On pimeä korpi ei kotia näy

Lauantaina lähdin illansuussa sieneen. Aurinko paistoi ja sieniä löytyi ihan mukavasti. Äkkiä minua vastaan juosi kaksi hirveä, miten niin suuret eläimet voivatkin liikkua niin hiljaa. Pienempi ohitti minut ja jatkoi matkaansa, mutta suurempi sarvipää jäi eteeni seisomaan, tuijotti ja haisteli minua. Siirryin varmuuden vuoksi puun taakse vaikken tiedä kumpi meistä pelkäsi enemmän. Puhelin hirvelle rauhoittavasti mistä se päätteli, että olen vaarallinen, kääntyi ja lähti jolkottamaan takaisin tulosuuntaansa.

Kävelin aika kauas enkä pitänyt kiirettä takaisin. Kun en enää pystynyt kunnolla näkemään sieniä ajattelin, että on aika palata kotiin. Kuu oli jo korkealla ja metsässä sellainen hämärä, jossa pensaat ja kivet alkavat helposti liikkua silmissä. Polku oli kuitenkin tuttu ja suunta kotiin selvillä.

Kun ylitin maantietä näin auringonlaskun valaisemaa taivaanrantaa vasten kissan silhuetin istumassa keskellä tietä. Vähän kauhuissani ajattelin, että Nero on lähtenyt tielle asti. Mutta prinssi odotteli minua pihan reunalla omalla reviirillään. Siirryimme sisälle ruokakippojemme ääreen.

Sunnuntai-iltana olin rantametsikössä, sienikori oli taas mukana. Pelästytin haikaran lentoon rannasta. Äkkiä kuulin läheltä puhetta, kaislikossa aivan vieressäni oli kaksi miestä veneessä haulikot ojossa. Huusin hädissäni, että älkää ampuko minua. Liukenin paikalta ja kiersin katsomaan mitä jättipalsamikasvustoille kuuluu, olen kitkenyt niitä kesän mittaan ja aina vain löytyy pieniä kukkivia taimia. Hiljaisessa syysyössä kajahti viisi laukausta. Lähdin kotiin.
Rauhallista viikkoa kaikkille!