Mikä lienee riehaannuttanut digitalikset ennen näkemättömään kukoistukseen. Niitä kasvaa kaikkialla, kukkapenkeissä, kasvimaalla ja pihan reunamilla. Jotkut kukinnot huojuvat pääni yläpuolella.
Ne ovat ottaneet perennapenkit hallintaansa ja aidanneet muut kasvit. Vaikka olen kitkenyt tuhansia digitaliksen taimia. En raatsinut leikellä näitä, ajattelin, että antaa niiden kukkia, poistan ne myöhemmin. Pörriäiset viihtyvät ditalismetsässä. Osa on Walesista siemeninä tuomaani joka puolella villinä kasvanutta kantaa, osa karannutta tarhadigitalista. Sain pari vuotta sitten Sailalta aprikoosin värisen digitaliksen siemeniä, mutta niitä ei koskaan ilmestynyt puutarhaan, olivat ilmeisesti jo risteytyneet.
Kasvimaan portilta. Myös päivänkakkarat kukkivat suurina kasvustoina. Annan kukkien rehottaa kasvimaallakin, ne houkuttelevat tärkeitä pörriäisiä jäämään alueelle, sillä hyötykasvit tarvitsevat pölyttäjiä.
Paitsi houkuttelijoita, suosin kasvimaalla myös torjujakasveja. Tässä on koiruohoa ja digitalis tunkee joka kuvaan. Taustalla näkyy myös rohtoraunioyrttiä.
Aaprottipuskat reunustavat kasvimaata, niiden ohi kulkiessa ilman täyttää voimakas tuoksu, se onkin vanhanajan parfyymikasvi. Jos koskettelee vaatteitaan aaprotilla tarttuu tuoksu niihin pitkäksi aikaa.
Uusin marunatulokas on Parfum d'Ethiopia. Siitä lähtee on hienostunut, hieman mausteinen tuoksu.
Sormustinkukat kasvavat reippaasti myös lavojen ja laatoituksen raoista.
Takana vanhan ja uuden kasvimaan välitilassa kasvaa hurjat puskat omenaminttua, kun se kukkii loppukesällä, käy kasvimaalla sellainen pörräys, että tarvitsee melkein kuulosuojaimet.
Nero on hoitanut hyvin mirrinminttua, se kukkii valtavana puskana. Takana väriminttua.
Monet eivät päästäisi valloitushaluista digitalista puutarhaansa, mutta minä nautin kovasti digiajasta. Kasvihan on helppo kitkeä pois sieltä minne sitä ei halua.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Ievastiina ja Pirjo W on taidettu toivotella tervetulleeksi jo aiemminkin!
4 tuntia sitten

























































