26.7.2012

Sainkohan kirppuja?

Kesälomalla on niin paljon puuhaa, etten ole juuri ehtinyt käydä kirpputoreilla. Meillä päin on kesäisin kovin hiljaista noilla toreilla, mutta pistäydyin kuitenkin muutamalla. Koskaan muuten en ole saanut kirppuja kirpputorilta. Oletteko te? Tällä kertaa mukaan tarttui kuitenkin paljon muita eläimiä.
Löysin kauniit Tassettin käsin väritetyt taideprintit raameissaan, kolme rahaa kappale.

Ötökkä kasvitaulu. Heinäsirkka, sudenkorento, muurahaiskorento, vesimittari, hepokatti ja metsätorakka. Kansanopettajain Osakeyhtiö "Valistuksen" eläintieteellinen kuvasto.

Ja vielä lisää eläimiä: Keltasirkku, peukaloinen, peipponen, laulurastas, kottarainen, varpunen, talitiainen, töyhtötiainen, närhi, haarapääskynen, musta leppälintu (ei löydy Suomessa) sekä muurahainen. Samaa Valistuksen eläintieteellistä kuvastosarjaa.
Koulutaulut maksoivat huikeat 20 rahaa kappale, mutta ajattelin tuhlata kesän kunniaksi. Kuvataulut ovat harvinaisen hyväkuntoisia ja kirpputoribudjetissani oli varaa, koska en ole kesällä sitä juuri käyttänyt. Lisäksi löytyi vielä kaksi kivaa vasua viisi rahaa yhteensä.
Koulutauluilla olen ajatellut "tapetoida" työhuoneen seinät. Tauluja on vuosien varrella kertynyt joitain.

Kaupanpäälle sain vielä yhden linnun. Peltipurkissa on kulumaa, joten sille ei voitu laittaa hintaa. Lisäksi kaupantekijäisinä tuli purkin alla näkyvät yhdeksän osaa Isoa Tietosankirjaa vuodelta 1932. Komea sidosasu nahkaselkineen ja kultauksineen. Tieto on varmaan osin vanhentunutta, mutta näitä on kiva lueskella.

Postilaatikkooni oli tullut ilmoitus kadonneesta kissasta. Toinen etsintäjuliste oli hienosti niitattu puupinoon tien varteen. Kesävieraana ollut kisu tästä läheltä on kateissa ja huoli on tietysti kova. Nero varmaan tietää jotain, muttei kerro. Toivottavasti Miiru pian löytyy.

28 kommenttia:

  1. Hyvä kirppis on ollut, josta tuollaiset ihanuudet olet löytänyt:)

    Toivottavasti naapurin kisu löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppikset ovat arvaamattomia, koskaan ei tiedä missä löytö tulee vastaan.

      Poista
  2. Jestas, miten hienoja löytöjä! Luontoaiheiset koulutaulut on todella kauniita, melkein poikkeuksetta. Tulee hieno työhuone sulle :)

    Meillä on kans toi sama vanha tietosanakirjasarja hyllyssä, jotain miehen sukuperintöä. Melko usein sieltä tulee katsottua jotain ihan kuriositeetin vuoksi. Tavallaan harmi, että netti on paljolti korvannut tietosanakirjat.

    Peukutukset täältäkin Miirun löytymisen puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat tietosanakirjat ovat mielenkiintoisia, pelkästään se kuvituskin. Selaillessa näkee myös, miten valtavan loikan teknologia on tehnyt näiden kirjojen ilmestyttyä.

      Poista
  3. Hienoja kesälöytöjä. Opetustaulut ovat upeita, harvoin löytää noin ehjiä, ovat usein aika repaleisia. Joku aika sitten naapurikunnassa tyhjennettin koulun varastoa ja lähes kaikki kuvataulut myytiin, hamstrasin niitä aika monta.. osa niistä vielä etsii sopivaa paikkaansa kesäkodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että koulun kasvitaulut myytiin. Pari kesää sitten ystäväni poimi niitä roskalavalta kun koulun varastoja tyhjennettiin. Muutama Ebba Masalin muutti sieltä minunkin luokseni. Hionoja litografioita.

      Poista
  4. Upeita löytöjä. Ja edullisia. Opetustaulujen hinnat kipuavat kokoajan ylöspäin. Fiskarsin Antikkipäivillä ne maksoivat 35e kappale. Joten maksamisi hinta on todella halpa.

    Toivottvasti Miiru löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän aika tiukkaa kirppisbudjettia, mutta tässä kohtaa minullakin oli tunne, etten maksanut liikaa hyväkuntoisista opetustauluista. Aiemmin olen kyllä ostanut niitä vielä edullisemmin.

      Poista
  5. Loistavia sijoituksia. Ja edullisia minunkin mielestäni. Minäkään en ole kirpputartuntaa saanut vaikka viikottain kirpparilla käyn ja kotiin sieltä tavaroita kannan.

    Pidetään peukkuja Miirun löytymiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastan sijoittamista :) Nuo kaksi koria ovat olleet pitkään myynnissä hintaan 15 rahaa, mutta se oli mielestäni liikaa, nyt hinta oli pudonnut sopivaksi.
      Ihmiskirppuja ei taida nykyisin esiintyä. Nero tosin onnistui kerran saamaan kirpputartunnan, ehkä oravasta. Kissan turkista ne hyppivät minunkin niskaani, mutta saivat äkkilähdön molemmista. Ei ole meillä näkynyt Miirua, mutta toivottavasti löytyy. Hän elelee yleensä sisäkissana kaupungissa, joten seikkailu saattaa olla ihan paikallaan.

      Poista
  6. Ei toistaiseksi ainakaan oikeita kirppuja ole näkynyt:) mutta loistolöydöt olit tehnyt! Miirulle pikaista löytymistä. Oma ollut kateissa nyt kuukauden, sniif..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka teiltä on niin pitkään kateissa? Toivottavasti palaa kotiin. Kissat ovat arvaamattomia ja saattavat ilmestyä pitkänkin ajan kuluttua. Meillä oli pari vuotta sitten paikallislehdessä juttu, jossa kerrottiin miten kahdeksan kuukautta kateissa ollut kissa palasi kotiin. Luultavasti joku oli ottanut sen kotiinsa, en oikein muuten voi käsittää miten se on mahdollista.

      Poista
  7. Hienot löydöt, vaikkei kirppuja tullutkaan kaupanpäällisiksi =) Olen ollut monet kerrat myyjänä kirppareilla, enkä vielä ole niitä kirppuja nähnyt siellä, en kyllä kaivannutkaan :)
    Kaikki "irto-kissat" ei tosiaan ole niitä hyljättyjä. Meidän Armas, 2v. sisäkissa karkasi viikko sitten, eikä ole takaisin tullut. Koko kylä on kyllä hälytetty tarkkailemaan maisemia. Olen vielä luottavaisin mielin sen paluusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaankaan kaipaa kirppuja minäkään. Armas tulee varmaan takaisin. Neron sisarukset, jotka ovat sisäkissoja kaupungissa ovat molemmat käyneet lipetissä. Toinen oli pari viikkoa karussa ja toinenkin kai viikon päivät. Kotiin vain tulivat nämäkin villikot. Kissat ovat selviytyjiä.

      Poista
  8. Huikeita löytöjä =D
    Aivan ihania opetustauluja!
    TOivottavasti pikkuinen löytyy pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pidä shoppailusta ollenkaan, mutta kirppareilla viihdyn. Se on tietty se yllättävyys, joka viehättää, koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan. Olen yrittänyt pitää silmäni auki Miirun suhteen ja vähän huhuillutkin, muttei ole täällä näkynyt. Nero tosin vartioi valtakuntansa rajoja melko tarkkaan.

      Poista
  9. So beautiful those bird prints...

    VastaaPoista
  10. Ai että miten hienoja lintulöytöjä. Eivätkä hinnakkaitakaan, edes nuo koulutaulut. Hyvä kokonaisuus!

    Toivottavasti Miiru löytää tiensä takaisin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti lähteä käymään kirppiksellä. Vaikka mietin hintaa pitkään, olen ilmeisesti tehnyt kohtuulliset ostokset. Eihän näitä joka päivä tule vastaan ja iloa riittää pitkäksi aikaa. Toivon, että Miiru palaa kotiinsa, nämä lomakissa ovat hankala tapaus kun isäntäväen on palattava kaupunkiin eikä kissaa ilmaannu. Onneksi tämä on kissaystävällistä seutua.

      Poista
  11. Voi miten hienoja löytöjä, kannatti tosiaan lähteä! Jos minulle tulisi vastaan moisia tauluja, malttaisin minäkin tuhlata, ehdottomasti. Toivotaan kadooneiden kisujen löytyvän.

    VastaaPoista
  12. Kyllä silloin pitää vähän malttaa tuhlata kun löytyy jotain oikein mieleistä. Muuten sitä harmittelee myöhemmin, että miksen sittenkin... Niinkin on joskus päässyt käymään. Postilaatikossa oleva etsintäkuulutus oli aika mainio; siinä oli kisun kuva ja tarvittavat tiedot, päivämäärä ja katoamispaikka vain oli muutettu kynällä, eli kisuli on ollut liesussa ennenkin ja löytynyt. Eli kyllä varmasti löytyy nytkin.

    VastaaPoista
  13. Kivat taulut ja hyvä kokonaisuutena myös. Varsinkin tuo ötökkätaulu on mun mieleen. Nuo ankat oisin kotiuttanut myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökät ovat omaa luokkaansa, ankat ovat todella kauniisti väritettyjä painojäki on upeaa. Nyt tuli taideostot suoritettua oikein kerralla. Pitäisi vain olla enemmän seiniä :)

      Poista
  14. Hienoja löytöjä! Minun pitäisi löytää sellainen vanhanaikainen kukkapöytä (korkea ja kapea), mutta ensin pitäisi löytää itseni huonekalukirppikselta...Ehkä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  15. Hienoja kuvatauluja onkin! Minä olen etsinyt niitä käsinmaalattuja tummapohjaisia kasvitauluja jo jonkin aikaa, mutten ole vielä löytänyt. Ne olisivat upeita... (vaan missä? seinäni ovat jo täynnä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat Ebba Masalinin mustapohjaisia kasvitauluja, niin ne eivät oikeastaan ole käsinmaalattuja vaan litografioita. Taiteilija on tietysti käsin piirtänyt litografiakiven. Sama ongelma, pitäisi lisätä seinäpinta-alaa :)

      Poista

Kiitos kommentista