21.8.2013

Uusia istutuksia

Kaivoin ylös tuoksuvadelman, jonka olin istuttanut paikalleen monta vuotta sitten kun halusin autiolle pihalle jotakin nopeasti kasvavaa. Puska oli kasvanut reippaasti sekä leveyttä, että syvyyttä. Puolimatkassa Kiinaan meinasi jo usko loppua, muttei kuitenkaan loppunut.
Tilalle tuli lisää perennapenkkiä. Reippaasti levinnyt isotähtiputki pääsi väljemmille vesille.

Viime talvena ja keväänä istuttamani jouluruusut "kukkivat" yhä. Oikeastaan kukat ovat kuihtuneet jo ajat sitten, mutta nuo suojuslehdet ovat vielä siementen suojana. Jouluruusut kerääntyivät myös vadelmalta saatuun tilaan. Takana on ritarinkannuksia.

Kuohkeaa ja pehmeää
Tavaran tarkastaja koemakasi kukkapenkin ja totesi maan hyvin muokatuksi. Penkkiin ei tule reunakiviä, nuo murikat vain nousivat mullan alta ja löytävät varmasti paikkansa toisaalta.


Nämä kivet on siirrettävä pois viipymättä!
Kesäiset päivät jatkuvat. Sienimetsä odottaa, mutta nyt on muita kiireitä.

47 kommenttia:

  1. Mukavia elokuisia päiviä sinulle ja tarkastajalle!

    VastaaPoista
  2. Mukava tarkastaja sinulla siellä :D
    Ilme kertoo kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastaja on hyvin ammattitaitoinen ja jämäkkä. Priimaa pitää olla :)

      Poista
  3. Itseänikin hirvittää jo valmiiksi ison tuoksuvatun tuleva siirto... Tarkastajasi näyttää oikein tyytyväiseltä uuteen penkkiin!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivinkone olisi oiva apu tuoksuvatukan ylöskaivamisessa. Luulen, että siitä on hyvin vaikea päästä eroon, juurilonkerot ulottuivat pitkälle ja ehkä se keväällä nostaa päätään jostakin, mutta sitten uuteen taistoon. Työ meni tarkastajalta läpi :)

      Poista
  4. Nero nauttii tärkeydestään =D
    Sienet ne jaksavat pulskistuen odotella, jotta kiireesi menevät ohi.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero tietää olevansa kaikkein tärkein :)
      Sienet tuskin muuttavat minnekään.

      Poista
  5. Puolimatkassa Kiinaan:D No matkailu avartaa niinkuin sanotaan,jos ei muuta niin pihaa;)

    Ihana Nero,osaa todella nauttia tuosta puutarhuroinnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailu on avartanut tänä kesänä. Aika pitkälle pääsin norjanangervonkin siirron myötä. Kohta on Kiinan rajaviranomaiset oven takana :)
      Nero nauttii kesän jatkumisesta.

      Poista
  6. Tuoksuvadelma tosiaan kasvaa hujauksessa ja laajentaa elonpiiriään tehokkaasti. Joskus liiankin tehokkaasti, kokemusta on.

    Nero on oiva Puutarhatarkastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuvatukan valtapyrkimykset ovat rajattomat.
      Hyvän tarkastajan kanssa kaikki on mukavampaa.

      Poista
  7. Tuoksuvatukka on oikea riesa, ainakin meillä mökillä, kun se vaeltaa jo naapurin tontille pellon puolelle, vaikka kuinka sitä kaivaisi pois. Olet tehnyt suuren työn, voin vaan kuvitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeakasvuinen puska pitäisi istuttaa batonialtaaseen, muuten se on ihan pitelemätön. Uskon, että peltomaa houkuttaa sitä :)
      Oli siinä hommaa, nyt mietin tarkkaan minne sen istutan.

      Poista
  8. Nero pitää jöötä, se on hyvä. Yrittäkää saada hommat tehtyä ja keskittykää tärkeimpään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman hyvää esimiestä täällä ei varmaan saataisi mitään aikaiseksi :)

      Poista
  9. Kyllä hommat tulee tehtyä kun Nero pitää jöötä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastaja ei anna tinkiä aikataulusta eikä laadusta.

      Poista
  10. Kylläpä tarkastajalla on tuima ilme :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisella prinssillä on toinenkin puoli :)

      Poista
  11. Samaa kohti-Kiinaa-kaivuuta suoritin minäkin pellepelottoman kanssa Lillan ekana kesänä, eli kaksi vuotta sitten! Äimisteltiin niitä juuria kun niitä vaan riitti ja riitti ja riitti! Mutta saatiin pois :)
    Pientä yritystä oli viime kesänä jollain juuren palasilla aloittaa kasvua, mutta niistä selvis repimällä.....eikä meillä ollut tuollaista komeea tarkastajaakaan - että hyvin sulla varmasti on hommat hanskassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin olla yhdennellätoista hetkellä liikkeellä, ensi keväänä vatukka olisi noussut moninkertaisena, niin paljon lonkeroita se oli levittänyt ympärilleen. Välillä olen karkeasti kiskonut uutta kasvua ylös, mutta puska taisi siitä vain innostua. Elän toivossa, että mahdolliset loput saa pois repimällä, ainakaan syvälle meneviä juuria ei enää jäänyt jäljelle. Ja kun homma meni tarkastajalta läpi, niin eiköhän se ole siinä :)

      Poista
  12. Kyllä tuli varmasti hyvin maa tarkistettua - on niin tyytyväisen näköinen tarkastaja;)
    Mukavia loppukesän päiviä sekä sinulle että Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme molemmat!
      Tarkastaja lepää kovan urakan päälle aurinkotuolissa, ilmeisen tyytyväisenä työn tuloksiin :)

      Poista
  13. Isotähtiputki on upea perenna ja pidän siitä kovasti. Kaivuutyööt ovat raskaita ja vähemmän miellyttäviä pihatöitä, mutta tyydytys tehdystä työstä sitäkin suurempi. Upea kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isotähtiputki on yksi suosikkejani, ilokseni sain jakotaimen ystävältäni viime kesänä ja se lähti nopeasti kasvamaan. Kaivuutöiden jälkeen on ihan poikki, mutta tuntee itsensä sankariksi kun ei luovuttanut. Nero on kukkapenkin(kin) komistus :)

      Poista
  14. Vai että kivet siirrettävä, pidä nyt pääsi vaika nero kunkku onkin talossa. Vai oli sulla yövieraita, en ole koskaan nähnyt livenä lepakkoa, mä oisin taatusti pyörtynyt lepakon päälle (voi reppanaa, lepakkoa siis), vai olisiko se voinutkaan olla niin alhaalla? Mutta olipas melkoinen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksoottinen yövieras, mutta rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyvä :) Lepakot hakeutuvat korkeuksiin, joten ei niiden päälle ihan helposti voi pyörtyä.

      Poista
  15. Minä laitoin muutama vuosi sitten tontin rajalle tuoksuvatukan maisemoimaan, mutta eihän se ole siinä viihtynyt ;)
    Ihana Nero jälleen, suloisessa kuohkeudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis paikkoja, joissa tuoksuvatukka ei viihdy. Sen tiedän, ettei se tykkää jos sitä häiritään lumenaurauksella talvisaikaan. Se kukkii edellisvuoden versoilla ja saattaa kitua jos ei pääse toteuttamaan itseään :) Nero on hyvä kuohkeusmittari :)

      Poista
  16. Prinssisi on kyllä komea! Ihan valioluokkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valioluokkaa ehdottomasti ja asenne kohdallaan. Ei ihme, että eläinlääkärin odotushuoneessa jonottavat kerran totesivat: Näkee, että on rotukissa :) Se on se aatelinen käytös.

      Poista
  17. Nyt on oivaa aikaa istutella :) Mukavia elokuun päiviä puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva puuhastella iltaisin puutarhassa kun on vielä kauniita ilmoja.

      Poista
  18. Isojen pensaiden siirrot on niitä raskaimpia puutarhahommia. Siinä lapion varressa ainakin oppii miettimään tosi tarkkaan, minne pensaita istuttaa. Nero on taas niin jekovan näköisenä (=mummuni sanonta, jekova tarkoittaa tärkeää, itsetietoista :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, nyt miettii tarkkaan minne pensaat asettelee :) Vähän aiemmin kaivoin ylös ison norjanangervon, eikä sekään ollut ihan kepeä homma. Nyt se kasvaa hurjaa vauhtia kellarin kupeessa.
      Jekova on erittäin hyvä sana kuvaamaan Neroa, se osaa joskus olla erittäin itsetietoinen :)

      Poista
  19. Kiva juttu :). Tuo ylin kuva on niin kaunis ja sulla on todella tuimailmeinen tavarantarkastaja. On se hyvä, että joku pitää puutarhahommissakin rotia yllä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kaikki hyväksytettävä tarkastajalla :)
      Nämä syksyiset puuhat tuovat ihan oman ilonsa kevääseen, kun jännityksellä odottaa miltä kaikki tuleekaan näyttämään kun kasvu alkaa.

      Poista
  20. Upein tarkastaja mitä olla voi !
    Pitääkin olla tarkkana mitä maaha laittaa. ..tuoksuvatukkaa mietin näköesteeksi naapuriin kukan vuoksi. Mutta ostin tilalle valkokirjokanukka Elegantissimman. Kukkaa ei ole...mutta väri on kaunis ja erottuu tummassa illassa...ja kokoakin taitaa tulla.Löysin muutenharvinaisempia yrttejä Hämeen reissultani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti upein tarkastaja, meillä laatu hanskassa.
      Tuoksuvatukka on ihan mukava jos sillä on paikka missä se saa omin päin elellä, mutta mihinkään keskeiseen paikkaan en sitä enää istuta. Mitähän harvinaisuuksia löysit täältä Hämeestä?

      Poista
  21. IHANA tuo sinun kissasi. Kun uudistaa kukkaistutuksia on kiva ihastella niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan ihanuutta ei käy kiistäminen. Keväällä taas jännittää miltä kukkaistutukset tulevat näyttämään, on vain maltettava odottaa siihen asti.

      Poista
  22. Siis yrttejä joita en täällä ole myynnissä nähnytkään ; viiniruutaa, aaprottia ja lippiaa.
    No ehkä ovat myös harvinaisia :)
    Millsi sen ny ottaa !
    Sinullahan niitä onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja löytöjä! Kyllä nuo taitavat olla nykyisin aika harvinaisia yrttejä. Viiniruutasta pieni varoituksen sana: sen kasvineste aiheuttaa iholla yhdessä uv-säteilyn kanssa palovamman kaltaisia oireita. Eli kannattaa käyttää hanskoja käsitellessä tai ainakin leikatessa. Lippiaa minulla ei vielä olekaan, sen toinen nimi taitaa olla sitruunaverbena.

      Poista
  23. Kiito muistutuksesta ! Enpäs muistanutkaan, huomenna istutan sen maahan.

    VastaaPoista
  24. Yhtenä juhannusaattona en muka keksinyt mitään muuta ohjelmaa kuin hävittää valtava määrä tuoksuvattua, josta en pidä ollenkaan. Yllättäen sillekin kasville löytyi noutaja eli uuden talon omistaja, joka ei halunnut pitää puutarhaa, vaan halusi sinne jotain helppoa ja nopeaa. 11 tuntia kaivoimme vatukkoa lavalle ja sen jälkeen pohjakangas ja päälle multa. Siihen rakensimme pienen japanilaisen puutarhan kivipuroineen, sillä kyseessä rinne.

    Onnittelen kun päästi tuoksuvatusta eroon, mutta se voi vieläkin yrittää lykätä uusia alkuja, joten ole tarkkana.

    Miten sun jouluruusu noin! Meillä kotilot tekivät yhdestä selvän maata myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että tuoksuvatukka yrittää vielä nostaa päätään, mutta olen tarkkana. Jouluruusut ovat selvästi nauttineet kesästä, ne kasvavat ja voivat hyvin. Toivottavasti ne voivat hyvin vielä keväälläkin. Onneksi meillä ei ole kotiloista riesaa, vain muutamia näkyy silloin tällöin. Luulisi, etteivät ne tykkää myrkyllisestä jouluruususta, mutta kaikki näyttää kelpaavan.

      Poista

Kiitos kommentista