13.3.2017

Siemenkoruja

Naistenpäivänä postilaatikossa oli kirjekuori, jonka sisältä paljastui salaperäinen rasia. Neron ihana renki lähetti outoja siemeniä, jotka ovat kuin pieniä koruja. Hän oli poiminut niitä Espanjan vuoristosta ja kasvattanut onnistuneesti viime kesänä parvekkeellaan. Nämä ovat parvekekukkien siemenkotia ja kuulemma hentoisempia kuin alkuperäiset.

Spiraalipolku. Laitan lahjan tietysti kasvamaan ja odotan jännityksellä mitä tuleman pitää. Nimestä ei ole tietoa, eikä ulkonäöstäkään, muuta kuin että hento kukka kasvoi noin kilometrin korkeudessa.
Toivottavasti voin kesällä raportoida mitä tästä seuraa.

Tälläinen hauska kukkapaketti saapui myös ilokseni. Kukka on metallia ja päätyy varmaan kesällä puutarhaan sekin.


Vielä on päässyt hiihtelemään. Aamusta latu on luistava, mutta päivän mittaan aurinko lämmittää sen pehmeäksi ja vetiseksi. Sunnuntaina oli tosiaan luistoa, pitoa ei ollenkaan. Aplikaatio mittasi reitin pituudeksi tasan 7 kilometriä. Jää on noin 15 sentin paksuista ja rohkeimmat kokeilivat sen kestävyyttä autolla. Aurinkoinen sää oli houkutellut paljon liikkujia järvelle.

Pihassa on vielä paljon lunta, mutta metsärinteissä maa on jo paljastunut. Säätiedote lupaa lämpöä ja kevät työntää talvea pois.
Mukavaa viikkoa kaikille!

40 kommenttia:

  1. Oletpas sinä saanut ihania lahjoja. Metallinen kukka kiinnostaa kovasti, laitahan sitten kuva kun se asettuu puutarhaan. Aika paljon teilläkin on vielä lunta - sama juttu täällä. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli. Yöpakkaset ovat pidätelleet lumivarastoja, mutta nopeasti ne katoavat kun yölämpötila nousee. Varmasti tulee kuvaa metallikukasta kun se asettuu johonkin asetelmaan.

      Poista
  2. Ihanat lahjat! Tuon "kukkapaketin" ottaisin kyllä minäkin mielelläni vastaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapaketti oli mukava yllätys. Ei elävissä kukissakaan ole mitään vikaa, mutta vaihtelu virkistää :) eikä tämä yrtti ihan heti kuihdu.

      Poista
  3. Tuo siemen on aivan mielettömän kaunis!Rakastan juuri tällaisia pieniä luonnon yksityiskohtia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, luonnon design on monesti käsittämättömän taitavaa ja kaunista.

      Poista
  4. Lumoavan kaunis ja salaperäinen siemen. Jännittävää nähdä, mitä siitä kasvaa. Jään innokkaasti odottelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös odottelen innolla mitä mysteerisiemenestä kasvaa :)

      Poista
  5. Ihnia yllätyksiä<3 Mielenkiintoista nähdä mitä noista kauniista siemenistä kehkeytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kihelmöivää jännitystä, toivottavasti siemenet itävät ja kasvi paljastaa luonteensa.

      Poista
  6. Yllätyssiemeniä :D Aamulla on tosiaan mentävä jäälle, jos aikoo liikkua suksilla. Autoja kulkee täällä runsaasti jäällä; jäätä on puolisen metriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on vielä vahvat jäät, mutta täällä ne alkavat jo hapristua. Minua ei saisi autolla jäälle mistään hinnasta, kohta en varmaan uskalla enää kävelläkään siellä :)

      Poista
  7. Upeita lahjoja! Kiva nähdä hohtavia hankia, joita ei täällä Turussa ole tänä(kään) talvena tullut vastaan. Toista se oli vanhassa kodissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mieleisiä lahjoja. Täällä on lumititilanne ollut tänä talvena hyvä, kaikkina talvina ei jäälle ollut asiaa ollenkaan. Pihassa näkyy nyt jännä kontrasti; luodulla alueilla vihertää nutmikko, mutta takana nousevat hanget korkeat nietokset.

      Poista
  8. Onpa todella kauniita siemeniä. Mutta niin on hieno tuo metallinen kukkakin.

    Jotenkin lohdullista, että muuallakin on vielä paljon lunta. Ajoin vähän aikaa sitten Espoosta kotiin ja tuntui, kuin olisin eri maailmaan tullut. Espoossa lunta oli paikoin vain nimeksi ja siellä jo katuja pestiin. Meidän pihalla lunta riittää, mutta onneksi sentään käytävillä jo sieltä täältä hiukan hiekka pilkistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi saa kohta kyytiä, täälläkin on jo osittain nurmikko näkyvissä ja toisaalta hurjan liukkaita jääpolkuja ja lunta. Tänään on ollut oikein keväinen aurinkosää.

      Poista
  9. Siemenet ovat aina mielenkiintoisia ja elämää sekä toivoa täynnä. Joka kerta yhtä ihmellistä odottaa kasvua. Ihana lahja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementen itäminen on aina yhtä mystistä ja kiinnostavaa, vaikka olisi kylvänyt miljoona kertaa. Siemenlahjat ovat aina suuri ilo.

      Poista
  10. Niin erikoisen kauniit siemenet, että sääli peittää mullalla. Ehkäpä niistä kasvavat kesäkukat ovat vielä kauniimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, mullalla peitetyistä siemenkodista syntyy runsas joukko uusia siemenkotia. Harmi kun ei lainkaan tiedä millaiset kasvuolot ja maan kasvi vaatisi.

      Poista
  11. Ihania lahjoja! Mielenkiinnolla odotan, mitä siemenistäsi kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää nähdä tuleeko kukintaa ja jos tulee niin millaista. Taatusti kerron tuloksista.

      Poista
  12. Olipa ihmeellisiä siemeniä. Varmaan suunniteltu lentämään tuulessa. Näytäppä tosiaan, mitä niistä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenkota näyttää vähän lennokilta, melkein Ufolta :) Taas yksi kasvun ihme tarkkailtavana.

      Poista
  13. Vallan hurmaavan taiteellinen siemen! Täytyy kukkienkin olla upeita, kun siemenkin on noin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kasvia kasvattaa ihan siemenkotienkin vuoksi, kukat ovat tietysti mukava bonus.

      Poista
  14. Hienot lahjat olet saanut. Tuo siemen on oikea kaunotar. Katselin tänään pilkkijöitä jäällä vähän kauhuissani, mutta kaipa se vielä kestää. Suksilla olet turvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään en ehtinyt ladulle, mutta joku vielä näytti sivakoivan jäällä ja pilkkijöitäkin siellä istui meditoimassa. Voi olla, että kohtapuoleen kannattaa varoa jäällä liikkumista.

      Poista
  15. Laittaa nöyräksi tuollainen, että pieni siemen on noin ainutlaatuinen ja kaunis. Onpa kiva nähdä, millainen ihanuus siitä kasvaa.

    Onpa teillä paljon lunta! Meillä ei ole nimeksikään, koko talven on ollut peltojen sänget näkyvissä.
    Oikein ihania hiitokelejä ja ihanaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luonnon kehittämien muotojen kauneus ja tarkoituksenmukaisuus ylittää ihmisen mielikuvituksen rajat. Olen ollut tyytyväinen talven lumitilanteeseen; ei liikaa, mutta tarpeeksi.

      Poista
  16. Eilen seisoin kaupan siemenhyllyn edessä etsimässä vihannesportulakkaa, mutta en löytänyt. Piha on vielä pienen lumikerroksen alla, mutta ajan juoksun muistaen, menee vain hetki, kun taas saa kuokkia multaa ja ihmetellä kasvunihmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihannesportulakka on erinomainen ravintokasvi, toivottavasti siemeniä löytyy. Minäkin toiveekkaana kurkin kasvimaan suuntaan josko kohta pääsisi tositoimiin :)

      Poista
  17. Tuosta ei kyllä juurikaan voi lahjat parantua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni aitavat tuntea minut aika hyvin :)

      Poista
  18. Oooo, onpa hienon näköisiä siemeniä! Jännityksellä odotetaan onko kukkia yhtä näyttävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin jännittää. Toivottavasti itävät ja kukoistavat.

      Poista
  19. Mielenkiintoista, itäviä koruja. Kiva kuulla ja nähdä, mitä näistä kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä n jännittävä projekti kun en itsekään tiedä mitä odottaa :) Toivottavasti siemenet itävät.

      Poista

Kiitos kommentista