Viiksen mitalla

Mustan kissan mustat viikset on aika vaikea kuvauskohde, mutta onneksi hyvinhoidetut ja kiiltävät turpa-aistimet saa houkuteltua valolla näkyviin.
Osallistumme viiksipäivään, jonka laittoivat liikkeelle Helmi ja Mamma Naukulan kerhosta.
Viiksipäivän tarkoitus on tähdentää, ettei kukaan ottaisi kesäkissaa vaan kaikilla kissoilla pitää olla oma koti ja huolehtiva henkilökunta.

Komeat viikset ei ole mikään turha kapistus, ne ovat kissalle tärkeä aistimisväline, jonka avulla se pimeässä osaa suunnistaa tiheässäkin pöpelikössä. Viikset aistivat myös ilman liikkeitä ja niiden asento viestii kissan aikomuksista ja tunnetiloista, tärkeä kommunikointiväline muiden kissojen kanssa.

Tässä vielä meille yhtenä keväänä rantautuneen hylätyn kesäkissan viikset. Ristin pikku ilveksen Otoksi. Kuva on otettu jonkin aikaa sen jälkeen kun olin käyttänyt surkean ja likaisen kissan eläinlääkärissä ja se on saanut säännöllisiä aterioita.
Otto oli villiintynyt, selvinnyt talvesta joten kuten.
Se oli hirveän laiha, likainen ja takkuinen. Neuvokkaana se keksi ruoanlähteen Neron ruokakupilta, meillähän on aina ovet auki, taitavasti se hiippaili salaa keittiöön etsimään ruokaa.
Neron kanssa se tappeli niin, että iso, kiljuva, kahden kissan muodostama karvapallo pyöri ympäri pihaa.
Kun nappasin Oton kiinni ja vein eläinlääkäriin, se käyttäytyi mallikelpoisesti. Aloin ruokkia sitä säännöllisesti ulos ja mietin mitä teen sen kanssa, oli selvää, että Nero ei hyväksyisi sitä kaverikseen. Se oli meillä päässyt jo sylivaiheeseen, oli liikuttavaa kun se halusi karmeasta kohtalostaan huolimatta tulla syliin ottamaan pienet ettoset ruoan päälle. Sitten se aina lähti raahustamaan poispäin pihatietä pitkin, puhellen itsekseen, varmaan kiroten kovaa kohtaloaan.
Onneksi lähikaupungin eläinsuojeluyhdistys lupasi ottaa Oton huostaansa. Itku pääsi vaikka jätin Oton hyvään hoitoon, tuntui, että se hylättiin taas. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, suloinen Otto leikattiin, hoidettiin hyvään kuntoon ja adoptoitiin pian omaan kotiin.
Älkää hylätkö kissaa luontoon!

Lisään tänne vielä, että Oton jälkeen on ilmestyi seuraavana vuonna toinen kesäkissa etsimään ravintoa, sen ristin
Otto II:ksi ja se koki saman kohtalon kuin Otto I.

Blogi sai tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen Memento morin monitaitoiselta ja toimeliaalta Elinalta ja vielä toistamiseen kolmen kissan koukussa pyristelevältä Mamalta Kynsilaukkaajat-blogista. Kiitos oikein paljon teille molemmille.

Tylsän hurmaava puutarha

Sunnuntain puutarhapäivänä olin vierailulla Tylsän Mörököllin puutarhassa. Ihastuin paikkaan blogin kautta, mutta todellisuus ylitti odotukset.
Puutarha on suuri ja monimuotoinen, täynnä toinen toistaan kiehtovampia yksityiskohtia.
Mörokölli on keramiikkataitelija ja hänen valmistamiaan, iloisia hahmoja piileskelee puutarhan sopukoissa.

Vierailijoiden viihdyttämisestä huolehti erittäin ystävällinen isäntä, James. Tasapuolisesti hän huomioi jokaisen ja huolehti, että jokainen huomioi hänet.

Päivä oli helteinen, mutta puutarhassa löytyi mukavia varjoisia siimeksiä. Tunnelma oli kotoisa ja ihmiset juttelivat luontevasti keskenään, tuntui kuin ystävät olisivat kokoontuneet yhteen.
Kirkkaassa auringonvalossa otetut kuvat eivät pysty kunnolla vangitsemaan puutarhan lumovoimaa, joka oli kuin sadusta.

Jamesin lisäksi puutarhassa näkyi muitakin kissaeläimiä.

Punakonnanmarja

Mörököllien talo puutarhoineen ja monine lampineen tuo mieleen Muumimaan.

Tervetuloa!

Karstaohdake

Puutarha oli tulvillaan mielenkiintoisia, monia minulle tuntemattomia ja erikoisia kasveja. Erittäin kohtuullisella hinnalla saattoi päästä osalliseksi jakotaimista.

Puutarhaa ei kuulemma ole suunniteltu, vaan se on rakentunut vuosien mittaan pientilan pellolle, ja ehkä juuri spontanius tekee paikasta niin omaleimaisen ja persoonallisen. Mörököllien paikka muistuttaa jotenkin kasvitieteellistä puutarhaa, jossa vierailin viime kesänä, kurkatkaa tänne.
Tämä kotimainen versio on minusta kyllä paljon viihtyisämpi.

Suuri lummelampi kuin Monet'n puutarhassa.

Rannalla istui kalastaja, kissa odotteli vieressä osaansa saaliista.

Toisella rannalla loikoili auringossa viehkeä merenneito. Lammessa oli myös pieni saari, jonne pääsi siltaa pitkin.

Tarvittaessa löysi toinen toistaan kutsuvampia lepopaikkoja.

Metsäpuutarhaa

Liikuttava kohta oli edesmenneiden lemmikkien hautausmaa.

Vierailun jälkeen ymmärrän miksi Mörökölli usein sanoo, ettei hän osaa kuvata puutarhaansa, se on yksinkertaisesti mahdotonta. Jokainen kuva vaikuttaa lattealta todelliseen näkymään ja tunnelmaan verrattuna.
Kiitos Mörökölli, että sain käydä vierailulla.

Kotiin tuomisiksi löytyi muutaman taimen lisäksi suloinen sininen lintu keramiikkapajasta. Viimeinkin lintuhäkki sai kauan etsityn asukkaan. Hylätty pesä löytyi marjapensaasta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Projekti

Viimeinkin, kun kesäloma on jo ohi sain tehtyä rautasänkyprojektin. Kierrätyskeskuksesta löysin viitosella vanhan laverin, josta sain passelin pohjan sängylle. Purin laverin ja leikkasin pohjan sopivan kokoiseksi. Suunnittelin tästä kirppislöydöstä siis sohvaa edesmenneen tilalle.

Tavarantarkastaja saapui paikalle.

Kyllä tämä ihan tukevalta tuntuu.

Täältäkin tarkasteltuna vaikuttaa kestävältä.

Pääty kestää hyvin nojaamista.

Mahtuu mukavasti köllöttelemään.

Mutta hei, eikös tämä ole aika korkea sohvaksi?

Nero on ihan oikeassa, sänky on tosi korkea, sopisi melkein paremmin sivypöydäksi kuin sohvaksi. Mutta saa nyt tehdä jonkin aikaa sohvan virkaa kun kerran tuli tehtyä. Voipi hyvinkin siirtyä ulkokäyttöön myöhemmin, sitten pitää tehdä taas uusi pohja. On vielä löydettävä sopiva patja ja sitten vain köllöttelemään.

Nyt lähden avoimiin puutarhoihin, mukavaa sunnuntaita kaikille!

Nenäkästä

Osallistumme liikkeellä olevaan nenähaasteeseen.

Kissalla on erinomainen hajuaisti. Kun kuljeskelemme Neron kanssa ulkona, minulta menee ohi monta tärkeää viestiä, jotka kissa lukee vaivattomasti. Joskus polun yli kaartunutta heinänkortta on nuuskuteltava pitkään, jotta voi varmistua kuka siitä on kulkenut.
Nero varmaan pohtii, miten ollenkaan tulen toimeen kun en kuule mitään, näe mitään enkä haista mitään, noin kissan mittapuulla.

Haistan kuitenkin kesän!
Mukavaa viikonloppua ja alkanutta elokuuta kaikille!

Kypsää tavaraa

Kasvimaan portilta astutaan suoraan unikkoniitylle, joka on vain puolitoista metriä leveä ja kaksi pitkä, mutta niitty yhtä kaikki. Näkyyköhän se huumepeltoja etsivässä satelliittikuvassa? Turha kuitenkin lähteä poimintaretkelle, niityllä ei kasva opiumunikkoa. Kauneusarvo ei jää yhdeltäkään ohikulkijalta huomiotta.

Unikkoniitty rajautuu hajuherneisiin, jotka ovat vasta aloittaneet kukinnan. Ajattelin, että jotain värikästä ja suloista pitää olla vielä kun unikot ovat kukkineet.
Hajuherneistä voi poimia ihanan, tuoksuvan kimpun joka päivä. Mitä enemmän kukkia poimii, sen innokkaammin ne kasvavat.
Kun kumarrun poimimaan hajuherneitä, pyllistän mintulle ja suloinen tuoksusinfonia leviää ympäristöön.

Hajuherneillä on upeita värityksiä, kuten tämä lämpimän ja kylmän punaisen räikeä yhdistelmä.

Kasvimaan yleiskuva näyttää nyt tältä. Olen kitkenyt jo paljon poiskin, esimerkiksi kurkkuyrttejä, jotka ovat erinomaisia pörriäisten houkuttelijoita kurpitsoiden ja kurkkujen lähellä, nyt ei houkuttelijoista enää ole pulaa, sillä tuolla käy aivan mahtava pörinä kaiken aikaa.

Herukkaperhonen nauttii viiniruutasta.

Kesäkurpitsa Rondini on valmis poimittavaksi.

Herneitä pitää myös poimia joka päivä.

Herukat ja karviaisetkin ovat poimimista vaille, nämäkin jokapäiväinen herkku.
Loppukesä on antoisaa aikaa, puutarhuri saa nauttia työnsä hedelmistä ja nostaa palkkansa.

Kaveri auttaa

Unikkoniitty täydellistyy. Pioniunikot avautuvatkin myöhemmin kuin yksinkertaiset serkkunsa.
Nuo suloiset vaaleanpunaiset kaunottaret kasvoivat Saaripalstan Sailan lahjoittamista siemenistä, kiitos vielä näistä sulottarista! Kukkien värisävy on juuri sellainen vaaleanpunainen, josta pidän ja joka sointuu täydellisesti unikkoniitylleni.

Suuri kukka on niin painava, että korkean ja hennon varren voi olla vaikea kannatella sitä, mutta ei hätää, kaveri auttaa. Hajuherne on ojentanut auttavan kärhinsä.

Unikoissa on vain yksi huono puoli, niiden kukinta on ohi liian nopeasti, näitä jaksaisi ihailla koko kesän.

Black Peony

Kukkien lakastuttua on siemenkotaniittykin kaunista katseltavaa.

Rentoa kesäviikkoa kaikille!

Syksyn makua

Olimme illalla myöhään Neron kanssa metsäretkellä. Maisema näytti jo aika syksyiseltä vaikka kesää on vielä paljon jäljellä.
Liekö kuivuuden syytä, että lehdet ovat alkaneet jo kellastua.

Yöt ovat jo pimeitä.

Prinssin kuutamokeikat ovat tältä erää ohi ja aikaa jää seurusteluunkin. Aamiaiset nautitaan rutiinin mukaan taas yhdessä ja sen jälkeen suoritetaan prinssin huoltotoimenpiteitä, kuten harjaaminen, korvienpuhdistus ja punkkitarkastus. Sitten Nero käy varjojensa alle torkuille henkilökunnan siirtyessä päivän askareisiin.

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Pettymyksiä ja iloja

Tänään piti olla aurinkoista ja lämmintä koko maassa, niin luvattiin eilen valtakunnallisessa radiossa. Ulkona on tuulista ja harmaata, eikä tuuli totisesti tunnu tulevan Saharan suunnasta.
Illalla pitäisi samppanjapullon poksahtaa aurinkoisessa puutarhassa ja pöytien notkua herkuista.
Tuntuu siltä, että sade on todennäköisempi kuin auringonpaiste. Moon pettyny.

Kerrottujen pioniunikkojen sijaan niitylleni nousee vain yksinkertaisia unikoita. Missä vika, moon niin pettyny.
No, hyvä että jotakin nousee.

Mutta kasvimaalla kukoistaa. "Kukkia on vaikka lähtisit torille myymään", tuumasi naapurin vanhaisäntä kun kävi tuomassa perunasäkin ja sipuleita. Eli satoa ropisee laariin jo naapurinkin puutarhasta, voisiko paremmin olla? Tuolla takana maa-artisokat rehottavat ja latva-artisokkakin on kehittänyt lupaavan nupun.

Ruusukvitteni kypsyttää hedelmiään.

Keskilavassa kesäkurpitsa Rondini, jonka taimet sain ystävältäni tekee ensimmäistä hedelmää. Tavallista vihreää kesäkurpitsaa on nautittu jo runsaasti. Lisäksi tuossa kasvaa salaatteja, kehäkukkia, ruiskaunokkia ja joka paikkaan tunkeva kurkkuyrtti. Hyasinttipavun varren, sen yhden ainoan itäneen, katkaisin vahingossa, saa nähdä mihin se ennättää.

Kasvimaan vartijalla on ollut kiireitä. Pari vuorokautta on mennyt niin, ettei Neroa ole näkynyt kuin joskus aamuyön hetkinä ruokakupilla. Näin käy usein täydenkuun öinä, kissoilla on silloin omat kiireensä. Tänä aamuna kuitenkin heräsin prinssin vierestä ja nyt uni maittaa kissalle aurinkotuolissa.

Mukavaa viikkoa kaikille!
Helteitä odotellessa.