30.7.2014

Kasvimaakatsaus

Kankeasta alusta huolimatta kasvimaa kukoistaa. Värimintut ovat levittäytyneet reunoille, samoin suopayrtti ja moni muu kukkija.

Myrkyttömällä Sioo-menetelmällä käsitellyt (kerroin kokeilusta täällä) viljelylaatikot ovat olleet maassa nyt kaksi kuukautta.
Ne ovat harmaantuneet tasaisen kauniiksi.

Olen todella tyytyväinen, että hankin luomuolkikatetta, se on toiminut erittäin hyvin ja pitänyt kasvit kosteina hellekautena. Olen säästynyt jatkuvalta kastelulta ja myös rikkaruohot pysyvät poissa.

Opin juuri Mielen lumoa -blogista (siellä voi nähdä todella upeita hyönteiskuvia), että tämä tyyppi on kärsämösulkanen. Kasvimaan polkujen varsilla kasvaa siankärsämöä tuholaisia torjumassa. Tässä sulkanen poseeraa iisopissa.

Perilla (Perilla frutescens) eli veripeippi on tämän kesän uusi tuttavuus. Se on Aasiasta kotoisin oleva, komea rohtokasvi. Olen käyttänyt lehtiä salaatissa mausteena. Kasvia voi käyttää myös riisin keitinvedessä, se värjää riisin punaiseksi. Japanissa se on nimeltään shisho ja sitä käytetään ruokien koristeluun. Rohtona sitä käytetään lieventämään allergiaoireita.

Kesäkurpitsoita valmistuu hurjaa vauhtia.

Halloween-kurpitsat kasvavat vartta puoli metriä päivässä, ne ovat karanneet jo aidan ulkopuolelle ja jatkavat matkaansa. Täytyy kohta katkoa ne, sillä haluan myös kypsiä kurpitsoita.

Iisoppia kasvaa runsaasti, se on hyvä perhos ja pörriäiskasvi. Tässä vaaleanpunainen versio.

Latva-artisokat kehittelevät kukintoja. Näitä on tänä vuonna vaivannut paitsi kirvat myös jokin toinen tuholainen, joka popsii lehtiä. Taitaa olla jonkinlainen kirppa.

Salaatti Red Deers Tongue

Kukkakärpänen kiinnostui valokuvauksesta.

Saimme sadettakin, kasvit kiittävät. Mukavaa heinäkuun loppua kaikille!

48 kommenttia:

  1. Meidän emännällä kesäkurpitsat kukkii nyt. Se toivoo saavansa niistä jotain syömistä vielä. Hauska tuo kukkakärpäsen kuva; se olisi varmaan maukas kärpänen syödä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varoa kaikkia keltamustia hyönteisiä, ne eivät ole hyviä :)
      Kyllä teilläkin ehtii tulla kesäkurpitsoita vielä liiankin kanssa.

      Poista
  2. Voi että ihailen teitä viherpeukaloita! Ja kadehdin;) Upea kasvimaa, jossa riittää niin silmän- kuin suunkin ruokaa!

    VastaaPoista
  3. Ihailen. Lavakaulukset on aikeissa hakea jo tänä kesänä, mutta vasta ensi keväänä pistää ne maahan. Ostin jo kirjan lavankaulus viljelystä ja opiskelen nyt sitten aihetta, kunhan tästä rempasta selviän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Sioo-käsittelyä, se tekee laatikoista pitkäikäiset. Voisitte käsitellä laatikot tänä kesänä ja ensi keväänä lisätä kerroksen kakkosainetta ennen käyttöönottoa. Kauluksissa viljely on minusta samanlaista kuin mikä tahansa kasvimaaviljely. Minulle riittää hyvin yhden kauluksen korkeus.

      Poista
  4. Kiitos suunnattomasti sinulle näistä kasvimaapostauksista. Näistä olen saanut paljon irti. Minullakin on viljelylaatikko: Navetasta löytyi kaksi puulootaa, kyljessä jopa lukee Valtra. Ensin minulla oli raparperin lehtiä katteena mutta ne eivät olleet pitkäikäisiä. Olkiakin kärräsin pellolta. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kasvimaahehkutuksistani on ollut hyötyä. Minullakin on vanhassa osassa joitakin jättipuulootia. Useimmat kasvilavat olen tehnyt raakalaudasta tukemalla laudat pystyyn maahan isketyillä tikuilla, hyvin ovat nekin toimineet.

      Poista
  5. Sinulla on kyllä varmasti yksi kauneimmista kasvimaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin on paljon kukkia silmänilona, niillä on myös tärkeä rooli pörriäisten houkuttelijoina.

      Poista
  6. Kaunista, kaunista, kaunista!!

    VastaaPoista
  7. Kaunis kasvimaa ja hyvinvoiva. Samaa ei voi sanoa meidän kasvimaasta, jossa kituutta pari porkkanaa ristissä ja muutama herneenverso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei onnistunut ihan nappiin täälläkään alkukesän kylmyyden takia, mutta satoa tulee kuitenkin ihan mukavasti. Osa on jo säilöttykin.

      Poista
  8. Ihania nuo värimintut sekä vaaleanpunainen iisoppi! Kaikenlaisia mielitekoja alkaa tulla, kun näkee toisten puutarhoissa kasvavia kaunottaria, hih!

    Kateviljely kannattaa! Meilläkin kun suurin osa pihasta on ollut pelkkää sorapihaa (koulun ajoilta), kate parantaa maata ja kasvit viihtyvät huomattavasti paremmin. Olki kuulemma myös lämmittää maata hajotessaan ja lämmöstä pitävät kasvit kiittävät. Tosin näillä ilmoilla lisälämmölle tuskin on tarvetta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut kylvää siemenestä tuon vaaleanpunaisen iisopin. Syksyllä maa tarvitsee taas lämmitystäkin, silloin olki on mukava peitto. Ilman katetta olisi kastelu-urakka melkoinen pitkinä hellejaksoina.

      Poista
  9. Omasta maasta saatu sato on aina parasta oli se mitä tahansa ♥

    VastaaPoista
  10. Veripeippi näyttää mielenkiintoiselta, minulle ihan uusi kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veripeippi on uusi tuttavuus, se. Voi kasvaa metrin korkuiseksi ja on todella komea melkein mustine lehtineen.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tuolla on ilo käyskennellä. Korvia huumaava pörinä käy ympärillä kun ahkerat pölyttäjät ovat työssä.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Vaikka alku näytti epätoivoiselta. Uskomattoman nopeaa kasvua.

      Poista
  13. On aivan mahtava hyötypuutarha!

    VastaaPoista
  14. Tuota olkikatetta pitää kyllä hommata ensi kesänä. Se on kyllä erinomaista ja pitää herkut puhtaina =) Meillä artisokat ovat selvinneet suuremmitta vaivoitta. Onneksi =) Tuo vaaleanpunainen iisoppi onkin kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkikate on erinomainen suoja. Minulla oli viime vuonnakin kirvoja artisokissa, mitta ne selvisivät kyllä.

      Poista
  15. Upea ja monipuolinen hyötypuutarha! Monta itselleni uutta kasvia, ensi kesänä ehdottomasti on kokeiltava verpeippiä.
    Kiitos näistä vinkeistä Cheri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kun vinkit ja vihjeet kiertävät blogistaniassa, kaikki hyötyvät. Veripeippi on jännä kasvi ja kokeilen sitä ehkä uudestaankin.

      Poista
  16. What a wonderful garden! What wonderful pictures!
    Have a great time and all my best from Austria
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi season in veggie garden. Lovely that you came for a visit, Elisabeth!

      Poista
  17. Mielenkiintoisia, eikä niin tuttuja hyötykasveja...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen tuttujen lisäksi on mielenkiintoista kokeilla aina jotakin uuttakin.

      Poista
  18. Kaunis, kukkiva kasvimaa sinulla!

    VastaaPoista
  19. Ihanan runsasta ja rehevää, kauniit kukat somistamassa hyötymaata. Vaaleanpunainen iisoppi onkin tosi ihana, mistähän sitä mahtaisi löytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että ensimmäisenä vuonna kasvimaata rakentaessani kylvin siemenestä iisoppia ja siitä on tuo vaaleanpunainen versio peräisin. Sitä kasvaa vain yhdessä kohdassa, muut iisoppini ovat sinisiä.

      Poista
  20. Hups, kun taas tökki kommentoinnin kanssa. Piti kehumani syötävän kauniita kasvatuksiasi. Ja kiitellä värimintusta jonka lähetit, nimesin sen Cheriksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunnu onnistuvan vastakommentointikaan. Kasvimaa on nyt voiton puolella ja voin nostaa puutarhurin palkkaa. Kiva, että Cheri-minttu kukoistaa :)

      Poista
  21. Upea kasviimaa! Jännä tuo peippi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien lisäksi sieltä voi poimia monenlaista :)

      Poista
  22. Kasvimaasi on täynnä silmänruokaa. Oi noita väriminttujakin. Minun värimintuillani oli koko alkukesän jokin vaiva tai riesa, josta en oikein päässyt selville. Sitä mukaa kuin uusia, kauniita versoja kasvoi, ne alkoivat nuukahtaa ja kaatuivat maahan. Oletin, että joko ne kärsivät muurahaisista, jotka olivat valloittaneet kukkamaan, tai jokin kirva tai muu ötökkä söi ne juuresta katki. Sain tästä postauksestasi käsityksen, että värimintut levittäytyvät = lisääntyvät. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo vaiva mintuillasi, yleensä ne ovat kovin terveitä eivätkä ötökät kiusaa. Minulla ne ainakin leviävät kiitettävästi, olen myös jakanut niitä, eli levittänyt itse.

      Poista
  23. Hei!Minua kiinnostaa tuo Sioo-aine.Miten se on toiminut, onko lavat pysyneet hyvinä? Ovatko tuholaiset vaivanneet?Minkä niminen se tuote tarkalleen ottaen oli mitä käytit? Ja edelleen mietityttää onko todella myrkytön kun tuolla sivuilla ei puhuta mitään esim. lavojen käsittelystä..Sulla on ihana blogi.Kiitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja anteeksi, että vastaus viivästyi. Blogger oli laittanut kommenttisi tarkastettavien kansioon, vaikkei minulla ole kommenttien tarkastu päällä. Lavakaulukset ovat pysyneet hyvinä, ei lahoamista, ei tuholaisia. Varsinkin keväisin olen vertaillut lootia käsittelemättömiin ja käsitellyt ovat selvästi kuivempia, eli kosteus ei pääse puuhun kuten käsittelemättömässä. Aine on vain Sioo puunkäsittely, kaksivaiheinen prosessi, eli kaksi pönikkää. Kirjoitin aiheesta enemmän täällä: https://autuasolo.blogspot.fi/2014/06/myrkyton-puunsuoja_4.html#comment-form
      Prosessi perustuu piihin ja on täysin myrkytön. Pitääkin tehdä aiheesta uusi postaus jossain vaiheessa. Toivottavasti tästä oli apua.

      Poista

Kiitos kommentista