6.4.2017

Tarkastaja tulee

Sateen pitäessä taukoa kävin puutarhakierroksella ja myös pehtoori tuli tarkastamaan tilannetta. Oli laskettava linnut: Harakka, varis, naakka, käpytikka, harmaapäätikka, sinitiainen, talitiainen, mustarastas, peipponen, pikkuvarpunen ja närhi. Tikka on aloittanut kevätpärryytyksensä ja vierailee tiheästi rasvatarjoilulla, myös auringonkukan siemenet maistuvat sille. Järveltä kantautui joutsenten ja muidenkin vesilintujen ääniä.

Myyrätilanne on lupaava.

Aaprotti on talvehtinut hyvin, eikä jänikset ole kalunneet sitä tällä kertaa.

Etupihalla on vielä lunta.

Ensimmäiset kukat ilahduttavat.

Piippoja ilmestyy joka päivä lisää.

Piika hankki kukkanälkää tyydyttämään ruukkunarsisseja. Kasvimaalla on vielä lunta ja jäätä, mutta vihertää sielläkin jo vähän.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Tiiu!
Toiveikasta torstaita kaikille!

34 kommenttia:

  1. Pehtoorilla on tarkka ja valvova katse! Pitääkin, muuten myyrät alkavat viettämään kekkereitä! Olipa paljon lintuja, meillä automaatilla kävi tinttejä, punatulkkuja ja mustarastas. Tikka iski rasvamakkaran kimppuun.

    Päätin etten osta yhtään narskua tänä keväänä, no onneksi päätökset voi pyörtää, tuo kukkaikävä iski minuunkin!

    Kaunista torstaita Sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myyrät ovat tarkassa kontrollissa :) Kävin ostamassa lisää rasvamakkaroita, sillä kysyntää tuntuu olevan. Viime vuonna olin kyllästynyt narskuihin, mutta nyt tuli tarve koristella portaanpeliä kun on muuten ollut niin ankean harmaata.

      Poista
  2. Kyllä kelpaa Pehtoorin tarkastuskierroksilla tepastella - ja varmasti joka päivä jotain uutta nyt keväällä sieltä löytääkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehtoori riemuitsee lumen katoamisesta, aamuvarhaisella se jo istuu tähystyskivellään tarkkailemassa liikettä kuolleessa heinikossa. Kivaa on tietysti sekin, että voidaan yhdessä tutkia pihapiiriä, molemmilla omat kiinnostuksen kohteensa.

      Poista
  3. Kyllä se vaan keväältä tuntuu, vaikka meillä on vielä lunta ja jäätä. Aamulla menin ulos kahville, ja valtaisa lintukonsertti siellä toivotti tervetulleeksi. Ihanaa aikaa tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa nyt kun aurinkokin viimein ilmestyi, heti tuli parempi mieli niin eläimille kuin ihmisillekin. Tästä vain parempaan päin koko ajan. Aamukahvit ulkona on suurta luksusta :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Viimeinkin on jotain tarkastettavaa kun lumen alta paljastuu aarre toisensa perään.

      Poista
  5. Lintujen tarkkailu on tähän aikaan vuodesta aivan ihanaa! Meillä pitää taukopaikkaa tuossa naapuripellolla pari joutsenta sekä kurkikaksikko, ja niiden touhuja aina ihastellaan. Pihalle on tullut paljon peippoja, ja ylipäänsä lajikirjo on monipuolistunut talvipäivistä. Aamuisin lintujen laulu on jo huumaavan kaunista. Eletään huikeaa aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintujen saapuminen on juhlavaa, yrotän pitää pöytää katettuna noille pienimmille. Järvi on vielä jäässä, joten joutsenet käyvät ruokailemassa pelloilla. Kuten sanoit, elämme huikeaa aikaa.

      Poista
  6. Te ootte kyllä mainio tarkastajapari Neron kanssa, tulee kaikki varmasti huomioitua. Mukavaa torstain jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Me olemme säntillisiä tarkastajia, mikään ei jää huomaamatta. Sinulta saamani tuliaistulppaanitkin nostavat jo päätään.

      Poista
  7. Myyrätilanne on loistava. Meillä syödään sängyn alla paistia joka yö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrä on luonnonmukaista ravintoa, pitää turkin kiiltävänä :) Täytyykin kurkata sängyn alle.

      Poista
  8. Näin keväisin huomaan kuinka olenkaan kaivannut lintujen iloista aamukonserttia. Myyriä tuntuu olevan, meillä käy näätä harventamassa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsas myyräkanta ilahduttaa monia eläimiä, pöllötkin pärjäävät paremmin. Toivottavasti meille ei harhaudu näätiä, ne eivät oikein sovi yhteen kissojen kanssa. Joskus ole rannassa nähnyt sellaisen liikkuvan, hyödyllisiä eläimiä kun pitävät myyräkantaa kurissa.

      Poista
  9. Nero ♥ Komea Prinssi Rohkea ♥ Kaikkien ihastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa nähdä, miten prinssi Rohkea nauttii keväästä ja pihaelämästä. Se onkin puutarhan upein koristus :)

      Poista
  10. Onpa Tarkastajalla tarkka ilme joka kuvassa. Kissat nauttivat kevään tulosta, mutta punkitkin kuulemma ovat jo heränneet. Omista kateista en ole vielä löytöjä tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkana pitää olla kun on nin paljon uutta porukkaa liikkeellä. Nerossa oli viime keväänä ensimmäinen punkki huhtikuun puolivälissä, joten punkkisyyni on jo paikallaan. Kohta pitää laittaa punkkisuoja.

      Poista
  11. tarkastajalla riittää nyt hommia:)

    VastaaPoista
  12. Upea tuo Neron turkin väri.

    Onko sinulla talvivalkosipuleista elonmerkkejä? Olen huolissani omistani, kun mullan päälle ei ole kivunnut alun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on aina tyylikäs. Vielä ei näy elonmerkkejä valkosipulipenkissä, taitaa olla koko lava vielä jäässä. Siellä ne nukkuvat katteen alla. Viime keväänä riisuin katteita näihin aikoihin.

      Poista
  13. Tiluksensa on hyvä tarkistaa päivittäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko käydä kierroksella usein, ettei mitään pääse tapahtumaan salaa :)

      Poista
  14. Kyllä on ollut tarkastajalla taas paljon hommia!
    Taisi hyvät päikkärit maistua tuon kierroksen jälkeen.
    Ihana postaus!

    VastaaPoista
  15. Onpa teillä kevät ihanan pitkällä! Meillä ei pääse vielä tutkimaan myyrätilannetta, maa on kokonaisuudessaan niin lumen peitossa. Onneksi pääsee ihailemaan kevään lupauksia teidän muiden blogeissa. Sinivuokot ovat tässä niin kutkuttavasti tulollaan!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko ajan luullut, että lunta on ainoastaan meidän pihalla :)
      Aurinko herättelee uinuvia kasveja ja uutta ihmeteltävää löytyy joka päivä.

      Poista
  16. Teillä on siellä selvä työnjako, pehtoori haeskelee tähtäimeen myyriä ja piika piippoja.
    Kevättä kuitenkin odottelette yhdessä suurella innolla ja ilolla. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan piialla ja pehtoorilla pitää työnjako olla :) Yhdessä kuitenkin touhutaan, paitsi pehtoori tekee myös varhaisia aamu- ja myöhäisiä iltavuoroja.

      Poista
  17. Nero on niin komea tarkastaja. Hyvässä iskussa. Myyrät paetkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrät varmaan pyörtyvät ihastuksesta tuollaisen komeuden edessä.

      Poista

Kiitos kommentista