2.9.2014

Nuori ja kiinteälihainen

Kannatti keväällä esikasvattaa tsinnioita, niitä on nyt piha pullollaan. Ne ovat erittäin kestäviä maljakkokukkia, tässä ne keikistelevät huiskunauhusten kanssa.

Poikkesin sunnuntai-iltana metsään ja jouduin keskelle oranssia kanttarelliparvea. Ydestä paikasta poimin niitä muutaman litran. Maanantai-iltana metsä kutsui taas, ajattelin mennä kurkkaamaan vanhaan kanttarellipaikkaani. En kuitenkaan koskaan päässyt sinne asti, sillä matkalla oli valtavasti herkkutatteja ja poimin niitä niin paljon kuin jaksoin kantaa. Kori tuli nopeasti täyteen ja onneksi anorakin taskusta löytyi varakassi. Ihania nuoria ja kiinteälihaisia herkkutatteja niin pitkälle kuin silmä kantaa, mikä ihana näky. Jos mielitte tatteja menkää metsään, ne odottavat siellä.
Mukavaa viikkoa kaikille!

42 kommenttia:

  1. Ihan mieletön tattisaalis. Ja niiden liha on hyvää! Itsekin pääsin tattien makuun sunnuntaina kun sienijahtiin lähdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt kahtena päivänä peräkkäin tattisoosia, se vain on niin herkullista.

      Poista
  2. Mä olen ihan pulassa tattien kanssa... Metsä pullistelee niitä ja pakastin pullistelee niitä ja lasipurkitkin loppuvat jo kesken... Pari hyvää vuotta ollut, mutta tämä on ihan huippu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetin pahvilaatikollisen viime vuotisia, kuivattuja tatteja kaverille. Täytyi tehdä tilaa uudelle sadolle. Pakastin on jo täynnä muuta satoa, kaikki sienet pitää kuivata. Seuraavalle retkelle otan rinkan mukaan, etteivät kädet veny polviin :)

      Poista
  3. Syksyn ykkösherkkuja herkkutatit ovat! Kunnon saalis:)

    Kaunis kukka-asetelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tatteja ihan pelottavan paljon :) on vain hilittävä itsensä, ettei poimi liikaa.
      Kukkakimput jatkavat kesää sisätiloissa.

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmaa!
    Kävimme viikonloppuna vakiosienipaikassamme ja mikä pettymys olikaan, kun koko tienoo oli hakattu puista paljaaksi ja metsäkoneet myllänneet maan.
    No, viikonloppuna pitänee yrittää löytää uusi paikka :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on sama ongelma, metsiä kaadetaan jatkuvasti ja jatkuvasti on etsittävä uusia sienipaikkoja. Onneksi metsiä kuitenkin riittää ja sieniäkin. Toivotan onnea uusien paikkojen etsintään.

      Poista
  5. Tosiaankin siellä metsässä ne odottavat. Kiinteälihiaset.
    Minua niin nauratti otsikkovalintasi tähän postaukseen :D
    Satoisia metsäretkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sieniä tuntuu olevan niin paljon, että joka ilta ei voi retkelle lähteä, muuten on pulassa saaliiden kanssa. Mutta kyllä sienestäminen on ihanaa puuhaa.

      Poista
  6. Olen vasta kerran päässyt tänä syksynä metsään...tai siis sienimetsään...Niilon kanssahan lenkillä käymme joka päivä metsässä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että sienet ilmestyivät metsään äskettäin, kiitos sateiden. Niilostahan voisi kouluttaa sienenetsijän :)

      Poista
  7. Voi, miten noi tsinniat ovat kasvaneet noin komeiksi??? Ne on ihania kukkia, mutta eivät tykkää ilahduttaa mua ollenkaan, pari vaivaista kukkaa vain :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin luulin, ettei ruipeloista taimista tule mitään, mutta voi mikä ilo kun tsinniat kukkivat nyt ihan joka puolella. Kasvimaallakin purjojen seassa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Oli ilo poimia tatteja vaikka en päässytkään kurkkaamaan kanttarellejani :)

      Poista
  9. Hieno saalis!
    Laitan aina korinpohjalle paperikassin siltä varalta, että tulee oikein suuri tattiesiintymä (tosin jossain vaiheessa kädet vaan loppuvat kesken ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varakassi pitää aina olla mukana. Tattisaalis oli niin painava, että kassista katkesi sanka, mutta sitkeästi raahasin saaliini kotiin :)

      Poista
  10. Nuoret ja kiinteälihaiset sienet kuulostais kyllä aika herkuilta..
    t. Vanha ja hapero tatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Vain) sienissä on nuoruus ja kiinteälihaisuus valttia. Muuten arvostan enemmän kypsyyttä :)

      Poista
  11. Tarvitsisin opastajan sienimetsään. Osaan poimia niitä vain torilta. Onnellinen sinä, joka vain tupsahdat herkkujen keskelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi opetella ainakin herkullisimmat sienet. Herkkutatit, kanttarellit ja suppilovahvero on niin helppo tunnistaa, ettei erehtymisen vaaraa juuri ole. Muutama kerta sienituntijan matkassa on oiva kurssi :) Pienintäkään riskiä ei sienten kanssa kannata ottaa. Kerran poimittiin joukolla sieniä ja mukana oli ihan noviisejakin, halusin itse perata muiden sienet varmistuakseni, ettei asiattomia lajeja ole mukana.

      Poista
  12. Otsikosta ei olisi ensimmäiseksi tullut tatit mieleen. Minä en ole oppinut syömään sieniä, joten ei tarvitse sen vuoksi metsään mennä. Muutoin sinne kyllä menisi ihan mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät tykkää sienistä, mutta joka on herkkutattia maistanut niin yleensä haluaa sitä uudestaan. Minä poimin yleensä aina liikaa sieniä, mutta niitä voi sitten lahjoitella kavereille.

      Poista
  13. Laitoin omat tsinniani kukkaruukkuun ja tulos oli olematon kukinta. Taidankin ensi kesänä istuttaa niitä kasvimaalle. Siellä tuntuu kukat viihtyvän. Kun laittaa oikein paljon, voi huoletta käydä poimimassa myös maljakkoon.
    Upea sienisaalis. Niitä näkyvät naapuritkin kantavan harva se päivä metsästä kotiin. Pitää varmaan lohkaista jostain aikaa ja lähteä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin hurjan määrän tsinnioita itämään, minulla oli yksi uusi kukkapenkki, johon tarvitsin täytettä. Tsinniat innostuivat kukkimaan upeina ihan joka puolella. Niiden kukinta kestää pitkään, siksikin hyvin kiitollisia kasveja. Nyt aloittivat myös asterit.

      Poista
  14. Sienet ovat yksi syksyn parhaimmista asioista!! :)

    VastaaPoista
  15. Vau, mikä sienisaalis !
    Tsinniat ovat kiitollisia kesäkukkia. Ne kukkivat pihallakin tosi pitkään.
    Sinullahan oli viime vuonna oliiiviyrttiä, eikö vain. Saitko talvetettua sitä ? Mietin tässä, mitä tekisin omallani... ottaisiko sen sisälle... tosin ikkunalla tulee olemaan taas tosi ahdasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain oliiviyrtin talvetettua ruukussa sisällä. Yksi jäi kokeeksi kasvimaalle, mutta se ei selvinnyt leudosta talvesta huolimatta. En tosin suojannut sitä mitenkään, pitäisi kokeilla onnistuuko talvetus ulkona hyvin suojattuna.

      Poista
    2. Taidanpa laittaa siis omani valoisaan "kellariin", josko se siellä talvehtisi. Kiva testata ihan vaan mielenkiinnosta... eihän nuo taimet nyt paljoa maksa ; )

      Poista
    3. Ikivihreä oliiviyrtti tarvitsee lepokaudellaankin valoa, kuten rosmariini, joten valoisa ja viileä paikka on optimaalinen talvetukseen.

      Poista
  16. Olet saannut upean saaliin metsän aarreaitasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä jakoi aarteitaan auliisti tällä kertaa.

      Poista
  17. Upea sienisato!

    Saaremme on yksi herkkutattisimmista mitä tiedän ja just nyt sitten tulevana viikonloppuna täällä järjestetään suunnistuksen kansainväliset kisat. Niin paljon on porukkaa tulossa, että me olemme täällä motissa ja saarelle ei pääse ollenkaan, vaan autot pitää jättää edelliseen saareen. Ma on sitten paljon tattimuhennosta metsässä.

    Lähden huomenna kantarelliostoksille ja ostan keltaiset herkkuni aina ahkerilta thaimaalaisilta poimijoilta. Sienet siistejä, tuoreita ja aina saa ystävällisen palvelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt noita herkkutatteja on tosiaan käsittämättömät määrät. Kuivurissa pöhisee jo ties kuinka mones satsi.
      Kanttarellejakin löytyi jonkin verran, muttei mitään jättisatoa.

      Poista
  18. Niin komea saalis. Minä sain lahjaksi kanttarelleja eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei voi mennä vähään aikaan metsään, sillä noita oi yksinkertaisesti voi olla poimimatta :)

      Poista
  19. Mekin oltiin tatistamassa. Muuta ei kerättykään kuin herkkutatteja. Paljon oli myös yli-isoja. Syntyi toivomus, kunpa olisi jokin aikaskanneri, jolla saisi skannattua sienet takaisin siihen ajankohtaan, jolloin ne ovat parhaimmillaan. Sienimetsässä sellainen olisi tarpeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin lämpimällä tattikausi meni nopeasti ohi. Viimeksi kun kävin olivat nuoretkin tatit jo pehmeitä. Aikaskanneri olisi hyvä, mutta miten kävisi toukkien :)

      Poista

Kiitos kommentista