4.4.2013

Lemmikit kukkivat

Jo varhain keväällä toin kellarista ruukun, jossa piti kasvaa pieniä iiriksiä. Iirikset eivät menestyneet, mutta lemmikki oli onnistunut siementämään multaan ja nämä suloisuudet ovat nyt puhjenneet kukkaan. Tekisi ihan mieli heittää kuperkeikkaa ilosta.

Kävin ystäväni luona vierailulla, nautimme iltapäiväkahvit auringon lämmössä terassilla. Piha oli vielä paksun lumivaipan alla. Muistelin millainen kukkameri edessä on parempina aikoina ja ystäväni esitteli muistinvirkistykseksi tekemäänsä valokuvakuvakirjaa kohteesta. Räystäiltä kuului lohdullista lotinaa, mutta lumi ei tuntunut vajenevan.

Nerolla on ollut vaikeaa. Metsätyöt aiheuttivat stressiä ja lisäksi reviirillä liikkuva tunkeilija pitää kissaa jännityksessä ja valppaana. Haavoja on paikkailtu, mutta onneksi vain pinta on kärsinyt. Kuvasta ei näy, mutta Nerolla on paljas laikku molempien silmien yläpuolella, haavaa ei kuitenkaan näy. Liekö kulmat hankautuneet ladon lattialautoihin painin tuoksinassa.
Vähitellen Nero alkaa uskoa, etteivät metsurit palaa ja se uskaltaa olla päivälläkin sisällä, tosin toistaiseksi ainoastaan jos saa torkkua sylissä.

Metsurit jättivät jälkeensä melkoisen sotkun. Paikat on tutkittava, maisemaan ja maastoon on orientoiduttava uudestaan.
Ensi kesänä ei taida löytyä sieniä ja mustikoita omasta metsiköstä, on lähdettävä merta edemmäs kalaan. Jäällä pääsee vielä kävelemään hankikannolla ja vaikka siellä ei ole latuja voi hiihdelläkin missä lystää.

62 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana kevään airut tuo lemikki on. Niitähän voisikin oikein istuttaa syksyllä ruukkuihin. Olisi mukavampi kyläillessä mukavampi vieminen kuin kaupan narsissit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin lemmikin lehdet ruukussa jo ennen joulua ja ajattelin, ettei se varmaankaan jaksa kukkia. Mutta kevätaurinko sai sen riemastumaan. Taimia on ruukussa kymmenkunta ja ne kaikki taitavat alkaa kukinnan. Tästä iloitsen kovasti.

      Poista
  2. Oi lemmikkejä! Minä rakastan niitä ihan hirveästi. Varmankin lempikukkasiani :)

    Mutta voi Neroa. On se kissan elo aikamoista seikkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on aivan erityinen suhde lemmikkeihin. Lapsuudenkotini piha oli niitä aivan sininisenään ja olin mummuni kanssa tuonut ensimmäiset taimet autiolta tontilta. Pihani lemmikit ovat samaa kantaa, siirretty lapsuudenkodin puutarhasta.

      Poista
  3. Voi pientä lemmikkiä! Herkkä söpöläinen.

    Kylläpä Nerolla on ollut järisyttävät ajat puunkaatojen ja tunkeilijoiden takia. Mutta ihanan avarat maisemat näkyy järvelle! Tsemppiä risusavottaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolla on ollut seikkailurikas kevät ja tuntuu kuin kissa nauttisi siitä :) Se on niin töpinöissään. Onneksi yöt vietetään kotilieden lämmössä. Risua riittää.

      Poista
  4. Suloiset lemmikit! Nyt onkin tyydyttävä vielä kesäkuvien katseluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit ruukussa olivat täydellinen yllätys, mutta iloinen sellainen.

      Poista
  5. Oi miten kauniita lemmikkejä siellä jo kukkii:)

    VastaaPoista
  6. Ihana varaslähtö kevääseen, Lemmikit ovat niin kauniita!

    Voi Neroa, kun on niin kiireistä ja stressaavaa. Onneksi henkilökunta paikkaa haavat ja päivätorkut onnistuu sylissä, kissanpäivät ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varkain tapahtunut varaslähtö :)
      Nero viettää kevättä lumesta huolimatta. Sylittely tekee hyvää henkilökunnallekin :)

      Poista
  7. Ihanat lemmikit♥ Onpa kaunis keväinen yllätys sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset yllätykset helpottavat kevään kasvun kaipuuta.

      Poista
  8. Oi miten kiva lemmikkiyllätys. Kissat ovat suloisia, kun ovat niin herkkiä, rauhaa ja hellyyttä rakastavia, mutta samassa olemuksessa asuu kuitenkin ärhäkkä pikkupeto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat monimuotoisia, niillä on tunneskaalaa ja voivat tosiaan muuttua mitä rennoimmasta olennosta ärhäkäksi taistelijaksi.

      Poista
  9. Voiko lemmikkejä ihanampaa olla! Googlappa lemmikit ja mun nimi...Rakastan lemmikkien merta.

    Minäkin kannan jo kalusteita isolle partsillemme. Alaterassilla onkin jo monet kaakaot nautittu.

    Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin katsomassa ihastuttavia lemmikkimeriäsi, tuollaisia niiden juuri kuuluu olla, luovat ihmellisen ja villin sinisen pilven.
      Nautitaan keväästä vaikka lämpö vielä antaa odottaa. Iltapäiväteet meilläkin nautitaan ulkona ja pääsiäisenä siellä juotiin kuohuvaa auringossa.

      Poista
    2. Me nautittiin kuohuvaa äidin terassilla rannikolla, aurinko paistoi kuumasti, niin kuin vain meren rannalla voi.

      Minulta meni vuosia tajuta, että pitää kestää se lemmikkien harmaa kuolema rauhassa, eikä päästää silloin sinne miestä ruohonleikkuukoneen kanssa. Siitä se sitten lähti...ja loppua ei ole näkyvissä. Siinä Tasha Tudorin kuvassakin hän vaeltaa lemmikkien keskellä...

      Poista
    3. Lemmikit eivät pidä liiasta siivoamisesta. Kaksivuotisina niiden pitää saada siementää rauhassa, muuten ei synny sinisiä meriä. Ne vaativat villiyttä ja Tasha Tudorin askeleet sinisissä kuohuissa on piirtynyt verkkokalvolleni, ihana tulevaisuudennäkymä.

      Poista
  10. Aivan uskomatonta, ei ihme jos kuperkeikan heittäminen houkutteli! Toivottavasti tunkeilija tajuaa poistua Neron reviiriltä. Stressi ei ole hyväksi kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiset yllätykset ovat parasta. Kissojen taistelut ovat aaltoliikettä, välillä on rauhallisempaa, mutta reviiriä on silti vartioitava ahkerasti. Nerosta näkee, milloin on tosi kysymyksessä, välirauhan aikaan se rentoutuu. Eilen oli taas saatu vihollinen perääntymään, sillä kissa oli hyvällä tuulella, hyppeli sisällä lelujen perässä ja houkutteli minuakin leikkiin.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tulee se! Sisätiloissa ollaan jo pitkällä :)

      Poista
  12. Oi miten suloinen tuo lemmikki! Se on jotenkin niin herkkä. Sulla on kykyjä noiden kasvien kanssa :). Toivottavasti Neron stressi laukeaa pian, ei ole kivaa :(. Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla enemmän tuuria kuin kykyjä kasvien kanssa :) Iloitsen kovasti tälläisista yllätyksistä. Onneksi Nerolla helpotti metsurien suhteen, tunkeilijan kanssa on aaltoliikettä.

      Poista
  13. Ihana yllätys! Lemmikit ovat suloisia keään kukkijoita.
    Ystäväsi on tehnyt hauskan kirjan puutarhastaan. Jospa itsekin oppisin tuon taidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit ilahduttavat aina. Ystäväni sanoi, että tuollaisen kuvakirjan tekeminen on aika helppoa. Tuotteen tarjoajillahan on selkeitä ohjeita sivuillaan, minusta kirja omista valokuvista on mukava muisto tai vaikka lahja jollekin.

      Poista
  14. No oot kyllä ihme taikuri noitten kasvien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla ylempänä sanoin; taitaa olla kyse enemmän tuurista kuin taidosta :) Lemmikkiyllätys oli ihan sattuman sanelemaa.

      Poista
  15. Sinulla on siellä ihan kevätmeininki. Lemmikitkin kukkivat! Vau! Kiva ylläri iiristen tilalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätmeininki on vaikka puutarha on vielä kokonaan lumen alla :)

      Poista
  16. No johan oli ylläri tuo lemmikkien kukkiminen!

    Upeat kuvat taas Nerosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset yllärit otetaan riemuiten vastaan, varsinkin kun aiottu kasvi ei menestynyt. Nero on töpinöissään kun päästään liikkumaan vähän laajemmin.

      Poista
  17. Suloinen lemmikki! Tuollaiset yllätykset ovat parasta terapiaa kesänkaipuuseen. Iiriksistä tuli mieleen omat kevätiirikseni, jotka istutin syksyllä liian aikaisin ja ne ehtivät kasvattaa pitkät lehtisuipot ennen lumien tuloa. Ovatkohan selvinneet talven yli lumen alla ja mahtavatkohan kukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä aikoina iloitsee kaikesta pienestäkin kasvusta. Iiriksesi saattavat hyvinkin selvitä, pysyvä lumi tuli aikaisin ja sen alla kasvit nukkuvat turvassa.

      Poista
  18. Ihana Nero <3. Tosi kaunis tuo lemmikki.

    VastaaPoista
  19. Lemmikin sulous on siroudessaan jotain aivan ihmeellistä!! Ja että sen jo nyt näit ja näytit meillekin, ihana;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ihastuttava yllätys on ihan pakko jakaa kaikille :) Kevättä odotellaan kuumeisesti ja kyllähän se läheneekin kanan askelin.

      Poista
  20. Nonni. Voidaan sanoa että kevään ensi kukkanen! Se se tuottaakin iloa aivan hurmiotilaan asti :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hurmiossa täällä ollaan oltu ja kaikki vieraat talutetaan lemmikkiä tervehtimään :)

      Poista
  21. :D Tiedämme tunteen:)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että täällä on vertaistukea. Kaikki eivät voi käsittää miten noin mitätön kukka herättää niin voimakkaita tunteita :)

      Poista
  22. No voi ihanuuden ihanuus, lempikukkiani. Välillä puutarhuri voi koke tällaisia ilonhetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurilta ei yllätyksiä puutu. Tämä oli sieltä parhaasta päästä nyt kun jännityksellä odotetaan, mitä lumen alta paljastuu.

      Poista
  23. Heitä kuule kaksi kuperkeikkaa!!
    Ihan yllätys :)
    Ja taas niin monta kivaa postausta olit ennättänyt julkaista.
    Kiva postaus metsätöistäkin. Meillä on samat hommat metsässä meneillään. Lumi vain saisi enemmän sulaa, jotta homma kävisi luonikkaammin.
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtuaalisia kuperkeikkoja on heitetty jo montakin, kiva jakaa kukkien ilosanomaa :)
      Metsätyöt ovat nyt ohi, olin tyytyväinen, että lunta oli vielä paljon hakkuuaikana, runkojen poisajaminen ei vahingoittanut metsän pohjaa. Ehkä vähän korkeita kantoja saattoi jäädä :)

      Poista
  24. Suloisen yllärin lemmikki järjesti ! Kevään ensi kukka, ihana.. Kiva idea tuo valokuva kirja, nykyään kun kuvat päätyvät tikulle ja harvemmin enää paperille. Puusavotat kuuluvat kevääseen ja niiden tuloksista nautitaan sitten taas ensi vuoden pakkasilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään paras ylläri! Minustakin nuo valokuvakirjat ovat kivoja, niitä on helpompi esitellä kuin tikulla/kovalevyllä olevia kuvia. Esimerkiksi matkasta voisi hyvin toteuttaa tuollaisen tai jostain juhlista.

      Poista
  25. Lemmikit ovat yksi mielikukistani!

    VastaaPoista
  26. Kauniit lemmikit, sinä olet kutsunut kevään tupaasi! Jopas on metsurit avartaneet maisemia ... toivottavasti löydät mustikoita lähituntumasta, se harmittaa kyllä varmaan kun hyvät paikat hävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit toivat keväisen mielen. Metsiä riittää, eiköhän jostakin löydy mustikoitakin, viime vuonna pakastin 30 litraa ja niillä on herkuteltu talven mittaan. Varsinaisia supermarjoja.

      Poista
  27. Voihan Nero! On se aikamoinen rajavartija.:)

    VastaaPoista
  28. Oih, miten suloiset pikkiriikkiset lemmikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä, mutta sitäkin arvokkaampia näin odotussesonkina. Kevät etenee koko ajan, mutta tuskastuttavan hitaasti.

      Poista
  29. Nero näyttää ihanalta metsurinhommissaan. Toivottavasti tunkeilija häipyy, niin että Nerokin saa vetää henkeä ja olla rauhassa. Hyvä että metsurien jäljiltä uskaltaa jo uinailla päiväsaikaan kotona - emännnän sylissä. Hurja ja lempeä, piikkilkynsinen ja pehmoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän metsänhoitaja :) Juuri nyt reviirillä tuntuu olevan rauhallista ja Nero alkaa luottaa, etteivät metsurit palaa. Kissa uskaltaa viettää päiväsiestaa jo ilman syliäkin.

      Poista

Kiitos kommentista