23.6.2015

Pukemista ja riisumista

Tänä keväänä kasvimaalla on saanut olla jatkuvasti pukemassa harsoja ja muoveja taimille. Heti kun lämpötila on noussut on toivo herännyt, mutta yöksi on taas täytynyt peitellä pikkuiset. Nyt viimein yötkin ovat kyllin lämpimiä, mutta silti kasvimaalla näkee vielä vankkureita. Lämmön myötä kasvu on lähtenyt käyntiin ja syötävääkin löytyy jo.

Salaatti on jo kolminkertaistunut tästä otoksesta. Kurkuntaimet saivat kylmää ja luulin niiden olleen mennyttä, mutta kun avasin niiden peitteen hämmästyin kukkivia vantteria kurkkunuorukaisia.
Lisäksi lavassa kasvoi perunaa ja tomaattia, joita sinne en sinne kuitenkaan ole kylvänyt. Lavat on tehty viimevuotisen perunamaan päälle ja Autuaan mailla kukoistaa ilmeisesti jatkuvasti villitomaatti, joka nousee milloin mistäkin.

Mangoldia, kamomillaa ja pinaattia, näkyy jokunen ruiskaunokkikin nostavan päätään. Harvennustaimet voi jo napsia keittiöön.

Härkäpavut ja maa-artisokka rehottavat.

Lehtikaalitkin ovat jo tuplaantuneet tästä. Ne kasvavat turvassa verkon alla. Hain taas Lassilan tilalta luomuolkea katteeksi. Se pitää rikkaruohot kurissa, suojaa lehtivihanneksia multaantumasta ja pitää maan kosteana vähentäen kastelutarvetta.

Salvia tricolor, edessä alhaalla näkyy tupsu sitruunaalippiaa.

Taitepavut itivät nopeasti muovin alla.

Kaunis toscana ei ole koristemansikka vaan se kasvattaa oikein maukkaita marjoja. Eilen illalla huomasin mansikkamaalla jo raakileita.

Miellyttävää seuraakin minulla oli kasvimaalla. Pus, pus. Olsikohan tämä rupikonnalapsi kun on noin erikoisen näköinen sammakko. Tuo vihreä muoviesine on pyykkipoika, joita olen käyttänyt harsojen kiinnityksessä.

Pitkään kestänyt tuuli riepotti ruusupapuja ja nekin saivat kylmää. Mutta nämäkin ovat sitkeitä ja yksi taimi kukkii jo. Eilen irroittelin sisällä viimeiset ruusupavun taimet verhotangoista.
Hyrisen tyytyväisyydestä kun viimeinkin on satonäkymiä kasvimaallakin.


Marjapensaassa kohtasin alter egoni.

Leppoisaa viikkoa kaikille!

50 kommenttia:

  1. Pyykkipoika on hyvä suhde sammakolle :) Ja onpa sinulla jo kasvimaalla suurta! Minulla on kaikki vasta alullaan.. Ja harso pysyy tiukasti päällä koko ajan, sillä kun hetkeksi tulee aurinko, niin kun käännän selkäni niin jo sataa.. Eipä ole tarvinnut kastella kasvimaata - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö sai kasvun pyrähtämään, pitkään vaikutti siltä, että kasvit ovat muumioituneet tiettyyn kasvuvaiheeseen. Kastelu on tosiaan hoitunut automaattisesti :)

      Poista
  2. Sää on ollut vähintäänkin vaihteleva, huokaus. Mutta onneksi kasvu on nopeaa, kunhan vauhtiin pääsee. Mielenkiintoinen ja runsas kasvivalikoima sinulla!

    Prinssille myöhästyneet synttärisilitykset ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi kiittää! Vietämme tässä lomalaisten pitkää aamukahvihetkeä sylikkäin.
      Vaikka epätoivo välillä nosti päätään, niin nyt toiveikkaana ajattelen, että kasvu kirii normaaliin lämmön myötä.

      Poista
  3. Mahtoikohan Alter ego miettiä samoin :). Ainakin näyttää tuijottelevan sua silmästä silmään. Hieno kuva!

    Sulla siellä jo kasvaa kaikenlaista. Itse odotan innoissani, tuleeko ruukkuihin kylvämistäni perunoista koskaan perunoita. Varret niissä on jo pitkiä ja tuuheita, mutta kukkia ei näy. Ne kai tarvitaan, että tulee pottujakin? Vai voiko tulla ilmankin? (Jos saan käyttää sun asiantuntemusta tässä samalla hyväksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän mahtoi pirkko miettiä?
      Ei minulla peruna vielä kuki saavi-istutuksissa, mutta silti kopeloin sieltä uusia perunoita juhannusateriaksi. Riippuu vähän lajikkeesta, kaikki perunat eivät kuki lainkaan. Perinteisesti ajatellaan, että peruna on valmis korjattavaksi kukinnan jälkeen. Jos haluat pieniä pottuja, niin voit varovasti kopeloida ruukun multaa josko pottu olisi jo muninut. Minulla peruna on ehtinyt harvoin kukkia ennen kuin rutto on vienyt varret, silti olen aina saanut satoa avomaalta.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Laitoin potut multiin vasta toukokuun puolivälissä, joten ei mahda vielä pukata satoa. Joskin yhden pienenpienen alun jo bongasin. Näissä ruukuissa on sellanen sisäruukku, jonka sivuista näkee suoraan mahdollisen sadon ilman, että tarvii edes kopeloida :)

      Poista
    3. Minä laitoin perunat saaviin jo huhtikuun puolivälissä ja vaikka söin jo juhannuksena ensimmäiset pienet potut niin satoa saa vielä odotella. Kannattaa muuten lisätä multaa ruukkuun jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Hyvin on kaikki kasvaneet vaikka on ollut sateista ja koleaa, kiva seulalainen sinulla: Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihmettelen kasvupyrähdystä, jokin aika sitten näytti, ettei kasvimaalla tapahdu mitään.

      Poista
  5. Kasvimaasi on kaunis. Ja hienoa saada nyt satoa, vaikka on ollut niin viileää. Olisi hienoa omistaa omaa villitomaattilajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo muutakin kuin nokkosta ruokapöytään :)
      Kuinka monta vuotta tomaatinsiemen mahtaa säilyttää itävyytensä kompostissa, taimia pukkaa vähän joka lavasta.

      Poista
  6. Aivan loistavalla mallilla kasvimaasi onkin, pääset jo harventamaan. Minä joudun vielä odottelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuret, palsternakat ja ensimmäsenä kylvetty porkkana on jo harvennettu. Toivoa on, itsekin ihmettelen, miten nopeasti kasvu lähti käyntiin heti kun yöt lämpenivät.

      Poista
  7. Tosi hyvin sinulla kaikki on lähtenyt kasvuun, olethan hoitanut kaikkea hyvin hellällä kädellä <3 Tuo pukeminen ja riisuminen on niin totta, täälläkin. Hieno kuva sammakosta :) Mukavaa ja touhukasta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hoivattu on kyllästymiseen asti, ihanaa saada viimeisetkin taimet pihalle. Sammakoita on tällä paljon ja ne viihtyvät kasvimaalla, popsivat etanatkin suihinsa.

      Poista
  8. Hienossa kasvussa kaikki. Minä olen ollut laiska harsojen suhteen ja se näkyy. Tänä vuonna on ollut viime vuotta runsaammin leppiksiä, ehkä on sitten kirvojakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppiksiä on tosiaan näkynyt runsaasti, vaviskaa kirvat! Ilman harsorumbaa, minulla ei kasvaisi vielä juuri mitään yksivuotista hyötykasvia.

      Poista
  9. Kovasti kasvua sulla siellä onkin ja vaikka mitä ihanuuskia kasvamassa. Mukavan näköistä, nuo olkikatteet on mielestäni kovin kauniitkit.
    Mua aina myhäilyttää alter egosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin olkikatetta viime kesänäkin ja kyllä kannatti, ei kitkemistä eikä kastelustressiä kuivana kautena. Ruohokate on myös hyvää, se lannottaa maata ja sen voi muokata multaan, mutta minulle tuli sen mukana hirveästi rikkaa hyötyviljelmille. Alter egoni onkin pirkko :)

      Poista
  10. Oi kuinka herkkuja kasvikuvia, kahdessa mielessä. Sinulla on harvinaisen kaunista salviaa, tuota trocoloria en ole nähnytkään. Minun kasvimaani on jäänyt vähän huonolle hoidolle, kun päähuomioni on keskittynyt kukkiin. Istutin laihat ja hennot kurkuntaimet vääränä päivänä ja kova tuuli hakkasi ne poikki. Toivottavasti saan uusia torilta, joka on täällä auki aina keskiviikkoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli on kovasti stressannut taimia, niin myös minua. Taas luvattiin tuulisia säitä, pitääköhän harsot vielä kaivaa esille. Minullakin oli kakkossuunnitelmana hakea uudet kurkuntaimet puutarhalta, mutta nuopa heräsivätkin henkiin.

      Poista
  11. Sulla on niin siistin näköinen kasvimaa, kaunista katsottavaa :) Minunkin kurkuntaimet näytti kuolleilta, mutta laitoin vielä toiveikkaana harson niidenpäälle, jos ne kuitenkin vielä heräisivät henkiin. Täytyykin käydä kurkistamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaa on osin siisti ja järjestyksessä, osin täysin villi. Monivuotiset kasvit rehottavat ja levittäytyvät milloin minnekin, mutta vielä on kaikille löytynyt tilaa. Toivottavasti kurkkusi selviytyivät.

      Poista
  12. Mä kyllästyin venkslaamaan ja harsot ovat olleet yhtä soittoa päällä jo pitkään. Tänään riisuin perunoilta pois. Samanlainen se oli viime kesänkin alku ja silti sato oli huima. En ole menettänyt toivoani. Hyvälle näyttää sullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivo elää vahvana ja kyllä kasvimaa nyt jo näyttää siltä miltä pitääkin.

      Poista
  13. On näköjään ollut vaivan arvoista harsojen kanssa härvääminen :D Samakon poika on varsin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti suojata pikku taimet kylmältä, nyt ne kasvavat karaistuneina. Sammakoita on täällä pajon ja kun tein kattotiilistä aitaa kasvimaan reunaan bongasin tiilikasasta monta sisiliskoa. Hyödyllisiä asukkeja nekin.

      Poista
  14. Sinulla onkin jo varsin ruokaisan näköistä kasvimaalla. Ja kaunista myös. Kastelusta ei ole pahemmin tarvinnut murhetta kantaa. Taas nimittäin sataa.
    Sammakko! Olen kummastellut, missä ne luuraavat. Yleensä tähän aikaan kesää aina jokunen pomppii pitkin pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, automaattikastelu toimi täällä tänäänkin. Onneksi on kuitenkin jo lämpöä, sitä kasvit nyt tarvitsevat. Ehkä sammakotkin ovat olleet kohmeessa kylmänä jaksona.

      Poista
  15. Kasvimaasi näyttää tosi hyvältä, omani on vielä melkein mustalla mulloksella. Olkikate on varmasti parempi ratkaisu kuin vihersilppu juuri rikkakasveja ajatellen. Minä kuitenkin ajattelin käyttää tuota ruohosilppua kun sitä taas tänään tuli nurmikolta iso kärryllinen.
    Kasvimaasi on kyllä loistavassa vauhdissa.
    Myöhästyneet onnittelut ihanalle Nerolle ja tuo syntytarina oli liikuttava ja kuitenkin hyvin onnekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin aika sitten kasvimaa näytti autiomaalta, mutta nyt se muistuttaa jo vehreää keidasta. Ruohokate olisi hyvää jos siinä ei ole rikkakasveja. Joskus ruohokate on minulla alkanut myös homehtua. Viime vuonna tuli hyvät kokemukset oljesta.

      Poista
  16. Tuo sinun kasvimaasi on aivan mahtava. Ihailen sitä joka vuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvimaa on hyödyllinen leikkikenttäni :)

      Poista
  17. Yöt ovat tosiaan olleet hyytäviä, anoppi mainitsi että viime viikollakin useana yönä on ollut vain +2 astetta. Ei ihme että kasvulavoissani ei paljon viherrä, kun en ole laittanut mitään suojaa. Täytynee ottaa sinusta oppia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yökylmät ovat hyydyttäneet kasvua pitkään. Monivuotiset kyllä pärjäävät, mutta kylvökset ja pienet taimet eivät selviä ilman suojaa. Eli peittelemään vain satotoiveita :)

      Poista
  18. Tuohon vakiolämpötilaan +12-15 C on saanut tottua ja veden lotinaan. Täälläkin rupikonna, jo toinen blogi peräkkäin!! Tahtoo kuvata rupikonnaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litinää, lorinaa, tuulta ja alhaisia lämpötiloja, niistä Suomen (alku)kesä tehty.
      Rupikonnat liikuvat yleensä öisin, harvoin tulee tavattua. Taisin häiritä tätä konnalasta ja häätää sen liikkeelle kasvimaan reunalta. Nyt ei enää kuulu niiden kurnutustakaan iltaisin.

      Poista
  19. Tuolla pedantilla huolenpidolla pikkuiset kasvavat varmasti vahvoiksi aikuisiksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinkohan onnistunut olemaan pedantti jossakin asiassa :)
      Taimikasvatuksessa on oma vaivansa, täytyyhän pikkuisista pitää huolta, muuten koko työ mennyt hukkaan. Toivottavasti selviävät aikuisiksi.

      Poista
  20. Oi joi, sieltähän sitä vihreää kultaa pukkaa lavakauluksista :) Paljon syötävää!

    VastaaPoista
  21. Sinulla on kyllä komeat viljelykset! Toivottavasti sato on yhtä hyvä kuin viime vuonna, vaikka lämpöä ei samallalailla vielä olekaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että lämpöäkin saadaan jossain vaiheessa, muuten voi olla huonot satonäkymät. Mutta aina jotakin valmistuukin, se on varmaa.

      Poista
  22. Hienosti on kasvanut jo kaikki! Lämpöä saisi kyllä tulla, vettä saatiin jo.. Aika vekkuli sammakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö pitäisi jo laittaa päälle :) Kuivuudesta ei ole tosiaan tarvinnut kärsiä.

      Poista
  23. Ihanat kuvat! Mulla on tuollainen salvia kotona keittiössä, onko sulla ehdotuksia millä tavalla sitä voisi syödä, paitsi salaatissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salvia on vanha yrtti-"Salvian toive on tehdä ihmisestä kuolematon", sanottiin myöhäiskeskiaikaisessa kirjoituksessa. Salviaa voi käyttää teenä (teesekoituksissa) ja mausteena monissa ruoissa. Parhaiten se sopii liha-, kaali-, sipuli- ja papuruokiin, sekä leipään. On hyvä muistaa, että salvia sisältää tujonia, jonka liian runsas ja pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa hermosto- ja ruoansulatushäiriöitä. Ruokaa maustettaessa tätä vaaraa ei ole, mutta jos latkiin runsaasti salviateetä, kannattaa välillä pitää taukoa.

      Poista
  24. Hieno vieras, ilmiselvä rupisammakko kai tuo on. Ja ompas sulla paljon touhuttavaa puutarhassa, tämmöstä laiskajaakkoa ihan hirvittää:) Leppäkerttukuva oli aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapasin taas rupisammakko lapsosen kasvimaalla. Se on jotenkin hidasliikkeisempi kuin tavallinen sammakko. Ne siivoavat avukseni kasvimaata liioista ötököistä. On tuossa puuhaa, mutta se on ihan kivaa kun nauttii puutarhuroinnista. Ja saahan siitä kunnon palkankin syksyllä.

      Poista

Kiitos kommentista