26.12.2014

Jouluselfie

Lumitöiden jälkeen on levättävä.
Nero sai viettää aattoiltaa kahden pukin kanssa. Minä ajelin Helsinkiin sukua tapaamaan. Siis Neron sukua. Ajokeli muuttui matkalla erittäin huonosta huonoksi, lumiaurat eivät olleet vielä ehtineet liikkelle, mutta perille päästiin. Oli mukavaa istua valmiiseen pöytään ja millaisia herkkuja siellä Neron sisarusten kodissa tarjottiinkaan. Joulun ahtamisennätys taisi tulla saavutettua, nam.
Illan superbonus oli se, että pääsin näkemään Mörkö-siskon ja vähän silittämäänkin neitosta. Mörko on kuin Neron kaksoisolento, vain hieman sirompi ja pienempi. Svante-veli oli paennut vaatehuoneen perimmäiseen nurkkaan, eikä näyttäytynyt.
Kiitos ihanasta illasta T, O ja H!

Nero jäi nukkumaan kun lähdin, olin kattanut hänelle keittiöön katkarapuaterian joulun kunniaksi.
Ulkoilu ei nyt oikein maita kissalle, liikaa lunta ja liian kylmä. Vain lyhyesti prinssi käy aitanparvessa tiirailemassa lintuja.

37 kommenttia:

  1. Komea selfie! Piika on saanut erityiskiitoksen lumitöistä kun prinssi on tullut syliin :) Oli tosiaan hurja ja kurja keli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poissaoloni aiheutti Nerossa sylideprivaation, vajetta on korjattu moneen otteeseen. Lumitöiden jälkeen on mukavaa köllötellä kissakääreessä.

      Poista
  2. Ulkoiluaika on tosiaan lyhentynyt pakkasten myötä, ehkä tänään vähän enemmän taas kun ollaan vain muutaman asteen miinuksella. Lämpimässä köllötellen ollaan joulun pyhiä vietetty, niin kissat kuin ihmisetkin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaamme kiiyollisia, että on lämmin paikka missä köllötellä. Tänään tuuli viilentää ilmaa, joten toistaiseksi Nero on käynyt harjoittelemassa ulkoilua vain pienen hetken.

      Poista
  3. Täällä on jo mukava Tapaninpäivän ilma, aurinkokin näyttäytyy , lunta on ja pakkasta muutama aste . Mukavaa Tapania !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin juuri ihailen ikkunasta sinistä taivasta pilvineen. Maisema on kauniin valkoinen, vaihtelua pitkään jatkuneeseen harmauteen.

      Poista
  4. Heh, tuo Neron pukkikuva pisti naurattamaan , hieno idea :D Kaunis joulupöytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on pukkina ihan pro. Meidän joulupöytä katetaan vasta tänään kun saamme luoksemme ystävän vierailulle.

      Poista
  5. Pentuehan kasvoi luonasi..eikö ?
    Varmasti ihana tavata Mörköä ja Svantea...vaikka nyt halusikin olla omassa rauhassa.
    Nerolla on ollut oikein katkarapupäivällinen...oi toista.
    Kyllä on ollut suojelua liikenteessä, kun on ehjänä päässyt perille.
    Nyt on niin kaunista ulkona..eilen oli hieno sininen hetki ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, orvot pennut asuivat täälä kunnes kahdelle löytyi koti ystävien luota. Oli liikuttavaa tavata aikuistunutta kissasiskoa. Prinssi on nyt sitä mieltä, että katkarapua voisi olla joka ateriaala :)

      Poista
  6. Jaa että sukuloimassa Neron sukulaisissa :)))
    On muuten yksinkertainen ja erittäin kaunis kattaus!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen sukujoulu, puolet sukulaisista sain tavat :) Tänään nautittiin tuossa pöydässä Tapanin glögit ja kahvit.

      Poista
  7. Nero on niin upea. <3 Sydämellistä Tapaninpäivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero köllöttelee nytkin sylissä ja antaa kehräyshoitoa.

      Poista
  8. Ihana Nerokuva taas! Ai niin, eikun eihän se edellinen ollutkaan... ;-)
    Hienoa, että pääsit vähän silittämään Mörköä, varmasti sykähdyttävää! Nerokin oli varmasti tyytyväinen kattaukseen ja siihen, ettei seuraa ollut liiaksi. Rauhaisaa tapania, täällä lähdetään nyt lämmittämään saunaa. Kun ei ole sähköä saunassa, on saunottava päivänvalon aikaan ja se on niin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öli liikuttavaa tavata taas Mörkö, melkein tuli tippa silmäkulmaan. Neron kaksoissisar. Ekättelen vielä toivoa, että joskus vielä näen Svantenkin, joka on kasvanut kolmikon pienimmäisestä suurimmaksi. Sauna on ihan paikallaan pakkaspäivänä.

      Poista
  9. Ehdottomasti pitää lumitöiden jälkeen levätä, Nerokin sen tietää :)

    Mukavaa tapania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parasta lumitöiden jälkeen on lepo ja lämmittävä kissakääre :)

      Poista
  10. Nero sitten osaakin olla juhlallinen kissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, nautittiin tänään suklaamoussekakkua, jonka ohjeen nappasin sinulta. Varsinainen suksee, mikä herkku, kiitos ohjeesta.

      Poista
  11. Tuossa katseessa ja olemuksessa on jotain samaa kuin Korvatunturin aidossa joulupukissa?..... ihmeellinen sattumako!
    Jouluselfie turvallisessa sylissä, se jos mikä on kissan onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanot, niin kyllä joulupukissa ja Nerossa on samaa näköä :) Nyt kun ulkoilu ei paljon huvita niin ehdottomasti parasta kissan mielestä olisi sylittely.

      Poista
  12. Olipa oikein mukavaa kun pääsit Neron sukulaisia tapaamaan ja Mörkö-siskonkin. Hyvin oli mallillaan Neronkin päivä, herkkuateria, tosin ilman rapsutusta... Olipa kiva että pääsit kotiin, vaikka ilma ei ollut suotuisa! Ihana Joulukattaus! Mukavaa Tapanin iltaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva nähdä Neron siskoa, prinssin tapaan sisarukset ovat kovin arkoja vieraiden suhteen. Ajokeli oli surkea, mutta onneksi selvisin hyvin perille.

      Poista
  13. Silmiähivelevän kauniita kuvia joulunajan postauksissasi. Minä en ole "pentukiireiltäni" kerinnyt kierrellä toisten blogeissa. Nyt tulin yökylään Autuaaseen oloon. Kaunis ja tunnelmallinen valaistu pöytä tuossa alemmassa kuvassa. Ruskakin hurisee terkkuja ja makailee tässä pöydällä näppiksen ja minun välissä, pää käsivarrellani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienten lasten kanssa aika on kortilla. Kiva kun tulit yökylään Ruskan kera. Teillä taitaakin olla aika vilinää ja vilskettä pienten jalkojen :)

      Poista
  14. Nerolla on niin komea musta nöpykkänenu <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän musta nöpönenu :) Nero kehrää kuuluvasti kun kehun sitä: olet talon paras ja komein kissa.

      Poista
  15. Todella hieno selfie upeasta kissasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkähänlaisia kuvia Nero napsisi jos kulkisi kamera kaulassa :) Matkalla voisi tallentua melkoisia luontoelämyksiä.

      Poista
  16. Mahtava kuva! Ilmeisen onnistunut joulu -teillä kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli oikein rattoisa, mukaan mahtui monenlaista. Nero on aika suuri sylikissaksi, joskus alkaa piialla paikat puutua kun köllötellään pitkään.

      Poista
  17. Hienoa, että kisukaksoset löysivät hyvän kodin ❤
    Nero on niin tyylikäs mustassa turkissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsukaiset löysivät hyvän ja ymmärtäväisen kodin ja kiva kun saan seurata niidenkin elämää. Nerolla on aina moitteettoman tyylikäs asu :)

      Poista
  18. Voi miten nätti tuo joulupöytä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna pitää olla vähän tunnelmaa, ainakin pöydässä :)

      Poista

Kiitos kommentista