5.12.2014

Lohturuokaa

Aika usein leipaisen sarvia erilaisilla täytteillä. Ne ovat helppoja, valmistuvat nopeasti ja maistuvat vieraillekin. Käyvät hyvin myös retkievääksi. Olen joskus napannut perus juustosarven ohjeen jostain blogista, en ikävä kyllä muista enää mistä ja muuntanut sen oman makuni mukaiseksi.

Näin tein taikinan:
2 dl hurjan viljaisaa sämpyläjauhoa
2 dl luomu täysjyvävehnäjauhoa
2 dl luomu gouda juustoraastetta
kourallinen kuivattua lehtikaalia joskus käytän myös nokkosta tai jätän kokonaan pois
2 tl leivinjauhetta
1 prk kermaviiliä
1/2 dl öljyä, käytin luomu oliiviöljyä
Sekoitin kuivat aineet, lisäsin kermaviilin ja öljyn, sekoitin taikinaksi.

Jaoin taikina kahtia.

Kaulitsin kaksi pyöreää levyä, jotka jaoin kahdeksaan osaan.

Tällä kertaa laitoin täytteeksi pesto alla Genovesea, Arrabiata pestoa, vihreää oliivitahnaa ja vuohenjuustoa. Päälle ripottelin loput juustoraasteet.

Rullasin lohkot sarviksi. Paistoin 10-15 minuuttia 200 asteessa.
Täytteenähän voi käyttää melkein mitä vain, joskus laitan kokonaisia oliiveja puolitettuina, kirsikkatomaatteja tai vaikka mausteista linssimuhennosta. Vegaaniversion saa kun jättää juuston pois ja korvaa kermaviilin muulla nesteellä.
Olen joutunut leivontakierteeseen ja se on ihan blogistanian syytä. Kätevät emännät esittelevät tuoksuvia ja maukkaita leivonnaisiaan, se tarttuu.

Iltapalana nautin näiden kanssa kupin kaakaota. Kookosmaitoa ja Green & Black's luomu kaakaojauhetta. Kuumennan maidon kattilassa ja vatkaan sekaan kaakaojauheen. Tällä kertaa oli kermavaahtoakin päälle, koska olin tarjonnut vieraalleni kurpitsapiirakkaa ja parantanut sen ulkonäön kermavaahdolla, sopii muuten oikein hyvin.


Kermavaahdolla saa hyvin poistettua lanttulaatikkoefektin josta valitin aiemmin.
Onko teillä lohturuokia?

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Jaana Koivu!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

34 kommenttia:

  1. Nyt olet kyllä ollut itse varsinainen kätevä emäntä. Nuo sinun sarvesi ovat vähintään masterchef-tasoa. Itse olen tehnyt vain sellaisia perustylsiä, korkeintaan kahdella täytteellä. Seuraavaksi leivonkin runsaudensarvia tyyliisi. Kiitos ideasta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos tuli uutta näkökulmaa sarviin :) Sinultakin olen saanut monta kätevän emännän ohjetta, kiitos niistä. Nytkin mielessä kummittelee yksi tekemäsi suklaakakku.

      Poista
  2. Maistuisi minullekin! Kiitos ohjeesta!

    Lohturuokaa, onhan noita, sorrun hyviin juustoihin ja suklaaseen (ei yhtä aikaa)

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla sarvia, nopeita tehdä koska ei tarvitse nostatusaikaa ja sisukset voi valita oman maun mukaisesti. Talvella saa vähän hemmotella itseään, vai mitä.

      Poista
  3. Juustosarvet (olen kasvissyöjä), ne on ihania, nam. :p Niitä jos erehtyy tekemään, niin on kerralla tehtävä vähintään kolminkertainen annos ohjeeseen nähden. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä on taattu menekki :) Jos sattuisi tekemään liikaa niin sarvet voi pakastaa tulevaan tarpeeseen. Koskaan ei tosin ole tarvinnut turvautua tähän keinoon.

      Poista
  4. Varmaan hyviä kiitos ohjeesta.. Hyvää itsenäisyyspäivää.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä saa mukavan suolapalan mihin tilanteeseen tahansa.

      Poista
  5. Varmaankin ihania, pitäisi itsekin tehdä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uunista leviävät tuoksut tuovat tunnelmaa, ihan senkin vuoksi tekee mieli leipoa.

      Poista
  6. Hyvältä vaikuttaa sarvet, pitäisi yrittää itsekin, nams!

    VastaaPoista
  7. Oikein kivan näköinen ohje, kiitos kovasti. Taidanpa kokeilla! Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  8. Voisarviaddikti täällä hei... Ja kermavaahtokin on aika herkkua... Erittäin hyvältä näyttävät nuo herkkusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä ovat parempia herkkuja kuin sipsit ja karkit :)

      Poista
  9. Tämä on kyllä kokeiltava! Vaikuttaa todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile, aineksia voi vaihdella mielensä mukaan, helppo herkku.

      Poista
  10. Njamii! Menee muuten kokeiluun ihan takuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät näistä, täytteethän voi valita oman maun mukaan.

      Poista
  11. Minäkin meinasin tekaista sarvia sunnuntaille. Sulatejuusto-kinkku-persiljatäyte on kanssa hyvä valinta:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvet ovat kätevää viikonloppuruokaa, niistä saa kätevän välipalankin. Lasten makuun sopii varmasti hyvin mainitsemasi täyte. Ajattelin joskus kokeilla sienitäytettäkin.

      Poista
  12. Voi, mitä herkkua! Maistuis mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että maistuisi. Sarvet ovat ihanan rapeakuorisia ja sisus on aina yllätys.

      Poista
  13. Hyvältä näyttää ja varmasti myös maistuu. Oletko koskaan käyttänyt täytteeksi jotain makeata kuten yhdessä juustoa ja jotain marmelaadia. Tähän taikinaan sopii varmasti myös jokin makea, tosin suolainen täyte on ruokaisampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, juusto ja hillo tai jokin hedelmä olisvat varmasti hyvä yhdistelmä. Täytyykin kokeilla, kiitos vinkistä.

      Poista
  14. Taatusti herkullisia täytesarvia. Ohje sen verran simmpeli, että ehkäpä osaisin...

    Rauhallista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä osaa taatusti jokainen valmistaa. Sekä jauhoissa, että täytteissä voi toteuttaa omia mieltymyksiään, silloin ovat varmasti suunmukaisia :)

      Poista
  15. Herkullisia suupaloja. Croisanttireseptin tallennan käyttöä varten. Tuo kaakkao-kermavaahto sai veden herahtamaan kielelle. Taipanpa minäkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaakaohan on surperruokaa, terveellisyys kumoaa kermavaahdon haita :) Makoisia kaakaohetkiä.

      Poista
  16. Kiitos herkullisesta juustosarviohjeesta!! Tämä menee kokeiluun! Täytyy oikein miettiä, mikä olisi semmoista lohturuokaa... Ehkä sosekeitto voisi olla sellaista, teen sitä usein, ja aina se maistuu erilaiselta, mutta joka kerta maistuvalta ja lempeältä sekä mielelle että vatsalle. Sitä sitten pistellään koko perhe vaikka karjalanpiirakoiden kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosekeitot ovat ihania, terveellistä lohturuokaa. Sitäpaitsi helppoja valmistaa ja aineksia voi vaihdella mieltymysten mukaan. Useimmille maistuvat suloiset keitot.

      Poista
  17. Valtavan herkullisen näköisiä sarvia. Ja tuo kookosmaitoon tehty kaakao täytyy ehdottmasti kokeilla!!
    Mahtilöydöt kirppikseltä edellisessä. Kyllä kirpputorit voittaa sisustuskaupat. Persoonallista ja edullista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kaakaon yleensä kookos- tai mantelimaitoon, kermavaahtoa on tarjolla vain harvoin :)
      Olen samaa mieltä, kirpputorien valikoima on aina yllättävä ja hinnat usein kilpailukykyisiä.

      Poista

Kiitos kommentista