2.3.2013

Alkukevät

Meillä on ollut vilkasta. Ympäristöstä karsitaan puita ja pihalla käy vilske kun ukkoa tulee ja menee. Naapurit ovat pistäytyneet kuulumisia kyselemässä ja hiihtolomaviikko on mennyt ohi humauksessa. Nero on päättänyt pysytellä ulkona omissa oloissaan. Onneksi hän kuitenkin haluaa viettää yöt sisällä.

Huomasin, että auton alla repsotti jokin pelti (katalysaattorin eriste). Ei hätää, onneksi omalla kylällä on monitaitomies, joka lupasi auttaa. Kun illansuussa ajoin autoni talliin, olivat tutut kaverukset paikalla, he rakensivat talooni viime syksynä uuden katon. Istuskelimme operaation ajan tallissa turisten ja tupakkia poltellen. Jutut olivat sellaisia, että tunsin eksyneeni hienoon sketsiin. Aika velikultia ja herrasmiehiä. Kissamiehiä kaiken lisäksi molemmat, juttuja kissoista piisasi ja minut kutsuttiin myös tapaamaan Hamletia, Hamppua tuttujen kesken. Komea norjalainen vietti siestaa tuvan pöydällä olutlaatikossa. Kissa nautti rapsuttelusta ja huomiosta, palkaksi sain yllinkyllin kehräystä. Eipä sattunut olemaan kamera mukana.

Rankan työrupeaman jälkeen olen ollut aika väsynyt ja siksi ottanut enimmiltään levon kannalta sen ajan mikä jää asioiden hoitamisesta.

Oikein mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikonloppua kaikille!

44 kommenttia:

  1. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua, Cheri! Rapsutuksia Nerolle!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania kuvia sinulta on tullut sillä aikaa, kun en ole ehtinyt blogeja selailla. Mukavaa, että olet saanut kissamiehiä avuksesi ja päässyt kissoja tapaamaankin.Ukkoköllikin ystävystyy aina työpaikkojensa kissojen kanssa ja tarvitseehan hänkin apua, ja tunnetusti kissat ovat hyvin "avuliasta" porukkaa. Mukavaa viikonvaihdetta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli mukavaa tavata Hamppu, josta jo katonrakennusprojektin aikana kuulin paljon juttuja.

      Poista
  3. Tuo kuulostaa oikealta menetelmältä työrupeaman jälkeen: Lepo. Ja onneksi noita moinitoimiosaajia riittää.
    Lokoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lepo tai lähinnä kiireettömyys on ollut loman teemaa :) Monitaitomiehet ovat kallisarvoisia. Toivottavasti teille kuuluu jo hyvää ja olet sinäkin saanut levättyä.

      Poista
  4. Onpa teillä lunta, vaikka on sitä meilläkin niin ei kyllä ihan noin paljoa! Ihanaa ja rentoa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on aivan hurjasti lunta ja lisääkin luvattiin. Juoksuhautaelämää kestää varmaan vielä tämän kuun.

      Poista
  5. Leppoisaa oloa!
    Ulkona -10, hrrrr, haaveilin niin pääseväni tänä viikonloppuna kunnolla hommiin Namussa, mutta taitaa siirtyä ensi viikonloppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kylmäksi veti. Täytyy lähteä irroittamaan linnunpönttöjä puista, jotka ovat kaatouhan alla, siinä tulee mukavasti ulkoiltua samalla.

      Poista
  6. Maaliskuun aurinkoa myös sinulle! :)
    Toivottavasti Nero ei palellu nyt ulkona, kun pakkanen hiipi takaisin!
    Meille muutti myös Neron kaltainen mies, oi etten edes muistanut kuinka rakastettava se kissa voikaan olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nerolla on onneksi paljon paikkoja, minne se voi mennä lämmittelemään. Pakkasella herra kuitenkin viihtyy paremmin sisällä. Olen koko Neron iän ihmetellyt, miten olenkaan tullut toimeen ilman kissaa.

      Poista
  7. Aurinkoista viikonloppua!
    Upea kuva kissasta aittapolulla ♥
    Voi, olisi ollut kiva nähdä kuva komeasta norjalaisesta... vaikka onneksi sellainen löytyy kotoakin. On mukavaa, kun turisevat tupakkimiehet ottavat keskusteluun ja porukkaan mukaan ikään kuin yhtenä heistä. Ja kyllähän niinä hetkinä tulee vähän epäuskoisena mietittyä, että tällaistakin pääsee yhdessä elämässä kokemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hamlet oli aika paljon Ransun näköinen, pehmeä ja superystävällinen komistus. Turkki oli vain päässyt vähän rastoille, oli kuulemma saanut pihkaa vällyihinsä. Siellä me äijäporukassa :) turistiin ja samalla tuli auton pikkuvika korjattua. Pidän tuollaisista kavereista, joilla on niin paljon itsetuntoa, ettei sitä tarvitse koko ajan korostaa, välillä nauroimme kaikki vesissäsilmin hauskoille jutuille.

      Poista
  8. Kissamiehen on jees!!! :D
    Onko tuo pääkallokuva sun omasta huushollista?! Jos, niin mikä tarina siihen liittyy?
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat yhdistävät ihmisiä! Kuvassa on kallo ketunkallokokoelmastani, jota olen joskus esitellytkin blogissa. Olen keräillyt kaikenlaisia kalloja vaelluksillani, enimmäkseen Jäämerellä Norjassa, mutta myös Islannissa, Färsaarilla ja Tiibetissä. Ja tietysti myös ihan kotinurkissa.

      Poista
  9. aika hauska autonkorjausilta :) pistikkö sieki tupakiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyödyllinen ja hauska retki. Itse harrastin vain passiivista tupakointia :)

      Poista
  10. Jokaisen naisen elämässä pitäisi olla noita PellePelottomia, tavalla tai toisella - ne on elämän suola :D
    Ja mitä opimme tästä tarinasta? Jonniinmoinen kamera pitäisi kulkea aina mukana :)

    Mukavaa viikonloppua!
    Ja komistukselle paijauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on niin totta, ilman Pelle Pelottomia olisi elämä turvatonta. Minulla on yksi sellainen puhelimen päässä, sieltä saa aina hyviä neuvoja ja nyt onneksi täällä kylälläkin moottorinero. Kaikenlaista apua onneksi löytyy naapurustosta tarvittaessa. Ei tarvinnut myrskyn aikaan kauaa olla jumissa kaatuneiden puiden takana. Ja toinen totuus on tuo "kamera aina mukana", melkein aina joku onkin matkassa, mutta nyt aattelin, että on kuitenkin niin pimeää.... Komistus saa paijaukset heti kun palaa aamuretkeltään.

      Poista
  11. Upea tuo kuva Nerosta keskellä lumivalleja :)
    Mukavaa maaliskuun alkua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on vielä paaaaaljon lunta!

      Poista
  12. Miten luonnikkaasti hommat hoituu pienillä kylillä. Tai niin sellainen olo minulle on tullut blogiasi seuratessa :)
    Teillä on lunta aivan tavattomasti!!
    Norokin hipsii kiltisti pulkua pitkin.
    Meiltä lumi sai kyytiä parina edellisenä lämpimänä päivänä eikä sitä sitä ennenkään paljoa ole ollut.

    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä tuota valkoista riittää vaikka muille jakaa. Pienellä kylällä on tietty se hyvä puoli, että ihmiset tuntevat toisensa ja auttamisen perinne on vahva. Ennen tehtiin koulutkin talkootyönä, omien metsien puista ja joku antoi maatilkun tontiksi. Naapuri toi kymmenen kilon perunasäkin kellariin poiketessaan :)
      Yritän myös ostaa kaikki tarvitsemani palvelut lähitienoolta.

      Poista
  13. Hyvä, että kottero saatin kuntoon. Teillä näkyy olevan vielä melkoisasti lunta. Leppoisaa lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin pelittää kottura taas ja lunta taitaa riittää juhannukseen asti :)

      Poista
  14. Hienoa, kun löytyy tuollaisia arjen sankareita :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On turvallista kun tietää, että on joku jolle soittaa kun esimerkiksi puutarhatraktoriin täytyy vaihtaa vetohihna :) ja öljynvaihto hoituu siinä sivussa.

      Poista
  15. Mahtava juttu, että auto saatiin korjattua! Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on vielä olemassa :)

    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva, että pääsen taas huoletta ajelemaan ilman isompia operaatioita ja suurta laskua.

      Poista
  16. Ihanaa maaliskuuta sinullekin!:) Meillä pääkaupungissa kevät on tosin ottanut takapakkia, mutta ei haittaa: tänään oli upea auringosnpaiste ja hanki kantoi mahtavasti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirpakka pakkanen meilläkin on ja luntakin ehti sadella. Mutta kalenterin mukaan on kevät ja valo on huikea.

      Poista
  17. Tuo kuva on kyllä hieno. Näyttää juuri siltä, että Nero tekee matkaansa jupisten "missään saa enää olla rauhassa"

    Hienoa, että on tullaista apua saatavilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkitsit tunnelmat aivan oikein :) Elämää helpottaa huomattavasti kun on pika-apua saatavilla.

      Poista
  18. Kaikki kuvat pysähdyttivät pidemmäksi ajaksi katselemaan. Ammattimiehet talossa tekevät elämän hauskaksi. Näin kerran keittiön ikkunasta, kun katoltani tipahti mies. Onneksi häneen ei sattunut : )
    Et arvaakaan, millaisia näkymiä mielikuvitus saa aikaisiksi, kirjoitat niin hyvin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Katonrakennusprojektin aikana en paljon uskaltanut oleilla pihalla, pelkäsi että joku kupsahtaa alas katolta. Mutta taitaville herroille ei sattunut onnettomuuksia vaikka toisella työmiehellä oli jalka kipeä, myöhemmin kävi ilmi, että nilkka oli ollut murtunut katonrakennuksen ajan. Mies ei valita :)

      Poista
  19. Kuvasi ovat niin tunnelmallisia, kiitos niistä, ilo aina käydä katselemassa. Kyllä se vaan niin on, että isojen rupeamien jälkeen pitää kuunnella itseän ja levätä, sitten taas jaksaa. Oikein ihanaa alkavaa maaliskuista viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä lepo on ollut tarpeen, ihan jo taas kaipaa työntekoa. Viikonloppuaktiviteettejä ovat olleet lumityöt ja puunkanto :)

      Poista
  20. Kyllä se naapuriapu on välillä tarpeen ja ihana kun auttajia löytyy :). Ihanan rauhassa Nero tassutteelee lumisella polulla, kiva kuva. Ihanat on muuten nuo kynttilän jalatkin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asettuessani tänne kyselin aluksi kylänmiehiltä: kukahan tekisi sitä tai tuota ja aina löytyi joku osaaja. Nero tassuttelee juoksuhaudoissa, liikkuminen on vähän rajallista edelleen, odottelemme kunnon hankikantoja.

      Poista
  21. Hei! Kuvia selaillessani täytyi tulla kysymään että miten saat kallosi noin vitivalkoisiksi? Vai pidätkö niksit itselläsi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki niksit jakoon :) Aika moni ketunkalloistani on valkaistunut itsestään tunturissa lojuessaan. Joitakin olen valkaissut miedolla valkaisuaineella, ei kannata liottaa kauaa, sillä aine haurastuttaa luuta. Jänteitä ja rustoja olen poistanut ensin mekaanisesti mahdollisimman paljon. Eläinmuseosta neuvoivat liottamaan luita vetyperoksiidiliuoksessa, mutta en nyt enää muista kuinka moni prosenttista se oli, ostin aikoinaan valmiiksi laimennettua apteekista. Jos luissa on rasvaista lihaa voi niitä yrittää keittellä fairyvedessä, tämänkin vinkin sain eläinmuseolta.

      Poista
  22. Mukava tapaaminen äijäporukassa. Tuo kuva, joss Nero kulkee lumisella polulla, on jotenkin niin sydäntä liikuttava, en tiedä miksi. Ja kaunis myös. Ehkä minusta on haikeaa, kun en voi päästää Ruskaa vapaaksi ulos, en edes maalla. No, täällä kaupungissa Ruska ei varmaan kauheasti menettäisikään. Mutta maallakaan en voi päästää. Enkä halua enkä uskalla, tie kulkee ihan talon vierestä, ja vaikka se onkin ihan pikkutie, siinä kuitenkin autot ja moottoripyörät ajavat tosi kovaa vauhtia. Ja on siellä muitakin vaaroja, eikä Ruska ole tottunut olemaan vapaana eikä varomaan vaaroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään uskaltaisi päästää sisäkissaa ulos vapaana. Tottumus on toinen luonto ja Nero on vuosikaudet liikkunut näissä maisemissa, se tuntee vaarat ja jokaisen kolon ja piilon. En usko, että kissakaan tuntisi oloaan hyväksi vapaana jos ei ole siihen tottunut, saattaisi olla liian pelottavaa. Vain jos olisi esimerkiksi hyvä tarha, missä voi liikkua turvallisesti.

      Poista

Kiitos kommentista