14.6.2014

Luppakorvakissa

Itikat kiusaavat, Nero ravisti päätään. Tuli jännä otos kun vasen silmä näyttää olevan paikoillaan ja pää pyörii ympäri. Korvakin lurputtaa. Tuntuu, että sateen jälkeen itikat ovat liikkeellä sankoin joukoin.

Sankka joukko
Minä en päässyt tietokoneella (iPadilla onnistui) mihinkään blogiin, en edes omaani vähään aikaan. Sen sijaan avautui sivu, jossa kerrottiin, että ip-osoitteestani on havaittu epäilyttävää liikennettä ja siksi sivut on blokattu. Minun piti todistaa, etten ole robotti captcha-kuviolla, mutta sekään ei toiminut vaan uusi chaptcha ilmestyi jatkuvasti. Kauhea paikka, olinko muuttunut robotiksi? Vaihdoin varmuuden vuoksi salasanani. Otin yhteyttä kuukleen ja sieltä vastattiinkin nopeasti, onneksi sivut aukenivat pian, ei ehtinyt tulla vierotusoireita.
Olen kyllä huomannut epäilyttävää liikennettä omassa blogissani, tiettyjä vanhoja postauksia luetaan jatkuvasti, niitä joihin ennen anonyymi-estoa tuli paljon roskakommentteja.
Minua harmittaa sekin, että kun olen kirjoittanut johonkin blogiin kommentin ja lähetän sen, niin ilmestyy rikkoutunut blogger-logo, joka sanoo "hups" ja kommentti on kadonnut. En voi välttyä tunteelta, että minut yritetään vaientaa :)
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille!
Toivottavasti itikat antavat iltarauhan.

52 kommenttia:

  1. Toi Nerokuva on kyllä palkinnon arvoinen, osallistu johonkin kisaan :) Mukavaa viikonvaihdetta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sattumalaukauksesta voi joskus tulla hauska otos.

      Poista
  2. No voi hyvänen aika o.O Mulle tulee s.postiin jatkuvasti ilmoituksia anonyymin kommenteista, mutta sellaisia ei kuitenkaan ole näkynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaapa hallintapaneelisi kommenttiosion roskapostilaatikkoon, kuukle on varmaankin osannut erotella roskakommentit sinne.

      Poista
  3. Hups! Minäkin olen pariin otteeseen joutunut tyrmätyksi. Myös itikoiden taholta, niitä tuntuu nyt sikiävän. Mahdottoman hupaisa kuva Nerosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä juttu kun on saanut kuolemattoman ajatuksensa kirjattua ja toinen pyyhkäisee sen pois, toteamalla: hups. Pitäisi ehdottaa, että tekstiksi vaihdetaan suomalaisittain: oho.

      Poista
  4. Ongelmat on usein ohimeneviä joten toivottavasti myös nyt! Harmillista!
    Nero antaa hyttysille vauhtia : ) Tuosta loikki juuri "meidän jänis". Mahtaa olla ikävä, kun on isot korvat ja hyttyset kimpussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ajattelee millaista kapasiteettia blogger pyörittää, on ihme, että ongelmia on niinkin vähän. Kaikille tasalämpöisille itikka-armeijan hyökkäykset ovat piinallisia. Oppisivatpa ne toimimaan kukien medellä.

      Poista
  5. Hienot kuvat : )
    Tosi harmillisia nuo bloggerin ongelmat. Viime aikoina joulublogiini on alkanut tulla roskapostia oikein kunnolla. Aiemmin se on saanut olla ihan rauhassa. Pitääpäs muistaa tarkkailla sitä useammin ; )
    Upea tuo rodosi edellisessä postauksessa!
    Hyvää viikonloppua sinullekin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rhodo vähän kärsi sateista, mutta kukoistaa edelleen.
      Robotit etenevät linkkien avulla kaikkialle. Minulle roskakommentit kohdistuivat postauksiin, joihin oli kuvalinkki sivupaneelistani. Vaikka poistin linkit, jäivät postaukset robojen muistiin ja ne kolkuttelevat nyt turhaan samoilla ovilla.

      Poista
  6. Voi itku! Toivottavasti jatkossa vältyt ongelmilta. Itikoilta tuskin vältytte....Niitä on nyt paljon! Ihana kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itikat ovat pienempi harmi :)
      Niiden hyökkäysiin osaa varautua.

      Poista
  7. Itikoita on kyllä riittänyt ja varmasti nyt sateiden jälkeen tulee lisää...ei olisi väliä, mutta onhan linnuille syötävää.
    Bloggerissa on tosiaan ollut outoa liikettä, toivottavasti kaikki toimii taas normaalisti.
    Hyvää viikonloppua sinullekin, sateista sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sade tuli tarpeeseen, mutta nyt riittäisi kastelu vähäksi aikaa. Itikat täyttävät linnunpoikien vatsat, täytyy muistaa se kun harmittelee niiden kiusallisuutta.

      Poista
  8. Emäntä: Tämän kuukauden aikana on noita epäonnistuneita kommentointeja tullut minulle vähän väliä (tämä teksti 4.yritys meneillään). Välillä monta kertaa peräkkäin (kuten nyt), että en ole enää jaksanut kommentoida. Ja seuraamiini blogeihin ei kaikki näytä päivittyvän joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, olet sinnikäs. Ehkä bloggerissa on taas jokin uudistus meneillään, silloin aina ilmestyy ongelmia. Koskaan ennen minulta ei kuitenkaan ole estetty pääsyä blogeihin.

      Poista
  9. Voivoi, ompas ikäviä ongelmia. Ja itikoita piisasi meidän mökilläkin ihan tarpeeksi, hyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itikat ovat yksinkertaisempi kiusa kuin nämä käsittämättömät tekniset oikut :)
      Tihenevää ininää tiedossa.

      Poista
  10. No onpas harmillisia nuo ongelmat, kun ei omaan blogiin pääse. Toivottavasti korjaantuu. Uskomaton ilmestys Rhodosi;) Ja itikoita riittää niin, että tuulinenkin sää on välistä ihan tervetullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäsin äsken ensimmäistä kertaa, toisessa blogissa tuohon Hups-ilmoitukseen kommentoidessa. Mutta näemmä kommentti ilmestyikin sitten eetteriin... Olisikohan kuuklella jotain ongelmia yleisesti...?

      Poista
    2. Melkein paniikki iski kun en päässyt blogeihin vaikka en tietoisesti ole tehnyt mitään väärää. Luulen, että nuo robottien hyökkäykset aiheuttavat ongelmia kuuklelle, ne ovat runsastuneet jo pidemmän aikaa. Joskus saan kommentin jättämisen jälkeen viestin: error 503, tai jotain sinne päin, mutta silloin kommentti kuitenkin ilmestyy sivulle. Joskus kommentit taas ilmestyvät tuplana.

      Poista
  11. Mulla on ollut vähän samanlaisia ongelmia aika ajoin. Jep, itikoita riittää. Hauska kuva Nerosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin muuten juuri sinun blogissasi kun yritin avata kommentointilomakkeen ja blogger ilmoitti, että olen epäilyttävä tyyppi ja esti minulta pääsyn blogeihin. Skannasin systeemini haittaohjelmien varalta ja on kyllä puhdas.

      Poista
  12. No kaikkea kanssa, kun ei omaan blogiinsa ihmistä päästetä! Mitähän siellä bloggerissa on tekeillä? Tosi hauska otosNerosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi uskoivat, etten minä ole se epäilyttävä tyyppi, joka kiusaa blogiani :) vaikka aika usein sen avaankin. Nero on ihan pyörällä päästään :)

      Poista
  13. Itikoista ei ole vielä(?) ongelmaa, tasan yksi äänetön bongattu! Bloggerissa sitten onkin hiiiitaaaauuuttaaa....mä en sitten millään aina meinais jaksaa odotella sivujen ja kuvien aukeamista kun olis muutakin tekemistä :/
    Tuota erroria nut kyllä lykätään vähän minne sattuu, mutt se ei toimintaa haittaa näköjään kuitenkaan -mutta painapa vaikka julkaise/tallenna nappia toistamiseen, varmasti saa kaiken ainakin tuplana! Huomasin jotain arvontalinkitystä laittaessani, että ei parane naputella :)
    (Välillä kommentin julkaisussakaan ei näytä tapahtuvan yhtään mitään, vaikka blogger ilmeisesti miettii että julkaisiskos vaiko eikö...)

    Ja on muuten erinomaisen hyviä molemmat kuvat :D
    Ensimmäinen on kyllä Nerokas....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitautta huomattavissa varsinkin blogeissa, jotka käyttävät suurta kuvakokoa vaikka kuvatiedosto olisikin pieni. Toivotaan, että ongelmat ovat väliaikaisia ja päästään taas vaivattomasti surffailemaan ja kommentoimaan. Nerokas malli :)

      Poista
  14. Meidän ei ole ainakaan vielä tarvinnut pahemmin kärsiä itikoista, kun täällä maalla ollaan peltoaukeiden keskellä ja yleensä aina tuulee. Joskus se tuuleminen alkaa ottaa hermoon, mutta se on hyvä helteillä ja myös siksi, ettei ole ainakaan hyttysiä. Paarmoja ja kärpäsiä kyllä, ainakin hellepäivinä.

    Sitä ihmettelen, miten osasit ottaa ja saada yhteyden kuukleen. Minusta se on yhtä mahdotonta kuin ottaisi yhteyttä avaruuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuulee sellaisella volyymilla, ettei itikoista ole haittaa, mutta eipä juuri viitsi olla ulkonakaan. Kylmä.
      Otin yhteyttä bloggerin support forumilla (https://productforums.google.com/forum/#!categories/blogger), kirjoitin ongelmani sinne ja sain nopean vastauksen. Aika usein olen saanut sieltä apua. Nero järjesti hauskan kuvan.

      Poista
  15. Huh, hurjia ongelmia jos blokki jopa ollu päällä, huh.
    Vaan onpas hieno hyttyskuva :))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein lamaannuin kauhusta; kuinka kauan joudun olemaan ilman blogeja :)
      Lentävää hyttystä ei olekaan kovin helppo kuvata.

      Poista
  16. Samaa ongelmaa täällä ja mua on oikeesti alkanut risoon nuo vanhat postaukset joita tykitetään. Olen jo harkinnut niiden poistoa, mutta sitäkään ei oikein raskisi tehdä. Saattaisi olla, että ei edes auttaisi. Onneksi roskia ei perille asti tule anonyymien kiellon vuoksi.
    Hassu kuva, maailma taitaa pyöriä Neron ympärillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmahan pyörii Neron ympärillä :)
      Voi olla, että vanhojen postauksien poisto ei auta vaan tykityksen kohteeksi valikoituvat uudet. Sehän on robottiliikennettä, eikä roboteilla taida olla paljon ymmärrystä. Yksi ovela roskaposti on päässyt läpi, kommentoi "nimellä", kopioi edellisen suomenkielisen kommentin ja liitti loppuun vieraskielisen tekstin ja linkit. Poistin.

      Poista
  17. Itselläni auttoi se, että tarkistan aina kommentit kaikkiin muutamaa päivää vanhempiin postauksiini. Ja se, että olen poistanut ne blogit jotka ei enää päivity tai joiden kirjoittaminen on lopetettu. Niiden kautta tuli paljon roskapostia. Toivottavasti saat ongelman korjatuksi! Ja rodoa sanoisin koko Suomen komeimmaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin katsoa jos on noita nukkuvia blogeja. Toivotaan, että tilanne taas tasaantuu. Rhodo taitaa olla ennätyspuska :)

      Poista
  18. Minullekin tuli vasta sen verran kova tykitys roskapostia, että joku pääsi ihan läpikin. Hieno kuva Neron päänliikkeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Internetissä on monenlaisia yrittäjiä. Minun on kyllä vaikea hahmottaa mitä hyötyä noista roskaposteista on.

      Poista
  19. Mahtavat valokuvat!! Miten oletkin onnistunut, kummassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäinen on tietysti ihan sattuman kauppaa, toinen onnistui kun yritin tarpeeksi monta kertaa :)

      Poista
  20. Hienot kuvat ! Mulla on tullut viime aikoina tosi paljon kommentteja roskapostiin , vanhoihin postauksiin . Laitoin , tai ainakin yritin , sanavahvistuksen , katotaan toimiiko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kielsin anonyymit kommentoijat ja se auttoi. Moni ei viitsi kommentoida jos on tuo sanavahvistus päällä, se on tosin ilmestynyt moniin blogeihin roskapostihyökkäysten takia.

      Poista
  21. Kyllä olisi suuri vahinko, jos oma blogi katoaisi jonnekin. Kiitos vain muistutuksesta, täytyy taas tihentää varmuuskopioiden ottamista.
    Kyllä tulisi huono olo, jos pää pyörisi, kuten Neron kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tulisi paha mieli jos kaikki katoaisi bittitaivaaseen. Vähän huippaa jo pyörityskuvan katsominenkin :)

      Poista
  22. Itikoista ei olekaan ollut vielä tänä kesänä paljon vaivaa. Ikävä, että ne kiusaavat noin Neroakin. Minullakin on ollut epätavallisen paljon kävijöitä blogissa ja eilen huomasin, että roskapostilootaan oli tullut satoja kommentteja, jotka poistin. Blogger toimii joskus myös epäilyttävän hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi valittaa, että olisi liikaa inisijöitä ja Nero ei niistä paljon piittaa. Hyttysen kärsä ei ylety paksun turkin läpi ja korvissa on kätevä väristysmekanismi. Joskus kuitenkin täytyy ravistella koko päätä :)
      Aika monta erroria koin eilenkin blogeja lukiessa.

      Poista
  23. Sinutkin blokattiin? Olen lueskellut tuolla foorumiilla, miten blogeja on kaapattu, joten hermostuin moisesta tempusta. Kuuklella taitaa olla jo kapasiteettiongelmia, blogeja on valtavasti. Olen yrittänyt pitää kaiken yksinkertaisena, jotta olisi vähemmän ongelmia kun en ole mikään nörtti. Toivottavasti ei ole lisää ongelmia tiedossa.

    VastaaPoista
  24. Epäilyttävää liikennettä taitaa olla vähän jokaisella. Ja roskapostitulva sen kuin jatkuu. Onneksi kommentit saa yhdellä klikkauksella hävitettyä, yritän viimeiseen saakka välttää sanavahvistusta. Toivottavasti nämä probleemat häviäisivät mahdollisimman pian! Mukavan aurinkoista sunnuntaipäivää sulle ja luppakorvalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa kun aurinko viimein tuli esiin. Sanavahvistukset ovat ikäviä, minulla auttoi kun estin anonyymien kommentit. Kaikille se ei sovellu, mutta minulla on ollut hyvin vähän anonyymejä ja jokainenhan voi vaivattomasti hankkia open id:n ja kommentoida nimimerkillä. Tylsää, että roskasakki voi määritellä blogikäyttäytymistä ja hankaloittaa muiden touhuja.

      Poista
  25. Cheri, minullekin on tullut tosi paljon nyt tuota 'hupsia'. Sen lisäksi tietty roskapostia, jotka poistan manuaalisesti, sillä moni ei selviä niistä kirjainhäkkyröistä, mutta kommenttivalvonnan kautta voin suodattaa kaiken.

    Olga tuli heti sisälle, jos oli paljon itikoita. Hän olikin itikkaiakaan mieluiten isolla parvekkeellamme, joka on oikeasti meidän suvihuoneemme eli alati käytössä ja sinne eivät löydä edes itikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olgalla oli hyvä ulkoilupaikka. Onneksi itikat harvemmin lentävät kovin korkealle, yläilmoissa on turvallisempaa ihmisille. Toivottavasti hupsit laantuvat ennen kuin ehtii turhautua.

      Poista
  26. Tuli mieleeni, että onkohan kuukle kehittelemässä jotakin blokkaus-systeemiä viheliäiselle roskasakille. Lipsahti vain kokeilemaan meihin, viattomiin bloggareihin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista