Mahdoton vangita

Kukan intensiivista väriä on mahdoton vangita kameralla. Mikä pioni tämä mahtaa olla? Jokin vanha laji, joka on kukkinut tällä pihalla kauan. Syvän tummanpunainen väri ei jätä ketään kylmäksi, se vetää katseet puoleensa.

Kullero

Kullero on lempikukkiani, sen nimikin on niin suuhun sopiva. Tämänkin olen tuonut lapsuuteni paikoista. Se viihtyy toisen luonnonperennan, puna-ailakin seurassa.

Puutarhan asukkeja

Siellä täällä voi silmiin osua puutarhassa istuskeleva hahmo. Puunkolossa, kiven päällä, pensaan alla. Ne eivät ole puutarhatonttuja.
Ohikulkijat eivät häiritse, vaan ne jatkavat tyynenä tehtäväänsä, joka on säteillä mielenrauhaa ja myötätuntoa.

Iltahetki

Ilta-auringon valossa on aina jotain taianomaista. Kun on touhunnut koko päivän voi hiljentyä ihailemaan kättensä töitä ja nauttia vasta leikatusta nurmikosta.

Autiotalo

Keskellä metsää on hylätty talo, tai oikeastaan kokonainen maatila. Vuosien aikana sen rakennukset ovat rapistuneet, katot romahtaneet, piha ja pellot kasvaneet umpeen. Jotkin perennat jaksavat vielä kukkia viidakossa.

Aitat ja vajat ovat täynnä aarteita, jotka hiljalleen maatuvat. Talonpoikaisia huonekaluja, vanhoja astioita ja työkaluja joiden elämä päättyy tänne. Talolla on tarina, eikä se ole kovin onnellinen.

Joskus tämä kaikki on ollut uutta. Elämä on ollut toiveikasta ja touhukasta. Sitten hiljaisuus, unohdus - pitkä uni.

Kesälaitumelle

Koulut päättyivät ja lapset pääsivät kesälaitumille.
Olen paiskinut töitä hiki hatussa ja monta deadlinea on täytetty. Enää yksi työprojekti ja  juhannuksena minutkin päästetään vapaaksi. Mitenkähan sita saa lomalla ajan kulumaan? :) Kirmailen pitkin niittyjä, lojun aurinkovarjon alla lukemassa,
uin ja saunon, kestitsen vieraita, käyn visiitillä ystävien luona, teen jonkin kivan matkan... ja jos tulee tylsä hetki, niin puutarha hoitaa; se keksii aina jotain tekemistä.

Pieni pionikimppu

Poimin muutamia nuppuisia pioneja maljakkoon ja ne ovat jo auenneet, vaikka ulkona kukintaa saa odottaa vielä hetken.

Iik hiiri!

Keräilin keittiön kuistilta kierrätyskasseja. Yhden kassin takana vilahti hiiri/myyrä. Ja kun katsoin tarkemmin oli lattialla pavun kokoinen alaston hiirivauva. Suljin oven ja kävin miettimään jatkotoimenpiteitä. Palattuani kuistille oli papuvauva kadonnut. Tyhjensin kuistin ja löysin pesän. Ihailtavaa älykkyyttä osoittaen hiiriemo oli nakertanut reiän eristävään pakasteidenkuljetuspussiin ja tehnyt pesän sinne. Pesän vieressä oli pieni ruokavarasto, kissan kuivamuonaa. Siirsin pesän ulkoportaalle ja jäin odottamaan. Kävin välillä katsomassa että vauvoilla ei ole kylmä. Jonkin ajan kuluttua emo oli kuljettanut vauvansa parempaan turvaan, mutta kuistintarkastuksessa löytyi vielä pari lasta, jotka siirsin pesään. Emo taisi olla laskutaitoinen, koska kävi hakemassa viimeisetkin avuttomat pienokaisensa. Minä en saanut selvää lasten lukumäärästä, mutta aika monta niitä oli. Toivottavasti ne löysivät hyvän paikan talon alta. Aivan tosi pienestä ulko-oven raosta hiirulainen on kulkenut, mutta nyt sen reitti on suljettu listalla.

Kesäyön on onni omanani

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sanoi Eino Leino, johon totean: samat sanat.

Hyvää helatorstaita kaikille!

Valkoista ja purppuraa

Tarhaverbenat harjoittelevat kukkimista. Nyt on kesä!