5.8.2013

Tylsän hurmaava puutarha

Sunnuntain puutarhapäivänä olin vierailulla Tylsän Mörököllin puutarhassa. Ihastuin paikkaan blogin kautta, mutta todellisuus ylitti odotukset.
Puutarha on suuri ja monimuotoinen, täynnä toinen toistaan kiehtovampia yksityiskohtia.
Mörokölli on keramiikkataitelija ja hänen valmistamiaan, iloisia hahmoja piileskelee puutarhan sopukoissa.

Vierailijoiden viihdyttämisestä huolehti erittäin ystävällinen isäntä, James. Tasapuolisesti hän huomioi jokaisen ja huolehti, että jokainen huomioi hänet.

Päivä oli helteinen, mutta puutarhassa löytyi mukavia varjoisia siimeksiä. Tunnelma oli kotoisa ja ihmiset juttelivat luontevasti keskenään, tuntui kuin ystävät olisivat kokoontuneet yhteen.
Kirkkaassa auringonvalossa otetut kuvat eivät pysty kunnolla vangitsemaan puutarhan lumovoimaa, joka oli kuin sadusta.

Jamesin lisäksi puutarhassa näkyi muitakin kissaeläimiä.

Punakonnanmarja

Mörököllien talo puutarhoineen ja monine lampineen tuo mieleen Muumimaan.

Tervetuloa!

Karstaohdake

Puutarha oli tulvillaan mielenkiintoisia, monia minulle tuntemattomia ja erikoisia kasveja. Erittäin kohtuullisella hinnalla saattoi päästä osalliseksi jakotaimista.

Puutarhaa ei kuulemma ole suunniteltu, vaan se on rakentunut vuosien mittaan pientilan pellolle, ja ehkä juuri spontanius tekee paikasta niin omaleimaisen ja persoonallisen. Mörököllien paikka muistuttaa jotenkin kasvitieteellistä puutarhaa, jossa vierailin viime kesänä, kurkatkaa tänne.
Tämä kotimainen versio on minusta kyllä paljon viihtyisämpi.

Suuri lummelampi kuin Monet'n puutarhassa.

Rannalla istui kalastaja, kissa odotteli vieressä osaansa saaliista.

Toisella rannalla loikoili auringossa viehkeä merenneito. Lammessa oli myös pieni saari, jonne pääsi siltaa pitkin.

Tarvittaessa löysi toinen toistaan kutsuvampia lepopaikkoja.

Metsäpuutarhaa

Liikuttava kohta oli edesmenneiden lemmikkien hautausmaa.

Vierailun jälkeen ymmärrän miksi Mörökölli usein sanoo, ettei hän osaa kuvata puutarhaansa, se on yksinkertaisesti mahdotonta. Jokainen kuva vaikuttaa lattealta todelliseen näkymään ja tunnelmaan verrattuna.
Kiitos Mörökölli, että sain käydä vierailulla.

Kotiin tuomisiksi löytyi muutaman taimen lisäksi suloinen sininen lintu keramiikkapajasta. Viimeinkin lintuhäkki sai kauan etsityn asukkaan. Hylätty pesä löytyi marjapensaasta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

71 kommenttia:

  1. Olipa osuva kotiintuominen! Uskon että puutarha oli ihana, niistä kaikista palasista mitä on kuvista ja artikkeleista saanut muodostettua, kutoutuu vaikuttava mielikuva.
    James ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. James oli melkoinen hurmuri, kiipesi syliinkin.
      Puutarha on niin ainutlaatuinen, että se on koettava paikan päällä, se tunnelma ja puutarhan muodostamat tilat. On runsasta, isolla kädellä tehtyä ja toisaalta lukemattomia yksityiskohtia.

      Poista
  2. Jos mulla olisi tontti, niin juuri tuohon tyyliin sitä puutarhaa sinne ympärilleni haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilan koko oli muistaakseni kaksi hehtaaria, salaperäinen puutarha tuntui jatkuvan loputtomiin ja melkein onnistuin eksymäänkin :) Minustakin tuntui tuolla hyvin kotoisalta.

      Poista
  3. Ystäväni kanssa olimme sitä mieltä, että olimme käyneet satumaassa.

    VastaaPoista
  4. Ihana salaperäinen puutarha Mörököllillä! Kiva, kun otit paljon kuvia nähtäväksemme. Ja nuo keramiikkaesineet, aah...ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tuli noin paljon vaikka kuinka yritin karsia saalistani :) Puutarhan keramiikkahahmot olivat ilmeikkäitä ja elävän tuntuisia. Myös todella kauniita ruukkuja Mörökölli oli pajassaan valmistanut.

      Poista
  5. Upeata <3
    salaisuuksia täynnä

    VastaaPoista
  6. Voi mahdoton miten upea puutarha! Niin salaperäinen ja kaunis, hyvin kuvasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvaaminen oli todella hankalaa, kameraan ei millään meinannut tarttua se oikea tunnelma. Puutarha on elämys.

      Poista
  7. Todella kiehtovan näköinen paikka! Tuollaiset vuosien saatossa rakentuneet pihat ovat monesti aika sielukkaita. Kaksi vuotta vanhan pihan omistajana siitä vasta haaveilee. Pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaa ei voi kiirehtiä, eikä se tule koskaan valmiiksi :) Siinä kai sen viehätys piileekin. Mörökölleillä kaikki näyttää istuvan vaivattomasti paikallaan, mutta voin vain kuvitella, miten paljon työtä tuollaisen puutarhan luominen ja hoito vaativat. Oma piha alkoi äkkiä tuntua kovin vaivattomalta ja silti repsottavia kulmia riittää.

      Poista
  8. Muistan postauksesi viime kesältä, tämä paikka on vähintään yhtä sadunomainen kuin kasvitieteellinen puutarha! Ja mikä komistus tuo puutarhaetsivä onkaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellerin puutarhaa hoiti monta puutarhuria ja se taisi olla pienempi kuin tämä Mörököllien paratiisi. Tämä kotimainen on jotenkin intiimimpi ja aidomman oloinen. Puutarhaetsivä rakasti silityksiä ja rapsutuksia.

      Poista
  9. Kiitos näistä kuvista ja tarinoista! Hienoa nähdä, että tämmöisiäkin privaattipaikkoja meiltä löytyy. Pitääpä tutustua Mörökölliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyhän tutustumassa. Puutarha on todella inspiroiva.

      Poista
  10. Onpa tosiaan satumaisen kaunis puutarha. Ihania nuo eri paikkoihin sijoitetut patsaat, tuovat jotenkin ulkomaista eksotiikkaa kotimaiseen puutarhaan. James lisäksi kruunaa kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo keramiikkafiguurit oli taitavasti ja kekseliäästi sijoitettu, luulen että ne oli valmistettu juuri kyseiseen paikkaan, niin hyvin ne sulautuivat kokonaisuuteen. James hyöri kehräävänä isäntänä ja seurusteli sujuvasti kaikkien kanssa.

      Poista
  11. Ihanan tunnelman olet saanut vangittua kuviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puutarha on oikeasti niin paljon enemmän, mutta jonkinlainen maistiainen tuli tarjoiltua.

      Poista
  12. Ihania kuvia,kiehtova paikka:)

    VastaaPoista
  13. Mahdoimmeko tulla vastatuksin, mäkin olin samassa ihanassa paikassa. Ja samoin tunnen kuin sinä, että tämä puutarha pitää ihan itse kokea ja nähdä, kuvat antavat vain pienen viitteen siitä, millainen satumaa on kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olisimmeko tavanneet! Saattaa hyvin olla, lähdin puutarhalta joskus kello yhden jälkeen. Jokainen tuossa puutarhassa käynyt ymmärtää, että kuvat ovat vain kalpea aavistus todellisuudesta.

      Poista
    2. Niin mäkin lähdin yhden jälkeen :D Lummelammella oli samaan aikaan kaksi naista, yritin ottaa kuvia niin, etten kaappaa vieraita kuviini, mutta yhdessä kuvassa on nainen valkoisissa housuissa ja mustassa paidassa, osuuko ? Olin liikkeellä husbandin kanssa, joka muistaakseni istui penkillä kun kiertelin lammella ja kuvasin.

      Poista
    3. Eli olimme siellä yhtä aikaa. Tuo kuvaus ei osunut, minulla oli violetti mekko ja limen vihreät housut, kellertävä huivi kiedottu hiuksiin. Olin liikkeellä punatukkaisen ystävättäreni kanssa.

      Poista
    4. Harmi ettemme bonganneet toisiamme, mutta ehkäpä ensi kerralla. Ja eihän meistä kumpikaan nähnyt yhtään ihmistä tuolta puutarhalta :)

      Poista
    5. Ihmiset eivät tosiaan olleet suurin kiinnostuksen kohde :) Tosin juttelin aika monen tuntemattoman kanssa. Täytyy ensi kerralla selvemmin ilmaista, että aikoo paikalle niin on suuremmat mahdollisuudet tavata.

      Poista
  14. Oi oi, kyllähän sinä Cheri täällä kovin kauniita puhelet :) Kiitos. Kiitos vierailustanne ja kiva, että viihdyitte. Täytyy kyllä myöntää, että sulla on silmää löytää kuvauskohteita, itse en löydä. Onkin aina mukava nähdä, mitä joku toinen näkee ;) Kävin katsomassa tuota puutarhaa, josta puhuit. Minusta se näyttää erityisen kiehtovalta ;) Omistajat ovat varmaan todella sielukkaita. btw moni kysyi, että montako ihmistä täällä on töissä, hehheh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain itsellesi vielä kerta kiellon päälle :)
      On aina mielenkiintoista, miten toisten silmät näkevät itselle tutut kuviot. Olin kuin Liisa Ihmemaassa, kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Puutarhassanne kierrellessä tulee väistämättä mieleen, miten paljon aikaa sen hoitaminen vaatii, sehän on itse asiassa puisto.
      Hellerin puutarhassa oli tosiaan paljon samaa tunnelmaa kuin teillä, lammet, sillat, taideteokset, salaperäiset käytävät ja ne epifyytitkin teidän omenapuussanne.

      Poista
  15. Kyllä kuvistakin välittyy tuon puutarhan lumo, voin vain kuvitella, miten upea elämys se on ihan livenä. Kiva päästä tutustumaan muiden luomiin ihastuttaviin puutarhoihin, todellista rikkautta. Tuo James-kisu on oikea hurmuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet puutarhat on loistava traditio, on tosiaan mukavaa päästä kurkkaamaan muiden puutarhoihin ja luulisi puutarhurinkin nauttivan kun näkee vierailijoiden innosta hehkuen kiertelevän luomustaan katselemassa. Olisi suuri vääryys pitää tuollaiset paratiisit vain itsellään :) En ole koskaan tavannut noin sosiaalista kissaa kuin James, vieraita oli huikeat määrät, eikä varmasti yksikään jäänyt ilman Jamesin huomiota. Erinomainen suoritus hylätyltä löytökissalta.

      Poista
  16. Kuvistasi välittyy satumainen puutarha.. kun pääsisi joskus edes vilkaisemaan vastaavaa. Hienosti kuvattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos puutarhan satumaisuus välittyy kuvista, tuollaisia tunnelmia on niin vaikea saada tallennettua oikein.

      Poista
  17. Todella mielenkiintoisen näköinen puutarha, uskomattoman runsas ja monimuotoinen - tykkäsin. On kiva, kun puutarhassa on erilaisia paikkoja ja tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on runsas ja monitunnelmainen. Alue on niin laaja, että kaikki sijoittuu sopivan väljästi paikalleen. Veden solina ja lammet toivat puistoon hienoja lisäelementtejä.

      Poista
  18. WAU ! mikä puutarha! hienoja kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietin yönikin (unessa) tuossa puutarhassa, se oli niin mieleen syöpyvä.

      Poista
  19. Oi ! Lumoava puutarha ihanine yksityiskohtineen. Ja James <3 Ja kissapatsaat <3
    Kuin satumaa, niinkuin moni jo onkin todennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talossa on muitakin kissoja kuin seurapiirihemmo James, mutta ne pysyivät näkymättömissä vieraslauman vaellellessa pitkin lumotun puutarhan polkuja.

      Poista
  20. Oih, olin siellä minäkin! Ehdottomasti antoisin kohde eiliseltä, aivan uskomaton puutarhamaailma :) Laitan kuvia vielä tällä viikolla minäkin. Juu ja minä olin siellä ehkäpä siinä kahden jälkeen joten olit varmaankin jo mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesinkin, että olet aikeissa vierailla Mörököllillä. Yritin kurkkia näkyykö sinua, ajattelin, että tunnistaisin kyllä :)
      Kävimme vielä toisessa kohteessa, mutta olimme niin töpinöissämme tästä puutarhasta, että toinen paikka ei pystynyt tekemään vaikutusta.

      Poista
    2. Hih, vai että olisit tunnistanut ;) Tuli heti mieleeni Sailan tokaisu Muhevaisella, heti tokasi että Pirkko Pirkkolassa! Me käytiin viidessä kahteessa, mutta voit arvata mikä oli se ykkönen. Huoh, ihana.

      Poista
    3. Niin minä kuvittelin. Olittepa te reippaita, jaksoin nippa nappa kaksi kohdetta. Ei epäilystäkään ykkösestä, se taitaa olla ylittämätön. Se tunnelma ja sielu.

      Poista
  21. Ona ihana puutarha!!
    Voi jos joskus....janiinedelleen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käymisen vaivan arvoinen puutarha, voin vakuuttaa.

      Poista
  22. sain vinkin Mörököllin blogista, et olet tehnyt hienon postauksen, kyl kannatti poiketa tänne! rullailin hiukan enempikin blogiasi ja ihastuin näkemääni ja lukemaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit. Tervetuloa uudestaankin!

      Poista
  23. Mörököllin puutarha on ihan omaa sarjaansa. Uskomattoman upea kuvien perusteella. En ole siellä koskaan käynyt, kun on niin kaukana. Metsäpuutarhaosuus näyttää mahtavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puutarha on ihan omaa sarjaansa, kuten jo tuolla aiemminkin sanoin, se on itseasiassa suuri puisto. Varmasti kovin erinäköinen eri vuodenaikoina, voin vain kuvitella miltä näyttää kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat. Pihassa kasvoi myös päärynäpuu, joka oli täynnä kypsyviä hedelmiä.

      Poista
  24. Rehevää kaunista kasvustoa, ihania yksityiskohtia.
    Satumaisia katseen vangitsijoita.

    Mitä onkaan paikanpäällä, varmaan tosi lumoavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen lumoavaa. Jotkut yksityiskohdat oli niin taitavasti maastoutettu, että tunsi suurta löytämisen riemua kun hoksasi taas uuden yllätyksen rannalla tai polunvarressa.

      Poista
  25. Olin siellä minäkin,uskomattoman ihana puutarha,Niin lumoava
    Ostin minäkin muutaman kasvin sieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimmekohan mekin siellä samaan aikaan :) Harmi kun ei tunnista blogiystäviään ulkonäöltä, vielä :)

      Poista
    2. Minä olin Kello 11-12,30 lähdettiin sieltä pois
      olisihan ollut hauska nähdä, vaikea on tunnistaa tälläisissä paikoissa. mutta ihanaa oli käydä siellä
      niin mahtavaa oli:)

      Poista
    3. Olimme paikalla siis juuri samaan aikaan, olisipa tiennyt, olisi ollut kiva tavata.

      Poista
  26. Ei laisinkaan nimensä veroista!
    Hurmaavat Mörököllit ennemminkin :)

    Tuo kalastajapoika kissoineen on kyllä aivan mahtava. Niin on pihan koristus oikeassa paikassaan.

    Kiva juttu että kohteesta löytyi myös sinulle tarpeeliinen muistokin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään tylsää ei tuolta löytynyt :) Mörököllipariskuntakin oli varsin viehättävä. Noita pihan hahmoja piileskeli monissa paikoissa, oli jännittävää löytää aina uutta katseltavaa komeiden raamien ja rehevien kasvien lisäksi.
      Olen kovin iloinen linnustani, juuri sellainen kuin olen etsinyt.

      Poista
  27. James vei sydämeni! Kynsilaukkaajilla on Nerolle ja sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos tunnustuksesta! James taisi Avoimien puutarhojen päivänä viedä aika monta sydäntä :)

      Poista
  28. Nimi ei tee oikeutta puutarhalle, tylsyys taitaa siitä olla kaukana :). Upea nähtävyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puutarha ei ole tylsyyttä nähnytkään :) Varmaan paljon mielenkiintoista jäi innoissaan huomaamattakin.

      Poista
  29. Kaunis puutarha ja ihana talo! Jostain tuollaisesta unelmoin.:)

    VastaaPoista
  30. Huikean näköistä;!!
    Olen päässyt kurkistelemaan kasveja ja kuvia vain blogin kautta. Sinä onnellinen joka pääsit sinne livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on huikea, pelkästään sen mittasuhteet huimaavat päätä. Mutta kuitenkin tunnelma on kodikas ja intiimi, puutarhan jokainen huone on "asuttu".

      Poista
  31. Tuo lummemalja ja silta etenkin ovat minusta vaikuttavat. Olin jo ostamassa kallioaltaisiimme lumpeita Viherlandiasta, kun oli pakko peruuttaa, sillä muistimme niiden jokapäiväisen käytön lintualtaina. Mitä vain pikkulintujen eteen!

    Ihanaa, että ihmiset jaksavat avata puutarhojaan vierailijoille. Ja kiitos jutusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet puutarhat on hieno tilaisuus käydä kurkkimassa inspiroiviin yksityisiin puutarhoihin. Linnuilla pitää olla kylpypaikkoja!

      Poista

Kiitos kommentista