12.6.2013

Yöllisiä puuhia

Illalla paistoi aurinko vaikka päivä oli harmaa ja kolea. Minuun iski yllättävä tarmonpuuska; ajelin nurmikon, nostin tulppaaninsipulit ylös maasta, kitkin kasvimaalla loputkin penkit ja tein muutamia istutuksia. Vuohenputki oli melkoisissa mitoissa, tartuin viikatteeseen enkä saanut sitä pysähtymään ennen kuin puolenyön aikaan.

Oli jo melko valoisa yö. Pohjoinen taivas loisti kirkkaana kun viimein kömmin nukkumaan väsyneenä, mutta onnellisena.

Welcome to join Autuas olo, Moisés Augusto Gonçalves! 


56 kommenttia:

  1. Joskus tekis toisinaan sitten taas ei :) Ihanaa, kun saa tuollaisen tarmonpuuskan ja monta asiaa tulee hoidettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmonpuuskan tullessa on se käytettävä hyödyksi, oli yö tai päivä :) Puutarhassa monta tekemätöntä asiaa pistää silmään, olipa kiva käyskennellä kahvikupposen kanssa aamulla ja tutkailla kättensä jälkiä.

      Poista
  2. Päivät ja (illat) eivät ole veljeksiä. Ihanaa, kun välillä kulkee niin kovaa, että koko puutarha saa kyytiä. Toisinaan sitä taas enempi istuksii ihailemassa, joka sekin on yhtä tärkeää hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen tarmonpuuskastani, monta "pitäisi"-asiaa pyyhkiytyi pois päiväjärjestyksestä. Mutta kyllä nautiskelukin kuuluu kesään.

      Poista
  3. Iltavalo-ihana valo! Kauniit kuvat. Nostitko tulpun sipulit pois maasta??? Mitä teet niille. Olen nimittäin totaalisen kyllästynyt noihin lisääntyviin ja maan täyttäviin sipuleihin. leikkelen vain varret poikki ja sitten on ruma tyhjyys siinä kohtaa. Samoin narskut. Viime kesänä minäkin kaivoin varmaan 1000 sipulia pois, ja pistin joutomaalle, kukkikoon siellä, jos kukkii. silti niitä vielä tunki maasta vaikka kuinka paljon. En ikikuuna päivänä istuta yhtä ainoata sipulikukkaa, en sitten milloinkaaan, sen vannon, hehe...mitenkähän käy syksyllä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blogistaniassa on ollut keskustelua siitä miten jalostetut tulppaanit pitäisi nostaa maasta, antaa tuleentua ja kuivua ja istuttaa sitten takaisin syksyllä, jotta kukinta varmistuisi. En siis tosiaankaan halua päästä niistä eroon vaan varmistaa kukinnan ja kokeilen nyt tätä konstia. Tänä keväänä ei noussut montakaan edellisvuoden tulppaania, vain syksyllä istuttamani kukkivat. Sinun puutarhassasi ei taida olla tuota ongelmaa vaan kaikki kukoistaa. Eikä minulla ole tuhatta sipulia. Narsissit ja muut sipulikukat katoavat perennoiden sekaan ja saavat olla maassa. No, summa summarum, yrittänyttä ei laiteta :)

      Poista
  4. Aika villi viikate siellä! :D

    VastaaPoista
  5. Hih, inspiraatio ei katso kelloa :) Kesäilloissa on ihan oma hohtonsa ja valonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toimittava silloin kun energiapiikki tulee :) Samalla tuli nautittua kesäyön hiljaisuudesta.

      Poista
  6. Upeat kuvat. Ja ne tarmonpuuskat on syytä käyttää hyödyksi kun/jos ne iskevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän tapahtuisi jos yrittäisi tukahduttaa tarmonpuuskan, varmaan se jostakin purkautuisi ulos. Parempi, että menee hyötykäyttöön :)

      Poista
  7. Ihana valo tuossa ekassa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäillan ja yön viisto valo on ihanan kuvauksellinen.

      Poista
  8. Valoisat illat ja yöt, miten kauniita kuvia silloin saakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkas auringonpaiste ei innosta kuvaamaan, mutta illan valo, se piirtää kaiken kauniisti.

      Poista
  9. Tunnelmalliset kuvat. Nyt viileällä onkin parempi viilettää - helteellä oli aika turha yrittää moista tarmon puuskaa. Puolensa kummassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan olikin hellepäivistä jäänyt tarmoa varastoon :) Hyvä niin, sillä helteellä en tosiaan jaksa kuin lueskella varjossa.

      Poista
  10. Voi...tuolla energiamäärällä voisit tulla meillekin ja olla vaikka yötäkin! Imureissa löytyy ja slitettävääkin. Mulle oli uusi asia, että tulppaaninsipulit otetaan maasta pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imurit ja silitysrauta ovat toimettomina täälläkin, odottavat varmaan sadepäiviä :) Pääasia, että pihalla on siistiä :) Olen nyt oppinut, että jalostetut tulppaanit pitää nostaa maasta ja kuivattaa tai ne taantuvat, eivätkä kuki seuraavana vuonna. Aion nyt ainakin kokeilla tätä konstia, ennen olen jättänyt ne niille sijoilleen. Jotkut tulppaanit kyllä nousevat uskollisesti joka vuosi, kuten minulla punaiset lummetulppaanit.

      Poista
  11. Kerros nyt vähän tarkemmin, eli sipulat maasta naatteineen ja sitten annetaan kuivua.. sisällä, ulkona? sitten ne naatit poikki kun ovat lakastuneet ja kuivaan viileään säilöön syksyyn saakka vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole asiantuntija vaan ihan noviisi tässä asiassa. Mutta juuri luin jonkun blogista (harmi kun en muista kenen), että sipulit nostetaan maasta, laitetaan varsineen paperipusseihin ja jonnekin viileään, kuivaan paikkaan, kuten liiteriiin :) Itse laitoin sipulit pahvilaatikkoon ja tallin hyllylle. Sitten kun ovat lakastuneet kerään sipulit ja laitan takaisin maahan syksyllä. Monissa oli paljon pieniä sivusipuleita, kai nekin laitetaan maahan kasvamaan. Tämä on tälläinen kokeilu.

      Poista
  12. Tuo akileijakuva kokoaa koko suvi-iilan tunnelman. Vaikuttava, koskettava♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että sain vangittua tunnelman juuri kuten halusinkin. Illan viisto valo muutti vasta ajellun nurmikon sametiksi ja piirsi kasveille kauniit ääriviivat.

      Poista
  13. Vallan ihana tuo ylin kuva!!
    Vuohenputki on täälläkin riesana, viikate on haettava esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputki venähti ihan silmissä ja peitti marjapensaat. Oli jotenkin nautinnollista vedellä sitä nurin, onneksi se kaatuu helposti :)

      Poista
  14. Upeat kuvat :)
    Melkoisen ahkera on viikatteesi, mutta hyvä että sekin ennätti painua pehkuihin.
    Tunnelmallisia hetkiä puutarhanhoitoon toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikate on mainio väline, ei pidä meteliä, mutta on tehokas apu vuohenputken kurissapitämiseen.

      Poista
  15. Great shot of the aquilegia in the backlight. Currently we have millions of aquilegia flowers on our meadows...

    Regards from Germany,
    Uwe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Uwe! In Finland aquilegia is a garden flower. It would be nice to see those meadows full of aquilegias.

      Poista
  16. Kylläpä saitkin puuskan ja ehdit paljon. No, kesä tekee ihmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuskittainen tuuli pitää käyttää hyväksi, eihän sitä tiedä milloin seuraava sattuu kohdalle :)

      Poista
  17. Akileijakuvan äärellä minäkin täällä huokaisin ihastuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ihastuksen huokauksia :) Se on tuo kiehtova illan valo.

      Poista
  18. AIvan ihastuttava tuo sinimusta kukkanen!!! Onko se sellainen yökukkujakasvi, joka yöksi aukenee? Oi sitä pohjoisen vaaleaa kesäyötä ... upea kuvaus tarmonpuuskasta - kun inspiraatio iskee, on melkein antauduttava sen vietäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija kukkii ahkerasti päivät ja yöt. Vaaleat kesäyöt ovat ihana asia ja valaistus kuin taikaa. Tarmonpuuskan on tosiaan annettava viedä, ei tiedä milloin seuraava tilaisuus tulee :)

      Poista
  19. Joskun on vain ihan pakko kun inspis iskee. Hienoa, että ehdit vielä kuvaamaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen on rentoa ja mukavaa ajanvietettä, siihen pitää olla aina aikaa. Viikate käynnistyy vain inspiraatiosta :)

      Poista
  20. kaunis kuva kukasta, lemppari värini.

    VastaaPoista
  21. Meidän tontilla on vuohenputkea suuuuuret määrät siellä ja täällä - mutta ne ovat hyvää apetta kaneillemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla vuohenputken hyötykäytöstä. Meidän pihan vuohenpukilla eläisi kokonainen kanilauma, vaikka ne ovatkin ahkeria puputtajia. Sehän tuottaa koko ajan uutta satoa vaikka kuinka söisi tai niittäisi :)

      Poista
  22. Noita puuskia aina silloin tällöin tulee ja silloin saa paljon aikaan. Ihana kuva akileijasta, mutta missä Nero?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kulkee omia polkujaan :) Ihme kyllä se vietti koko viime yön sisällä, sitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan.

      Poista
  23. Valoisasta ajasta saa aivan uudenlaista energiaa, eikä edes malta nukkua paljoakaan. Akileija ja pioni ovat kumpikin kauniita ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei haluaisi käyttää aikaa nukkumiseen, mutta unikin on tarpaeen. Ihanat kesäyöt!

      Poista
  24. Kyllä kesä on ihana ja niin kaunis tuo ylimmäinen kuva, suorastaan taulumaisen taiteellinen. Puuskista saa taas uutta puuskaa. Itse olin tänään hautajaisvalmisteluja tekemässä mummulassa ja siellä tein myös pihahommia, siellä on niin kaunis piha ja myös noita tummia akileijoja, jota nyt mummu yksin hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia mummullesi! Puutarhanhoito on ihanaa, mutta voi käydä myös voimille, silloin ovat apukädet tarpeen.

      Poista
  25. Huh mikä työrupeama, onneksi olet saanut nauttia ihanasta kukista samalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt viimeine sataa, olen todella tyytyväinen, että ehdin leikata nurmikon ja heilua viikatteen kanssa poudalla. Nyt nautin taivaallisesta kastelusta :)

      Poista
  26. Valoisat kesäyöt ovat ihania ja mahtavaa, kun puutarhahommia voi jatkaa vaikka läpi yön.;) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella ihanaa kun voi viettää yötkin ulkona puuhastellen. Saamme vähän korvausta talven ekstralyhyistä päivistä. Virkistävä sade tuli viimein avuksi kasveille. Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  27. Aika ei tahdo riittää minullakaan, nytkin on jo yli puolenyön, kun kiertelen blogeja. Tänään ei kun siis eilen tulimme Koskelta Espooseen ja täällä voi tehdä muuta kuin Koskella, jossa aika tällä hetkellä kuluu tyystin pihaan ja puutarhaan, nukkumisen ja syömisen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä minäkin vielä kukun :) Kesäöinä ei meinaa malttaa nukkua. Puutarha vie näin alkukesästä kaiken ajan varsinkin jos hoitaa kasvimaata. Onneksi on satanut, sai lomaa kastelusta :)

      Poista

Kiitos kommentista