9.5.2016

Vuorotellen

Ponkaistiin suoraan kesään. Koivuun tuli hiirenkorvat joitakin päiviä sitten ja kohta oksista voi taitella jo vihdan. Vauhtisokeus iski ja aloin kylvöhommat. Neron työaika on iltapainotteinen, päivällä on liian kuuma.

Minulla on tapana peittää kylvöskohta pussimullalla, nyt käytin luomu turvemultaa. Näin taimet nousevat helposti ja vako pysyy rikattomana. Porkkanat, sipulit, härkäpavut, palsternakat, salaatit, persilja ja tilli ovat jo kasvamassa.

Kasvimaallani on 31 taimilaatikkoa, joista 15 lavakauluksia. Ryytimaa koostuu kahdesta osasta; vanha osa ja uudempi laajennusosa. Lisäksi alalla on reuna- ja välitiloja, joissa kasvaa enimmäkseen monivuotisia yrttejä ja kukkia. Harrastan vuoro- ja sekaviljelyä enkä ilman lunttia muista mitä missäkin kasvoi edellisvuonna. Talven aikana hahmottelen myös uutta suunnitelmaa, mutta se muuttuu usein kylvöjen edetessä.

Valkosipulit ovat venähtäneet jo pitkiksi.

Tänä vuonna kokeilen haisusamettikukkaa. Se kasvaa parimetriseksi ja tuoksuu sitruunaiselta, tuoksun pitäisi torjua hyttysiä. Kukat ovat vaatimattomat, mutta juurillaan kasvi ehkäisee rikkaruohojen kasvua ja torjuu juurikirvoja sekä ankeroisia.

Köynnöspinaatti aloitti aikaisin ja näyttää toiveikkaan rehevältä.

Purjon taimet pääsivät jo harson alle. Kaikenlaisia taimia on koulittu ja karaistu ulkoiluttamalla. Viikonloppuna kylvin vasta viimeiset esikasvatuksetkin. Se tuntui jotenkin hämmentävältä kun sää on melkein hellelukemissa päivisin.

5.5.2014                                     5.5.2016
Eivät ole keväät veljeksiä.
Aurinkoista viikkoa kaikille!

36 kommenttia:

  1. Toi sun kasvimaas on kyllä upea ja iso! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja puuhaa riittää näin keväisin. Siksi onkin suurenmoista, että lämpimät säät ovat mahdollistaneet kevätpuuhien aloittamisen varhain.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tällä hetkellä oikastaan vain ryytimaan pohja, mutta toivottavasti pian kukoistaa :)

      Poista
  3. Komea ja iso kasvimaa!

    Samoissa istutushommissa olen itsekin ollut viime päivät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole ollut ajankäytön ongelmia, puutarha tarjoaa puuhaa :)

      Poista
  4. Itsellä on olo että hypättiin suoraan toppatakeista shortseihin, välivaiheet jäi pois. Komean kokoiset valkosipulit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vaivaa koko ajan kummallinen riittämättömyyden tunne, aivan kuin olisin myöhässä. On jatkuvasti toistettava itselleen, että ollaan vasta toukokuun alussa, istutuksilla ei ole kiire. Valkosipuleista on odotettavissa hyvä sato kun lähtivät noin nopsaan kasvuun keväällä. Muissa penkeissä kasvavat ovat pienempiä.

      Poista
  5. Köynnöspinaatti näyttää mielenkiintoiselta. Ja kauniilta.

    Kiva päästä seurailemaan kasvua täältä käsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen köynnöpinaattiin, se kasvaa minulla nyt kolmatta vuotta ja tänä vuonna odottelen viimein kiipeävää rehotusta.

      Poista
  6. Minäkin aloin kylvötyöt viikonloppuna. Ei auta muu kuin toivoa, että ilmat suosivat jatkossakin :) Ihanat tulppaanit sinulla jo kukkii <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että viime kesänä ei päästy kertaakaan tälläisiin lämpötiloihin ja silti sato onnistui pääosin. Harsoilla ja muoveilla voi auttaa kasvua kun ilma tästä viilenee. Yöpakkasia tai halloja ei ole näkyvissä sääkartalla.

      Poista
  7. On sinulla hieno kasvimaa. Minulla vain rivi suuria ruukkuja ikkunan alla, mutta en noin isoa kasvimaata varmaan jaksaisikaan hoitaa enää. Siellähän se minun lempikissani Nero näyttää mallia miten aurinkopäivistä tulee nauttia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rivi ruukkuja on mainio kasvimaaratkaisu. Nero torkkui mainiosti varjon ja auringon rajalla, oli viileää, muttei liian :)

      Poista
  8. Täällä Onni ihan samalla lailla nauttii ja paistattelee, nyt eletään oikeaa kissanelämää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun edellisten keväiden koiranilmojen jälkeen saa nauttia vaihteeksi kissanilmoista :)

      Poista
  9. Sinulla on niin ihana kasvimaa, vähän tuohon suuntaan olen omani kanssa menossa hiljalleen, lavakauluksia ei ole mutta kohopenkeistä haaveilen, käytävien kate vielä mietityttää. Maa on kylvökunnossa ja nyt alkuviikosta ekat siemenet laitan maahan, aikainen peruna on jo kasvussa. Upeat valkkarit Sinulla jo! Tuota haisusamettikukkaa olen haikaillut useana vuonna, odotan Sinulta raporttia sen kasvusta ja hyödystä ja laitan sitä ensi vuonna kasvuun sitten! Meillä on aika iso köynnöspinaatti, isännän lempilapsi! Tekee vain siementaimia kukkamaahani ja niistä en oikein tykkää vaikka helppoja kitkettäviä ovat.

    Nerolla on ihania kissanpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aluksi vain kohopenkkejä, mutta havaitsin laatikot kätevämmiksi, niihin ei rikkaruohot pääse kiipeämään. Aluksi lavakaulukset tuntuivat ihan nukkekodin viljelytiloilta, mutta nyt olen jo tottunut ja itsetehdyissä isommissa lootissa voi viljellä isommalla kädellä. Innolla odotan köynnöspinaatin runsastumista, alkaa jo näyttää lupaavalta. Jos tekee runsaasti siementaimia niin niitähän on ilo jakaa ystäville. Nero nauttii!

      Poista
  10. Sinulla on jo hyvällä alulla viljelyhommat. Itse olen jotenkin pudonnut kevään kärryiltä, kun hypättiin suoraan kesään. Koko ajan on sellainen tunne, että kaikki on tekemättä, eikä kuitenkaan ole. Ihanaa, että on lämmintä ja aurinkoista, mutta aika kuivaakin alkaa jo olla. Lauantaina luvattiin sadetta. Satakoon, kunhan ei viikkotolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama tunne, kuin olisi pahasti myöhässä kaiken kanssa vaikka etuajassahan tässä ollaan. Ennen lämpöä täällä oli rankkasade, joka melkein huuhtoi mullatkin kukkapenkeistä, maa on edelleen kosteaa helteestä huolimatta. Sadetta saa silti tulla, monin paikoin on varmasti jo kuivaa.

      Poista
  11. Sinulla on kylvöpuuhat jo pitkällå, itse olen yrittänyt vielä hillitä itseäni. Hyvä idea peittää siemenet pussimullalla. Kiitos vinkistä, se menee testaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla itsehillintä petti ja kylvöhommat pääsivät käyntiin :) Olen havainnut pussimultakikan toimivaksi, varsinkin pikkuruiset taimet kärsivät helposti jos niiden juurelta joutuu nyppäisemään rikkaruohoja. Lisäksi laitan vielä olkikatteen kunhan siemenet ovat itäneet. Kitkemisen minimointia.

      Poista
  12. Anoppi toi minulle äitienpäivänä alustavasti kasvatetut valkosipulit ja perunat. Laatikoiden määrä on huomattavasti vaatimattomampi, mutta kuka estää niiden lisäämisen vuosien myötä. Onhan tässä tilaa. Nyt harjoittelen ensin näillä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin kasvimaani alkoi muutamasta kohopenkistä ja laajeni vähitellen. Kokemus kartuttaa taitoja ja jos intoa riittää voi ryytimaata laajentaa tarpeen mukaan. Otin taas palan lisämaata käyttöön, laitan sinne perunaa. Myöhemmin sinne muodostuu kukkaniitty, kasvimaata en enää laajenna. Ainakaan paljon :)

      Poista
  13. voi sinä ihana viljelijä 😍 -mulla on perunaa kahdessa lavassa ja kolmanteen piti pistää kesäkukkaa mutta kun en keksi lavalle paikkaa! Että tämmönen viljelijä täällä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on aivan upea puutarha, minä sen sijaan olen tälläinen hyödyn tavoittelija 😊

      Poista
  14. Taitaa olla tämä kesäinen lämpö, joka saa pohjoisen ihmisen ihan hämmennyksiin ;) Minullakin on koko ajan semmoinen olo kuin myöhästyisin kohta jostain, vaikka kaikki kevättoimet ovat ihan ajallaan. Hyötytarhaan en kyllä ole ehtinyt vielä kovin keskittyä, mutta onneksi on vielä aikaista. Hmmm, köynnöspinaatti, sitä en ole kokeillutkaan. Onko sinulla ollut hyppykurkkua? Yksi tuttavani oli sen kokeilusta innoissaan, rehevä kasvusto.
    Nero on kuin veistos, niin upea lepoasento!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on onni matkassa sään suhteen, tänä kesänä saadaan pitkä kasvukausi. Hyppykurkku? En ole koskaan kuullutkaan, täytyypä tutustua, vaikuttaa kiinnostavalta. Köynnöspinaatti on hieman kinkkinen kasvatettava siemenestä, itse onnistuin löytämään taimen muutama vuosi sitten. Se on talvehtinut hyvin, jaoin kasvin kaariportin molemmin puolin viime vuonna ja nyt odotan kunnon rehotusta :)

      Poista
    2. Sen toinen nimi on kai espanjankurkku ja kasvaa köynnöksenä ihan avomaalla, mutta en muista onko se yksivuotinen. Kurkut ovat piikikkäitä, mutta syötäviä. Köynnöspinaattia voisin kokeilla, jos löydän taimen jostakin, ei ole kyllä aiempina vuosina näkynyt :)

      Poista
    3. Toivottavasti löydät taimen, itse löysin omani torimyyjältä. Hyppykurkku on niin hauskan kuuloinen, että täytyy joskus kokeilla :)

      Poista
  15. Kiva kuva kissasta! Onpa sulla hyvät muistiinpanot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neroa ei nkyisin juurikaan saa kamerantähtäimeen, se viihtyy päivät varjoisissa siimeksissä, piilossa katseilta. Nyt kun kasvimaa on laajentunut, on pakko kirjata ylös kasvupaikat :)

      Poista
  16. Pian pääset jo korjaamaan satoa! No ei sentään, toivotaan ettei tule hallaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt ovat vielä olleet kylmiä, toivottavasti halla ei iske. Järvi kyllä lämmittää jo aika hyvin ja pitää suojata viljelyksiä harsoilla.

      Poista
  17. Sulla on kyllä hulppea määrä kasvulaatikoita, meillä vain kolme, mutta määrä lisääntyy tänä keväänä kahdella;)
    Minä olen vasta suunnitellut kylvöjä, ehkä jo viikonloppuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osassa laatikoita kasvaa myös monivuotisia, mutta useimpiin kylvän ruokani :) Olin juuri peittelemässä taimiani ja kukkivia marjapensaita, ensi yönä lämpömittari putoaa miinuksille. Vielä ei kannata kiirehtiä kylvöjen ja istutusten kanssa.

      Poista

Kiitos kommentista