23.1.2019

Talven sylissä

On ollut hyytävän kylmää. Maanantaiaamuna piti lähteä anivarhain katsomaan kuunpimennystä, Neronkin piti päästä katsomaan, mitä piika touhuaa pihalla aamupimeässä. Komea oli punainen kuu, mutta aika pian päätimme jatkaa sen ihailua keittiön ikkunasta puuhellan lämmössä.

Öitä valaisee täysikuu ja päivällä aurinko jaksaa nousta jo niin korkealle, että se hieman lämmittää poskea.
Eilen aamulla mittari näytti -27 °C, mutta onneksi kylmyys väheni nopeaan tahtiin päivän mittaan.
Kauriit olivat nälkäisiä, mutta saivat ateriansa ajallaan.

Lumitöitä on riittänyt, pihan kuntosalilla harjoitetaan lihaksia harva se päivä.

Liikenne on näillä kulmilla vilkasta. Monenlaiset menijät ovat jättäneet jälkensä lumeen.

Tätä jälkijonoa kummastelin, olisiko kulkija ollut näätä. Loikkivat parijäljet ja keskellä näkyy lunta viistävän mahan jälki. Tunnistaako joku? Näätä tuli mieleeni, koska olen sellaisen nähnyt liikkuvan rannassa.
Jäällä on pakkasista huolimatta märkä kerros heti lumen alla, eikä jää taida olla kovin vahvaa vieläkään.

Saunatuvan ikkunaan heijastui auringonlasku.

Päivänkorento on herännyt liian aikaisin. Keittiön ikkunassa se ihmetteli lumista maisemaa.

Neron täytyy nousta kahdelle jalalle, jos se mielii nähdä jotakin lumisista juoksuhaudoista. Enimmäkseen pehtoori kuitenkin tarkkailee maisemaa sisätiloista.

Mukavia talvipäiviä kaikille!

45 kommenttia:

  1. Näätä kulkee pariloikkaa, joten hyvin voisi olla näädän jäljet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen rannassa katsonut näätää silmästä silmään, se on kaunis peto.

      Poista
  2. Beibe veikkasi saukkoa, kun jälki on noin syvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ensimmäiseksi minullekin tuli mieleen saukko, mutta aloin sitten epäillä. Viime vuonna näin kerran saukon liikkuvan rannassa. Ja mahan piirto lumessa on niin voimakas, että matala ja pitkä olento on ollut jälkeä jättämässä. Kiitos beibelle vinkistä.

      Poista
    2. Aamulla näytettiin telkussa näädän jälkiä hangessa . Näätänen on kevyempi kuin saukko ja siitä ei jää mahajälkeä niin helposti syvässäkään hangessa. Näin Beibekin tätä asiaa minulle selvitti. 😀

      Poista
    3. Olisipa kiva jos menijä olisi saukko ja olisipa hauskaa nähdä se taas. Jossain mahtaa olla laskuojan sulapaikka, josta saukko retkeilee.

      Poista
  3. Kauniita talvisia kuvia. Noista jäljistä en osaa sanoa mitään. Mukavaa tammikuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monenlaisia kulkijoita ja useimpien jäljet tunnistan, mutta harvinaisempia merkkejä jää aina pohtimaan.

      Poista
  4. Minustakin mysteerijälki voisi olla näädän.

    VastaaPoista
  5. Tuossa kohden on ollut paksu kerros pehmeää lunta, joten aika syvälle näätäkin juostessaan uppoaa. Pitäisi siirtää kamera valvomaan ohikulkijoita :)

    VastaaPoista
  6. Lunta on riittänyt ja pakkastakin ihan vanhan talven malliin. Maisemat ovat kuin postikortissa, kaunista katseltavaa.
    Näin kerran kirjakaupassa kirjan eläinten jäljistä. Sellainen voisi olla kiva hankinta, kun etenkin metsässä kulkiessa koko ajan tulee arvuuteltua, kuka tästä kulki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvimaisemat ovat nyt upeimmillaan.
      Sain vuosia sitten joululajaksi kirjan: Mikä tästä meni, eläinten jäljillä. Se on toiminut oppaanani jälkiä tutkiessani. Myös netistä löytyy jälkitietoa, mutta jotkin jäljet ovat hyvin kryptisiä :)

      Poista
    2. Sehän se kirjakaupassa näkemäni kirja on. Harvoin sitä opuksen kanssa hangessa seikkailee ja kaikki jäljet eivät tosiaankaan avaudu kirjojen avulla.

      Poista
    3. Kirja on hyvin tehty ja siitä on ollut paljon apua. Tavallisimmat vieraat tunnistaa jäljistään yhdellä silmäyksellä, harvinaisemmat tuottavat päänvaivaa.

      Poista
  7. Mukavia talvipäiviä myös teille! Ja paljon rapsutuksia Nerolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero on tyytyväinen kun pakkanen väistyi, nytkin luukku kolahti kun hän lähti pienelle yökierrokselle.

      Poista
  8. Jälkien määrästä näkee, ettei siellä suinkaan vietetä talvea pienellä joukolla. Kauniita talvikuvia, nautitaan vielä hetki näistä lumisista päivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulkijoita riittää, lisäksi vielä lentävät lajit :)

      Poista
  9. Kaunista on nyt. Ja kunnon talvi. Paitsi jäälle ei huvita kyllä mennä täälläkään. Kengät kastuu ja pelottaa, että jää pettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenvuoden aattona näin tyypin kävelevän reippaasti jäällä, me rannallaolijat vähän kauhistelimne. Myöhemmin kuulin, että jää oli pettänyt hänen altaan, mutta onneksi alla oli toinen jää ja hän vajosi veteen vain polvia myöten. Joutui kuitenkin taivaltamaan märin jaloin takaisin pakkasessa.
      Talvi on niin kaunis kuin vain voi olla.

      Poista
  10. Kauniit talvikuvat. Enpä osaa jäljistä sanoa..

    VastaaPoista
  11. Teilläpä riittää liikennettä, suorastaan ruuhkaiselta vaikuttaa.
    Meillä ei näy muita kuin kissan tassujen jälkiä ja niitäkin vain kolatuilla käytävillä :D
    Mutta ne käytävien reunat alkavat meilläkin olla jo kissankorkuisia!
    Onhan tämä talvi ollut niin kaunis, ihan toista kuin ne ainakin täällä tyypilliset lumettomat talvet!
    Leppoisia talvipäiviä sinulle ja Nerolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Kissan jäljet löytyvät täälläkin kolatuilta poluilta ja ihan Neroa varten on luotu muutama reitti, että pääsee lempipaikkoihinsa :)

      Poista
  12. Ihana pihapiiri ja 'kotieläimet' sinulla.
    Todella talvista on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotieläimiä riittää ja talvista ruoka-apua on jaettava päivittäin. Aito talvi on kiva.

      Poista
  13. Ihania talvikuvia <3 Onkin ollut kauniita aurinkoisiakin päiviä vaikka tuo mittari kyllä kertoo että kylmä on. Lämpimiä ajatuksia viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä satelee lisää lunta, joten viikonloppuna ei ole tekemisen puutetta.

      Poista
  14. On näemmä varsin vilkasta siellä eikä pakkaslukemat metsän eläimiä ole haitanneet. Ihan hyvä olisi omasta mielestäni, jos olisi vähän maltillisempia lukemia luvassa :). Kirpeää talvea sinne teidän kauniin lumiseen pihapiiriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täältä yhä lumisemmasta maisemasta. Kovia pakkasia en kaipaa minäkään, mutta pikkupakkanen takaa kunnon talvisään.

      Poista
  15. Meillä asustaa lumikko pihapiirissä, mutta ei se jätä noin syvää jälkeä. Onneksi ketutkin vielä käyvät.

    Ihanaa puuterilumiviikonloppua sinulle!

    ♥♥

    VastaaPoista
  16. Kiitos, Leena!
    Meilläkin asustelee täällä lumikko, mutta pienikokoisena se jättää paljon pienemmän jäljen, kuvan olennon täytyy olla noin kissan kokoinen.

    VastaaPoista
  17. Kyllä näillä pakkaskeleillä sisätilat vievät voiton, kaunista maisrmaa katselee mielellään lasin takaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä onni, että on lämmin tupa, minne vetäytyä kun pakkanen paukkuu.

      Poista
  18. Pitkästä aikaa piipahtamassa blogissasi. Ihania talvikuvia!

    VastaaPoista
  19. Täällä korvessa kun minä asun, niin kyllä on myös monenlaista jälkeä maassa, yksi vuosi oli yksinäisen suden jäljet, minulla kuva jäljestä tallella, tuos susi hiippaili nurkissa, sitten se jäi auton alle helsingintiellä, olen nähnyt mäyrän, supikoiran ja kaikkia muita eläimiä joita liikkuu luonnossa.Kaunis kissa tuomusta, meillä oli ihan samanlainen kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet hakeutuvat syrjäisimmille seuduille. Kerran minäkin näin suden jäljen pihapiirissä, se oli painunut mutaan. Täällä liikkui silloin kuulemma pantasusi. Keväällä kuuluu joskus ilveksen huutelua ja jonain talvena se oli jättänyt jälkensä pellolle. Monet liikkujat havaitsee vain jäljistä.

      Poista
  20. No, jopas tuli upea ja mielenkiintoinen talvi kuvistasi tänne itäiselle Välimerellekin! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talviset terveiset sinne etelään! Täällä on lumimäärä noista kuvista jo tuplaantunut ja nyt alkaa tuntua, että riittää. Lumen siirtely nimittäin :)

      Poista
  21. Eilen tein oman ladun hiihtolenkin. Oli sielläkin jälkiä monenlaisia. Kauniita kuvia ihanasta talvesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena on päässyt hiihtämäänkin, eli kunnon lumitalvi vaihteeksi.

      Poista
  22. Hieno kauniskuva jälleen, meillä täällä niitä ei näy, kaikkia muita elikoita sitten onkin. Hienot talviset kuvat, vasta nyt älysin tulla katsomaan mitä Nerolle ja Piialleen kuuluu:) Hyvin näytätte pärjäävän, valoisaa talven jatkoa, täällä meni räväkästi suojakelin puolelle:(

    VastaaPoista
  23. Vastaukset
    1. Lokoisaa talvea täällä vietetään, piika ja Nero. Alamme vähitellen heräillä talviunilta :)
      Ajoittain tuntuu jo hyvinkin keväiseltä, mutta lunta riittää vielä liiankin kanssa.

      Poista

Kiitos kommentista