29.5.2016

Vesi on puutarhan elinehto

Puutarhabloggaajia oli taas koolla Marketanpuistossa kun Kotipuutarhalehti järjesti teemapäivän: Kotipuutarhuri ja vesi. Vehreää puutarhaa ei voi olla ilman kastelua.  Päätoimittaja Maija Stenman esitteli tilaisuuden aluksi oman pihansa nerokasta sadevesien keruujärjestelmää. Enemmän siitä voi lukea Kotipuutarhan heinäkuun numerosta.
Kuvassa Puutarha Tahvosten uutuuksiin kuuluva LOOTUS MOON helmipensas (Exochorda x macrantha 'Bailmoon' Lotus Moon). Karoliina Arola antoi ammattilaisen ohjeita kasteluun ja esitteli puutarhan uutuuskasveja.



Kuuntelimme myös Ruduksen Jaani Turusen mielenkiintoisen esitelmän järkevästä hulevesien hallinnasta ja pihan vettä läpäisevistä päällysteistä.
Kuvassa Ruduksen edullisista muottiharkoista nopeasti rakennettu, monikäyttöinen muuri. Näistä voisi rakentaa vaikka kasvulavoja ja kasvattaa reunuksen aukoissa esimerkiksi yrttejä.

Nälkäisenä ei tarvinnut informaatiota ottaa vastaan.

Kotipuutarhaan viemisiksi saimme Tahvosten lahjoittaman lakan ja Mari Kaartokallio Kekkilältä antoi hienot ohjeet, miten luoda kasville pieni suoalue turveharkkojen ja allasmuovin avulla. Innostuin suon suunnittelusta niin, että heräsin keskellä yötä pohtimaan asiaa. Marilta saimme myös hyvän tietoiskun oikean mullan valinnasta eri tarkoituksiin.

Marketanpuistossa on aina kiva käydä imemässä monenlaista inspiraatiota.
Oli virkistävää poistua hetkeksi omasta kevätkiireisestä puutarhastaan tapaamaan bloggaajaystäviä. Jutunaiheista ei ole puutetta kun tämä iloinen porukka kokoontuu yhteen. Kiitos kaikille kivasta päivästä!

28 kommenttia:

  1. Kiitos myös itsellesi, kuin myös näistä hienoista kuvista. Pahaa pelkään, että oma suorakennusprojektini jää toteuttamatta. Nyt täytyy miettiä, mikä on saamani lakan kohtalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva jutella ihan nenäkkäin. Saa nähdä millainen suo syntyy ja syntyykö. Aika haastavaa, märkä ja aurinkoinen paikka.

      Poista
  2. Olet pohtinut ihan samaa kuin minä:)

    Oli tosi mukava tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata ja jutella. Lakkasuo on mukava uusi puutarhahaaste :)

      Poista
  3. Oli tosi mukavaa nähdä taas. Ilmakin oli kohdillaan tällä kertaa. Nähtiin muutakin kuin sateenvarjoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä, sinulla lieneekin taimien istutusurakkaa tänään :) Sää oli mitä parhain, ei liian kuuma eikä sateenropina haitannut.

      Poista
  4. Hienot kuvat. Oli varmaan mukava tapaaminen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva! Oli oikein virkistävää oppia uutta ja tavata blogikavereita.

      Poista
  5. Aika haastava paikka pitää lakalla olla. Saapa nähdä miten omalle käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompi mennä suolle hilloja poimimaan kuin tuoda suo omalle pihalle :)

      Poista
  6. Seuraavan postauksen otsikko lienee suo, kuokka ja Cheri:D

    VastaaPoista
  7. Voi että, oli varmasti mukava tilaisuus, nähdä vielä ystäviä jotka puhuvat samaa kieltä. Tuliainenkin oli varmasti mieleinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa, erityisesti iloisen bloggarijoukon tapaaminen. Tuliainen kantaa jo marjoja, toivottavasti se alkaa viihtyä täällä.

      Poista
  8. Teillä tuntuu olevan aina niin ihania blogitapaamisia siellä kotisuomessa!
    Ja Marketan puiston ideat ovat aina uusia ja kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogitapaamiset ovat todella kivoja, onneksi rohkaistuin aikoinaan lähtemään mukaan niihin. Marketanpuisto on hieno paikka ja nyt siellä oli vielä puutarhamarkkinatkin taimihoukutuksineen.

      Poista
  9. Kiitos itsellesi! Oli niin inspiroivaa taas nähdä! Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata ja vaihtaa ajatuksia. Otin tosi vähän kuvia, mutta onneksi sentään muutama muisto tuli talteen.

      Poista
  10. Olipa teillä melkoisen mukava tilaisuus! Varmaan kaikkea kivaa näit, kuulit ja koit! Tapaamiset ovat ihania! Tuo helmipensas näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... :)
      Helmipesas tulee täyteen valkoisia kukkia. Sen luvataan menestyvän I-II vyöhykkeillä.

      Poista
  11. Kastelu on ollut tämänkin päivän sana. Meillä oli tosi helle ja piha tarvitsee tuon tuosta vettä. Nurmikko pitäisi istuttaa takapihalle, mutta odotan hieman viileämpää jaksoa, ettei tarvitse koko ajan vettä lorotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä on saanut kiidättää kastelukannuja, pienet taimet ja kylvöt tarvitsevat paljon vettä helteellä. Onneksi oli vähän viileämpi jakso taimien istuttamiseen. Loppuviikosta pitäisi taas viiletä. Onnea nurmikon perustamiseen.

      Poista
  12. Vesi on kaihen elämän ehto ja mitä kaikkea se meille antaa, meille joilla sirä on.
    Miten pilvien sade menee hukkaan ja samoin sulamisvedet, voisiko siinä olla yksi aines suon luomiseen. Maata tietysti mukaan ja jotain muutakin jotta aines hapantuu ja vesi seisoo.
    Sinä Cheri olet niin luova ihminen, että kyllä suo syntyy.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman vettä ei ole elämää. Tulin juuri helteiseltä pihalta juomaan. Suo on edelleen mietinnän alla, toivottavasti syntyy edes peni kosteikko. Viljelykiireet pitäisi ensin saada pois alta. Kaksi taimihyllyä on jo tyhjiä.

      Poista
  13. Marketan puisto on ihana paikka ja ihan tässä meidän lähistöllä. Kivoja kuvia ja mukavalta kuulostaa reissunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hieno puisto lähellä, siellä olisimukava vierailla useamminkin.

      Poista
  14. Puutarhatapaaminen oli varmaan virkistävä ja sinulle tarpeellinen levähdyshetki, vaikka saitkin niin paljon uutta inspiraatiota, että yölläkin herätti. Ihana tuo valkokukkainen pensas/pieni puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä blogitapaamiset ovat aina virkistäviä ja välillä on hyvä päästä pois omista pihaympyröistä. Lakkasato kypsyy jo, mutta suo odottaa edelleen syntyään.

      Poista

Kiitos kommentista