2.2.2013

Ruusupuu

Kirppiksen kukkalaarista löytyi suuri ja hyväkuntoinen runkoatsalea kympillä. Rakkautta ensi silmäyksellä, tätä ei voinut vastustaa. Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, miten hoidan kaunokaista, jotta se menestyisi ja pitkään eläisi ilonamme? Sanotaan, että kasvi on hyvä upottaa veteen silloin tällöin. Miten usein? Kuinka pitkäksi aikaa? Kyselen koska viime keväisen valkoisen atsalean sain luotsattua hyvinvoivana tammikuun alkuun asti, mutta lopulta se menehtyi taitamattomissa käsissäni. Kasvilla oli mukava viileä paikka, joten vika oli ilmeisesti kastelussa.

Puinen lintuhäkki löytyi kierrätyskeskuksesta. En pidä eläimistä häkissä, mutta jollekin ei elävälle tämä voisi olla kiva koti. Esineen arkkitehtuuri miellyttää ja panee mielikuvituksen liikkeelle.
Jos pitkästä aikaa saamme kauniin talvisään, lähden hiihtelemään. Mukavaa viikonloppua teille kaikille! 

49 kommenttia:

  1. Kaunis pikku puu! Atsalea pitää happamasta maasta, niin kuin alppiruusutkin. Sitä pitäisi kastellakin kalkittomalla vedellä. Vesijohtovedestä saa kalkin pois, kun sen kiehauttaa ja antaa veden seistä astiassa yön yli (kalkki jää astian pohjalle). Kastelun pitää olla tasaista, multa ei saa kuivahtaa. Upotuskastelusta atsalea pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeista. Tuon happamuuden muistin, mullanvaihtoon käyttäisin rhodomultaa. Kesällä kasvi kyllä pärjännee puutarhassa, mutta talviaika on arvaamatonta. On siis poistettava kalkki vedestä, onkohan lumesta sulatettu vesi parempaa?

      Poista
    2. Lumesta sulatettu vesi käy hyvin, pitäisiköhän sekin keittää?

      Poista
    3. Ajattelin, että se olisi luonnollista kasteluvettä ilman maaperän kalkkia. Ehkä sitä ei tarvitse keittää kalkin poistamiseksi. Minulla on myös rhodolannoketta, se luultavasti muuttaa kasteluveden happamaksi jos lisää vähän mukaan.

      Poista
  2. Hyvänen aika miten hyvät löydöt! Herttinen. Itse olen koulutukseltani (mm.) puutarhuri vuodelta pipo, ja takaraivoon on jäänyt sama kuin Saraheinälläkiin, tasainen kastelu, ei kuivuutta. (mutta ei siis sitä märkyyttäkään).
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin ohjeistuksesta, on tarkkailtava tasaista kosteutta. Upotus on siitä hyvä, että multa kastuu kokonaan ja kosteus pysyy tasaisempana.

      Poista
  3. Ihania löytöjä
    Thaimassa pitivät lintuja tuommoisissa häkeissä ulkona ja sitten ehkä kilpailuttivat lintuja viserryskisoissa .
    Ei mukavaa katteltavaa Tuli itelle ihan ahtaanpaikankammo olo . Ai niin , sitten joillakin oli noissa häkeissä jouluvaloja, mitä värikkäämpiä sen parempia :)
    Mukavaa hiihtolenkkiä sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla on ahtaanpaikankammoa ja pienessä häkissä oleva eläin herättää aina suurta myötätuntoa. Minusta linnun vastakohta on häkki, harvoin ne sopivat yhteen. Jouluvalot varmasti viihtyisivät paremmin tuossa kauniissa häkissä. Hiihdellään!

      Poista
  4. Kauniit löydöt. Kukka-asiaan ei minulla valitettavasti ole antaa mitään ohjeistusta, mutta toivottavasti saat sen kestämään, niin upea se on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusupuu toi kesän vähän lähemmäksi, yritän olla sille hellä ja tarkkaavainen hoitaja.

      Poista
  5. Komea Atsalea! Minä löysin varrelliset Atsaleat vuosi tai kaksi sitten City-Marketin joulukukkaosastolta. Ne kestivät tässä käsittelyssä n 2 kuukautta, joten ohjeita ei passaa nyt antaa ollenkaan tästä suunnasta.
    Harmittaa kyllä vieläkin kun kuolivat. Taisivat sitten kuolla tuohon kalkkiseen veteen, sen puutteseen tai liikakasteluun. Yritin kyllä uppokastella...

    Toivotaan tosissaan hyvää hiihtokeliä! Ehkä sitten huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atsaleat ovat vaikeita varsinkin lämpimissä tiloissa. Meillä on talvisin aika viileätä, mutta tuon kastelun kanssa on oltava ilmeisen huolellinen. Täällä keli näyttää lupaavalta, pikku pakkanen eikä sadetta tai tuulta.

      Poista
  6. Varsinaisia kaunottaria kummatkin!
    Atsaleat on aina kauniita, mutta nuo runkoversiot omaa luokkaansa - ihan samoin kuin runkoruusukin.
    Minä vaan olen just sen sortin hatarapää kasteluiden kanssa, että onnistun tappamaan nuo kaunottaret alta aikayksikön....joten arvannet, että harvinaista herkkua tässä huushollissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo pienen puun muoto viehätti, tuohon juurelle haluaisin laittaa aurinkotuolin ja heittäytyä siihen lueskelemaan :)

      Poista
  7. Uijui, miten kaunis atsalea. Minä en uskalla hankkia niitä, sillä eivät pysy hoidossani hengissä..Aika itämainen häkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tarjota atsalealle jo tarpeeksi valoa ja viileä kasvuympäristö, kaksi kolmesta on hoidettu. Mutta tuon kastelun kanssa täytyy olla tarkkana.

      Poista
  8. Mäkin haluan kirppikselle, missä on kukkalaari. Musta on aina jotenkin kummallista jos kirppiksellä on kukkia. Viime kesänä löysin Valtterista muutaman pitkään haluamani lehtosinilatvat taimen. Ilo oli suuri, kun ne sai eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina on kirppiksille ilmestynyt kukkaosastoja, joissa joku kukkayrittäjä myy kaikenlaisia ruukku- ja leikokukkia. Koska olosuhteet eivät ole kovin hyvät kasveille, ne ovat usein kärsivän näköisiä, mutta jos osuu oikeaan aikaan paikalle niin voi saada tälläisen kauniin yksilön. Upeat jouluruusunikin löysin tälläisestä laarista. (Nyt lattialla lojui läjäpäin kuolleita jouluruusuja :(

      Poista
  9. Atsalea on yksi ehdottomia talvilemppareistani - tosin niitä tulee ja menee :) Eilen viimeksi ostin yhden. Tällaisessa lämpöisessä keskuslämmitystalossa upotan atsalen kahden tai kolmen päivän välein uppeluksiin (sen kyllä huomaa, milloin ruukku alkaa tuntua kevyemmältä ja vettä janoavalta). Tällä reseptillä saan atsalen kestämään joitakin viikkoja. Hortonomit ja muut sen sellaiset varmaankin saavat pysymään hengissä ympäri vuoden, mutta minulle riittää tämäkin :D
    Kauniita ovat kumpainenkin löytösi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, annan purkin olla uppeluksissa sen aikaa, kun ses sanoo puli-puli!

      Poista
    2. Aion ryhdistäytyä ja kylvettää kaunokaista aina tarvittaessa. Olisi vääryys antaa noin kauniin kasvin kuolla. Ruukku oli tosi kevyt ostohetkellä, kasvi ei meinannut pysyä pystyssä. Nyt se seisoo ilman tukea mehevän kosteassa mullassaan.

      Poista
  10. Kaunis on. Itse olen kerran saanut jouluna saamani atsalean kukkimaan seuraavana vuonna. Se on tärkeää, ettei se pääse kertaakaan kuivumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen onnistunut kerran kukittamaan joulukuussa saamani atsalean pari kertaa uudestaan ja se oli kaupungissa asuessani. Joten toivoa on!

      Poista
  11. Kauniit löydöt. Sain sitten minäkin täältä varastoon ohjeita atsaleanhoitoon, jos joskus sellainen vielä tulee huusholliini. Ikinä en ole onnistunut pitämään atsaleaa montaakaan viikkoa hengissä. En ole kyllä tiennyt tuota kalkittomuutta. Onnea ja menestystä atsaleallesi. Varmaan keksit lintuhäkille ennen pitkää jonkin sopivan ja herttaisen asukkaan. Ehkä se on turvapaikka jollekulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus, että häkki on turvapaikka eikä vankila :) Nyt se näyttää entistä kiehtovammalta.

      Poista
  12. Hienot löydöt.
    Suosittelen minäkin joulu/talvivaloja lintuhäkkiin, semmoiset löytyvät meiltä. Tietysti kynttilääkin siellä voi polttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvivaloille tuo on aivan omiaan, mutta vasta ensi talvena, nyt on keväisempiä mietteitä. Kynttilää en tohtisi tuohon laittaa, se kun on puusta tehty, voisi käydä vahinko. Pohjan saa irti, joten sisään mahtuu melkein mitä vain vaikka oviaukko on vain pienen linnun mentävä.

      Poista
  13. Atsalea ei ole helpoimmasta päästä, joten suoritus jo sinänsä saada pysymään elossa tammikuuhun asti. Aika janoinen yksilö, vesiämpäriin upottaminen on varmaan ihan hyvä tapa kastella, niin saa sitten imeä multapaakun täyteen vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli vuoden onnistuin pitämään edellisen hengissä, tosin asiaa auttoi varmasti sateinen kesä, jonka kasvi vietti ulkona. Kiitos neuvoista, olen nyt saanut luottamusta atsalean hoitoon. On kaksi vaaratekijää: liiallinen kuivuus tai märkyys, on pysyteltävä keskikaistalla.

      Poista
  14. Kauniita ovat molemmat löytösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, toivottavasti ovat pitkäikäisiä molemmat.

      Poista
  15. OIh mitkä löydöt. Neuvoja en yllä osaa ikävä kyllä antaa atsalean kasvatukseen. Sen tiedän, että mieluummin huoneenlämpöä viileämmässä viihtyy :) Toivottavasti elää pitkään .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että osaan olla atsalealle mieliksi, meillä on joka paikassa aika viileää talvella :)

      Poista
  16. Minäkin olen kaipaillut pientä lintuhäkkiä, mutta mieleistä ei ole tullut vielä vastaan. Joku kaunis päivä sitten :)

    VastaaPoista
  17. Upea upea puu. Ja nuo häkit ovat kauniita. Hyvin monikäyttöisiä. Tällä hetkellä itselläni on häkissä tunnelmavalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi talvena ehkä häkkiin laitetaan valot, nyt ei talvijutut enää jaksa inspiroida vaan kevät pyörii jo mielessä :)

      Poista
  18. Kaunis ja minustakin vaikea saada pysymään hengissä pitempään, siksi en sitä uskalla ostaa vaikka tykkään.
    Lintuhäkki tosi ihana, tuollaisen minäkin ottaisin , jotain kivaa sinne sisälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos atsalea olisi ollut kovin kallis, en ehkä olisi ryhtynyt kokeilemaan, mutta koska se oli vain leikokukkakimpun hintainen ajattelin rohjeta. Parhaassa tapauksessa siitä on iloa pitkään.

      Poista
  19. Onnistut löytämään aina ne mahtavimmat aarteet. Upea atsalea, jonka hoidosta en kyllä tiedä yhtään mitään. Olen tappanut omani hyvin nopeasti. Mukavaa, että muut ovat osanneet auttaa sinua. Ja tuo lintuhäkki..Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti atsalea pysyy hengissä ainakin niin kauan kuin kukkii. Vaikka toivoisi tietysti noin suureksi ehtineelle kasville monia vuosia. Lintuhäkki etsii vielä paikkaansa, se oli mukava löytö, olen harvoin nähnyt tälläisiä.

      Poista
  20. Kauniit ovat molemmat löydöt, olet hyvä löytämään kaikkea kivaa:)

    VastaaPoista
  21. Hitsi!, minäkin olisin tuon ostanut heti. Rakastan atsaleaa, mutta se on hieman vaikea hoidettava. Monta vuotta se oli minulle joulukukkien ykkönen ja pidin vaarin siitä, että se oli riittävän märkä. Sillä se pelitti muutaman kuukauden, mutta ei sen enempää. Toivotaan, että onnistut kaunottaresi kanssa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, että onnistun luotsaamaan kaunottaren kevääseen, olen luvannut sille, että teen parhaani. Toivottavasti hänkin yrittää parhaansa mukaan kukoistaa.

      Poista
  22. Taas upeat löydöt kirppikseltä. Muistan ne jouluruusut.
    Aikaisemmin en ole nähnyt atsaleaa runkoversiona. Onpas kaunis!
    Lintuhäkit ovat minusta jostakin syystä suloisia. Monta vuotta sitten toin Algeriasta sellaisen ja istuin se sylissä koko lentomatkan. Nyt siinä kasvaa hienohelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut voivat hyvin, osa ulkona hangen alla toivottavasti viihtyy myös. Voin kuvitella sinut istumassa koneessa lintuhäkki sylissäsi :)

      Poista
  23. Onnea ihanille kirpparilöydöille! Tuon kauniin häkin sisälle voisi laittaa vaikka kynttilän tuomaan valoa ja lämpöä - ja tuo ruusu on kyllä kaunis (minulla ei ole suurta kokemusta atsaleasta tai muista ruusukasveista - tsemppaan täältäkäsin että löydät tasapainoisen kastelun, lämmön ja valon kaunokaiselle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti atsalea viihtyy niin hyvin, että se kestää vähän epätäydellisemmänkin hoidon. Nyt ainakin nautin sen kukinnan lumoavasta kauneudesta.

      Poista

Kiitos kommentista