26.10.2018

Valkosipulit kasvamaan

Siirsin valkosipulien maahanpanoa viikolla lämpimän sään vuoksi. Mutta lauantaina päätin laittaa kynnet multiin.
Kesän sadosta valitsin suurimmat kynnet jatkamaan Aleksandran sukua.

Irroittelin kynnet pari viikkoa ennen istutusta ja kuorin varovasti niistä ulointa kerrosta. Kuorta ei tietenkään ole tarkoitus poistaa, mutta ylimääräisen irrottaminen vähentää mahdollista tautiriskiä.
Kasvulavan muokkasin hyvin, lisäsin hieman kalkkia ja tuhkaa sekä palanutta hevosenlantaa evääksi. Koska maa on edelleen hyvin kuiva syvemmältä, kastelin istutusvaon ja peittelin kynnet noin viiden sentin syvyyteen.
Koska sää on edelleen lämmin, en vielä lisännyt katetta, mutta myöhemmin sipulit saavat olkipeiton suojakseen talveksi.

Kasvukausi on aloitettu.

36 kommenttia:

  1. Komeita kynsiä!
    Minäkin upotin toiveen sadosta multiin ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa aloittaa kasvukausi! Toivotaan pulskaa kasvua valkosipuleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvukausi on nyt lähtenyt käyntiin valo- ja kukkasipulien myötä.

      Poista
  3. Täälläkin on valittu komeimmat kynnet ja hankittu myös uutta vahvistusta valkosipulien joukkoon. Toivottavasti talvi on suosiollinen kynsilaukalle ympäri Suomen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut omavarainen valkosipuli-istukkaiden kanssa vuosia, ehkä jossin vaiheessa pitää vahvistaa kantaa uudella heimolla.

      Poista
  4. Hyvät ohjeet, kiitos! Noilla luulisi onnistuvan. Mun ongelma lienee köyhä kasvualusta. Olen istuttanut valkosipulit samaan lavaan yrttien kanssa, ja niillä on laiha hiekkamaa siinä. Täytyykin kokeilla parempimultaiseen penkkiin.
    Ihana minustakin tuo kasvukauden aloitus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ohjeet auttavat sadossa. Valkosipulille suositellaan kolmen, mieluummin neljän vuoden viljelypaikkakiertoa. Nuo tarvitsevat myös runsaasti ravintoa, lähdössä, keväällä ja vielä kerran kesälläkin, muuten kasvavat kituliaasti.

      Poista
  5. Kuinkahan myöhään nuo valkosipulit voi istuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta niin myöhään kuin maa on sula. Koska kynsien on tarkoitus juurtua ennen kevättä on hyvä laittaa katetta istutuksen päälle varsinkin myöhäisissä istuuksissa.

      Poista
  6. Siitä se alkaa uuden kevään odotus🌿.
    Minulla vielä kynnet odottelevat maahan pääsyä, ensin puuttui kanankakka, sitä ostin parikin säkkiä, kun näin syksyllä sai puoleen hintaan, seuraavaksi odottelin sopivaa kuun asentoa, nyt sekin olisi kohdillaan. Ehkäpä ne kynnet pääsevät maahan nyt viikonloppuna.....
    Mitähän niille laittaisi katteeksi, minulla ei ole olkia, tuleekohan koivunlehdistä liian tiivis, pitäisikö laittaa vaan havuja?? Sitä pitääkin harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi jo kevään odotus, vain rapiat viisi kuukauttahan siihen enää on :)
      Kuivat ledet ovat hyvää katetta, mutta märät varmaankin tiivistyvät liikaa. Havut ovat turvallisia, ne eivät homehdu.

      Poista
  7. Aah, valkosipulin huumaava tuoksu leijailee melkein tänne saakka! Minulla oli viikonloppuna samat puuhat. Lajikkeeni on tuntematon, sukulaiselta saamani talvivalkosipuli, eivätkä kynnet ole aivan yhtä pulleita kuin Aleksandrasi, mutta kyllä näistä hyviä tulee. Valkosipulin kasvatus on yllättävän helppoa ja tuottoisaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli on helppo kasvatettava, kunhan hoitaa sille hyvät eväät. Sato on melko varma. Koko vuoden valkosipulit saa helposti omasta maasta.

      Poista
  8. Minäkin tosiaan ensimmäisen kerran laitoin valkosipulia maahan. Minä kysyisin samaa kuin Suvikummun Marja että mitä katteeksi kun ei ole olkia? . Vai onko sitä pakko laittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kate ei ole välttämätön, mutta auttaa juurtumisessa näin myöhäisellä istutuksella. Toisaalta vielä voi olla pitkään leutoa ja kynnet juurtuvat päästyään kosketuksiin kostean mullan kanssa.

      Poista
  9. Meilläkin Ukkokulta laittoi valkosipulit maahan pari päivää sitten. Mukavalta tuntuu ajatella, että startti kevääseen on tehty.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätstartti on tehty, voi talvi tulla.

      Poista
  10. Valkosipulin kasvattamista pitäisi vielä harjoitella. En ole juurikaan saanut kynsiä muodostumaan. Voi alla ettei lannoitusta ole ollut tarpeeksi. Sinulla on onnistunut upeasti. Todella pulskia kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri lajikkeet tuottavat erikokoisia kynsiä, Aleksandralla ne ovat pulskia. Lannoitus ja kuivana kautena myös kastelu on sadon onnistumisen kannalta tärkeää.

      Poista
  11. Hih, mekin heittelimme valkosipulin kynsiä multiin viime viikonvaihteessa. Tosin niiden tehtävänä on toimia myyränkarkottimena kukkasipuleiden joukossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä myyrä yllättyy kun puraisee valkosipulia :)
      Valkosipuli on tehokas myyrän karkoitin, aikoinaan liotin kuivattua, kaupan valkosipulimurskaa ja truuttasin sitä myyrien käytäviin. Enää ei ole maassa möyryäviä myyriä näillä halmeilla, kiitos saalistaja Neron.

      Poista
  12. Minulla myös on valkosipulit maassa. Samoilla opeilla viljellään, ja aina on tullut ruhtinaallista satoa. Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän paljon valkosipulia ja tuntuu hyvältä syödä omaa satoa kun tietää miten se on kasvatettu.

      Poista
  13. Mä tykkään valkosipulista ja kelta sipulista, tulisipa syksyn jälkeen kevät, en välitä joulun hössötyksestä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulit ovat maukkaita ja terveellisiä. Joulu tuli kauppoihin tänä vunna ennätys aikaisin. Minusta on kiva loppuvuoden juhla ja tauko, mutta hössötyksestä en välitä.

      Poista
  14. Komeita kynnenköllyköitä, kyllä noista tulee takuuvarma sato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ne nyt uinuvat ohuen lumikerroksen alla. Kai lajike jalostuu kun aina valitsee suurimmat kynnet jatkoon.

      Poista
  15. Minäkin istuttelin muutama päivä sitten elämäni ensimmäiset valkosipulit lavaan. Nyt sain vielä lisävinkkejä tuon maan kattamisesta ja ehkäpä sinne vielä joutaa hitunen tuhkaakin mukaan. Sinulla on kyllä komeat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain satoa odottelemaan :) Lehtipuun tuhkassa on paljon hyödyllisiä kivennäisaineita ja lisäksi se torjuu sipulikärpäsiä. Mitä aiemmin sipulit pääsevät keväällä kasvuun, sitä suuremmat kynnet ne ehtivät kasvattaa, kate on tässäkin eduksi.

      Poista
  16. Noin isoista kynsistä kasvaakin vielä komea sato! Itse toin kerran mökiltä järviruokoa katteeksi sipulien päälle. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan loistava idea, minulla olisi tuolla rannassa suuret järviruokokasvustot. Kerääminen on vain ongelmallista kun ei halua mennä kylmään veteen, pitäisi hankkia kahluusaappaat. Pitääkin talvella kerätä kasvustoa talteen jään päältä.

      Poista
  17. Kiitos yksityiskohtaisesta ohjeesta. Olen pitkään suunnitellut valkosipulin istutusta ja nyt tuntuu, että tuon konkreettisen menetelmän mukaan siihen voisi tarttua ja ehkä jopa onnistua!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onnistut, valkosipulin kasvatus on helppoa. Kannattaa hankkia hyvät talvivalkosipulin istutuskynnet, muu menee melkein itsestään.

      Poista
  18. Samoilla opeilla täälläkin mennään, uusi kasvukausi on siis avattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on taas niin lämmintä, että valkosipulit ehtivät hyvin juurtua ja keväällä kasvu starttaa nopeasti.

      Poista

Kiitos kommentista