mahdollisesti kukkii minun kesäkotini pihalla.
    Hyvää lokakuista viikonloppua sinne teille ja kiitos kauniista kuvista, taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon, että yllätyt iloisesti huomenna. Suurenmoista, että pakkanen ei ole koetellut kasveja ja ne saavat ilahduttaa meitä pitkään. Mukavaa mökkiviikonloppua!

      Poista
  11. Meidän pihalla halla on viereillut vain osittain, joten meilläkin on kukkivia ihmeitä. Myös se ruohosipuli.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä pakkanen vei kasvit aikaisin ja vaikka sen jälkeen olikin vielä lauhaa, ei kukkia näkynyt. Herkimpiä täälläkin on halla vähän purrut, mutta suurin osa kukoistaa.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Tälläinen ilahduttaa puutarhuria ja pehtooria.

      Poista
  13. Oho! Teillä on siellä ihan täys kesä vielä menossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäistä on, luntakin vähemmän kuin toissakesän juhannuksena :D

      Poista
  14. Tämä syksy kyllä oli ihmeellisen aurinkoinen! Meillä -5astetta teki kyllä selvää kukista, mutta värejä puutarhasta löytyy silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tälläisiä syksyjä! Meilläkin on pari kertaa ollut muutama miinusaste, mutta ilmeisesti hyvin lyhyesti aamuyöllä, koska pahoja paleltumia ei ole havaittavissa. Etelän riemuja :)

      Poista
  15. Beautiful flowers and great photos !!
    Greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Ela, and welcome to follow Autuas olo!

      Poista
  16. Oho! Kyllä on vielä hyvässä kunnossa kukat! Kaunista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuiva ja lämmin syksy ilahduttaa kukkiakin.

      Poista
  17. Voih, täällä huokailen kukkivaa puutarhaasi. Ilmeisesti pakkasherra ei ole käynyt vielä vieraisilla. Erikoista, miten jotkut aloittavat uuden kierroksen kukkimalla uudelleen. Ihanat kuvat Nerosta, mitähän hänellä mahtoi olla mielessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla on puraissut herkimpiä, mutta pakkasilta olemme onneksi äästyneet. Kasvimaan yhä jatkuva rehevyys suojaa siellä arimpia. Tervetulleita uusintoja, lupiinitkin kukkivat taas.

      Poista
  18. Oho. Siis todella oho. Meillä on saanut todistaa orvokin kukintaa ja tämä yksilö on jopa selvinnyt pikkupakkasesta. Ei anneta syksyn pimeyden vielä musertaa meitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläisena syksynä ei pimeyskään paina mieltä. Orvokit ovat kylmää kestäviä ja ihmettelenkin miksei niitä kaupata myös syyskukkana. Kestäisivät istutuksissa pitkään.

      Poista
  19. Ihan samoja ajatuksia täälläkin syksyn kauneudesta. Samoin on meidän Siiri-kissa saanut paljon liharuokaa. On ihania nuo sinun kuvasi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä syksy on suurenmoinen sekä ihmisille, että kissoille.

      Poista

Kiitos kommentista