10.1.2016

On tässä ollut sulattelemista

Selvisimme aika hyvin paukkupakkasista. Oliiviöljy jähmettyi keittiön työtasolla. Vesiputki jäätyi, mutta sain sen sulatettua. Auto oli esilämmityksestä huolimatta ihan hyhmeessä kun oli pakko lähteä liikkeelle. Kävin pääkaupungissa, siellä kaikki tuntui olevan aivan kohmeessa; metro, bussi, liukuportaat, useimmat mitkätahansa-automaatit. Junat eivät tulleet perille. Suomea ei ole suunniteltu pakkasenkestäväksi.

Kaunis, aurinkoinen pakkaspäivä näyttää parhaalta sisältä katsottuna. Nero on kuitenkin osoittanut sitkeytensä ja käyttänyt ulkovessaa koko pakkaskauden. Ulos on päästävä vaikka pikaisesti. Yhtenä jäätävänä iltana kuulin kun luukku loksahti ja Nero hilpaisi pakkaseen. Lueskelin aikani, söin iltapalaa ja uuninpeltejä sulkiessani aloin huolestua kun prinssiä ei kuulu sisälle. 30 asteessa ei kissa yleensä viivy kuin hetken, olisiko joku ajanut sen vaikka puuhun. Pukeuduin lämpimästi, varustauduin taskulampulla ja lähdin pihalle huutelemaan. Kapusin tallin parvelle, ei ketään. Kuljin ladolle katsomaan näkyisikö lumessa kissan jälkiä. Ei näkynyt. Palatessani sisälle Nero istui salin kynnyksellä silmät pyöreinä, ihmetellen miksi olin huudellut sitä ulos. En ollut huomannut prinssin paluuta, se oli maastoutunut mustalle taljalle sohvan nurkkaan ja muuttunut näkymättömäksi.

Kovilla pakkasilla elämä maalla kaventuu. On huolehdittava, että lämmenneitä polttopuita on koko ajan tarpeellinen varasto sisällä. On tarkkailtava putkia ja ruokittava ahkerasti talvilintuja. Lämmitettävä uuneja ja hellaa usein. On muistettava lämmittää myös ajoneuvoa. Ongelmien ilmaantuessa on keksittävä ratkaisuja. Minä kääräisin koko talon kivijalan pakkas-peitteeseen, koska ei ollut lunta saatavilla. Myös sipulikukka-istutukset saivat ylleen keinolunta, eli pakkaspeitteen. On vain muistettava ottaa se pois ennen oikean lumen tuloa, ettei se jäädy maahan kiinni.



Osallistukaa edellisen postauksen kissa-arvontaan jos ette ole sitä vielä tehneet.
Anonyymit ovat tervetulleita osallistumaan myös, mutta laittakaa mukaan jokin nimi ja sähköpostiosoite. Ainakin yksi Anonymi on mukana ilman mitään tunnusta, sellaisen arvan joudun ikävä kyllä hylkäämään. Jos se on sinun käy kommentoimassa uudestaan ja jätä osoite. Arpaonnea!

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa,
Maria, Piparminttu, Sofia ja Olga sekä Puutarhamyyrä!
Kaunista sunnuntaita kaikille!

52 kommenttia:

  1. Jatketaan sulattelua vielä vähän aikaa. Alkaa olla aivotkin kohmeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuntuu, että ajatuksetkin hyytyvät ajoittain :)

      Poista
  2. Kyllä liian kova pakkanen tosian haittaa elämää monella tavalla. Samantapaista täällä meilläkin. Tosin vesiputket eivät ole vielä jäätyneet. Meilläkin kissut ovat vielä käväisseet ulkona sen välttämättömimmän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paukkupakkasten pitkittyessä tulee vähän turvaton olo, kaikki on kylmällä hankalampaa. Aikamoisia sissejä nuo kisut.

      Poista
  3. Ihmisiä pitää välillä jekuttaa piiloutumalla suojaväreihin; se on hauskaa vai mitä Nero? - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauroin viiksiini, en oli uskonut piian menevän noin helppoon. Eikä ollut eka kerta.
      Terveisin nero Nero.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Äärimmäinen kylmyys oli jännittävää, mutta ei kovin ihanaa :)

      Poista
  5. Onpa ihanaa, kun pakkanen on hellittänyt! Paukkupakkanen hankaloittaa elämää niin monella tapaa. Hyvä, että selvisitte Neron kanssa tästä paukkujaksosta. Toivottavasti enempiä ei tänä talvena tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän tuntuu jo lämpimältä, vain -20 astetta :)
      Toivottavasti ei enää tule ilmavirtauksia Siperiasta. Hyvin kuitenkin selvittiin, kokemus siitä, että onhan näitä ollut ennenkin auttoi.

      Poista
  6. Hyytävän kylmää ja kaunista, mutta se on vain kolikon toinen puoli, huoli ja murhe kaiken jähmettymisestä tai jopa jäätymisestä on aina läsnä näin kovilla pakkasilla.
    Kyllä Neron eteen voi yhden iltalenkin tehdä, olisihan se kamalaa jos prinssin ilta-askar olisi jostain syystä liian pitkäksi venähtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neroa tulee pidettyä silmällä ja sen kulkua kontrolloitua. Yleensä se huikkaa olinpaikkansa kun näkee minun etsivän sitä katseellani. Nyt se taisi olla unessa. Tulihan nautittua kirpakasta lenkistä kirkkaan tähtitaivaan alla.

      Poista
  7. Ihana postaus. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  8. Voi tuota Neroa, mikä teki! Pakkasilmoilla pitää ilmoittautua palatessaan ;)

    Täällä meillä on haasteena ollut yhden huoneen lämmitysasiat, kun salin kaakeliuunia ei voi käyttää ja ne törpöt remppamiehet aikaa ennen meitä fuskasivat eristysasioissa. Helpoin ratkaisu tietysti olisi laittaa ovi vaan kiinni ja antaa pakkasen laantua, mutta se ei ole ollut meillä mahdollista. Vaan putkien jäätymiestä meillä ei ole ollut huolia, kun ei ole putkia! Ihan loistavaa!

    Noissa sun kauniissa kuvissa on aika jotenkin pysähtynyt. Silleen luonto vissiín on tarkoittanut, että vetäydytään pesiimme sillä aikaa kun pakkaset paukkuu ja luonto puhdistuu.

    Lokoisaa sunnuntaita sinne :) Pysytään lämpiminä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suuri helpotus kun ei tarvitse huolehtia huonosti eristetystä vesijohdoista :)
      Tässä talossa on vain sammaltaja purua lattiaeristeenä, nekin on tainnut jo aika syödä, joten viileää on. Yleensä lisäeristän lumikerroksella talon helmat, mutta nyt sitä ei ollut saatavilla. Pakkaspeitteen niittaamisella oli suuri vaikutus sisälämpötilaan, ei pääse pakkanen kiristymään talon alla.

      Poista
  9. Meilläkin on vanha talo ja tällaisilla pakkasilla huomaa heti, että lumieristeestä niin katolla kuin seinän vierustoilla olisi suuri hyöty. Mutta toisaalta nautin pakkasestakin kun jouluun saaakka oli yhtä ja samaa vesi-räntää. Lunta kaipaisin vähän lisää , tämä pari-kolme senttiä ei tee vielä oikein talvea. Hyvä että Prinssi hakeutui lämpimään ajoissa! Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaset ja kuiva ilma ovat tervetulleita, auringosta puhumattakaan. Mutta vähempikin olisi riittänyt:) Kovista pakkasista oli tosin sehyöty, että tämänhetkiset lukemat tuntuvat aika kesyiltä.

      Poista
  10. Pakkaskeli näyttää meillä jatkuvan, parikymmentä edelleen mutta onneksi paukkupakakset jo väistyvät. Parina oikein kovana pakkaspäivänä en ottanut autoa ollenkaan töihin:) turvauduin ah, niin lämpöiseen linjabiiliin, oli niin mukava istua töröttää kaupunkiin ja takaisin lämpimässä, aikataulut olivat puolellani. Ulkona on kyllä niin kaunista näin sisältä katsoen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parkymmentä meilläkin oli vielä aamulla. Suunnittelin luisteluretkeä, mutta hyydyin jo postilaatikkokeikalla. Täältä on niin pitkästi lähimmälle bussipysäkille, että pitäisi tilata taksi noissa pakkasissa. Sitäkin kyllä harkitsin, mutta ajattelin autonkin tarvitsevan välillä kunnon ajomatkaa.

      Poista
  11. Mahtoi Neroa huvittaa, kun mamma juoksentelee pitkin pihamaata kovassa pakkasessa kissaansa etsimässä.
    Suomessa on aina ollut pakkasia ja ajoittain kovia pakkasia pitkiäkin jaksoja. Siksi minua hieman ihmetyttää ihmisten uusavuttomuus ja se, että tarvitaan pelastuslaitoksen ja muiden virallisten tahojen opastusta mediassa, miten pakkasessa selviytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero näytti vähän huolestuneelta, eikä tullut edes portaille katsomaan mikä piialla on hätänä, kuten yleensä muulloin kun askartelen pihalla. Median ohjeet tuntuvat minusta lähinnä pelottelulta, vai onko pakkasesta tullut tosiaan noin vieras elementti? Se ei ole vaarallinen kunhan käyttää tervettä järkeä.

      Poista
  12. Olet oikeassa armaan kotimaamme pakkasenkestävyydestä :-)

    Hienoa, että olet noin neuvokas ja tarmokas kovan pakkasen kanssa. Meillä tuollainen järkevä käytännön ajattelu jää miehen tehtäväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos täällä aikoo asustella ei voi olla ihan neuvoton ongelmien edessä :) Kovasti ihmettelen, että junatkin jäätyvät Suomessa, ei ollut edes lumiesteitä.

      Poista
  13. Pakkasta vielä riittää ja tuntuu tosiaan ettei Suomi enää ole pakkasenkestävä kuten ennen, ei oikein osata varautua ja valmistella eloa niin että se pakkasenkin kestäisi, meillä tehdään noita samoja hommia mitä Sinäkin!

    Mutta osasipa Nero Sinut iltalenkille laittaa, hauska kisuli, taisi naureskella itsekseen!

    Kun kävin torstaina äitiä hoitamassa (ajoin 50 km), niin matkalla oli neljä autoa hyytyneenä tien varteen, se oli minusta aika paljon.

    Mukavaa kirpeää pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Monta hyytynyttä autoa näin minäkin, onneksi oma ajokki vei perille. Onkohan kaiken suunnittelu laskettu ilmastonmuutoksen varaan? Ei kai pakkastaidot unohdu yhdessä talvessa :)

      Poista
  14. Nero varmaan ajatteli, että henkilökunnta saa paremmin unta, kun käy vähän happihyppelyllä :)

    VastaaPoista
  15. Kaikessa asumisessa on puolensa. Luen parastaikaa Remeksen uusinta kirjaa ja käy mielessä, että entäs jos...me ollaan niin sähköstä riippuvaisia (paitsi tuo hyvinvarustautunut Jovela :D ). Vois tulla äitiä ikävä tällaisilla pakasilla jos ei olis sähköjä, ei vettä, ei vessaa - eikä vois edes karata Lillaan. No, meni vähän sivuraiteille, mutta on tässä saanut ihmetellä, että miksi hiivatissa tänne ostetaan junat Italiasta ja bussit Puolasta? Näihin oloihin kun yleensä talvella tuppaa olemaan lunta ja pakkasta! Ei ihme jos vähän pätkii.

    Tuo Neron maastoutuminen nauratti - niinpä, miksi se sinne ulos huutelee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuli mieleen, että mitä tapahtuisi jos sähkönjakelu loppuisi. Erittäin kylmänä aikana elämä kävisi hankalaksi. Täällä sentään on uunit ja toimivat hellat, ilman sähköäkin pysyttäisiin lämpiminä ja voitaisiin keitellä ruokaa. Pakastinkaan ei jäätyisi, koska se on kylmässä tilassa. Pihassa on kaivo, jonka vettä voisi käyttää juomavetenä keitettynä, koska kaivoa ei enää käytetä säännöllisesti. Ulkovessalle tulisi käyttöä ja saunalle. Ruokavarastoillakin pärjäisi pitkään. Mutta kaikilla ei menisi yhtä hyvin. Maataloissa on kyllä agregaatit ja muut pelit, joten sielläkin elämä jatkuisi, joskin vähän kapeampana.
      Ja miksi ihmeessä Suomeen tuodaan henkilöautoja, joiden tekniikka hyytyy pakkasilla? kaikilla pitäisi olla puilla lämmitettävä talli:)

      Poista
  16. Kyllä tämä pakkanen pysäytti.Miten sitä ei oikein ikinä osaa kunnolla varautua? Oliko viime vuonna yli - 20 asteen pakkasia täällä etelässä ollenkaan? Meiltä jäätyi yksi putki, se saatiin onneksi sulatettua. Kissat eivät ulkona viihdy ja puuhellan vieressä saa kykkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli taas niin äkkiä, ei osannut superlauhan alkutalven jälkeen odottaa. Viime talvi oli helppo, ei ollut lainkaan tälläisiä pakkasia. Talvet eivät ole sisaruksia :)
      Putkien jäätymiset ovat rasittavia. Onneksi on uunit ja hellat. Meillä kuten teilläkin on korkeat huoneet, paljon kuutioita lämmitettävänä.

      Poista
  17. Nykytekniikka ei oikein tunnu kestävän paukkupakkasia. Silloin vanha talo vanhalla tekniikalla tuntuu hyvältä, uunit ei yleensä petä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa vara parempi :)
      Vaikka näin kovat pakkaset ovat harvinaisia, niitä kuitenkin on ja niihin tulisi varautua. Kun on toimiva uuni ja polttopuuta on turvassa.

      Poista
  18. Kyllä, itse vietin joulunaikani maalla ja kutakuinkin puulämmityksen ja pakkasen ehdoilla. Kaivolle viritin vanhan täkin ja hain jäältä lunta (silloin oli vähän lunta, lapiolla sai jäältä rannasta isomman kasan kerralla) ja mätin sitä sitten kannen ja putkien päälle.
    Kolmenkympin pakkaset kysyy luonnetta.. ja varmasti monta harmittaa 70-lukujen uunienpurku aalto.
    Olen muuten lukenut Neron kolumnia jo ainakin yli vuoden, en ole varmaan muistanut mainita että se on huippu. Noi arvonnan kissat on monikäyttöisiä-en nyt osallistu kun on jo laatikollinen kissoja ennestään :)
    Toivotan sulia putkia ja sopivan lämpimiä istutuksia ja ajoneuvoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä pakkasessakin pärjää kun käyttää maalaisjärkeä. Varmaan ollan taas viisastuttu ja uusiin rakennuksiin tehdään uuneja varalämmönlähteeksi. 70-luvulla öljy taisi olla halpaa, nykyisin on energialla kova hinta. Kiva kuulla, että olet tutustunut Neron juttuihin. Tarkenemista ja kevyttä mieltä sinulle!

      Poista
  19. Olemme selvinneet vielä ilman sulatteluja. Serkkulassa jäätyi vessanpönttöön menevä putki. Ja autosta katoaa aina välillä joku mäkilähtöä avittava jarrusysteemi. Kotona tarvii villasukkien päälle töppöset. Niin pysyy varpaat sulana:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olette pysyneet sulana :) Autot ovat arvaamattomia näissä miinusasteissa. Pitää vain toivoa parasta kun lähtee liikkeelle. Odotettavissa on vielä lumiongelmiakin. Karvatöppösissä pärjää sisällä :)

      Poista
  20. Kyllähän meillä on pakkaset nyt paukkuneet! Kun on vähän lunta, toivoa sopii että kasvit selviävät. Nyt pahimmat pakkaset ovat onneksi hellittäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lämpötila nousi, sillä nyt alkoivat viimat. Talvea odottiin pitkään ja nyt on täällä näyttäen kaikki temppunsa :)

      Poista
  21. Meillä ei kisu viitsisi mennä kovilla pakkasilla ulos ollenkaan. Joskus kyllä hellästi tuuppaan sen muutamaksi minuutiksi ulos virkistäytymään. Maalla asumisessa on musta talvella rasittavinta auton lämmitys, aina pitää muistaa sellainenkin etukäteen eikä ex tempore -lähdöt onnistu. Näillä pakkasilla meillä hyytyivät yhtenä päivänä molemmat autot, vaikka oli lämmitetty pitkän aikaa. No, onneksi ei ollut kiireellistä menoa ja onneksi pakkaset jo vähän hellittivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan mielenterveydelle tekee hyvää käydä välillä ulkona. Meillä on tuotu jopa hiiripaisteja sisään, se pitää tylsistymisen aisoissa, siis kissalla :) Nykyautot ovat hankalia pakkasissa. Edellisessä autossani ei ollut moottorilämmitintä ja liikkeelle päästiin 30 asteen pakkasissakin, nyt on epävarmaa lämmitykselläkin. Lyhyitä matkoja ei voi ajaa ollenkaan, vähintään parinkymmenen kilsan lenkki pitää heittää aina liikkeelle lähdettyä. Ei kovin ekologista.

      Poista
  22. Ei aina muista täällä kerrostalossa asuessa, että nuo pakkaset kohtelee omakotiasujaa hieman rankemmalla kädellä. Toivotaan että pahimmat paukkupakkaset olisivat kuitenkin takanpäin jo. Ja terveiset ihanalle Nerolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Täällä pitää itse olla huoltomies/nainen. Julkisen liikenteen puute on myös rajoittava tekijä paukkupakkasissa, mutta talvi on joka vuosi, joskus miedompi joskus kovempi.

      Poista
  23. Voi ei toista ja tuo teidän luukku, mekin tarvitsisimme sellaisen, sillä Osku ja Onni ramppaa ees taas, ees taas ja nyt ovat aivan sekaisin ja koko ajan käyvät "kokeilemassa" josko se kesä olisi tullut. Nyt pojat käyttivät kovimmilla pakkasilla sisävessaa. Meillä kuluukin yleensä kissanhiekkaa yksi säkki vuodessa, mutta teillä ei vissiin sitäkään. <3

    Kirpsakkaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, vähän väliä täytyy käydä kokeilemassa joko tarkenisi. Pari hiirtäkin Nero on onnistunut nappaamaan pikakäynneillään. Luukku antaa paljon vapautta meille molemmille. Kissanhiekkapussi riittää meillä usemmaksi vuodeksi :)

      Poista
  24. Pakkanen koettelee, todellakin! Meillä pyykinpesukoneen tulovesiputki jäätyi -mutta selvisimme siitä. Nerolla ei varmaankaan ole pakkasrajaa? Tiukka sissi tuntuu Prinssi olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesukone oli täälläkin hetken lomalla. Nerolla on hyvä talvivarustus, tänään tehtiin yhdessä lumitöitä.

      Poista
  25. Ei ole pakkaset kissojen herkkua. Kassulassakin parvekkeen ovi käy tiuhaan. On tarkistettava, josko siellä tarkenisi? karvat pörhössä tullaan kiireen vilkkaa sisään :)

    Cheri hyvä. Minulla on sinulle haaste blogissani. Tayttäisitkö Ystäväkirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kissan elämä helppoa, kun pakkasista päästiin tulivat lumiesteet :)
      Lähdenpä kurkkaamaan, millaiset haasteet odottavat.

      Poista
  26. Sinäpäs olet ollut aikaansaapa! Olen mieheleni ihnmetellyt, että miten ihmeessä pärjäsin ikinä yksin tässä talossa: Nytkin hän on kiivennyt yäterassain eli parvekkeemme kaiteelle ja vetää lunta alas ruokakatoksemme päältä. Se ei välttämättä kestä, jos pakkaslumi kovasti tästä kostuu. Nythän kolmen viikon pakkasjakso on tätä kirjoiittaessani ohi.

    Ihan aidosti tunnen myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joilla putket jäätyivtä. Yksi oli ystäväni, joka jäi yllättäen leskeksi omakotialon vuosi sitten: Hänen talostaan jäätyivät putket! Sai onneksi huoltofirman paikalle, mutta nyt on jätettävä veis tippumaan pienellä...Ja kohta hän on jo tyttäriensä luona Englannissa.

    Paljon lämpimämpää on tässä meidän kivisessä talossamme kun on kunon lumet. Nyt tuotiin ylimääräinen sähkösyöppö lämmityspatteri minulle makkariin, sillä alakerran leivarin lämpö ei auta riittävästi yläkertaan ja muu normilämp ei tunnu riittävän.

    Magnoliastani ajattelen suoraan, että se herkkä Leonard ei ole voinut selviytyä, sillä meillä oli 19 päivää pakkassta noin -25 astetta ja vähän enemmänkin eikä lunta kuin pari senttiä. Nyt on satanut lunta, mutta niin on pudonnut pakkanenkin. Ja jouluruusut...vailla lumen suojaa.

    Mukavaa talven jatkoa!<3

    VastaaPoista
  27. Hätä keinot keksii, kyllä pärjää kun on pärjättävä. Lumi suojaa hyvin kasveja, mutta magnolia olisi ehkä tarvinnut ylimääräistäkin suojaa. Kevät näyttää miten kasvien on käynyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista