4.6.2013

Kesävieraita

Pihaan on muuttanut haarapääskyjä. Nämä ovat outoja tapauksia, sillä ne pitävät minulle iltaisin seuraa kasvimaalla. Ne hyppivät maassa aivan lähellä, istuvat talikonvarressa tai kaariportissa ja napsivat hyönteisiä, vaikuttavat ihan kesyiltä.

Elegantimpaa lentäjää ei taida olla, liikkuminen on sulavaa ja taitavaa. Vain yhden kerran aiemmin täällä on pesinyt pääskyjä minun aikanani, ne tekivät pesän tallin kurkihirren alle, enkä voinut sulkea tallin ovea koko kesänä. En tiedä missä tämän pariskunnan pesä on, mutta en uskalla taaskaan sulkea tallin ovea, sillä useinhan ne asustelevat vanhoissa pesissä. Eilen näin kaksikin pariskuntaa lentelemässä pihapiirissä. Ehkä metsien harvennus ja maiseman avaaminen houkutteli ne paikalle.

Naapurin niityllä laiduntaa kolme kesähevosta. Ja vähän taaempana on kesälampaiden tarha.

Nerolla on paljon silmälläpidettävää. Alueella liikkuu myös kaksi nuorta hyvin tummaa kaurista. Ne riiviöt kävivät kasvimaallakin kun olin jättänyt portin auki, vain muutama sorkan jälki jäi kasvupenkkeihin, ei onneksi muita tuhoja.

58 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Meilläkin asusteli haarapääskyjä tallin orsilla useita vuosia, ihan pienestä oven rakosesta vauhdilla puikahtivat pesäänsä. Tänä kesänä ei ole pääskyjä näkynyt, ovat kai löytäneet uuden kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pääskyjen lentonäytösten seurailu on mukavaa iltapuuhaa. En ole koskaan tavannut näin seurallisia pääskyjä.

      Poista
  2. Kaunis tuo eka kuva :)
    Mutta Nero vartiopaikallaan, siinä on sitten niin kissamainen kuva, että ei paremmasta väliä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan jättää kirpparilöytötikkaat pihalle koko kesäksi, jotta prinssi pääsee tähystämään vähän korkemmalta :)

      Poista
  3. Ihanaa kesäfiilistä siellä: pääskysiä, heppoja ja lampaita. Nerolla on aivan loistava tähystystorni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on elämä vilkastunut, viime vuonna naapurimökillä oli kukko ja kana, mutta ne taitavat viettää kesää nyt jossain muualla. Kapteeni Nero tähystää :)

      Poista
  4. Eipä ihme, että Nerolla riittää töitä. Noin paljon kesävieraita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolta ei hommat lopu, onneksi se osaa ottaa rennosti helteellä.

      Poista
  5. On Nerolla vahtimista.,,ja hienoja kuvia pääskysistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neron pitää nukkuakin toinen silmä auki :) Kiva kun on elämää ympärillä talven hiljaiselon jälkeen.

      Poista
  6. Kauniita eläimiä kaikki kuvissa näkyvät! Hassua, että linnut tulevat noin lähelle ihmistä. Seurallisia yksilöitä tosiaan. Meidän pihalla on näkynyt naaraspuolinen sorsa, kerran melkein tuli puskemaan jalkaa. City-lintu vissiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen noiden pääskyjen käytöstä, melkein pelkäsin niitä kun tuppasivat niin liki. Muutenkin olen tottunut näkemään pääskyjä vain lennossa tai puhelinlangalla :) Kaupungissa pelästyin varista joka käveli ihan jalan viereen, täällä ne ovat tosi arkoja.

      Poista
  7. Kauniita vieraita on Nerolla vahtimista.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero tarkkailee kesävieraita silmä kovana. Vähän piristystä senkin arkeen.

      Poista
  8. Hauska kuva haarapääskystä talikonvarressa :))
    Ihan kokopäivähomma Nerolla tuon jöön pitäminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tekee pääsky raskaimmat peltotyöt :) Neron oltava perillä kaikesta mitä ympäristössä tapahtuu.

      Poista
  9. Meillä on haarapääskyjä aina mökillä ja sielläkin on pakko pitää malissin ovi silloin auki, että pääsevät pesäänsä. Pesästä lähtevät pallerot ovat niin suloinen näky ja lento-opettelua on mahtava seurata. Hyvän kuvan olet napsaissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti etsiä mitä tarkoittaa malissi, aivan outo sana minulle, mutta nyt tuli sekin selvitettyä. Ovet on pönkätty raolleen, toivottavasti pääskyjen pesintä sujuu hyvin ja tulevat uudestaankin. Onneksi tallissa ei ole kuin lautoja ja muuta varastotavaraa, siellä ei tarvitse käydä useasti.

      Poista
  10. Voi kuinka ihanaa luonnonläheisyyttä!

    VastaaPoista
  11. Loistavat kuvat olet kerinnyt napata vipeltäjistä. Täällä on myös pääskysiä paljon ja ovat mielestäni aivan ihania loistavan lentotaitonsa ja olemuksensa ansiosta. Ihana seurailla, kun pesivät rantatörmällä ja pyöriskelevät rannan sannassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumalta sain pääskyistäkin kuvan kun olin virittänyt kameran kukkien kuvaamista varten. Tulivat ihan tyrkylle ilta-auringon valossa. Ota kuva, ota kuva ne sirpsittivät :)

      Poista
  12. Hienoja kuvia. Ja kyllä on Nerolla tarkkailtavaa. Kuningas valtaistuimellaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaan valtakunta on vilkastunut ja on hyvä nousta muiden yläpuolelle :) Pääskyt kyllä voittavat mennen tullen.

      Poista
  13. Ihasatuttava kuva pääsky talikonvarressa :)
    Eikä yhtää vähemmän hymyä heristäv kuva Nerosta tikkailla tarkkailemassa.

    Kauriit kävivät sitten kertomassa sorkillaan sinulle, että olit portin unohtanut seljälleen. Enhän sinä muuten sitä olisi hoksannut ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä laitetaan kesävieraat peltotöihin :)

      Kauriit antoivat opetuksen, olen tullut luottavaiseksi, etteivät ne tule enää kasvimaalle, mutta heti hoksasivat, että portti on jäänyt auki ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Nuoria ja kurittomia :) Taitavat olla ne kaksi viime kesän vasaa, jotka onnistuin kuvaamaan emonsa kanssa. Elelevät niemellä ja niiden polku kulkee kasvimaan sivuitse pellolla.

      Poista
  14. Ooh, teillähän on siellä vaikka mitä eläimiä! Komeita nuo hevoset. Meilläkin on pääskysiä, pesivät aina autotallin vesikaton alla, sujahtavat sinne jostain kolosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten läsnäolo on rauhoittavaa ja niistä on paljon seuraa, vaikkeivät olekaan lemmikkejä. Olen miettinyt, pitäisikö tallin päädystä poistaa laudanpätkä, jotta pääskysillä olisi turvallinen ja vapaa kulku pesälleen.

      Poista
  15. Nero on viisaasti valinnut hyvän tähtäilypaikan. Näkyy pitkälle, mutta itse on turvassa.
    Hienoja lintukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on pihan valtias. Onnistun saamaan kuvan linnusta jos se istuu paikallaan aika lähellä ;)

      Poista
  16. Ihanat haarapääskyt, lapsuudenkodin vakiasukkaat. Harvoin enää näkeekään.
    On ne kauniita lintuja:) Nerolla riittää nyt kesäpuuhia, upeasti poseeraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan haarapääskyt lapsuudestani, ne kuuluivat kesäiltoihin. Ne ovat todella upeita lintuja.

      Poista
  17. Meilläkin oli aikoinaan kotona pääskysiä...ja isä jätti puimaladon ovet auki, ei ollut muuta mahdollisuutta, pitihän lintujen päästä pikkuistensa luo. Ihanaa, kun kesä. Nerollekin, ei tartu rautaan kielikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kotona oli laitettu laudat talon päätyyn, niiden päälle pääskyt rankensivat pesiään. Kyllä kesä ja lämpö ovat ihania asioita ja rautaakin voi nuolla huoletta :)

      Poista
  18. Pääskyset tuovat kuulema onnea, näin kuulin Etelä-korealaiselta ystävältäni.. eikä ihme: niiden lento ja laulu on oikein kaunista.
    näitä ystäviä onneksi on minunkin mökilläni :) Ei olisikaan kesä mitään ilman näitä kiitäjiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan uskoa, että pääskyset tuovat onnea. Ne ovat yksi kesän kauneimpia elementtejä.

      Poista
  19. Haarapääskyjen lentoa ei kyllästy katselemaan. Minäkin juuri tänään ihmettelin töihin lampsiessa, että kylläpä kaupunkivästäräkki on paljon uskaliaampi kuin maalaisserkkunsa mökillä. Melkein västikseen katukiveyksellä kompastuin, kun pyöri jaloissa. Mökkimaisemissa pitävät visusti etäisyyttä sen parisen metriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkilaiseläimet ovat tottuneita ihmisen läsnäoloon, maalla ollaan ujompia ja vaaroja on monenlaisia. Meilläkin västäräkki tepastelee aika lähellä, mutta tietty turvallisuusväli tarvitaan.

      Poista
  20. Kaunista seurattavaa Sinulla, haarapääsky on upea lintu.
    Ryytimaalla on on herkkuja tarjolla, kun pöyhit maata.

    Aikoinaan kun asuimme maalla, muistan pääskysten pesiä olleen raknnuksissamme runsaat 50.
    Karja ja ihmiset houkuttavat, siellä missä on elämää on aina hyttysiä sun muita itikoita ruuaksi.;)

    Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryytimaalla riittä purtavaa linnuille, siellä käy kesän mittaan melkoinen hyönteiskuhina. Myös sammakot, sisiliskot ja vaskitsat viihtyvät kasvimaan ympärillä herkkupatojen äärellä. 50 pääskynpesää kuulostaa hienolta, ilma taisi olla sakeanaan lentäjiä :)

      Poista
  21. Pääskyt ne kaartelee meidänkin kulmilla. Nopeita ja taitavia ovat lentämään. Täytyy yrittää napsia lentokuvia joku kerta. Nerosta komea kuva. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan uskomattoman nopeita ja taitavia pikku hävittäjiä. Sinä varmaan onnistutkin saamaan lentokuvan, minulle tehtävä taitaa olla ylivoimainen. Nero on komea poika.

      Poista
  22. Osuin taas blogiisi,jossa on tuo musta kissa,jollainen minullakin on ollut joskus,mistähän sis tuollaisen kissan taas, jos tiedät, voitko ilmoittaa blogiini.-kiitos !
    Pääskyset ovat kauniita lintuja,tervapääsky,eli kiitäjälintu pesi viime kesänä pönttöön,uskomaton lintu sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervapääsky tosiaan saattaa pesiä pöntössä, jotenkin ihan uskomatonta, mutta onhan pääskysenkin pesä vähän pönttömäinen.
      En usko, että musta kissa on erityisen harvinainen, varsinkaan jos pieni valkoinen pilkku ei haittaa, täysmustat saattavat tosiaan olla vähän harvinaisempia. Minä etsisin kissaa lähimmästa eläinsuojelukeskuksesta, sieltä varmasti löytyisi kotia kaipaava kisu.

      Poista
  23. Kiva tunne jos haarapääsky viihtyy. Paljon eläimiä ympäristössäsi..se kivaa. Hyvää viikon jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen iloinen haarapääskyjen ilmestymisestä, toivottavasti viihtyvät.

      Poista
  24. Sinulla on oikein idyllistä siellä!

    VastaaPoista
  25. Sulla on vaikka mitä eläinystäviä siellä. Ihanaa varmasti! Upeat kuvat pääskystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin eläinten seurasta :) niitä on mukava seurailla touhujen lomassa.

      Poista
  26. Ihanan seurallisia pääskyjä! Mökillä näkyy paljon pääskysiä, ne pesivät varmaan jossain läheisen maatalon rakennuksissa. Iltaisin on ihana seurata niiden taiturimaista lentelyä järvellä aivan veden pinnassa. Edelliset asukkaat ovat laittaneet mökkini räystäiden alle tuet, joiden päälle pääskyt voisivat tehdä pesänsä, mitenhän ne saisi houkuteltua pesimään räystääni alle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääskyt veden yllä, siipi pintaa hipoen on viehättävä näky. Meilläkin on tukia räystäiden alla ja vanhan aitan päädyssä on keinopesäkin. Nuo tuet taitavat olla räystäspääskyjä varten, niitä ei ole näkynyt. En tiedä miten niitä houkuttelisi, mutta avoimesta ympäristöstä ne pitävät.

      Poista
  27. Nero kuvittelee olevansa lähempänä pääskysiä : ) Hyvin sopivat ensimmäisen kuvan linnun värit talikkoon: sinistä, harmaata, punertavaa ja hopeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Nero ei lähde lentoon :) Olin aivan yllättynyt pääskysen upeista väreistä, lentäessään se näyttää mustavalkoiselta.

      Poista
  28. Kiirettä pitää Nerolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerollakin kesäkiireitä talven hiljaiselon jälkeen.

      Poista
  29. Mainio tuo Neron kuva. Täällä Turkissa on kissoja kuin vilppulassa, hyvässä sovussa kulkevat kylänraitilla koirien kanssa, mitä nyt pikkasen röyhistelevät välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat kissat ja koirat viettää siellä aika villiä elämää. Kerran ajoimme Turkin läpi ja muistan miten jossakin pysähdyspaikassa rannalla sain kokonaisen koiralauman seurakseni muutaman ystävällisen sanan jälkeen.

      Poista

Kiitos kommentista