31.3.2020

Kahvilaelämää

Kauniit aamut houkuttelevat nauttimaan kupposen pikkukahvilan terassilla. Koska kotoa ei pidä poistua, olen rakentanut kuormalavasta kahvilan talon suojaiselle eteläseinustalle.
Kissa sylissä ulkona kahvi maistuu erityisen hyvälle.

Kesämökkien valot rannoilla sammuivat perjantaina kun Uudenmaan rajat suljettiin.
Torstaina joka mökissä paloi valo, ilmeisesti väki kävi tarkistamassa paikkoja ja tyhjentämässä jääkaapin yms. kun tiesivät, ettei paluuta ole vähään aikaan. Vastuullisia mökkiläisiä siis näillä nurkin.

Mehitähdet ovat mielestäni hyvin outoja eläjiä, ne
selviävät talvesta yllättävän hyvin. Jossain vaiheessa kun peittelin piippoja asettelin vähän havuja näidenkin suojaksi.

Kevätkurjenmiekat aloittivat viime viikolla. Niitä purskahtaa kukkaan päivittäin. Lumikellot ovat tehneet kukintaennätyksen, ensimmäiset aloittivat jo tammikuussa ja kukinta jatkuu.

Jouluruusuissa on ilahduttavasti nuppuja. Ne kukkivat pienesti koko talven ja myös kauriit nauttivat niistä. Siirsin kasvit viime vuonna rinnepenkkiin, edellisessä paikassa ne  helposti kärsivät talvimärkyydestä. Siirrosta huolimatta kevätkukinta lähti käyntiin ja nyt olen suojannut näitä sorkkajaloilta.
Kuvassa jo kaksi kertaa kuolleista herännyt musta kaunotar Lucy Black. Jouluruusujen kanssa ei kannata menettää toivoaan.

Harmi kun kaikki rakastavat tulppaaneja. Minun ja pehtoorin lisäksi myös rusakko ja kauriit. Talvella myyrätkin kaivoivat sipuleita roudattomasta maasta.
Leikkasin alkutalvesta ruusupensasalueen kokonaan alas, se oli levinnyt kohtuuttomasti ja ränsistynyt. Piikikkäät oksat kasasin odottelemaan jatkokäsittlyä ja kun äskettäin poltin ne, löytyi kasojen alta myyrän kaivauksia ja valkosipuleita, joita oli nakerreltu. Nälkäiselle kaikki kelpaa. Valkosipulit eivät ole kasvimaalta, vaan ulkoseinälle syksyllä tekemästäni koristeesta.
Viime kesänä puutarharetkeltä Vakka-Taimesta tuotu näsiä purskahtaa pian kukkaan.
Täällä kasvoi ennen luonnonvaraisiakin näsiöitä, mutta ne ovat kadonneet, ehkä metsänmylläysten vuoksi. Olisi kiva jos saisin tämän lisääntymään ja voisin palauttaa näsiän luontoon. Nyt tänä kasvaa kukkapenkissä.

Onneksi pehtoorilla on villahousut, usein sen tapaa torkuilta ruohomättäältä aamun auringossa. Kevätsää on petollinen ja oikukas.

Mukavaa viikkoa ja alkavaa huhtikuuta kaikille!

36 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Muistan tuon Lucy Blackin tarinan ;)
    Pitäisiköhän itse lähteä kasvarille piknikille kun aurinko vielä paistaa, iltapäivälle tänne on luvattu lumisadetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy on sitkeä mimmi :)
      Kasvari onkin mukavan lämpöinen retkipaikka kun aurinko paistaa. Lumisateita on lupailtu, täytyy sanoa, että sitä lajia en kaipaa yhtään. Sen aika meni jo :)

      Poista
  2. Ihanaa kun kevät saapui ja päästään nauttimaan kahvit jo ulkoterasseilla. Meilläkin Maijakissa niin selvästi nauttii kun saa kelliskellä auringonpaisteessa lämpimällä seinustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kissojen ja ihmisten parasta aikaa. Pienet nautinnot ovat nyt poikaa.

      Poista
  3. KIssa sylissä tosi moni asia on erityisen hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. Tunnelmakuva tuo ensimmäinen ja siitä välittyy sekä silmän, että mielen hyvää. Tässä kotonaollen tuokio kahvikupposen kera tuntuu varmasti hyvälle ja pehtoorikin siinä samassa saa rapsut kuten täällä meilläkin sirmet helposti uppoavat kissan pehmeään turkkiin. 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun on kissa, ei tarvitse olla yksin karanteenissakaan.

      Poista
  5. Onpas teillä viihtyisä oma kahvila!
    Oikea kissakahvila! <3
    Kyllä siinä kelpaa auringossa lämmitellä ja katsella kevään etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista voi tehdä itse, kuten oman kissakahvilan :)

      Poista
  6. Ihania kukkapurskahteluja ja kaunis ja turvallinen kahvila! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kahvilaa saa pitää auki poikkeustilankin aikana :)

      Poista
  7. Lumikellot ovat kukkineet tammikuusta saakka täälläkin. Tänä aamuna katselin taas, kuinka ne makasivat -10 asteen pakkasessa pitkin pituuttaan. Niin vain ovat nousseet terhakkaasti pystyyn. Uskomattoman sitkeitä kukkia.
    Kahvitauko ulkosalla on hyvä idea, vaikka se karvainen kaveri puuttuukin. Jos tuo tuuli hiukan tyyntyy, saatan kahvit pihakahvilaa varten keittääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän pakkasnestettä lumikellojen suonissa virtaa?
      Monta kertaa talven aikana ne ovat maanneet rentoina maata myöten ja taas nousseet pystyyn. Sitkeitä kevätkukkia. Täällä on nyt niin hyytävän kylmä, ettei kahvilan terassilla tarkene, mutta kunhan auriko taas pilkistää.

      Poista
  8. Oi ihanuutta, mikäs siellä on kahvitellessa ja hyvässä seurassa vielä<3 Kyllä odotan innolla kun taas mekin nähdään ja päästään kahvittelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsemme vielä tänä vuonna kahvittelemaan puutarhan merkeissä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Muuten täydellinen, muttei kakkutarjontaa 😺

      Poista
  10. Niin keväistä kukintaa. Kevätkurjenmiekat ovat niin kauniita. Meillä on oikein sakea lumisade tällä hetkellä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Anneli! Meilläkin on hyytävä tuuli ja luntakin ripsi hieman, kevään oikuttelua.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia. :) Mukavaa alkavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  13. Miten sinulla voi noin jo kukkia...Meillä on hyytävää. Tosin kun oli leudompaa, näin pinnalle nousseita scilloja skeä esikoita, mutta ei edes nupuja näkynyt vielä. Sen sijaan minäkin kuvasin näsiää lehdossamme eräälle, joka ei ollut sellaista ikinä nähnyt. Nupulla kuten sinullakin. Viime vuonna taas myöhästyin kuvaamisessa.

    Mukavaa kahvittelua kissojen ja sorkkajalkojen seurassa♥ Omenoistakin ne pitävät, metsäkauriit, kun olen melkein kaiken muun suojannut jänisverkoilla!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Lämpimällä seinustalla kukinta lähtee nopeasti käyntiin. On ollut hyvin outo talvi, jo tammikuussa näin valkovuokkojen alkuja.
      Nyt on täälläkin hyytävän kylmää ja vähän luntakin, mutta pian sää taas lämpenee, kevät aina oikuttelee.
      Iloisia kevätpäiviä sinulle.

      Poista
  14. Ihanaa kahvilaelämää siellä! <3 Oikein kaunista kevään jatkoa / odottelua (kumpaa tässä nyt pitäisi toivotella kun kuulemma tupruttaa lunta)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kyllä kevät täällä etenee vaikka tapansa mukaan keikkuukin. Nyt on kylmää ja luntakin, mutta vääjäämättä menemme kesää kohti.

      Poista
  15. Hurmaava Lucy. Nyt on useista jouluruusuistani syöty lehdet, silti kukkanuppuja on tiedosss. Sitkeä kasvi. Harmittaa aina, kun sipulikukkia syödään. Ne ovat turhan monen eläimen ruokalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jouluruusu ei piittaa vaikka se menettää lehtensä, ne on täälläkin nakerreltu moneen kertaan. Täytyy siirtyä sellaisiin sipulikukkiin, jotka eivät kelpaa eläimille. Narsissit, kevätkurjenmiekat ja laukat saavat kukkia rauhassa. Krookuksetkaan eivät ole suosikkeja, mutta kyllä niitäkin on monesti maisteltu.

      Poista
  16. Ihania kukkia ja nuppuja. Villahousut ovat nyt tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh kun onkin ollut koleaa, mutta ensi viikolla lämpö palaa.

      Poista
  17. Minäkin olen muutaman kerran käynyt nauttimassa herkkukahvini kasvihuonekahvilassa;)
    Toki oikeaan kahvilaan tulee lähdettyä erityisen harvoin, lähin kun löytyy n.20km päästä...
    Ihanaa kun puutarhasta alkaa löytyä pieniä kevään ihmeitä päiviä piristämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä täälläkään ole oikeaa kahvilaa lähimain, enkä tässä tilanteessa lähtisi vaikka olisikin. Onneksi voimme leikkiä kahvilaa kotona 😊
      Nyt on lämpöä luvassa ja päivittäiset puutarhakierrokset käyvät yhä jännittävimmiksi kun kaikenlaista uutta alkaa ilmestyä maasta.

      Poista
  18. Kaunista!
    Iskee epätoivo omaa pihaa silmäillessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään syytä epätoivoon! Kaikki on vasta alussa, lämpimällä seinustalla kukat kukkivat aikaisin ja koko ajan maasta nousee toivonpilkahduksia.

      Poista

Kiitos kommentista