24.4.2013

Kosinta ja tunnustuksia

Kävin eilen vaihdattamassa kesäpyörät autoon. Tutulla kylän huoltoasemalla se käy kädenkäänteessä. Samalla tuli ostettua polttoainetta moottorisahaan, jotta pääsee taas risusavottaan kunhan poutaantuu.
Astuessani sisälle asemalle odottelemaan, tuli herrahenkilö luokseni ja sanoi mielellään tarjoavansa kahvit. Eihän sellaisesta voi kieltäytyä.
Kävimme suunnilleen seuraavanlaisen keskustelun.
- Oletko täältä?
- Olen asustellut täällä kymmenisen vuotta.
- Et ole ihan tavallinen ihminen, oletko taiteilija?
- Olen.
Sitten seurasi tarkentavaa jaarittelua ammateista, autonmerkeistä, siviilisäädyistä, asuinpaikoista
ja Miina Äkkijyrkästä.

- Minulla on aika vanha muija, se taitaa kuolla kohta.
- Sepä ikävä kuulla.
- Olen vähän niin kuin muijan luvalla etsimässä itselleni uutta. Että jos olisit kiinnostunut. Kyllä noita juntteja varmaan ottaa päähän kun mä heti pokasin sut (viittaa muihin asiakkaisiin).

Taas selventävää jaarittelua siviilisäädyistä, kelirikosta ja kulttuurista.

Kosijan mielestä autoni renkaat vaihdettiin aivan liian nopeasti, minusta taas aikaa kului juuri sopivasti.
Kevät oli tullut huoltoasemallekin, kertaakaan ei tarvinnut itse avata ovea.

Lämmin kiitos Tarjas Snowlandiin Liebster Blog -tunnustuksesta!


Tähän liittyy kysymyksiä, joihin vastasin jokin aika sitten näin.


Kaunis kiitos myös Pilville Villa Iduriin ilahduttavasta
I love your blog -tunnustuksesta!




Tervetuloa Autuaan olon piiriin Satu Koo, SusB ja Kaisu!
Kaikille toivottelen mukavaa keväistä päivää!

82 kommenttia:

  1. ; D Taisit heti innostua noin houkuttelevaan tarjoukseen. Taitaa olla kevättä rinnassa muillakin kuin linnuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjous oli varsin houkutteleva, mutta pidin pääni kylmänä :) Selvästi oli kevättä huoltiksellakin ja rento tunnelma.

      Poista
  2. On tuo kevät vaan ihmellinen, pistää kaikille hormonit hyrrämään
    on se etsittävä kumppaani hyvissä ajoissa ettei jää yksin
    Hauska päivä sinulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuohon kosintaan liittyi yksinjäämisen pelkoa.
      Oli mukavaa käydä kyllällä :)

      Poista
  3. Olipa houkkutteleva tarjous.Onnea tunnustuksista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi pystyn vastustamaan joitakin houkutuksia :)

      Poista
  4. Ihana tarina :). Jään odottelemaan jatko-osaa. On meinaan kokolailla varmaa, että sua ollaan siellä seuraavallakin kerralla vastassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan sitten kun vaihdetaan taas talvirenkaisiin :) Täällä Hämeessä ei hötkyillä :)

      Poista
  5. Menit sitten kieltäytymään vaikka toinen tarjosi kahvitkin:D

    VastaaPoista
  6. Ole hyvä tunnustuksesta :). Tämä sinun blogi on aivan ihana, nytkin tuijottelin noita kauniita kuvia ties kuinka pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, tunnustuksesta ja kauniista sanoistasi :)

      Poista
  7. Oma saha, oma lupa, kyl se niin menee :DD
    Mutta onhan se hyvä aina saada markkina-arvonsa selville, vai mitä :)

    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri noin :D Onhan se mukava tietää, että vielä on markkina-arvoa :)

      Poista
  8. Voi kun on kauniita kuvia jälleen!

    Heh, samankaltainen kosintatapaus sattui joku aika sitten minulle kaupan kassajonossa. Oli vähän vaikeaa pysyä naama peruslukemilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on tämä kevät ja kuten Pepi tuossa edellä sanoi, on hyvä päivittää välillä markkina-arvonsa :)

      Poista
  9. Ihana tarina ja kauniit kuvat! Kyllä täälläkin naurettiin :)

    VastaaPoista
  10. Täytyykin kertoa kaikille sinkkuystäville, että kannattaa mennä huoltoasemille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vain huoltoaseman baariin notkumaan :)

      Poista
  11. Jos nuhayskäkurkkukipuflunssaltani kykenisin, nauraisin niin, että raikuu! Ihana otos kevätpäivästä huoltoasemalla. Kevättä rinnassa:)
    Tulin hyvälle tuulelle tämän luettuani, kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu jos sain tarjota hyvää tuulta :)

      Poista
  12. Hihhihhiii! Samaa sarjaa edustavat juntit pyörivät kuin pörriäiset humaltuneena keväästä täälläkin shellin baarin ovia aukoen. Harmituksekseen huomaavat joka toisen neitokaisen (nuoremman tai vanhemman) kurvaavankin maitokaupan puolelle jonne on liukuovet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa huomata, että kylällä on herrasmiehiä :)

      Poista
  13. Ehhehheee... Mahtavaa! Ihme porukkaa :D Hyvät naurut sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin eilen nauratti ja suhtauduin tarjouksiin huumorilla. Kannatti vaihdattaa renkaat.

      Poista
  14. Voi Cheri =D
    Niin se vaan pökkelömpikin pörriäinen kosiskelee kevätauringon lämpöpistoksen saatuaan.
    Kiitettävää palvelua teidän pitäjässä, ainakin renkaidenvaihtonopudessa ja ovien aukomisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herrasmiehiä ja hyvää palvelua, mitäpä sitä nainen voi enempää toivoa :)

      Poista
  15. No tuo jos joku piristää päivää. Mua on kerran kosittu ja siitäkin jo kohta kaksikymmentä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti piristi! Sekä kosinta, että kahvi :)

      Poista
  16. Ihanaa, päivän piristys;) Ei ole romantiikka kuollut Suomen maasta;)

    VastaaPoista
  17. Selvästi kevättä ilmassa;)

    Ihanat kuvat!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Olin vain pyyhkinyt enimmät roskat yltäni kun lähdin renkaidenvaihtoon, yllättävää tulla huomatuksi. Epäilin jo että on jäänyt nokea naamaan :) Mutta kevättähän se vain.

      Poista
  18. Kiitos ♥ Onpas ollut varsinainen renkaanvaihtaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kosinnan esittäjä oli kyllä eri henkilö kuin renkaiden vaihtaja, joka hänkin oli oikein mukava miesihminen :)

      Poista
  19. No huhuh, en tiennytkään, että parisuhteita etsitään huoltoasemallakin. Pitää kertoa asiasta sinkkukavereille :). Mulla sattui vähän saman tyyppinen tilanne joskus lääkärissä, mutta en lämmennyt ;). Vanhemmat miehet on aika suoria asioiden suhteen, sen olen huomannut. Minäkin olen aika puhelias ja keskustelen mielelläni ihmisten kanssa. Ihmettelen, kun mulle on helppo tulla puhumaan, varsinkin vähän varttuneimpien miesten? Kivaa päivää! Ihania kuvia taas blogissasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä maalla on tapana vaihtaa sana tai pari melkein kaikkien vastaantulevien kanssa :) Toivottavasti tilanteessasi lääkäri ei ollut ehdotuksen tekijä :)
      En ole itsekään mikään eilisen teeren poika, joten vielä kummallisempaa olisi jos nuoret miehet tulisivat ehdottelemaan :) Ystäväni väitti muinoin, että jos liikkeellä on yksikään ekstrovertti ihminen hän tulee juttelemaan minulle :)

      Poista
  20. Positiivinen suhtautumisesi varmaan vahvisti herran luottamusta siihen, että saletisti natsas joku kerta :D Siis jonkun muun naisen kanssa. Mahtava itsetunto tuolla miesihmisellä !
    Kiitos kauniista kuvistasi,
    T.Leena ja Pojst

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Varmaankin kosijalle jäi tunne, että melkein onnistui ja seuraavalla kerralla kyllä natsaa :) Arvostan tuollaista itsetuntoa, hän ei ollut kuitenkaan liian tunkeileva tai millään muotoa hankala. On parempi ottaa härkää sarvista kuin jäädä pähkäilemään.

      Poista
  21. Miten saatoit kieltäytyä tuollaisesta tarjouksesta, kun vielä ymmärsi, että olet taiteilija! Ihana! Ehkä ajatteli, että syksyllä palataan asiaan talvirenkaitten vaihdossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt varmaan ymmäretään miksi vietän aika yksinäistä elämää, en osaa tarttua tilaisuuteen :)
      Mielestäni en näyttänyt erityisen "taiteelliselta" lähinnä puutarhatyöntekijältä. Ehkä syksyllä palataan aiheeseen, saan miettimisaikaa. Voi tietysti olla, että joku ehtii ensin.

      Poista
  22. Ei oo totta :D Ukko ei turhia kainostellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainostelijat jäävät usein osattomiksi :) Sen opin kissoilta kun ne olivat pentuja, rohkea pärjää parhaiten.

      Poista
  23. Hih - piristi varmaan päivää, vaikka et (vielä) lämmennytkään :) Mua pyydettiin joku kerta saunaan, ei kosittu ei vaan suoraan saunomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein piristävä tapahtuma tälläiselle puolierakolle. En ole kuitenkaan epätoivoista laatua, joten pysyin viileänä :) Ainahan sitä voi kokeilla, jospa joku hyvinkin innostuisi lähtemään ventovieraitten kanssa saunomaan :)

      Poista
  24. Onnea tunnustuksista ja eritoten mojovasta kosinnasta!

    Tänään olin Ruskan kanssa eläinlääkärissä Helsingin Pohjois-Haagassa, ja siellä vastaanotolla eräs minulle tuntematon rouva tunnisti Ruskan ja minut vain siksi että on lukenut kissablogeja. Meillä oli paljon yhteisiä kissatuttuja, Nero muiden muassa. Joten terveisiä Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa hauska kulla, että Neroinkin tuttuja oli liikkeellä :) Näin sitä tullaan tutuiksi, Nero kiittää terveisistä!

      Poista
  25. Olipas hauska kosinta. Toivottavasti lupasit edes harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En luvannut mitään, mutta asia jäi auki. :)

      Poista
  26. Jatkoa vielä...
    Nostan oikeasti hattua kyseiselle herralle ! Jestas sentään harmittaa sellainen, kun ihmiset eivät saa suutaan auki vaikka mieli tekisi ja sanottavaa olisi (...esim. työelämässä ja tietenkin sitten puhumisfoorumi on selän takana ). On avattava suunsa jos jotain muutosta haluaa niinkuin kyseinen miesihminen. Ja sinulla on tatsia, kun lähdit juttuun mukaan. Mies on varmasti fiiliksissä kohtaamisestanne ! KEVÄT !
    T.Leena ja Pojat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein valitetaan, että suomalaiset miehet ovat tuppisuita, nyt tuli sekin asia korjattua. Kyseinen herra käyttäytyi hyvin herrasmiesmäisesti eikä tilanne ollut minulle hankala, päinvastoin. Huumoria löytyi kummaltakin puolelta. Hyvää tuultahan siinä levitettiin :)

      Poista
  27. vai että oikein vaimon luvalla;)

    miehän olen sinkku-ihimisiä, vinkkaappa papparaiselle, että sulla ois yks vapaa kaveri :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan sitä, että hän teki selväksi, ettei vielä ole vapaa. Ymmärsin, että vaimo on häntä aika paljon vanhempi ja ehkä huolissaan miten mies tulee pärjäämään ilman häntä. Viedäänköhän uusi vaimoehdokas entiselle näytille? Voinhan vinkata, mies näytti vähän kullanhuuhtojalta, joten saattaisi hyvinkin viihtyä pohjoisessa.

      Poista
    2. pitkä risuparta ja huopahattu vai ;)
      oliko vanhakin ? eihän sitä tiedä mikä vuosisadan rakkaustarina tästä vielä kehkeytyy :)

      Poista
    3. Juuri noin ja vielä lapikkaat jalassa ;) Ikää on vaikea arvata, silmillä oli pyöreät hippiaurinkolasit, mutta sen verran huomasin, että alla oli ruskeat silmät. Pyydän ottamaan yhteyttä jos vielä tapaan :)

      Poista
    4. kuva ois kiva ylläri ...

      Poista
    5. Alan kulkea kamera matkassa. Hän kyllä kertoi missä asuu, jos lähden sinne suunnalle vakoilemaan :) Mutta ihan todenpuhuen intuitioni sanoo, ettei ehkä kannata hankkia itselleen vaikeuksia :)

      Poista
    6. okey, I trust you Cheri :) ja onhan se vähän kaukanakin ;) =DDD

      Poista
    7. Pidän sinut kuitenkin mielessä jos tarjokkaita alkaa ilmaantua enemmänkin ja yli oman tarpeen :D

      Poista
  28. Vau! Teillä on ollut varmasti varsin viihdyttävä juttutuokio. Minua ei ole koskaan kosittu, ja jos se seikka joskus sattuisis vaivaamaan, menen kyllä ehdottomasti huoltoasemalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelu on tylsää ja nyt tarjolla oli tälläinen viihdeohjelma. Huoltoasemalta saa monenlaista huoltoa :)

      Poista
  29. Hoo, mikä reissu sulla on ollut! Että oikein kosinta, noin vain, tuosta lonkalta. (Luulin kyllä, että ihan oikeasti olisi kosittu, tai, no, olihan se oikeasti, mutta siis OIKEASTI) Sinähän olet siellä paikallinen tähti aivan selvästi, kosijoita tulee oikealta ja vasemmalta. Wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole OIKEASTI kosittu, sanoisinko nyt onneksi vai valitettavasti :) Voin olla hetken tähdenlento huoltoasemalla, mutta muuten ei ole tähteydestä tietoa. Maaseudulla sanotaan olevan paljon yksinäisiä poikamiehiä, joten kaikki sinkut maaseutukierrokselle!

      Poista
  30. Hih, olipas hauska tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä kevätpiristystä tänne metsän keskelle :)

      Poista
  31. Harkitsitko edes vastata myöntävästi kosintaan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, etten edes harkinnut myöntävää vastausta :) Jos ei natsaa niin ei natsaa :)

      Poista
  32. IHANAT KUVAT!!!
    ja kohteliaisuutena kai on parasta aina kosiot ottaa :D
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otin kosinnan ehdottomasti kohteliaisuutena, jollaisia ei kuule joka päivä :)

      Poista
  33. Keväthuumaa on selvästi ilmassa :) Pitäisiköhän minunkin viettää enemmän aikaani huoltoasemilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisithan kokeilla :) Kevään piikkiin menee tälläiset kohtaukset.

      Poista
  34. ai miten hauska kohtaaminen, kevättä ilmassa :)
    koskaan ei tiedä miten jutut etenevät kun aloittaa keskustelun. ihmissilmä kehittyy pikkuhiljaa, sen olen huomannu :)
    oven avauksista plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se kevät :) tekee miehistä herrasmiehiä :)

      Poista
  35. Hih, et sitten innostunut kosinnasta!:) Miehellä taisi olla kevättä rinnassa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tosiaan natsanneet kemiat vaikka olikin ihan mukava juttuhetki. Oli kaunis päivä ja kevättä rinnassa, ei mikään ihme rankan talven jälkeen.

      Poista
  36. Voi apua, meinas aamukahvit lentää ruudulle, nauroin niin! No mutta ajatella että kuitenkin kosi;)
    Ja voi hemmetti tuota lakia, minä olen jakanut tuota adressia facebookissa. Ei se ole eläimen vika jos se joutuu löytöeläintaloon tai jos se hylätään.
    Olen samaa mieltä eläinkokeista. Suurin osa aivan turhia. Olen vastustanut eläinkokeita jo ihan lapsesta asti. Tein ensimmäisen paikallisen kampanjan Espoon Nupurissa (jossa asuin lapsuudessani) isän avustuksella. Keksin iskulauseita ja isä maalasi plakaatteja minun tilauksesta, hän kun on taidemaalari. Ja ripustelin niitä sähkötolppiin ympäri kylää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosinta oli kiva yllätys arjen keskellä, vaikkei johtanutkaan pidemmälle :)
      Eläinkokeet ovat kovin vaikea pala, niillä saadaan paljon tutkimustietoa, mutta toisella puolella on niiden aiheuttama kärsimys. Nyt ajankohtainen turkistarhauskeskustelu on myös mielestäni nurinkurista. Sellaiset lauseet kuin, "se on laillinen ammatti, mutta eläinten hyvinvoinnista on huolehdittava", ovat mielestäni järjettömiä. Eläin ei voi voida hyvin nykyisenkaltaisissa turkistarhoissa, ne ovat kamalia keskitysleirejä. Onneksi on paljon ihmisiä, jotka haluavat vähentää kärsimyksen määrää maailmassa. Olet ollut varsinainen varhaisherrännyt näissä asioissa ja saanut isäsikin toimimaan :)

      Poista

Kiitos kommentista