Outo löytö

Rantasaunan terassiremontin jälkeen raivasin vähän ympäristöä. Alue on luonnontilassa olevaa metsää, sinne ei tietääkseni ole koskaan istutettu mitään. Pöpeliköstä löytyi kuitenkin ruusu.

Aikani ihmettelin ja odottelin nuppujen aukeamista. Kasvutavasta päätellen tämä on köynnöruusu. Vai voiko pensasruusu tehdä tuollaisen verson joutuessaan metsän kätkemäksi. Tunnistaako joku? Kummallisinta on etten ole viidentoista vuoden aikana kertaakaan kiinnittänyt siihen huomiota, se on kasvanut hyvin kätkeytyneenä.
Voisikohan tämän siirtää pihaan parempiin multiin ja valoisampaan paikkaan?

Maanantaina oli lämmin kesäpäivä ja sen innoittamina lähdimme lounaan jälkeen ystävän kanssa Iso-Melkuttimelle patikoimaan ja uimaan. Iso-Melkutin on yksi harvoja kirkasvetisiä järviämme ja siksi myös sukeltajien suosiossa. Kiersimme järven rantaviivaa seuraavan kävelyreitin.

Näimme järvihirviön ja kuikkapariskunnan.
Pysähdyimme hiekkarannalle uimaan ja syömään eväitä.
Oli ihana päivä.

Ahomansikoista voi päätellä että nyt on kesä. Olen antanut niiden rehottaa eri puolilla vaikka välillä kitkenkin niitä rajulla kädellä. Kasvimaalla ne kasvavat viljelylaatikoiden ja käytävien raoissa, sieltä niitä on helppo käydä poimimassa ja satoaa saa koko kesän. Mustikatkin alkavat kypsyä, aurinkoiselta rinteeltä voi jo poimia aamiaismarjat.

Katso myös edellisen postauksen Tuhkimon etsintä -ilmoitus.

EDIT:
Kun sää poutaantui kävin vielä kuvaamassa ruusua tarkemmin. Piikit ovat mielestäni kissankynsimäiset, osa vihreitä ja osa punaisia.

Myös lehtiruodissa on pienet piikit.

Lehti

Kaivelin vähän heinää ruusun juurelta ja löysin toisenkin haaran, joka kasvoi maata myöten kokonaan heinän ja mustikanvarpujen peittämänä. Uskon, että tämä kaunotar iloitsee löytymisestään yhtä paljon kuin minäkin.

Catwalk kesäarvonta

Sain joululahjaksi hauskat kissakengät, niissä on yksi vika, ne ovat minulle vähän liian pienet. Kenkiä on sovitettu jokaiselle Tuhkimolle lähipiirissä, mutta sopivaa jalkaa ei ole löytynyt. Niinpä ajattelin etsiä Tuhkimoa blogin välityksellä. Kengän koko on 37, nafti malli. Pinta on samettimainen ja kisuilla on kumipohjat.
Kengät saa omakseen osallistumalla arvontaan:
Kommentilla yksi arpa ja linkittämällä oheisella kuvalla omaan blogiin kaksi arpaa.
Kaikki voivat osallistua, mutta anonyymien pitäisi jättää kommenttiin sähköpostiosoite, jottei mahdollinen voitto mene sivu suun. Kertokaa kommentissa monellako arvalla osallistutte.
Osallistua voi 24.7. asti.
Onnea arvontaan!

PS. Kengän pohjassa on numero 38, joka on oma kokoni. 
Mutta arvioin näiden kooksi 37.

Atshiii!

Lauantaina korjasin itsestään kylväytyneen kamomillan kukinnot teeaineksiksi. Yksi lavakaulus oli täynnä kamomillaa, joten sen rauhoittavaa vaikutusta voi nauttia kylvyssäkin.

Kukintoja tuli monta litraa ja laitoin ne kuivuriin. Mykerökukkien kanssa puuhastelu aiheutti kuitenkin herkistymistä ja pian alkoi nenän kirvely ja aivastelu. Olo äityi niin pahaksi, että oli pakko napata antihistamiinia. En kärsi heinänuhasta enkä siitepölyallergioista, mutta liika on liikaa. Nenän ja silmien kirvely lakkasi vasta parin päivän kuluttua.
Sadonkorjuun jälkeen revin kamomillat pois, jotta saan penkin muuhun käyttöön. Odottelen kuivaa säätä, jotta voisin kerätä jo yrttejäkin kuivuriin. Niitä kannattaa leikata kaiken kesää, kasvavat siten paremmin. Ainakin ranskalaista rakuunaa voisi jo kuivata, sitä kuluu minulla paljon ruoanlaitossa. Venäläistä rakuunaa taas ei toimita kuivata lainkaan, se menettää arominsa ja maistuu vain ruoholta. Tuoreena se on käyttökelpoinen.

Kasvimaalla valmistuu satoa hitaasti, mutta varmasti. Valkosipulit ovat vankistuneet ja kasvaneet entisestään. Leikkaan niistä kukkavarret pois, jotta kasvu keskittyisi sipuliin. Kukkavarsia ei kannata heittää pois, ne ovat herkullisia ruoanlaitossa, salaatissa tai leivänpäällä ja säilyvät hyvinä pitkään jääkaapissa.

Tämän kesän ihanuus on ollut kirvattomuus ja kaalikoittomuus. Kirvat hyökkäävät yleensä aina latva-artisokan kimppuun, mutta nyt se saa kasvaa ilman vainoojia.

Pinaatista saa jo satoa. Kylvän sitä uudestaan myöhemmin, sillä aikainen kylvö alkaa helposti kukkia.
Tuolla kasvaa myös lamopinaattia, eli Uuden-Seelannin pinaattia, osin itsekylväytyneenä. Sen lehtiä voi korjata koko kesän vaikka se yltyisikin kukkimaan.

Maissi kaipaa lämpöä, mutta sillä on vielä paljon kasvuaikaa. Oikealta pilkistää mirrinminttu, jota Nero hoitelee keväisin.

Ruoholaukka kaunistaa kasvimaata valtavina puskina. Lipstikasta poistin kukinnot, samoin saksankirvelistä, molemmat jättimäisiä puskia. Aidan takana loistavat idänunikot ja siniset kukinnot ruohosipulin takana ovat rohtoraunioyrttiä. Se on hyvä maanparannuskasvi ja sen runsaita kasvustoja voi käyttää lannotteena.

Purjot ovat jurottaneet pitkään viluisen näköisinä, nyt ne alkavat jo vähän näyttää aikuisilta. Lajikkeina tänä vuonna Hannibal ja Northern lights. Purjon takana näkyy kurkkuyrtin itsekylväytynyt taimi. Ne ovat erinomaisia perhos- ja pörriäiskasveja ja annan niiden rehottaa siellä täällä. Kasvettuaan suuriksi ne saattavat haitata viljelyksiä, mutta silloin revin ne pois. Kasvimaalla ei ole enää kovin paljon puuhaa, sillä olkikate pitää maan rikattomana, kosteana ja kuohkeana eikä se homehdu sateisenakaan kesänä kuten ruohokatteelle saattaa käydä. Kastelukin on kiitettävästi hoidettu taivaalta.

Tilliä ja persiljaakin voi jo nauttia. Paljon muutakin satoa on tulossa viileydestä huolimatta. Muistatteko epätoivoisen toissakesän? Elokuussa kasvu otti kiinni menetetyn ajan, joten toivokaamme lämmintä syksyä.

Kasvimaan mehevässä mullassa idänunikon kukat kasvavat lautasen kokoisiksi. Upea väripilkku on kuvauksellinen kaikissa vaiheissaan.

Ideoita ja inspiraatiota

Sunnuntai kului Avoimet puutarhat -tapahtumassa. Se järjestettiin nyt kuudennen kerran ja toivottavasti perinne jatkuu, sillä tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kurkistaa vieraisiin puutarhoihin. Suuntasin Päijät-Hämeeseen, Ruuhijärvelle. Pääkohteekseni valitsin Arvilan, Päivänpesän elämää -blogin Katjan upean puistomaisen pihapiirin.

Olen nähnyt paikasta paljon kuvia Katjan blogissa, mutta silti idylli yllätti koollaan ja kauneudellaan.

Erityiskiitos kasvien nimilapuista.

Taimimyyntipisteessä kävi kuhina.

Miesten juttuja

Aittamuseo oli myös avoinna vierailijoille.

Mattoaitan mahtavat lattialankut tekivät vaikutuksen, ne ovat oikeastaan puolikkaita puunrunkoja, kertoi Katja. Siististä aitasta leijui nenään suloinen puhtaiden mattojen mäntysuopainen aromi.

Kisuista näin vain tämän rautaisen tyypin. Sain kurkistaa myös sisälle ja näin kauneimman vanhaan tyyliin sisustetun tuvan, jossa nykyajan mukavuudet eivät pompanneet silmille.
Toivottavasti Arvilaa pääsee katsomaan tulevinakin Avoimina, ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, suosittelen.

Arvilassa kahvitellessa juttelin naisjoukon kanssa ja seurasin heitä Nastolaan, Lähteensilmän puutarhaan. Tämäkin kohde oli nyt avoinna ensimmäistä kertaa.

Puutarhassa oli paljon vanhanajan perennoita ja monia viihtyisiä oleskelutiloja. Suuri pihalampi ja paljon erilaisia puita.

Viehättävä puutarha tämäkin, vaikka ei olekaan vielä valmis kuten omistaja, Ulla-Maija sanoi. Haluaisin joskus nähdä valmiin puutarhan, onko sellaista?

Kaksi puutarhaa yleensä riittää minulle, mutta nyt poikkesin vielä paluumatkalla Lahdessa Saragardenissa. Pieni, mutta rehevä ja hienosti suunniteltu kaupunkipuutarha erosi kivasti edellisistä.

Upeat runkosyreenit tuoksuivat huumaavasti, pionit ja digitalikset olivat avautuneet juhlapäivän kunniaksi.
Olipa taas antoisa ja inspiroiva päivä. Kotona jaksoin vielä ajaa nurmikon ja nauttia auringon viimeisistä säteistä kotipuutarhassa. Sitten iski hirveä huoli, en ole nähnyt Neroa vuorokauteen. Se ei ollut käynyt syömässä kun olin poissa ja se on huolestuttavaa.

Edit klo 10.00: Nauttiessani pihalla aamukahvia huonosti nukutun yön jälkeen, manifestoitui Nero eteeni. Hyvityslahjana sillä oli myyrä suussa. Myyrä aseteltiin sievästi eteeni ja kissa hyppäsi syliin. Hempeän kohtauksemme aikana kuollut myyrä otti jalat alleen ja katosi kukkapenkkiin.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Satu V ja Pihapiiantontilla!
Aurinkoista ja leppoisaa heinäkuuta kaikille!

Anteeksi häiriö

Minusta tuntuu, että olen pihapiirin pahin häirikkö. Mitä tahansa alankin puuhata, tunkeudun jonkun reviirille aiheutan häiriötilan. Karsin saunapolun varteen kasvaneita vesoja kun huomasin pienessä kuusessa linnunpesän. Jokin pikkulintu. Homma oli lopetettava.

Kasvimaan reunalle, raitaan rakensi rastas pesänsä. Se pyrähti lentoon joka kerta kun menin kasvimaalle. Sille sanoin, että paras tottua puuhailuihini, keittiöpuutarha ei voi odottaa poikasten valmistumista. Onnistuimme yhteiselossamme, poikaset kuoriutuivat ja lähtivät maailmalle.

Siivoilin marjapensaiden alustoja ja huomasin äkkiä tuijottavani hautovaa rastasta silmiin. Homma piti lopettaa.

Kasteluvesiastian vieressä lojui tyhjä turvesäkki. Ihmettelin sen laskokseen ilmestynyttä limenvihreää kasvustoa. Ajattelin siirtää säkin pois, mutta kun tartuin siihen kuului sisältä loiskahdus, olin osunut sammakon kotiin. Säkki sai jäädä paikoilleen ja laitoin vielä sen päälle pienen penkin, etten vahingossa astu valtakunnan päälle. Parina päivänä kurkkasin helman alle ja aina suuri sammakko kökötti siellä ja huusi: Ovi kiinni!

Kasvimaan pienoismaailma on ihan oma lukunsa. Mitä teenkin, häiritsen jonkun elämää. Matojen, tuhatjalkaisten, muurahaisten, pörriäisten ja kaikenlaisten öttiäisten. Kun lähestyn kasvustoja kastelukannun kanssa juoksevat hämähäkit pakoon munapakettiensa kanssa, taas se sadettaja tulee.

Nurmikkoa ajaessani hyppäsi outo jyrsijä turvaan ison kiven päälle. Hetken ehdin ihailla sen eleganttia ulkonäköä; vaaleassa turkissa oli selkeä tumma juova pitkin selkää. Se oli koivuhiiri, en tiennyt sellaisia olevankaan, ennen kuin etsin netistä vieraalle nimen.

Pihan omistaja.
Hyvää viikonloppua!

Alppiruusun huoltoa

Oli hieno juhannus! Kiva tunne kun auto kaartaa pihaan ja sieltä purkautuu ystäviä kimpsuineen. Juhlat voivat alkaa. Malja pihan kaunottarelle. Herkkuja, saunomista, uimista ja paljon naurua. Täydellinen keskikesän juhla viileästä säästä huolimatta.

Kyseltiin miten olen hoitanut rhodoani. Kun muutin tänne löysin riutuneen alppiruusun pihan nurkalta ja ajattelin, ettei siitä taida enää tulla kunnon kukkijaa. Mutta aloin kuitenkin elvytyksen ja puhdistin sen alustan rikkaruohoista ja leikkasin kuolleet oksat pois. Näin telkkarista ohjelman, jossa rhodo-harrastaja kertoi, että alppiruusu on suokasvi ja tarvitsee niin kuohkean maan, että siihen voi vaivatta työntää kätensä kyynärpäätä myöten.

Oma rhodoni kasvoi kovassa maassa, eikä peruskalliokaan taida olla kovin kaukana sen juuristosta. Kärräsin pensaan juurelle kompostia ja rhodomultaa. Niitä olen lisännyt vuosittain ja maa on kuohkeutunut. Pensas kasvaa varjoisassa paikassa, aikoinaan liiankin varjoisassa. Se oli takapuoleltaan harva ja risuinen. Kun yksi suuri kuusi ja vieressä kasvava raita sekä vähän muutakin metsää kaadettiin sai rhodo enemmän valoa ja takapuolikin alkoi pörhistyä.

Pensaan takana vartioiva suuri pihta pitää huolta maan happamuudesta ja hapan maa on rhodon elinehto. Kun metsähakkuun jälkeen kävi energiapuun murskaaja, kävin keräämässä sen jäljiltä jäänyttä havupuujätettä kärrykaupalla pensaan juurelle. Keväisin ennen kukintaa annan pensaalle rhodolannoitusta ja lisäksi se pitää kahvista; kaikki kahvinporot kippaan rhodolle.

Aluksi yritin suojata alppiruusua kevätauringolta, mutta koska se on valtava on puuha hieman hankalaa ja se on selvinnyt keväistä ilman varjostusta. Olen häätänyt sen alta kekomuurahaiset, siirtämällä pesän perustukset kauemmas, kuusen juurelle. Ongelmasta raportoin täällä. Joskus olen torjunut siitä alppiruusujauhiaisia mäntysuopaliuoksella ruiskuttamalla ja voitte kuvitella mikä homma on ruiskuttaa tuollaisen puskan jokaisen lehden alapinta. Toimenpiteestä kerroin täällä. Lehdissä esiintyy vähän ruostetta ja jokin toukkakin nakertaa niitä joskus, mutta sorkkaeläimet ovat jättäneet pensaan rauhaan, se lienee jo liian puumainen. Joskus on jokin uusi lehtikasvusto purtu.
Tietoa rhododenronin ongelmista löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.
Mukavaa viikkoa kaikille, helteitä odotellessa.

Ylpeänä esittelen

Jättiläisrhodolla on taas se parempi vuosi.

Ihan kaikki kukat eivät ole vielä avautuneet, mutta kokoa ja näköä on. Pensas on rapiat kolme metriä korkea ja leveyttä on varmaankin yli neljä metriä. Tälläinen näky kohtaa juhannusvieraita, voiko enempää toivoa.

Tässä kasvissa eivät hoitotoimenpiteet ole menneet hukkaan. Pensaasta kuuluu hurja pörinä kun pörriäiset nauttivat kukinnasta.
Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille!

PS. Moni on tiedustellut, mistä niitä edellisen postauksen vihreitä nipsuja saa. Tokmannilta, tiesi Päivänpesän eläämää -blogin Katja kertoa. Kiitos vinkistä, Katja!