21.6.2015

Prinssin syntymäpäivät

Prinssi täyttää juhannuksen tienoilla yhdeksän vuotta.
Onnittelut Autuaan valtiaalle!
Yhdeksän vuotta sitten istuimme ystäväni kanssa puutarhassa juhannuskahvilla, oli hellepäivä. Huomasin, että yläaittaan luikahti kissanluukusta mustavalkoinen kissa. Tuumasin ystävälleni, että kissa etsi varmaan vilpoisaa lepopaikkaa. Vasta illalla päähäni pälkähti, että kissalla taisi olla muuta mielessä ja seuraavana päivänä kävin kurkkaamassa aittaan ja näin paljaalla lattialla kasassa neljä pientä kissanpoikaa. Ne olivat ehkä pari päivää vanhoja. Yksi niistä oli Nero.

Vietimme juhannuksen kasvimaalla, prinssi tarkkaili puuhiani raparperin katveesta.

Aattoiltana kuului kovaa musiikin jumputusta ja ajattelin, että kylän Pirtillä on tanssit. Tosin jumputus ei vaikuttanut oikein juhannustanssimusiikilta. Jatkoin kitkemistä musiikin rytmissä. Puoli 11 tuli äkkiä hiljaista kunnes ujeltavan hälyytysajoneuvon ääni katkaisi juhannusrauhan. Jokin paloi.
Pirtillä oli juhannustanssit vasta lauantaina, mutta meille ei haikea tango kantautunut.
Kranssikertun poikaset kuoriutuivat juhannuspäivänä.

Omasta saavista poimin ensimmäiset uudet perunat. Kovin olivat vielä pieniä, mutta sain kuitenkin juhannusaterian, kuten suunnitelma oli.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Päivikki!
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

67 kommenttia:

  1. Onnea Prinssille ♥ Niin on ylvään ja kuninkaallisen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi kiittää! Köllistelemme aamukahvilla aurinkotuolissa. Aurinko paistaa ja linnut laulavat.

      Poista
  2. Meiltä kaikilta PALJON ONNEA sankarille!<3 T:Päivi,Tigi,Wiski ja Etku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää ja lähettää lämpimät terveiset kollegoille.

      Poista
  3. Onnea Prinssille♥ Ihana "syntymä"tarina..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi kiittää! Neron tänne ilmestyminen oli ihana vahinko :)

      Poista
  4. Hyvää syntymäpäivää ihanalle Nerolle! Ihanaa, että hän sattui syntymään juuri sinun aittaasi! Tai siis hänen omaan aittaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vasta nyt katsomassa aikaisemman pikarililjasi kuvat. Sehän okikin niitä lajeja, joissa on keltainen reuna terälehtien kärjessä. Näyttää eniten assyrianpikarililjalta (F. uva-vulpis). Hämäävästi sen kanssa hyvin samantapainen on F. assyrica (! nimien suomentajat herätys... !) mutta tällä olisi useampi kukka varressa ja laji on matalampi, sinulla näyttäisi olevan 30-40 cm, mikä on uva-vulpikselle tavallista. Nämä molemmat kukkivat acmopetalaa aikaisemmin.

      Poista
    2. Nero kiittää! Minustakin on ihanaa, että Nero sattui syntymään tänne ja osoitti, että sisälläni asui kissaihminen :)
      Kiitos assyrianpikarililjan tunnistamisesta, vaikka sipulipussissa liki acmopetala, on tämä selvästi eri laji.

      Poista
  5. Komea prinssi! Oikein paljon onnea hänelle! :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut Nerolle ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Onnea Nerolle! Onnekas sattuma johti prinssin löytämään oman oikean valtakuntansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en halunnut itselleni kissaa, päätti Nero jäädä tänne opettajakseni. Mikä onni, että niin kävi.

      Poista
  8. Ihana kertomus Neron taustasta :) Oikein paljon Onnea sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankari kiittää! Nerolla on käynnyt onni monessa elämän käänteessä, ehkä minäkin olen saanut sen onnesta osani.

      Poista
  9. Meidän tytöt lähettää syntymäpäivälaulun uljaalle prinsille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uljas prinssi kehrää kiitokset hempeille tytöille!

      Poista
  10. Oi, Prinssi on siis oikein tiluksilla syntynytkin, sulle tarkoitettu ❤️
    Onnea! Ja autuutta jatkoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi kiittää! Nämä ovat Neron tiluksia, siitä ei ole epäilystäkään :)

      Poista
  11. Onnea ja pitkää ikää Prinssille toivottelevat Lady ja Viiru <3

    VastaaPoista
  12. Onnittelut Nerolle♡
    Neron mamma valitsi hyvän synnytyspaikan lapsilleen.
    Oi kertunpoikasia...onko Sankari bongannut lintuvauvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää!
      Nerolla oli selvästi nerokas emo :)
      Eilen sankari istui aitan edessä ja tuijotti läheistä puskaa, kranssipesää se ei tainnut vielä huomata, mutta hoksaa sen tietysti heti kun pesällä alkaa liikenne. Emo hautoo vielä, ehkä joku on vielä kuoriutumatta. Aita on tekeillä.

      Poista
  13. Onnea komea Nero! Että ihan kotipiirissä olet saanut elää koko ikäsi, hienoa! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea prinssi kiittää! Vähän tuollainen peräkamarin poika, joka elelee synnyinkodissaan :)

      Poista
  14. Loistavaa synttäriä komealle 9-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  15. Onnea upealle ja komealle prinssille ja oli kiehtovaa kuulla Neron syntytarina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea ja komea prinssi kiittää! Olen tuntenut Neron vauvasta asti :)

      Poista
  16. Nerolle paljon silityksiä ja pusutteluja synttärien kunniaksi <3

    VastaaPoista
  17. Kaunis prinssi....silityksiä Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis prinssi ottaa silitykset ilolla vastaan!

      Poista
  18. Onnea Nerolle, Nemo täytti saman huhtikuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää ja lähettää terveiset ikätoverille!

      Poista
  19. Valtavasti onnea komealle Nerolle!

    VastaaPoista
  20. Onnea Prinssille! Kiva tarina prinssin syntymästä, en ollutkaan kuullu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi kiittää! Olen joskus kertonut blogissa Neron ja sisarusten tarinan, josta ei draamaa puuttunut.

      Poista
  21. Onnea ihanalle prinssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana prinssi huikkaa kiitokset aurikovarjon alta!

      Poista
  22. Tähän siis olet viitannut, kun olet maininnut, että Nero muutti sinulle pyytämättä. Äkkiä aika on mennyt. Mäkin olen jo useamman vuoden lukenut sun blogia ja silloin se tuntui niin nuorelle kissalle. Vaikka onhan sillä pitkä elämä vielä edessä, niin nyt se on jo aikuisen miehen iässä :D Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamies kiittää onnitteluista! Minustakin aika on mennyt hurjaa vauhtia, tuntuu että ihan äsken Nero oli villiintynyt kissanpentu. Etsin sillekin uutta kotia, mutta Nero päätti jäädä tänne. Onneksi.

      Poista
  23. Onnittelut prinssille ja kertulle. Molemmilla on syytä juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän sekä Neron, että kertun puolesta. Kurkkasin pesään kun ketään ei ollut paikalla ja näin ainakin yhden kuoriutuneen pienokaisen. Kaikkiaan munia oli viisi.

      Poista
  24. Paljon onnea uljaalle Nerolle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uljas Nero kiittää ja ottaa onnen vastaan.

      Poista
  25. Onnea syntymäpäiväsankarille ja hyvää juhannuksen jälkeistä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ihanaa aloittaa arki loman merkeissä.

      Poista
  26. Ai, niin se Nero saapui. Hauska tarina :)
    On muuten upeita kuvia tuolla edellisessä postauksessa, väri oikein hehkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Nero manifestoitui tänne :) Kaksi sisarusta asustaa Helsingissä. Kevätkukat ovat tänä vuonna esittäneet upeaa väriloistoa.

      Poista
  27. Myöhästyneet onnittelut Prinssille. Nero se vain komistuu vanhetessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa, joten onnittelujen myöhästymisestäkään ei tiedä :) Prinssi on tosiaan komistunut sekä sisäisesti, että ulkoisesti.

      Poista
  28. Voi, onnittelut sankarille! Nero on jo komeassa keski-iässä. Toivotamme Watin kanssa terveyttä ja pitkää ikää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea keski-ikäinen kiittää. Terveyttään hän hoitaa luonnonmukaisella ravinnolla ja liikunnalla. Uni on myös tärkeää. Terveiset näköispainos Watille!

      Poista
  29. Onnea uljaalle mustalle prinssille Nerolle!

    VastaaPoista
  30. Myöhästyneet onnittelut kruunupäälle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi ottaa onnitteluita vastaan milloin tahansa :)

      Poista

Kiitos kommentista