22.7.2014

Lomaihastus

Lomalla olen tavannut uuden ystävän, Hopsun. Hän valloitti sydämeni kertaheitolla, ihan todella kiinnyin tähän pieneen pakkaukseen iloa ja lempeyttä.

Hopsu jakoi kiintymystään auliisti, tässä istumme keinussa melkein sylikkäin.

Ja tässä tuvan sohvalla. Aina kun asetuin jonnekin kiilasi Hopsu kylkeeni. Melkein saatoin kuulla sen kehräävän. Kuinka jokin olento voikin aiheuttaa niin paljon iloa pelkällä läsnäolollaan.

Myös löylyssä Hopsu on seurana. Kerran menin päivällä yksin uimaan ja Hopsu kahlasi perässä huolestuneen näköisenä niin, että vesi ulottui mahaan asti. Siihen se jäi odottamaan ja minä uin aika kauas. Äkkiä kuulin vierestäni huohotusta, pikku koira oli sinnikkäästi uinut ulapalle. Käännyimme heti takaisin kotirantaan, sillä pelkäsin, että pelastuskoiralta loppuu voimat.

Hopsu on äärettömän ystävällinen viisivuotias kleinspitzin ja perhoskoiran sekoitus, mutta tarvittaessa löytyy särmääkin. Se on aina valmis puolustamaan emäntäänsä kun katsoo tilanteen uhkaavaksi. Aamuisin tämä herrasmies kävi herättämässä suutelemalla kädelle. Jos ei komistuksella olisi niin supermukavat oltavat kotonaan ihmis- ja eläinkavereittensa kanssa olisin napannut sen mukaani.

Muista kesälomakavereista ensi kerralla.

Bienvenuti a Autuas olo, Emanuele!
Lämpimästi tervetuloa joukkoon myös Vaalean vihreää ja Susanna!
Mukavaa helleviikkoa kaikille!

60 kommenttia:

  1. Ei mikään ihme että ihastuit! Suloinen pikkuinen karvaturri ♥

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihanuus! Olen koettanut ajaa mielestäni ajatusta uuden koiran hankkimiseksi, mutta näiden kuvien katselu saa taas ne heräämään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopsu tartutti kyllä koirakuumeen minuunkin :)

      Poista
  3. Eihän tuollaiseen hurmuriin voi olla ihastumatta! Ja vielä herrasmiehen tavatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen ja hurmaava herrasmies. Harmi, että oli varattu :)

      Poista
  4. Tämän perusteella Hopsun Fan Club kasvaa hetkessä erittäin suureksi! Valloittava tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hurmurilla ihailijoita varmasti riittää. Hopsu olisi mainio terapiakoira, joka kerta kun vain katsoinkin sitä tunsin mielihyvää.

      Poista
  5. Voi miten olikin suloinen tuttavuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hyvät ominaisuudet pienessä paketissa, ei voinut olla ihastumatta.

      Poista
  6. Ihastuttava pikkuinen kaveri.
    Onnellinen se emäntä, jonka luona tämä asuu vakituisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen omistaja luopui koirasta, koska se räksytti ja oli hieman hankala. Hopsu viihtyy nykyisessä kodissaan hyvin ja on aivan täydellinen seuralainen.

      Poista
  7. Ei mikään ihme, että ihastuit :-D
    Koiraa en ole ennen saunassa nähnytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa minäkin saunoin koiran kanssa :)
      Laadukasta seuraa saunassakin.

      Poista
  8. Hurmuri-Hopsu, "hyvän näköinen ja hyvä käytöksinen", lomaihastus parhaimmillaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Eihän tuollaiseen voi olla lankeamatta :)

      Poista
  9. Koirat on niin ihania, koska ne osaa rakastaa ja tekevät sen koiramaisen kokosydämisesti. Ainakin osa heistä. Mun Tahvostakin on tullut koko rivitalon koira. Kaikki pihan lapset käy sitä halaamassa ohikulkiessaan, kun se makoilee tuossa pihalla. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirilla on erityinen tehtävä, ne opettavat hyväsydämisyyttä ja uskollisuutta. Uskon vahvasti koira/lemmikki-terapiaan, sain niin paljon hyvää mieltä ja iloa Hopsun läsnäolosta.

      Poista
  10. Kyllä ne vaan kissaihmisetkin koirille lämpenee kun osuu oikea rakkauspakkaus paikalle :D
    Minus on ihana mennä rinsessalandiaan kun siellä kultakutrien lisäksi on vastassa kolme partacollieta, jotka rakastavat sydämensä kyllyydestä!
    (Keskimmäinen rinsessa risti ne osuvasti karvaturrieiksi!)
    Hopsu on suloinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että talossa oli myös ihastuttava kissa, mutta koira vei tällä kertaa sydämeni :)
      Harvoin tuntee itsensä niin varauksettoman hyväksytyksi kuin iloisen koiran edessä.

      Poista
  11. En ihmettele, että ihastus syttyi :-)
    Meidän kovin samannäköinen koiramme on kleinspitz ja se tuppaa myös pelastamaan uimareita järvistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastuskoiran ominaisuus taitaa periytyä kleinspitziltä :)
      Emäntä oli varoittanut minua; jos Hopsu tulee pelastamaan järvestä, ota sitä hännästä kiinni ja seuraa rantaan. En tohtinut tarttua häntään, uimme peräkanaa rantaan.

      Poista
  12. Ihastuttava Hopsu. Enpä epäile yhtään kiintymystäsi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuli tippa linssiin kun piti jättää uusi kaveri.

      Poista
  13. Tuo mitä sanoit hyväsydämisyydestä ja uskollisuudesta pitää täysin paikkansa! Suloinen koiraystävä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paljon opittavaa eläinystäviltämme. Ei ihme, että koiria on käytetty terapeutteina esimerkiksi vankioissa.

      Poista
  14. Meillä paskis tulee saunomaan myös, jos hälle jätetään pesuhuoneen ovi raolleen :) kyllä läheisyyden tarpeinen koira on vaan niin ihana ja sydämen sulattava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on ihan mukava saunakaveri ja varsinaisia sydämensulattajia ne ovat.

      Poista
  15. Mikä ihanuus ♡♡♡♡
    Suloinen otus ♡
    Kertakaikkiaan tuollainen kiintymys lyhyessä ajassa on koskettavaa..teillä on sielujen yhteys. Voi toista ♥ Toivottavasti tapaatte vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme samalla aaltopituudella, mutta minusta tuntuu, ettei Hopsulla ole vaikeuksia saavuttaa sitä kaikkien kohtaamiensa ihmisten kanssa. Toivottavasti tapaamme uudelleen pitkästä välimatkasta huolimatta.

      Poista
  16. Pienessä paketissa suuresti suloa,kyllä tuollainen pohjoisen lomaihastus "etelän kikolot"voittaa mennen tullen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat, ei vedä etelän kikolot vertoja pohjoisen pojalle :)

      Poista
  17. Suloinen Hopsu, ei mikään ihme, että se on vienyt sydämesi. Aikamoinen herrasmies, kun jaksaa myös saunoa.
    Tulin hetki sitten pihamaalta, jossa kastelin kukkia ja haistelin upeaa kesäillan tuoksua. Tuo viimeinen kuva sopii erinomaisesti tunnelmaan ja miltei aistin rauhallisen tunnelman ja yksinäisen kalan sukelluksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monitaitoinen herrasmies. Minäkin tulin jokin aika sitten kastelupuuhista, vaikuttaa siltä, että yöt alkavat lämmetä.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kävipä tuuri ;) kun tuollainen osui kohdalle.

      Poista
  19. Tuosta ei kaveri parane! Toki Nerokin kuuluu samaan kategoriaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopsu on paras koirista ja Nero tietty kissoista ;)

      Poista
  20. Se onkin kaikken kivointa jos löytyy tuommoinen eläinystävä joka on heti kamut. Joillekkin käy niin, muistan ystäväni kerran sanoneen että päätyi yllättäen koiran isännäksi kun meni kylään eikä yksi pennuista lähtenyt millään seurasta pois ja jäi odottamaan ulko-oven taa poislähtiessä :D koirakamun tykästyminen isäntäänsä oli niin ehdotonta että adoptio oli tehtävä :D Kiva tämä Hopsu! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kemiat vaan kohtaavat ja silloin se on menoa :)

      Poista
  21. Suloinen koiruus sulla lainassa :) Mutta mitäpä tuumasi asiasta Nero?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vierailin Hopsun luona ja Nero pysytteli melkein tuhannen kilometrin päässä kotona, joten ongelmia ei tullut :)

      Poista
  22. Kyllähän tuohon herraan passaa ihastua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida olla ainoa sydämensä menettänyt :)

      Poista
  23. minunkin oli ihan pakko kommentoida,oon seurannut blogiasi ja se on yhdellä sanalla sanoen kaunis.
    Nyt kyllä Hopsun lepakkokorvainen suloisuus sai minutkin ihan sekaisin! ja tuo muikea ilme saunan lauteilla....mulla on itsellä seropi Väinö,jolla on kans tollaset lautasantennit ja vielä pitkien karvojen kera. Perhoskoiraa kai hänessäkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seropi on mielestäni paras koirarotu :)
      Hopsullakin on muuten pitkät korvakarvat ja muutenkin pitkä karva, se on vain kesän ajaksi trimmattu lyhytkarvaiseksi. Tuo muikea ilme sai minut alituisesti ihan polvilleni,

      Poista
  24. Voi miten suloinen!!!!!!! <3 <3 <3 Ihana!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopsun olemus on täydellisen aseistariisuva. Olen samaa mieltä: Ihana!

      Poista
  25. Minulle tulee Hopsun nassusta ihan mieleen meidän Tahvo! Jotenkin paljon samaa näköä, vaikka muuten ovat erityyppiset ja aivan erikokoisetkin koirat :)

    Hopsu on todella suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopsussa on paljon "peruskoiraa"
      Siksi se onkin niin valloittava, vaikka ikää on jo viisi vuotta se näyttää pentumaiselta.

      Poista

Kiitos kommentista