4.9.2014

Villitomaatteja

Tsinnioiden lisäksi esikasvatin astereita, nekin kukkivat nyt parissa paikassa. Herkullisia värejä.

Myös kasvimaan aidan vieressä kukoistaa.

Tein keväällä uuden kukkapenkin, johon laitoin pohjalle kompostia ja pinnalle säkkimultaa. Istutin penkkiin ruipeloita tsinnian taimia ja kastelin tietysti ahkerasti. Yhdestä kohdasta nousi yllättäen noin sata pientä ja nopeakasvuista tainta, harmissani ajattelin, että pussimullassa oli rikkakasvin siemeniä. Jotenkin taimet näyttivät tutuilta, mutten tunnistanut kasvia. Kitkin ne pois tsinnioiden tieltä, mutta siirsin muutamia taimia kasvimaan reunaan, jotta näen mitä niistä kehittyy. Taimista kasvoi tomaatteja. Olin joskus laittanut kompostiin ilmeisesti kokonaisen tomaatin, sen siemenet olivat säilyneet elinkelpoisina koko prosessin läpi ja alkoivat itää.

Tässä on edellisen postauksen tattisaalis hieman kevennetyssä muodossa. Kävin taas metsässä ja päätin, että poimin vain kanttarelleja ja ohitan tatit.

Mutta eihän tälläisiä kaunottaria voi ohittaa, kannoin kotiin vähän kanttarelleja ja paljon herkkutatteja. Nyt täytyy pitää taukoa, että kuivuri saa levätä välillä. Puhdistan aina sienet jo poimiessa, mutta tämän pienen ja soman toin kotiin au naturel, sillä halusin kuvata sen, eikä metsässä ollut kamera mukana.

Welcome to Autuas olo, Jose Ramon Santana Vazquez!

44 kommenttia:

  1. Suloista kukkaloistoa! Minä en tiedä mitä tapahtui mun kesäkukille....kosmoskukka tekee sormenpaksuista vartta, kukkia on vain muutama tullut tähän mennessä - muista kukista ei tietoakaan!
    Mutta että tomaattikin noin sitkeä? Saas nähdä mitä mun kompostimullat aikanaan tuottaa :D

    Ja sienistä minen sano mitään, kanttarelleista varsinkaan, oon niiiiiiiin vihree....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kosmoksesi unohtaneet kukkimisen? Vielä ne ehtivät jos varsi alkaisi riittää ja päätehtävä tulisi mieleen.
      Kanttarelleja ei ollut metsässä harmiksi asti, mutta nuo tatit, niihin ei voi olla kompastumatta.

      Poista
    2. Totaalisesti unohtaneet! Kaiketi viisi kukkaa tähän mennessä, mutta varsilla on paksuutta peukalon verran :o

      Kuulemma erinomaisen hyvä tattivuosi, kuunetelin joku päivä radiosta :)
      Mä taidan poiketa ostamassa torilta kanttarelleja ennenkuin loppuvat! (En ole niitä nimittäin syönyt moneen vuoteen!!nyt on pakko saada kun on vesi kielellä)

      Poista
    3. Kosmokset ovat upeita kukkijoita, toivottavasti ne innostuvat lämpimästä säästä. Eilen huomasin metsässä, että tattikausi saattaa olla lyhyt kun on näin lämmintä ja kuivaa. Kanttarelleista huomasin, että uusi polvi on nousemassa, kohta niitä voi taas poimia.

      Poista
  2. Ihana ylläri nuo tomaatit! Ja kukapa voi tatteja vastustaa? Metsässä iskee himo ja hamstraustarve kun niitä löytää. Eihän niitä voi sinne jättää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä ei tarvitse tehdä kummoistakaan lenkkiä kun tattikiintiö jo täyttyy. Ei niitä voi olla poimimatta.

      Poista
  3. Kauniita kukkia, juuri parhaassa kukinnassaan.
    Nuoko on niitä herkkutatteja, eilen niitä katselin että ovatpa komeita, mutta enhän tietenkään uskaltanut ottaa kun en tunne sieniä kuin kanttrellit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkutatti on melko helppo tunnistaa, pullomainen jalka ja vaalea pillistö, joka vanhemmilla sienillä muuttuu kellertäväksi. Herkkutatti on nimensä mukaan herkullinen.

      Poista
  4. Ihania tattusia ja kanttarelleja-itsekin etsiskelen niitä-harmikseni kanttarelleja löytyy kovin vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarellejä ei tosiaan ollut kovin paljon, mutta näin kyllä paljon pieniä alkuja, ehkä niistä vielä saa sadon tänä syksynä.

      Poista
  5. Siellä on ollut sinnikäs tomaatti! Tatit ovat niin kauniita, herkullisia ja kauniita. Mutta niin ovat myös kanttarellit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elinvoimainen tomaatti tosiaan. Yritän hillitä sienestyshimoani, muuten kaikki purnukat täyttyvät tateista :)

      Poista
  6. Mielettömän hieno väriskaala astereissa! Hieno tuo tumma varsi.

    Ja onhan kauneutta myös tateissa, ihana pallojalka ja täydellinen hattu. En pidä sienten mausta, mutta sienestys on tosi kivaa. Suppisten varsinkin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsinniat ja asterit muodostavat iloisen värisen kukkaniityn vielä syksyllä.
      Sienestäminen on ihanaa puuhaa, suppissaalista vielä odotellaan, se on myöhemmän syksyn riemuja.

      Poista
  7. Kuivuri on kyllä hyvä, sillä saa suurenkin sienisaaliin kutistettua pieneen ja säilyvään muotoon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin viime vuonna kunnollisen hyötykasvikuivurin ja olen siihen tosi tyytyväinen. Kuivattuna sienet säilyvät kauemmin kuin pakastetut ja menevät pieneen tilaan.

      Poista
  8. Upean värisiä astereita. Ja tuota tomaattikikkaa voisi tällainen laiska puutarhurikin kokeilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatti vain multiin ja hups, pian nousee sata tomaatin tainta :)

      Poista
  9. Ihanat tsinniat ja asterit! Minun asterini kukkivat ruukussa mökillä, mutta esikasvatetut tsinniat hävisivät jonnekin kukkapenkin uumeniin kesäkuun kylmien aikaan. Olen kuullut, että tomaatin siemenet selviävät itävinä jopa ihmisen ruuansulatuskanavan läpi, sinnikäs kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä tsinnioiden, että asterien alkutaival vaikutti epätoivoiselta, mutta noin ne vaan kukoistavat. Jos kaikki kompostiin joutuneet siemenet itäisivät niin täällä kasvaisi sitruspuita, taatelipalmuja, oliivipuita, avokadoja, kurkkuja ja kaikenkarvaista muuta eksoottista. Kumma kyllä nuo villitomaatin taimet voivat paremmin kuin net, joita hoivaan ruukuissa seinustalla.

      Poista
  10. Nyt on kyllä aika kaivaa hyötykasvikuivuri esiin, sillä suppilovahveropurkissani ei ole kuin murut jäljellä ja siinä oli sentää useampi ämpärillinen sieniä. Ihanaa aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppilovahverosi loppuivat oikeaan aikaan. Nyt uutta saalista kokoamaan ja kuivaamaan. Sienestäminetn on ihanaa puuhaa.

      Poista
  11. Upea "kukkapelto". Aivan jotain muuta, kuin muutama zinnia tai asteri kesäkukkapurkissa.
    Aika kiva yllätys tuo villitomaatti. Minulle nousi ihan outoon paikkaan kesän aikana krassia ja tilliä. Krassin jotenkin ymmärrän, sillä yleensä niitä siemeniä joutuu kompostiin joka kesä. Sen sijaan tilli tuntui oudolta. Säilyykö tillin siemenet kompostissa vuoden itääkseen sitten toisessa paikassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin lahjoittaa tsinnian taimia ystävälleni, mutten kehdannut tarjota niitä ruipeloita vaan laitoin kaikki maahan ilman suuria toiveita, kannatti. Tilli kylväytyy usein itsestään, mutta yleensä vanhalle kasvupaikalleen.

      Poista
  12. Asterit ihania - Ihana tomaattiyllätys - Mahtava sienisaalis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa nauttia syksystä ja saalistaa. Aurinkokin paistaa ja lämpö hellii.

      Poista
  13. Syksy on niin kaunis sinun kuvissasi. Ihania värejä!
    Blogistani löytyy sinulle haastetta lisää =)
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskukinta on nyt värikästä. Lähdenpä kurkkaamaan uusia haasteita, kiitos!

      Poista
  14. Niin ihailen noita sun kukkia. Ei meillä mikään tuolla tavalla rehota, ei edes puolivahingossa :).

    VastaaPoista
  15. Upea asteripenkki! Tatteja on tänä syksynä runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää taas keväällä muistaa kuinka paljon iloa esikasvatetut taimet tuottavat syyskesällä :)
      Voi olla, että tattikausi menee nopeasti ohi kun on näin kuivaa ja lämmintä.

      Poista
  16. Ihanat tsinniat! Suunnittelen niiden kylvöä joka kevät ja aina se jää tekemättä :/
    Sitkeitä tuntuvat tomaatitkin olevan. Ja tuo pikkutatti, suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsinniat tuovaat nyt erityisen suurta iloa siksikin, että ne kasvavat paikassa, josta viimein raivasin nokkos-vuohenputkikasvuston. Noita kyllä katselee mieluummin :)

      Poista
  17. Herkkuja monessa muodossa niin silmille kuin maistettavaksikin.
    Sinullapa onkin varsinaisen elämisenhaluinen tomaattilajike kasvamassa. Tuollaisesta sissistä olisi hienoa saada siemenet maahan tulevina vuosinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kasvatankin ensi keväänä tomaatintaimet laittamalla tomaatin multaan :)

      Poista
  18. Upea tatti ja ihanat kukat. Kaunista! Mekin saimme mahtavan tattisaaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaa hyödyntää tattianti, sillä lämpimässä säässä sesonki menee nopeasti ohi.

      Poista
  19. ♥Aivan ihania kukkia! Ja hieno tatti! Ja huippu ihanat kuvat!!Täälläkin ollaan otettu tatteja talteen, nam, nam :) Mukavaa viikoloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kukissa on samanlaista värikkyyttä kuin sinun luonasi. Tatit on nyt syytä korjata parempiin suihin.

      Poista
  20. Ihanan värikäs kukkaloisto !
    Hauskat ylläritomaatit ; ) Muistan joskus kauan aikaa sitten kuulleeni, että ennen kompostikasoissa, joissa käytettiin puhdistamolietettä, kasvoi tomaatin taimia. Pienet siemenet kun säilyivät "matkan" vioittumattomana ja itämiskykyisenä ; )

    VastaaPoista
  21. Keväällä suunniteltu syyskukkapenkki on nyt suuri ilo. Tomaatti haluaa varmistaa sukunsa jatkamisen :)

    VastaaPoista
  22. Asteripenkkisi on ihastuttava. Varmaan täytyy ottaa opiksi ja ensi vuonna perustaa asteripenkki. Tänä vuonna oli unikkoniitty Autuaan olon ja Saaripalstan innoittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen astereita ja tsinnioita, ne kukkivat kauan ja tuottavat iloa syksyllä kun muu kukinta alkaa olla ohi.

      Poista

Kiitos kommentista