26.9.2016

Kohtaamisia Tampereella

Sunnuntaina vierailin Tampereen kaupungissa. Kissakahvila Purnauskiksessa kävin tapaamassa kissoja ja blogikavereita. Nurri on asettunut ikkunaan ihailtavaksi. Ja ihailijoita riitti.

Koolla oli melkoinen joukko kissaihmisiä. Oli kiva tavata vanhoja ja uusiakin tuttavuuksia.

Kuka lymyää tunnelissa?

Sehän on Viiru-neiti.

Joku salakuljetti kahvilaan huumeita, mutta Hugo haistoi heti kassiin kätketyn kissanmintun.

Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia? Micu

Piki-Nelli

Lumi

Nurri

Pepi ja Lumi

Evoluutiokissa 2.0 eli Evo

 Hugo

Nurri haaveilee orkidean juurella.

Nero oli iloinen kun sai tuomisiksi kivan uuden pallon, joka oli lahja Molleylta.

Lämmin kiitos Tuijalle ja Pirkolle tapahtuman järjestemisestä ja kaikille hauskasta seurasta.

Ensi kerralla näytän mitä muuta jännää kohtasin Tampereella.

32 kommenttia:

  1. Taas on sellainen paikka, mikä on jäänyt käymättä! Tampereella ramppaan alvariinsa isällä, mutta olen aina sellaiseen aikaan liikkeellä, ettei tule lähdettyä kaupungille. Täytyy varmaan oikeeen lähteä vartavasten käymään tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus poiketa, kahvilassa on kissojen lisäksi erittäin herkulliset tarjottavat. Lähtisikö isä mukaan :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat sinulla kahvilan johtoporukasta! Tosi huippua kun lähdit mukaan; oli kiva nähdä pitkästä aikaa! - Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata taas. Lähtö kahvilasta tapahtui sellaisessa sählingissä, etten ehtinyt edes kiittää sinua järjestelyistä. Kiitos siis!

      Poista
  3. Hienot kuvat päähenkilöistä. Kiva oli nähdä vaikkakin pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun houkuttelit mukaan, oli mukava päivä. Ja Nero kiittää myös herkuista!

      Poista
  4. Hienot kuvat olet saanut kahvilan asukeista.
    Emme tainneet ehtiä vaihtaa sanaakaan, aika meni kuin siivillä :) Seuraavaa miittiä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tosiaan humahti vaikka viivyimmekin kahvillassa melko tovin. Focus oli enemmän kissoissa kuin ihmisissä, mutta ensi kerralla käydään juttusille :)

      Poista
  5. Hurmaavat kissakahvilan asukkien kuvat saivat minut hymyilemään!
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakahvilassa hymyillään paljon. Jos käyt vessassa ja paikkasi on valloittanut kahvilan asukki, hymyilet, etkä lainkaan pahastu paikkasi menettämisestä. Ihmiset laskeutuvat usein kissojen tasolle, eli konttivat lattioilla :)

      Poista
  6. Erinomaiset kuvat kahvilan asukeista ja tuo ensimmäinen kuva Nurri ikkunalla! Mitähän tämä ohikulkija mietti kun pysähtyi katsomaan kahvilan ikkunasta sisään.
    Iloisia ihmisiä ja kauniita kissoja, toivottavasti tämä viesti sinne ikkunan taa myös välittyi.
    Kiitos Cheri kun olit mukana puutarha/kissa bloggaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata taas ja kiitos myös samettilehdestä.

      Poista
  7. Ihanat potretit, upeita kuvia!
    Ja Nero ♥ aina yhtä komea.
    Oli mukavaa tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata kissojen merkeissä. Aika kului hurjan nopsaan hyvässä seurassa.

      Poista
  8. Ihanasti kuvattuja kissoja, oikeita persoonallisuuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisia persoonallisuuksi he ovatkin. Miten erilaisia kissat voivatkaan olla sekä luonteeltaan, että ulkonäöltään.

      Poista
  9. Onpa sulla ihanat kisukuvat 💕
    Oli kiva taas tavata 😘 (Ja hirmu iso kiitos vielä "ruokinnasta")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata ja vaihtaa kuulumisia. Hienoa jos ruoka-apu maistuu, täällä kun on ollut ylituotantoa :)

      Poista
  10. Teillä oli varmasti niin mukava tapaaminen kissakahvilassa! Ihania nuo kisut, kauniisti sait heidän ilmeensä, katseensa, eleensä, upeat turkkinsa kuvattua, upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti oli mukavaa. Purnauskiksen katit eivät kameraa pelkää, ne osaavat selvästi poseerata :)

      Poista
  11. Ihanat kuvat oot ottanu meidät vastaanottaneista emännistä/isännistä. Heidän luona on aina niiin ihnan kyläällä :) Tosin ekaa kertaa taisin siellä olla reilu kolme tuntia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaanotto oli lämmin, varsinkin kun katkaravut otettiin esille :) Harvoin sitä noin kauan viihtyy kahvilassa, mutta kun on hyvää seuraa .... Oli kiva tavata!

      Poista
  12. Uskon, että Nero tietää kenen tassunjäljet ovat sydämessäsi pysyvästi eikä piittaa pienestä kilpailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero ei ole koskaan noteerannut kuljettamiani kissatuoksuja. Hän on varma asemastaan.

      Poista
    2. Ihan mahtava yritys idea, joka todellakin poikkeaa tavanomaisesta kahvila ideasta. Ihania kisuja 💕

      Poista
    3. Tässä kahvilasa idea toteutuu loistavasti; sekä kissat, että asiakkaat viihtyvät.

      Poista
  13. Meikäläisen sydän sykkii Evolle. Jostain kumman syystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evo on komea kissa 28 varpaineen. Kummasti muistuttaa jotakin toista... hmm... ei nyt tule mieleen :)

      Poista
  14. Onpas säyseät misut kahvilassa. Ja selvästi ihmisläheisiä, kun kestävät jatkuvaa rapsuttelua. Turkissa oli joskus kissoja kahviloissa, mutta niistä oli lähinnä riesaa, kun valloittivat penkit tai kerjäsivät ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvilakissan ammatissa on kestettävä ihmislaumoja ja huomiota. New Yorkissa oli monissa pienissä marketeissa kissa, se piti jyrsijät kurissa.

      Poista
  15. Ihania kuvia ihanista kissoista! Purnauskis 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purnauskiksen porukka on kovin kuvauksellista :)

      Poista

Kiitos kommentista