5.6.2015

Nokkospiirakkaa

Onneksi ehdin ottaa pari kuvaa kirsikankukista ennen kuin tuuli riepotti suurimman osan terälehdistä.

Helena kyseli feta-nokkospiirkana ohjetta ja lupasin valmistaa sellaisen täällä. Poimin nokkosista vain lehtiä ja latvukset, pesin ne ja kiehautin. Keitinvesi kannattaa ottaa talteen, se on hyvä hiustenhoitoaine, ei kuitenkaan ihan blondeille jos ei halua vihertävää sävyä. Veden voi käyttää myös lannoitteena kasveille.

Valutin nokkoset painellen siivilässä ja kumosin syntyneen kakun leikkuulaudalle missä pilkoin sen Pepiltä saamallani terävällä veitsellä. Tykkään mehevistä, vähän robusteista maalaispiirakoista, joten nokkonenkin saa olla hieman rouheaa. Käytin tästä määrästä puolet piirakkaan, toisen puolen pakastin.

Pohjaksi sopii vaikka voitaikina.
Tällä kertaa tein tälläisen helpon ja ruokaisan pohjan:

3dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää vettä
n. 1/4 dl oliiviöljyä

Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään vesi ja lopuksi öljy.
Vaivataan tasaiseksi. Hieman esipaistoin taikinaa vuoassa.
Tätä pohjaa käytän usein myös pitsassa.

Täyte:
2 sipulia
pari kynttä valkosipulia
200 g fetaa
n. pari desiä keitettyä ja pilkottua nokkosta
2 dl kermaa, soijakermaa tms.
2 munaa
(1 dl juustoraastetta)
mustapippuria, muskottipähkinää
Minun makuuni suolaa tulee riittävästi raaka-aineista, mutta jos haluaa suolaisempaa voi sitä lisätä maun mukaan.
Sipulit haudutetaan öljyssä kullankeltaisiksi. Murennetaan feta joukkoon (jätin muutaman palan, jotka lisäsin piirakan pinnalle). Lisää pinaatti, kerma, munat ja juustoraaste (voi jättää myös pois). Mausta pippurilla ja muskottipähkinällä.
Kaadetaan täyte taikinan päälle ja paistetaan 175 astetta noin 40 minuuttia. Minulla on vanha kaasu-uuni, jossa ei ole asteita, mutta arvelen että noilla kypsyy oikein.

Samalla reseptilla voi tehdä myös feta-pinaatipiirakan.

Oivallista viikonloppua kaikille!

36 kommenttia:

  1. Ihana resepti. Itse olen tehnyt vain nokkoslettuja ja ne ovat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka on maukasta ja ruokaisaa, yleensä kaikki tykkäävät tästä. Rinnalle salaattia ja käy ateriasta.

      Poista
  2. Nam, näyttääpä hyvältä. Olen tehnyt vain feta-pinaattipiirakkaa, täytyykin kokeilla nokkosta jahka pääsen tuonne pihalle könyämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen sopii moniin resepteihin pinaatin tilalle ja sitä on nyt runsaasti kun pinaatti vasta itää :)

      Poista
  3. Vaikuttaa herkulliselta, mutta ehkä liian työläältä meikäläiselle. Pinaattiversiota voisin hyvinkin kokeilla, kun pinaatti kuuluu nykyään kaapin vakiosisältöihin.

    Iloista viikonloppua! (On muuten ihan älyhyviä noi keraamiset veitset.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa kun yksi hurjan hyvä veitsi, se tuo iloa ruuanlaittoon. Aina kun tartun tuohon muistan Pepin. Työläin osa piirakassa taitaa olla nokkosten kerääminen :) Minulla niitä kasvaa runsaasti omassa pihassa, joten poimiminenkin käy näppärästi. Muutenhan tuo on tuollainen pikaohje :)

      Poista
  4. Tuo on tosi hyvää! Itsekin tykkään tehdä nokkos-fetapiirasta, laitan siihen mielellään vielä pinjansiemeniä pinnalle, ne paahtuvat herkullisiksi uunissa. Voin sanoa (Annukalle tässä yllä), että nokkosten ryöppääminen ei ole yhtään työlästä! Minuutti-pari kiehuvassa vedessä ja se on siinä. Koska olen pikakokki, en hienonna lehtiä tuolleen hienosti veitsellä, vaan saksin lehdet suoraan ryöppäyskattilaan, siitä sitten siivilän kautta mömmö käyttöön täytteeksi. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinjansiemeniä pitääkin kokeilla, sopivat hyvin reseptiin ja kaunistavat piirakan. Minä olen myös nopeiden kokkausten ystävä ja aika spontaani keittiössä. Kiireisenä puutarhakautena ei kauan ehdi lieden ääressä touhuamaan, mutta syödä pitää, että jaksaa. Ja onhan se mukavaa poimia ruoka omasta pihasta :)

      Poista
  5. Täytyypä käväistä nokkospuskassa:) näyttää herkulliselta joten pakkohoan tuota on kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Nokkospiirakkaa, nam! teen joka kesä muutamaan kertaan ja talvellakin pakastetuista. Melko samanlaisella ohjeella, mutta lisään mausteeksi oreganoa, Kreikan maut korostuvat. Usein on pohjataikinana hiivalla kohotettu ja oreganoa siihenkin.. Nyt ovat nokkosetkin kasvaneet ja tänään poimintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota piirakkaa tehdessäni mietin, laittaisiko oreganoa ja/tai rakuunaa mausteeksi, mutta jätin pois. Varmasti sopisi kuitenkin hyvin makumaailmaan. Muskotti nostaa myös makuja kivasti. Käytän aika vähän hiivataikinoita koska olen tälläinen pikakokki :)
      Minä laitan usein pitsapohjaan kuivattua nokkosta ja lehtikaalia.

      Poista
  7. Kuullostaa hyvältä, olen tehnyt tuon tapaista pinaatista ja tehnyt pohjan murustetun kokojyväleivän+rasvan/öljyn sekoituksesta ja sen painellut vuokaan...pohjasi on kivan kevyt!

    Kirsikan kukat ovat kauniita, vanhat kirsikkapuumme eivät tänä vuonna oikein kukkineetkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ikivanha kuivunut ja lumen painosta haljennut vanha kirsikkapuu oli täynnä kukkia, se heräsi kuolleista. Pinaatti- ja nokkospiirakat ovat herkullista ja terveellistäkin ruokaa.

      Poista
  8. Kuulostaa enemmän kuin hyvältä. Ja terveelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ei kun leipomaan! On herkullista ja helppo valmistaa.

      Poista
  9. Varmaan maukas piirakka täytyy tunnustaa en ole koskaan nokkosista tehnyt mitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On maukasta, kannattaisiko jo kokeilla nokkosia :)

      Poista
  10. Nokkoset ovat joutuneet lähinnä lannoitevedeksi. Voisihan ne syödäkin! Varmasti herkullista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin keväällä kun kasvimaalta ei vielä paljon mitään irtoa voi poimia villivihanneksia ja nokkonen on ehdoton suosikkini, se maistuu hyvälle.

      Poista
  11. Mun suosikki!!
    Teen vain yleensä pinaatista, kun nokkoset vähän vähissä täällä...

    Kaunis ja herkkä kirsikka kukassaan!
    Ihastuttavaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Aika usein piirakka täälläkin valmistuu pinaatista, mutta nyt on vielä parasta tuoreen nokkosen aikaa.

      Poista
  12. Vaikuttaa helpolta ohjeelta ja näyttää herkulliselta!
    Ohje on hyvä tämmöselle laiskalle leipurille, jonka leipomukset...ööö...tahtoo epäonnistua.
    Ihanaa viikonloppua teille ja Nerollekin hali♡
    Nyt tuntuu vähän lämpenevän. Minulla on istutushommia, vanhempien pihalta yhtä sun toista kaivettuna.. Äiti oli ostanut uusia kärhöjä viime kesänä ja isä kiikutti keväällä niiden tuen meille ( kun ei hän sitä tarvii ;) ja nyt kasvit pukkas maasta ja tuki onkin meillä. On sitten muistona äidistä *

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olemme olleet Neron kanssa ahkeria. Minä touhusin naapurin puutarhassa ja Nero oli kerännyt komean rivin vesimyyriä. Jos osta vielä valmiin piirakkapohjan niin tämä leipomus on tosi helppo eikä oikein voi epäonnistua.
      Jännä miten äitisi kärhö muistutti itsestään ja äidistäsi. Kärhöt ovat muuten kovia syöppöjö, niitä kannattaa lannoittaa kunnolla.

      Poista
  13. Nokkosta ei ole tullut käytettyä. Mutta tekisi mieli kyllä yrittää, niin hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkosesta saa monenlaisia herkkuja ja teenäkin se on oivallista. Kannattaa kokeilla.

      Poista
  14. Linkkaana tämä reseptin serkulleni, joka pitää kovasti nokkosesta. Itse en harmikseni nokkosa voi syödä, kuten en pinaattiakaan. Ilmeisesti liikaa rautaa sellaiselle, jolla synnynnäisesti rauta imeytyy heikommin. Meneepi masu plörölle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran kuulen, että joku ei oikeasti voi syödä pinaattia tai nokkosta. Onneksi on paljon vaihtoehtoja. Itse pidän nokkosesta jopa enemmän kuin pinaatista.

      Poista
  15. Njam! Taidanpa pinkaista kauppaan tänään hakemaan aineksia :) Nokkoset ovat nyt parhaimmillaan pihalla.

    VastaaPoista
  16. Raaka-ainetta kyllä piisais meidänkin pihalla, ehkä kokeilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin raaka-aine kannattaa hyödyntää. Se ravitsee niin kasveja kuin ihmisiäkin.

      Poista
  17. 'Lisää pinaatti..' Baby-pinaattia? Olen aivan heikkona pinaattiin ja baby-pinaatista saa vaikka mitä ihanaa ruokaa.

    Huomasin just, että etupihan pilvikirsikka jo tiputtelee terälehtiään...En ehtinyt sitä edes kuvata...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikat kukkivat tänä keväänä nopeasti, johtuu ehkä siitä, että kovat tuulet riipivät terälehdet irti.

      Poista
  18. Pakko olla mielettömän hyvää. Olen tehnyt monet kerrat pinaatti/fetapiirakkaa ja itsetehtyyn rahkataikinaan, ovat niin nam. Nokkosesta en ole tehnyt ikinä mitään vaikka olen kyllä syönyt nokkoskeittoa ja sehän oli hyvää. <3

    kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkataikina kuulostaa hyvältä, nokkonen on maukasta, siinä on ihan omanlaisensa aromi. Pinaatti-fetapiirakka useiden herkku, sitä minäkin valmistan usein varsinkin talvisaikaan.

      Poista

Kiitos kommentista