29.11.2016

Kohti uusia haasteita

Betweeniltä, Rikkaruohoelämää-blogista tupsahti taas kiva Kuusi kuvaa kesästä -haaste. Kiitos paljon, kesää on aina mukava muistella. Viime kesänä otin aika vähän kuvia, enkä yhtään hyvää kuvaa, mutta kesässä on tunnelma tärkeintä.

 Edellisen vuoden kesään verrattuna viime kesä oli hyötytarhurille aika helppo. Aurinkoa ja lämpöä riitti varhaisesta keväästä. Kasteluakin tuli taivaalta ihan mukavasti ja kasvimaa kukoisti kuin itsestään.

Aikaa jäi minipuutarhan rakentamiseenkin. Runkotimjami on nyt siirretty sisälle pelakuitten seuraksi, toivottavasti se säilyy hengissä ja voi siirtyä taas ensi kesän leikkeihin.

Nero täytti kymmenen vuotta ja sitä tietysti juhlittiin.

Autuaan mailla käy kesäisin aika paljon vieraita, mutta viime kesänä taidettiin luoda uusi ennätys. Elämä oli poikkeuksellisen sosiaalista ja leppoisaa.

Kaksi blogikaveriakin, Pirkko ja Pepi, poikkesi visiitillä.
Kaiken kaikkiaan kesä oli oikein mukava ja sai runsaasti jatkoaikaa leudosta syksystä. Viikko sitten laitoin viimeiset kukkasipulit maahan, ettei jää viime tinkaan. Nyt vain kevättä ja ensi kesää odottamaan.

Mukavaa viikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Minusta Sinun viime kesän kuvat olivat kauniita ja hyviä! Väri- ja valomaailma kohdillaan ja kuvauskohteet upeita! Kaunis kuvakooste! Ihana tuo tumma, rennosti ottava vieraasi! Puutarhatouhuiluaikaa riitti aikaisesta keväästä mukavan pitkälle syksyyn, nyt on tarhurin aika levätä ja haaveilla, suunnitella kaikkea uutta kasvukautta ajatellen.

    Mukavaa viikonjatkoa Sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime kesän kuvasaalis oli niukka ja lähinnä räpsyjä, en selvästi oikein keskittynyt kuvaaniseen. Onneksi pystyn säätämään valotusta jälkikäteen :) Viime kesänä saatiin korvausta edellisestä kesästä, joka oli kurjista kurjin. Uusi kasvukausi on jo hautumassa ja ihan pian posti tuo ensimmäiset siemenluettelot.

      Poista
  2. Mukava postaus! Sulla on kyllä aina kauniita kuvia, kuten nytkin. Erityisen ihana tuo suviruusun(?) oksa lasipullossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvaaminen on jännä juttu, se vaatii tiettyä innostusta ja keskittymistä. Sosiaalisuus lienee syynä niukkaan kuvasaaliiseen, kamera unohtui :) Suviruusu on niin kesää, huokaus.

      Poista
  3. Kauniita kesämuistoja ja -kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää on mukava muistella. Joulun jälkeen sen kaipuu alkaa lisääntyä.

      Poista
  4. Kivoja muistoja menneestä kesästä<3 Kuvasi ovat tosiaankin aina yhtä upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime kesästä jäi mukavat muistot. Talven hiljaiselo on melkoinen vastakohta sen touhukkuudelle.

      Poista
  5. Oih, visiitti Autuaaseen oloon oli ehdottomasti kesäni huippukohtia <3 Ja sun kuvat on kyllä ihan aina hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kun pistäydyitte, ehkä ensi kesänä uudestaan. Voi Nerokin esittäytyä kun olette jo tuttuja :) Yllättävän vähän olen ottanut kuvia prinssistäkin, mutta onneksi aina löytyy jokunen kelvollinen otos. Ensi kesänä yritän keskittyä vähän paremmin.

      Poista
  6. Upeita kuvia menneestä kesästä. Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  7. Minusta sinulla on aina hienoja kuvia ja usein parasta niissä on tunnelma ja kertomus, jonka saat muutamilla sanoilla höystettynä kuviisi sisällytettyä. Kuten tuossa Pirjolle totesitkin, sosiaalisissa tilanteissa tulee enemmän keskityttyä ihmisiin ja kuvaaminen jää taka-alalle. Ehkä tärkeysjärjestys kuuluukin olla juuri näin, mutta usein jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut otettua kuvia edes niistä ihmisistä ja kivoista tilanteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Minulle taisi tulla kameraväsymys, joskus rasittaa kun kamera on aina tilanteiden välissä ja kuvaaminen vie energiaa itse kokemukselta. Olen samaa mieltä, että hyvässä kuvassa pitäisi olla myös tarina ja tunnelma kohdallaan. Se on jopa tärkeämpää kuin laatu. Parasta tietysti olisi jos onnistuisi saamaan molemma kohdalleen :)

      Poista
  8. Ihan tuli nyt kesää ikävä. Meillä on 40 cm lunta. Ihanat kesäkuvat olet postiisi laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpä on jo talvista, meillä vain ohut lumikuorrutus. Kesän muistojen voimin kohti uutta kevättä.

      Poista
  9. Viime vuodne suvi oli minulle välisarjan kesä.

    Runkotimjamisi on upea ja nuo ruohosipulit piristävät.

    Teillä on nöffi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut melkoisia mullistuksia, ensi kesä toivottavasti nousee välisarjasta.
      Nöffi oli vain hetken lainassa. On se komea kaveri, koiraa kerrakseen :)

      Poista
  10. Mää niin tykkään tuosta minipuutarhasta! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minupuutarhan tekeminen oli mukavaa ja tuollaisena, myös erittäin helppohoitoinen :)

      Poista
  11. Yhdyn edellisiin: hienoja kuvia! Tähän vuodenaikaan tuntuu kuin kesästä olisi ikuisuus, mutta onneksi aika lentää sitä kiivaammin mitä enemmän ikää karttuu. Valitettavasti tosin myös lämpimänä kautena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aika kuluu nopeammin kuin nuorempana, mistähän sekin johtuu. Voiton puolella ollaan kun seuraavaan kesään on lyhyempi matka kuin edelliseen.

      Poista
  12. Sanoisin kyllä, että sinulla on aina todella upeita kuvia. Itse varmasti katselet niitä kriitisemmin ja me muut vain ihailemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä omiin kuviinsa vain kyllästyy, kuten joskus omiin sapuskoihinsakin :) Haluaisi jotain erilaista, yllättää itsensä. Nyt ei vain tuntunut löytyvän inspiraatiota. Mutta innostus kuvaamiseen ei ole kadonnut.

      Poista
  13. Kyllähän nämä kesäkuvat tekevät niin hyvää kun maassa on hanki, kiitos näistä ihanuuksista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesää voi varastoida kuviin. Nyt kun aurinko ei ehdi kuin kurkata horisontin takaa, kesäkuvat valavat uskoa pimeän keskellä.

      Poista

Kiitos kommentista