13.5.2015

Puutarhurit sateessa

Komeat keisarinpikarililjat kukkivat naisenkorkuisina Marketanpuistossa, jonne puutarhabloggaajia kokoontui Kotipuutarhalehden kutsumina. Olen pohtinut miksi minun keisarinpikarililjani eivät kuki ja sainkin heti puutarhaetsivä Tanja Niemiseltä vinkin, että niitä pitää lannoittaa reilusti.
Tämä kasvusto kyllä lemusi niin voimakkaasti, etten suosittele pieneen pihaan. Ei ihme, että myyrätkin inhoavat.

Myös magnoliat kukkivat.

Kukkiva puu ja Kati turkoosissa takissaan oli herkullinen väriyhdistelmä.

Jouluruusukasvustot saivat sydämeni läpättämään.

Illan aikana oli paljon ohjelmaa, mm. Ruduksen ja Kekkilän edustajat antoivat vinkkejä ja kertoivat uutuuksista.
Tanja Nieminen antoi oikeaoppisen puunistutusnäytöksen. Opin mm., että puun aivot ovat juurten ja rungon yhtymäkohdassa, ne on jätettävä maan pinnalle.


Puutarha Tahvoset antoivat vinkkejä kasveihin ja kasvivalintoihin sekä kaikille osallistujille suloisesti kukkivat ruusuherukat.

Oli kiva ilta eikä sadekaan haitannut. Blogikavereita on aina mukava tavata, taas muutama tuttu blogi sai kasvot.
Marketanpuistossa liikkui toinenkin ryhmä, lehtokotilot olivat treffeillä ja nauttivat sateisesta säästä.
Yksi lähti salamatkustajana mukaani ruusuherukan pussissa. Onneksi vein kasvin autosta suoraan kuistille ja pari tuntia kotiintulon jälkeen tajusin, että paketti on tarkastettava. Toivottavasti kukaan muu ei saanut kutsumattomia vieraita.

51 kommenttia:

  1. Ohhoh, keisaripikarililjat ovat suorastaan pelottavan suuria -jos tuonne viidakkoon menisi, niin löytäisikö enää koskaan takaisin ;)

    Ruusuherukka on kaunis ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puutarhassani on kerran kukkinut keisarinpikarililja, mutte noin komeana. Tuo viidakko ei ole kutsuva, sillä liljat haisevat pahalle, mutta kauempaa niitä on kiva ihailla.

      Poista
  2. Kaunis kuva pikarinliljoista ja ajattelin, kyllä Cheri osaa. No nyt tuli hyvää tietoa tästä kukkarunsaudesta ja muustakin. Kiitos ja hyvää sateisen päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa minullakin kasvaisi noin komeita keisarinpikarililjoja, mutta aika rääpäleitä ovat noihin verraten, eivätkä kuki.

      Poista
  3. Voisin kuvitella, että päivä oli tosiaankin mieluinen. Ja puisto näyttää kauniilta.

    Lehtokotilot on kyllä sen sortin riesa, ettei pahemmasta väliä. Eilen tuunasin vanhoista grillipihdeistä ilmastointiteipin avulla sellaset kotiloversiot, joilla kävin noukkimassa sateen mukana pahaa aavistamatta liikenteeseen lähteneet yksilöt ja peittelin etikkaliemellä purkkiin. Oikeasti ne kai pitäisi polttaa, mutta mulle on vielä kaikenlainen ylimääräinen tuleen liittyvä sen verran epämiellyttävä ajatus, että pysyttelen nyt tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole vielä riesaa lehtikotiloista, joten en missään nimessä halua niitä puutarhaani. Täytyykin käydä tutkimassa vielä autokin, ettei sinne ole jäänyt edesmenneen kotilon kaveria. Eiköhän etikkaliemi riitä.

      Poista
  4. Voihan Cheri-salakuvaaja! Näin siinä käy kun on liuta bloggareita paikalla :D Oli kyllä kivaa ja Marketanpuisto oli oiva paikkavalinta sateesta huolimatta. Siellä on niin kaunista aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voinut vastustaa kiusausta :)
      Puisto kukki kauniina sateesta huolimatta ja oli kiva tavata tuttuja, sellaisiakin joita ei ole ennen nähnytkään vaikka on "tuntenut" vuosikaudet.

      Poista
    2. Niin mäkin koen. Siis oikeasti tunteneeni vuosikaudet joitakin, vaikkakin vaan netissä. Nyt on tosi kiva, kun on tavannut niin monta livenäkin :)

      Poista
    3. Yleensä "tutut" tavattaessa ovat juuri sellaisia, millaisiksi heidät kuvitteli. Enkä nyt puhu ulkonäöstä.

      Poista
  5. Vau miten upeita kukkia pääsitte katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten oman pihan kukinta näyttääkin tänään niin vaatimattomalta :)

      Poista
  6. Wou mitä kukkia ja nuo salamatkustajat ovat ovelia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salamatkustajat voivat hiippailla puutarhaan monin tavoin. Ensi kerralla kun käyn Marketanpuistossa desinfioin kengätkin :)

      Poista
  7. Johan on keisarinkruunuilla mittaa, vissiin on hyvät ollut lannoitteet! Lehtokotilot osaavat olla ovelia, ilmankos ovat levinneet niin laajalle. Sadekelit taitaa niitä vielä oikein houkuttaa liikekannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy laittaa keisarinpikarililjoille oikein kunnon lantapatterit :) Lehtokotiloilla oli parveiluaika, niitä oli joukoittain joka paikassa.

      Poista
  8. Oli kiva tapahtuma ja mahtavaa nähdä taas! Keisari on aikamoinen syöppö, minulla niitä kasvaa huussikompostilla parannetussa penkissä, missä ne kukoistavat, ja laihemmassa paikassa, missä ne eivät kuki. Aika selvä esimerkki lannoituksen hyödystä.
    Nero-keisarille rapsutukset ♥
    Kiitos kotilovaroituksesta, täytyy tarkastaa oma puskani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata! Nyt tuli selväksi keisarinpikarililjankin tarpeet, normi lannoitus ei selvästikään riitä sille. Nyt kun ne ovat vielä hengissä voin korjata asian.
      Nero-keisari on sopivasti lannoitettu ja kukoistaa, kiitokset rapsutuksista puolestaan.
      Kannattaa tarkistaa pussukka, ettei vain kuherteleva pariskunta ole kätkeytynyt sinne :)

      Poista
  9. Keisaripikarililjat oli komeat! Omani on istutettu viime syksynä, niissä näyttäisi olevan nuput vaikka toista on sade runnellut aika pahasti. Mutta siitä huolimatta otan vinkistä vaarin ja vien niille lisää lannoitetta.

    Oli mukava tavata, moni blogi sai kasvot eilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata kasvokkain! Nyt alkavat keisarinpikarililjat kukoistaa :)

      Poista
  10. Oli hauska taas nähdä! :) Ihan liian vähän aikaa kaikkien kanssa jutteluun, kuvaamisesta puhumattakaan. Tuo jouluruusujen missaaminen melkeinpä harmittaa.

    Minä huomasin salamatkustajan jo paikan päällä, mutta taidanpa vielä uudetaan tarkistaa sekä herukan että auton. Toistaiseksi olen välttynyt noilta kiusankappaleilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska nähdä. Kiva, että ehdittiin pikaisesti vaihtamaan pari sanaa, pitempään jutusteluun kaikkien kanssa ei mitenkään ehtinyt.
      Sinä olitkin fiksu kun nappasit salamatkustajan jo ennen lähtöä, minä onneton kyyditsin kotiin asti.

      Poista
  11. Kotilo! APUA! Toivottavasti se oli ainokainen... Niistähän ei pääse eroon sitten millään. (Minä olen ihan vauhko niiden suhteen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole vielä lehtokotiloita ja toivottavasti ei tulekaan. Taimien kanssa pitää olla tosi varovainen, enkä uskalla ottaa jakotaimia puutarhoista, joissa on kotilo- tai etanaongelma.

      Poista
  12. Sattuneista syistä tiedän, että kotilot lisääntyy tähän aikaan aika hyvää tahtia, joten pidäpä silmällä tuomistasi vähän pidempäänkin. Siellä valitettavasti voi olla jo uusi sukupolvi tulossa - toivottavasti ei kuitenkaan.

    Upeat nuo jouluruusut! (Omani on juurtunut maahan, eli toiveissa on saada joskus hamassa tulevaisuudessa omaankin pihaan kukkiva yksilö?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo ruukku ei ollut Marketanpuistossa kuin muutaman tunnin, olisi lottovoitto jos kotilo olisi ehtinyt käydä munimassa siihen. Niillä taisi olla vasta pariutuminen menossa, mutta hyvin voisi kuskata pariskunnan tietämättään puutarhainhokiksi.
      Nuo jouluruusut nähdessäni melkein pyörryin, tuollainen kevätkukinta omaankin puutarhaan pitäsi saada.

      Poista
    2. No, toivottavasti ei aihetta huoleen :)

      Sanos muuta, kelpais mullekin!!

      Poista
    3. En anna silti huomioni herpaantua ja taidan laittaa kasvin ympärille heti istuttaessa jonkinlaisen etanaesteen.

      Poista
  13. Mahtavat jouluruusut ja pikarililjat!
    Upea päivä sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin jo lannoittamassa keisarinpikarililjani :)
      Jouluruusuni ovat minusta yhtä komeita kuin tuolla, tai vähän komeampiakin, mutta niitä on vähemmän :)

      Poista
  14. Olen istuttanut keisarinpikarililjat vain myyrien karkottamiseksi, joten en niinkään ole kaivannut niiden kukintaa: Liian koreita makuuni. Mutta myyrähommat ne hoitavat hyvin!

    Kaunis magonilian kukka <3

    VastaaPoista
  15. PS.magnolian;)

    Leonardissa on nuppuja...eli elämme toivossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrien karkoittamiseksi minäkin ensimmäisen istutin, mutta kyllä minulle kelpaisi korea kukintakin :) Toivottavasti saatte tänä keväänä nauttia Leonardin vaaleanpunaisesta pilvestä.

      Poista
  16. Marketanpuisto on kaunis paikka. Olen joskus käynyt siellä mieheni kanssa. Narsisti-minäni halusi kuvan puiston nimikyltin edessä. Onhan se päheetä, kun on tälläinen paikka, jolla on sama nimi, kuin itsellä. =)
    Meidän tontille yrittivät kotilot salakavalasti hiipiä. Tulivat ilmeisesti erään taimienvaihtopäiviltä tuomani perennan mukana. Kesäankat hoitelivat ne kunniakkaasti, eikä kotiloita ole sen koomin tavattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin hieno nimikkopuisto :)
      Nykyisin ei voi olla liian varovainen taimien suhteen jos on säästynyt kotilo/etanaongelmalta. Mutta jippii, on olemassa tehokas torjubtakeino, ankat.

      Poista
  17. ♥Heippa! Oli niin kivaa nähdä jälleen. harmi että mulla jäi kamera matkasta (TIETYSTI!) ja oltiin isännän kännykän varassa, mutta joitain kuvia hän sai otettua, vaan ei kukista, ja blogiystävistäkin olisi ollut kivaa saada enemmän kuvia...no, näin tällä kertaa. Joka tapauksessa oli tosi kiva tapaaminen ja paljon hyödyllistä tietoa lähti matkaan, samoin kuin eri tuotteita ja huippu kaunis puska. Mukavaa huomista Helatorstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva tavata taas. Eipä kovasti haitannut kameran unohtuminen, postasit niin iloisia kuvia tapahtumasta. Onneksi sinulla oli hovikuvaaja mukana :)

      Poista
  18. Voi oli niin mukavaa nähdä ja jutustella tuolla tapahtumassa. Meidänkin täytyy käydä tarkistamassa tilanne noiden salamatkustajien suhteen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva tavata teidät molemmat, nyt yksi lempipuutarhani sai kasvot! Toivottavasti ei löydy salamatkustajia.

      Poista
  19. Kotilo taisi kuulla, ettet sellaista puutarhaasi halua ja lähti salamatkustajaksi. Onneksi huomasit ajoissa.
    Keisarini kukki viime kesänä, mutta nyt ei ole nuppuja. Hevonkakka tuskin enää tämän vuoden kukintaan vaikuttaa, mutta tärkeä tieto jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi hypätä kyytiin siinä talsiessamme metsäpolkua :)
      Minä kävin jo lannoittamassa keisarinpikarililjoja, ajattelin, että nyt on parasta voimistaa sipulia ja varmistaa ensi vuoden kukinta.

      Poista
  20. Magnolia on haaveena, toi näyttää niin kivalle :)
    Keisarinpikarililjoja ajattelin myyränkarkoitukseen, mutta huomasin että taitaa pihan myyryläiset ollakkin kontiaisia..toivottavasti niistä ei ole yhtä isoa haittaa kuin myyristä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sailan mukaan tuo valkoinen on tähtimagnolia. Ihastuttavia kevätkukkijoita. Kontiaiset eivät syö kasveja, mutta saavat joskus haittaa aikaiseksi möyrimällä maata. Minulla oli niitä ennen runsaasti, mutta ne ovat muuttaneet muualle. Kontiainen on rauhoitettu ja sympaattinen eläin.

      Poista
  21. Onpa taas ollut mukava bloggaritapaaminen. Ja hyödyllistä tietoa välittyy blogien kautta, kuten tuo "puun aivot", joka pitää jättää maan pinnalle. Enpä ole tiennytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli taas kiva tavata tuttuja ja paljon ideoita ja vinkkejä rikkaampana palasin kotiin. Puun istuttamisen salat tulivat esiteltyä erittäin selvästi ja mieleenpainuvasti. Kannatti taas lähteä liikkeelle.

      Poista
  22. Oli oikein mukava tavata sinut!

    Harmi, että sinne sinulle uhkasi tulla lehtokotiloita. Ne ovat sellainen riesa, että niiltä kannattaakin suojautua, jos oma piha on vielä vapaa niistä. Jos alat nähdä painajaisia lehtokotiloista, silloin suosittelen esim. pientä pakettia Ferramolia (itse ostan sitä 10litran säkeissä) ja niiden pienten sinisten rakeiden levittämistä ruusuherukan juurelle parin viikon välein. Mitään muuta torjunta-aineita en ole pihallani käyttänyt, mutta tuo on ainoa. Koska vihaan niitä ahneita kotiloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata! Tänne periferiaan eivät lehtokotilot ole vielä löytäneet ja siksi olen vähän varuillani niiden kanssa. Näin kun joku poisti kotilon pussukastaan puistossa ja illalla tulin onneksi ajatelleeksi, etten tarkistanut omaani. Toivottavasti sain eliminoitiua uhan. Kiitos vinkistä, painan taistelukeinot visusti mieleeni.

      Poista
  23. KIITOS, unikkopelto saapui postilaatikkoon. Toteutus on nyt mietintämyssyssä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että unikkoniitty laskeutui onnellisesti. Jos ei kasva tänä kesänä niin ehkä ensi suvena.

      Poista
  24. Oli tosi kiva nähdä taas Cheri!
    Otit todella kauniita kuvia. Toi kuva Katista ja kirsikoista on tosiaan herkullisen värinen.
    Toivottavasti kotilot eivät majoitu teille, ne ovat niin ärsyttäviä ja teettävät todella paljon lisätyötä. Hyvä, kun olit noin valveutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä. Vahdin ruusuherukkaa silmä kovana, se on edelleen kuistilla, viikonloppuna se pääsee multiin. En halua lehtokotiloa taistelukumppaniksi, myyrissä ja peuroissa on tarpeeksi vastusta :D

      Poista

Kiitos kommentista