23.6.2018

Keskikesän aikaan

Odotettua sinivaleunikon kukintaa saatiin juhlia tässäkin puutarhassa.

Kesän kukkimispalkinto menee tänä vuonna morsiusleinikille. Blogitrendikasvi muutaman vuoden takaa. Kannatti olla trendikäs, sillä leinikki on kasvanut mahtavaksi puskaksi ja  kukkii pitkään. Ensin laukkojen kanssa ja nyt illakoiden seurassa. Pionikin on jäämässä sen jalkoihin.

Tummakurjenpolvi Samobor on levinnyt holtittomasti, pitää kitkeä sitä kukinnan jälkeen.

Riipputuoli piti lomaa koko viime kesän, tänä kesänä se on ollut mukavan varjoisa lepopaikka puutarhurille.
Meillä ei kuivuuden vuoksi ole ollut paljon kiusaa hyttysistä, mutta sadevesilammikot saavat ne varmasti innokkaasti lisääntymään.

Ahomansikat ehtivät kypsyä ennen juhannusta. Nekin kärsivät kuivuudesta, vaan eivätköhän syväkastelun jälkeen ala rehottaa.
Aikakirjoihin merkittäköön, että juhannukseksi löysin myös ensimmäiset kypsät mustikat.

Harjaneilikat ovat tässä puutarhassa muodostuneet jo rikkaruohoiksi, joudun välillä kaksin käsin riipimään niitä, jotta muillekin jää tilaa. Värivariantteja on useita. Muistan ensimmäiset harjaneilikkani, sain ne ystävän puutarhasta ja matkalla kukat katkesivat. Teippasin ne ja hoidin paria yksilöä hellästi. Nyt en enää ikinä pääse siitä eroon, enkä haluakaan.

Iloista Jussia kaikille!

46 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa kukintaa ja mustikoita! Niitä ei ole vielä löytynyt, vaikka omistan otollisen rinteen, jossa niitä aikaisin yleensä on. Ehkä se on tämä kuivuus.
    Mahtavaa Jussia sinnekin, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mustakissa! Minun mustikkarinteessäni kevätaurinko poltti mustikanvarvut ruskeiksi. Ne elpyvät kyllä, mutta mustikoita ne eivät ehdi tehdä. Löysin yllätysmustikkapaikan kun kävin keräämässä juhannussaunavihdaksia, piti oikein hieraista silmiään, että näenkö oikein.

      Poista
  2. On tämä kiireinen kesä, jos mustikatkin ovat jo ehtineet kypsyä.
    Harjaneilikoiden teippaaminen kuulostaa erinomaiselta Niksi-Pirkka -vinkiltä. Ilmeisesti sillä on ollut kauaskantoiset vaikutukset, kun hyvin puutarhassasi viihtyvät.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Viime kesänä kaikki oli kolme viikkoa myöhässä, nyt saman verran etuajassa.
      Olen menestyksekkäästi teipannut ja lastoittanut monia kasveja, mm. rhododenronia, jonka vanhoja oksia lumitaakka on joskus katkonut.
      Hoivaaminen kannattaa, harjaneilikat haluaisivat kasvaa jokapuolella ja aina on yllätys minkä värisenä ne kukkivat.

      Poista
  3. Ooh, mikä morsiusleinikkipuska! Mun kaksi kappaletta ovat molemmat hyvin kitukasvuisia tänä vuonna, lehdet lurpottivat eivätkä ne jaksaneet tehdä montaakaan kukkaa. Ovat ne yleensä ihan kauniita, mutta kooltaam ehkä neljäsosa tuosta sinun kasvista.
    Mahtava juttu, jos mustikkakin löytyi. Joku sanoi, ettei raakileita edes ole, kuivuuden takia.
    Hih, teipattu harjaneilikka :-D Mahtavan värinen tuo kuvan yksilö.
    Hauskaa juhannusta, tanssit varmaan mustan kissan tangoa juhannusyössä pehtoorin kanssa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Piika pyörähteli iloisena pehtoorin kanssa juhannuksen taikayössä, sateen piiskatessa ja tuulen tuivertaessa :-) Nyt kyllä paistaa taas.
      Morsiusleinikki kasvaa puolivarjossa, joten sitä ei näytä kuivuus vaivaavan. Näyttää kaksinkertaistuvan joka vuosi.
      Tämän kesän mustikkasato ei näytä lupaavalta, mutta talvinen metsänraivausoperaationi on antanut valoa uusille mustikkakasvustoille ja kipollinen meheviä mustikoita kypsyi juhannuksen iloksi,
      Harjaneilikat pystyvät kehittelemään uskomattomia värivariantteja.

      Poista
  4. Oo miten ihania kuvia. Morsiusleinikki on upea ja sinivaleunikko kukkii hienosti! Minun sinivaleunikoissa ei näy nuppuja, sillä kuivuudesta kituuttavat. Muutama lehti sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran olen kastellut sinivaleunikkoani, siinä on nyt monta kukkaa. Kuivuuden vuoksi se kukkii aika matalana, mutta kukkii kuitenkin, mikä ilo. Taidan syksyllä jakaa morsiusleinikkiä toisaallekin kn on noin innokas kukkija.

      Poista
  5. Ihania kukkia <3 Mukavaa juhannuksen jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis ja herkkä tuo sinivaleunikko 😍

    VastaaPoista
  7. Sinulla kukkii siellä kaksi sellaista kasvia, joita ei täällä pihalla näy. kaksi sinivaleunikkoa kyllä löytyy, mutteivät vielä ole yhtään kertaa kukkineet. Tuota morsiusleinikkiä en ole vielä hankkinut, mutta on ostoslistalla, nyt varmasti, kun näin upean puskasi:) Ihan väriyhdistelmä noiden hempeänlilojen illakoiden kanssa<3 Mukavaa juhannusta, Cheri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Morsiusleinikki oli onnistunut hairahdus jollakin bloggaritapaamisen taimistovierailulla. Se hyppäsi monen ostoskoriin. Se oli kaunis myös lilojen laukkojen kanssa ja nyt itsestään kylväytyneiden illakkojen seurana, aivan kuin olisivat valinneet toisensa :)

      Poista
  8. KAuniita...tuo morsiusleinikki on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morsiusleinikki on noussut suosikkilistalle :)

      Poista
  9. Sinivaleunikon kukintaa kannattaa ilman muuta juhlia ja tuntuu, että se juhlisti kukinnallaan juhannustasi tosi kauniisti ja nuppujakin näkyy olevan vielä lisääkin. Tuntuu, että tänä vuonna sinivaleunikon kukka on vaaleampi kuin aikaisemmin tai sitten muisti tekee kepposen.

    Upea pehko morsiusleinikkiä sinulla! Omani menehtyi ja pitääkin hankkia uusi tilalle. Taustalla oleva illakko on oikea juhannuskukka. Hurmaava on sen tuoksu!

    Mansikoita meilläkin jo on, mutta siellä on jo mustikoita! Ovatpa ne aikaisessa, toisaalta ne kukkivatkin hyvin aikaisin tänä vuonna, eikä halla kovin kukintaa kurittanut, vain kuivuus.

    Harjaneilikka on ihana! Sekin on lapsuuskukkani ja toivon myös sen leviävän. Joka vuosi kylvän sitä lisääkin. Sen tuoksu on myös ihana! Tuo teipattu harjaneilikka sai hymyn huulille, mutta mitäpä ei tarhuri tekisi aarteensa eteen. Huikea väri harjaneilikassasi!

    Oikein ihanaa Jussia ja keskikesän juhlaa sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Täytyy sanoa, että minäkin odotin hieman tukevampaa sinistä valeunikosta, mutta koska tämä on ensimäinen sinivaleunikon kukkani niin ajattelin, että lajikkeissa on värieroja. Ehkä jatkuva paiste ja kuivuus vaikuttavat väriin.
      Illakon tuoksu kuuluu kesäyöhön, kukka on levinnyt pöheikköönkin kompostin kupeeseen.
      Halusin kovasti säilyttää harjaneilikan kukat, jotta saan siemeniä ja teippauskikka onnistui hyvin :)
      Pitääkin kuvata muistiin harjaneilikoiden värivariantit. Olen suosinut vaaleanpunaista, koska sitä näyttää tällä hetkellä olevan eniten.

      Poista
  10. Niin kaunis tuo sinivaleunikko! Mukavaa juhannuksen jatkoa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Sinivaleunikon silkkimekko on kadehdittavan kaunis.

      Poista
  11. Ihanat kukat, sinivaleunikkoa ei minulla täällä ole mutta tuo muorsiusleinikki on täällä kasvultaan tosi vaatimaton. Harjaneilikat ovat kumma kyllä tuossa etupihan penkissä melko reheviä.
    Hyvää juhannuspäivää sinne teille ja Nerolle myös rapsutushuomio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kehräykset Nerolta!
      Morsiusleinikillä meni par vuotta päästä noihin mittoihin, ilmeisesti on tyytyväinen kasvupaikkaansa.

      Poista
  12. Ihania! Morsiusleinikki on minulla ollut tänä vuonna huonossa hapessa. Ei ollenkaan noin rehevä kuin sinulla. Sinivaleunikko on aivan ihana! Ja riippunatto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti olen onnistunut istuttamaan morsiusleinikin suotuisaan paikkaan kun se jaksaa kuivana kesänäkn noin rehottaa.

      Poista
  13. Kaunis unikko. Hyvää Juhannus päivää.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Toivottavasti saan lisää sinivaleunikkoa kukkapenkkiin, se on niin suloinen.

      Poista
  14. Upeat kuvat puutarhasi juhannuskukinnasta. :)

    VastaaPoista
  15. Onpas komea morsiusleinikkikasvusto. Minulla yksi vaivainen kitukasvuinen taimi. Tuollaista kuin sinulla saan odottaa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa miksi taimestani kasvoi noin komea, mitään hoitoa se ei ole saanut. Osui varmasti vain oikeaan paikkaan.

      Poista
  16. Sininen kukka ekassa kuvassa: tosi kaunis. Sinisiä kukkia ei kovin paljoa ole. Minullakin mökkipihassa harjaneilikoita, jotka kasvavat missä haluavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivaleunikon sininen on erityislaatuista. Harjaneilikat ovat vähän kurittomia :)

      Poista
  17. Ihana kuva valeunikosta! Minäkin sain jo maistella ensimmäisiä metsämansikoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valeunikko poseeraa :)
      Juhannusmansikat, nam!

      Poista
  18. Ihania kukkia! Metsämansikoita minäkin poimin muutaman ennen juhannusta, mutta mustikoihin en ole vielä törmännyt. Enpä tosin ole nyt metsissä juuri liikkunutkaan. Ihanaa keskikesän aikaa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen! Mustikkasato antaa vielä odottaa itseään, mutta taisi olla ensimmäinen kerta kun poimin ensimmäiset kypsät mustikat juhannuksen aikaan.

      Poista
  19. Tuo sinivaleunikko on henkeäsalpaavan kaunis! 💙
    Ja niin on myös muutkin kukkijat. Mulla tummakurjenpolven valkoinen lajike kukkii myös holtittomasti joka puolella. Mutta tummempi lajike (ei kuitenkaan tuo sama, kuin sinun) on tainnut hävitä kokonaan. Tajusin sen vasta tätä kirjoittaessa...
    Jussit meni, mutta ihanaa uutta viikkoa Cheri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina ja hyvää viikkoa siulle myös! Puutarhassani tummakurjenpolvi on kehittänyt monta värivarianttia, punaisia, sinisiä ja tänä kesänä myös aivan vaaleansinisiä kukintoja. Valkoista ei minulla kuitenkaan ole.

      Poista
  20. En tajua, mikä mun morsiusleinikeissä on vikana. Alunperin istutin kuusi, mikään ei menestenyt, sitten laitoin kolme ja kaksi kukki tänä kesänä. Mutta miksikään puskaksi niitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa... Olin kuitenkin iloinen, että olivat edes elossa. Ihana tuo sinivaleunikko, täytyy yrittää tuotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kumma juttu kun monilla morsiusleinikki ei näytä menestyvän, luulin, että se leinikkien lailla on helppo ja menestyvä missä vain. En todellakaan ole mikään perenna-asiantuntija, mutta sattumoisin tuo kaunis leinikki on menestynyt. Sinivaleunikko on hauska lemmikki.

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt riittää malleja puutarhassa :)

      Poista
  22. Ihastuttavat juhannuskukat. Tuo valeunikko on niin kaunis. Kerran juhannuksena löydettiin lapsenlapsen kanssa semmonen kun vielä vietettiin tyttöjen juhannusta. yhdessä, oli villiintynyt koulun kuusien alle:) Riipputuoli vaikutti kivalta, kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja! Villiintyneen sinivaleunikon löytäminen on kuin lottovoitto, ei kovin yleistä. Omani saisi villiintyä ihan vapaasti :)
      Onneksi tänä kesänä on ollut paljon riipputuolisäitä.

      Poista

Kiitos kommentista