2.4.2017

Kirvoja ja kirppuja

Turha syyttää minua omista kirpuistaan. Piika on hyvä ja laittaa tulet uuuniin.
Perjantaina nautiskelin aamupalaa kun huomasin kädelläni kipittävän hyönteisen. Luulin sitä kukkakärpäseksi ja huitaisin, mutta se ei lentänyt pois. Koska ötökkä näytti jotenkin kiiltävältä heräsi epäilykseni ja nappasin olion luupin alle. Kirppu. Eläinlääkäri ei ehtinyt vastata puhelimeen, olisin lähtenyt ostamaan kirppulääkettä. Tartuin imuriin ja kävin läpi Neron makuupaikat ja sohvan.
Kun Nero tuli töistä syynäsin sen turkin tarkasti, mutta yhtään kirppua ei löytynyt. Ilmeisesti kohtaamani yksilö oli ainoa tässä huushollissa ja tullut sisään puserossani kun olin taannoin linnunpönttöjä putsaamassa. Pusero päätyi pesukoneen käsittelyyn, toivottavasti kippusirkus päättyi tähän.

Kasvimaalla vihertää jo. Syksyllä kylvetty vuonankaali vihertää jään keskeltä.
Sisällä kasvaneessa yrttitarhassani huomasi kauhukseni kirvoja. Viljelyt lensivät välittömästi kompostiin, sillä kirvat ja taimien esikasvatus ovat sovittamaton ristiriita. Isommat, kuten runkorosmariinin ja kellarissa talvehtineen ranskalaisen rakuunan siirsin kylmään kuistille varmuuden vuoksi. Kasvien tuominen kaupasta kotiin on aina tuholaisriski, vaikka harvemmin niissä näkyy liikettä. Viime keväänä toin kirvaviljelmän luomukirvelissä, jonka ostin Plantagenista. Onneksi kohta voi laittaa ensimmäisen kasvimaan ulos ruukkuun.
Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen lippuarvontaan.
Mukavaa sunnuntaita!

24 kommenttia:

  1. Voi Neroa. Joutuu pitämään puoliaan kaikenlaisilta kirppu-syytöksiltä. Kirvoja en minäkään kaipaa. Enkä kirppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on kerran tuonut kirppuarmeijan kotiin, joten epäily kohdistuivat tälläkin kertaa siihen suuntaan. Kirpuista on vähemmän harmia kuin kirvoista.

      Poista
  2. Toivon tosiaankin, että kirppusirkus on teillä ohi, hyvä ettei Neron mukana kirppuja ole tullut! Tuo vuonankaali näyttää aikas ihanalta, ensimmäiset satoa tuottavat aina ovat superihania! Olen kanssasi samaa mieltä, kaupasta saa aika usein tuliaisiksi kirvoja, en minäkään niistä pidä...pitää olla varuillaan koko ajan. Meillä villipelakuut ovat melkoisia kirvaimureita, niitä yritään häätää konstilla jos toisella.

    Upea Nero edellisen edellisessä postauksessa, turkki kiiltää niin kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirput eivät tykkää ihmisistä tai kissoista. Ne viihtyvät paremmin linnuissa ja oravissa. Kävin tarkkaan läpi kaikki pelakuuni, niissä ei kirvoja onneksi näkynyt. Täytyy olla varovainen ostokasvien kanssa. Pikkuinen vuonankaali pelasti päiväni :)

      Poista
  3. Toivottavasti vältytte suuremmalta kirppu-showlta! Mä kirppishulluna luulin otsikon perusteella hetken, että puhut kirpputoreista, mutta tällä kertaa kirppu oli harmi kyllä ihan konkreettinen kirppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpputorilta en ole onneksi koskaan tuonut kotiin kirppuja, enkä mitään muutakaan ylimääräistä elämää :) Pelkkä kirpun näkeminen panee raapimaan.

      Poista
  4. Kirvat ja kirput, kumpiakaan ei kotiinsa halua. Kissojen mukana tulee silti keväisin ja syksyisin lintukirppuja, ensimmäinen kun puraisee niin voi sitä syyhyä ja kutinaa. Taidan olla niille herkistynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei kirppu ole koskaan halunnut puraista, tämäkin yksilö vaikutti hiukan hitaalta, lienee joutunut liian outoon ympäristöön. Toivottavasti oli ainoa.

      Poista
  5. Kirppu ei tosiaan kuulosta ihan kivoimmalta asuinkaverilta.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiinnostava postaus - pahoittelut, mutta siis ihan informatiivisuutensa vuoksi. Pidän itseäni vasta aloittelevana viljelijänä, joten pistän nämä neuvot visusti mieleeni! Toivotaan, ettei Nerosta ainakaan löydy yhtään kirppua, vaikka kirput taitaisivatkin siitä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos löysit tästä kiinnostavia viljelyasioita. Nero vaikuttaa olevan vapaa kirpuista.

      Poista
  7. Toivottavasti säästyt enemmältä sirkukselta. Olen yrittänyt huolella kastella taimiani, jottei kirvoja tulisi. Toivoa sopii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi taimissani ei ole näkynyt kirvoja, sopiva kastelu on tärkeää. Ei liikaa, eikä liian vähän. Inhoja kasvivieraita, yök.

      Poista
  8. Ihastuttava tunnelma tuossa ensimmäisessä kuvassa!
    Nero ja tumman luumuiset sävyt.

    Onneksi kirppusirkus jäi vielä näkemättä!
    Naapurin espanjalainen mummo ajelee pitkäkarvaisen kissansa karvat joka kevät näihin aikoihin...kirppu se minuakin yksi päivä puri tuossa pihatuolissa missä naapurin karvaturri tykkää nukkua päiväuniaan.

    Herttaista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero siinä köllöttelee sänkyni jalkopäässä :) Täällä ei pitäisi kissoilla esiintyä omia kirppuja, mutta joskus ne voivat saada tartunnan linnuista tai oravista. Ne saa nopeasti pois niskaan laitettavalla liuoksella. En haluaisi kokea kirpun puremaa, joten toivotaan, että tämä oli yhden kirpun sirkus.

      Poista
  9. Voi Nero ♥ Mikä katse, varsinainen sänkykamari katse. Ihan varmasti piika tuon edessä laittoi tulet uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan piika tottelee kyselemättä :) Päivä on pelastettu kun aamulla ensimmäiseksi näkee tuollaisen kaverin.

      Poista
  10. Suloinen Nero! Toivottavasti se oli ainoa kirppu ja pääsisit kirvoistakin eroon. Hauskaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Toivottavasti sekä kirvat, että kirput ovat jättäneet meidät.

      Poista
  11. Huikean hieno kuva Nerosta!

    Meillä on menossa toinen runkorosmariini, enkä ymmärrä mitä teen sen kanssa väärin. Toin messuilta kotiin yhden runkorosmariinin ja oikeen pyysin sille hoito-ohjeet, kun edellinen kuoli/kuivui pystyyn, mutta samoin näyttää tämän kanssa taas käyvän. Olen läpikastellut kasvin, vei ei seiso, saa aurinkoa, jopa vähän lannoitetta, mutta ei. Aina vaan kuivuu pystyyn. Minä ja tunkorosmariinit ei vissiin olla luotu onnistumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosmariinit ovat joskus kinkkisiä kasvatettavia, ne eivät oikein viihdy lämpimässä sisäilmassa. Mutta jos pian kuivuu pystyyn, niin epäilisin, että kasvissa on ollut valmiiksi jotain vialla. Rungolliset rosmariinit ovat vartettuja, joten vika voi piillä muuallakin kuin mullassa. Ihmettelen, että omani vielä kukoistaa vaikka sen multa oli ostettaessa rutikuiva. Sisällä talvehtineeseen rosmariini tuli härmä, kasvi on nyt ollut pari viikkoa ulkona ettei tartuta toista. Runkorosmariinikin on kirvoista pestynä siirtynyt viileään. Onneksi kohta saa kasvit pihalle :)

      Poista
  12. Kirppu, hyi olkoon. Ikävä ylläri. Ehkä se oli sieltä linnunpöntöstä peräisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole kirppuja näkynyt, eli ilmeisesti oli yksinäinen harhailija.

      Poista

Kiitos kommentista