29.6.2015

Taas Tylsää Avoimissa

Saimme kauniin päivän Avoimien puutarhojen kunniaksi. Suuntasin taas Mikkolan eli Tylsän Mörököllin puutarhaan Hattulaan. Olen käynyt siellä kerran aiemmin pari vuotta sitten.
Jos minulta kysytään, niin tämä on Suomen kaunein puutarha. Tai oikeastaan suuri puisto, metsäalueineen ja polkuineen.

Puutarhaetsivä James oli tietysti vieraita vastaanottamassa.

Puutarha on täynnä mielenkiintoisia kolkkia ja yksityiskohtia. Vaikka koko alue on hyvin hoidettu on puutarhassa rento ja hauska tunnelma. Keijutkin ilakoivat, sillä monissa kuvissani näkyy pyöreä halo.



Puistossa tapasi kaikenlaista väkeä, kalastajan kissa odotteli ateriaa lammen rannalla.



Kasveja ja kukkia on valtava kirjo, paljon lajeja, joita olen tavannut vain täällä. Muutama lähti itsellenikin mukaan taimimyynnistä vaikka hallitsinkin itseni kiitettävän hyvin.

Uusina tulokkaina puutarhaan olivat muuttaneet veikeät kivilinnut, isännän käsialaa. Tässä pingviini taapertamassa lammelle.

Lehtikuusi kukki.



Tonttu oli touhunnut Avoimet puutarhat -päivää valmistellessaan niin, että oli uuvahtanut mättäälle. Emännän keramiikkapajasta sai ostaa kauniita ruukkuja ja hahmoja omaankin puutarhaan. En voinut vastustaa pientä prinsessaa, laitan siitä kuvan joskus myöhemmin.
Kiitos taas ihanasta puutarhaelämyksestä, Tylsä Mörökölli ja apujoukot.

Toinen kohde

Toinen kohteeni oli Puutarhuri Koskisen tarha, myös Hattulassa.

Sielläkin tietysti välttämätön puutarhakissa. Korvien pitsikuvioinnista päätellen kova kolli ei antanut vieraiden häiritä päiväuniaan.

Puutarhuri esitteli istutuksia innokkaalle kuulijakunnalle.



Pallo oli hakeutunut varjoon.

Tilalla oli myös tälläisiä asukkeja.
Kiitos puutarhuri Koskiselle paratiisinsa avaamisesta.

Ajellessani kotiin pikkuteitä läpi hämäläisen maalaismaiseman mietin miten hienoa onkaan päästä kurkkaamaan vieraisiin puutarhoihin ja kohdata intohimoisia asian harrastajia.
Olipa ihana päivä.

59 kommenttia:

  1. Vau, upeita ja satumaisia paikkoja ja olet kuvannutkin ne niin kauniisti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On suuri nautinto vierailla tuntemattomissa puutarhoissa ja nähdä miten intohimoisesti tarhurit suhtautuvat harrastukseensa.

      Poista
  2. Beautiful photos! Cute cat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Linda! There are two different garden cats in the pics, although they are very similar in appearance :)

      Poista
  3. Onpa kauniin värisiä kissoja!! - Pepsi
    Onpa kauniin värisiä kukkia!! Tuo kurjenmiekkakin! Ja kalastajan kissa on hauska :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuikin molempiin puutarhoihin hienon väriset kissat. Kuvasin tuota kalastajaa viime käynnillänikin, se on hauska ja ilmeikäs yksityiskohta lammen rannalla.

      Poista
  4. Kauniita paikkoja olet nähnyt. Joskus olisi kiva vierailla avoimissa puutarhoissa, muiden pihoista saa hyviä ideoita ja kauniit puutarhat ovat mieltä virkistäviä paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käyttää Avoimien puutarhojen anti hyväksi. Koska puutarhoja on ympäri Suomea, ei tarvitse välttämättä lähteä kauas kotoa.

      Poista
  5. On se kumma kun ei täältä omastaan pääse vierailulle muiden luo...ihan pikkuisen oli alunperin tarkoitus, mutta kummasti se (taas) kariutui....
    Noh, onneksi muut käy ja kuvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ja kaunis päivä pitkästä aikaa houkutteli jäämään omaan puuhaamaan omalle pihalle, mutta sitä herkkua riittää, vierailupäivä on niin harvoin, että kannattaa käyttää hyväkseen.

      Poista
  6. Ihanat kuvat! Ja olen samaa mieltä, että mörököllien puutarha (tai siis puisto) on Suomen kauneimpia paikkoja. Taimimyynnissä on ollut varmasti vaikea hillitä itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörököllien puutarha on kuin lumottu metsä kaikkine piiloista kurkkivine hahmoineen. Jotkut vastaantulijat olivat jopa eksyksissä :) Taimimyynnissä oli jopa vankkoja puita ja monenlaisia kasveja, joita on vaikea löytää muualta. Kauppa kävi kuin siimaa, eikä ihme.

      Poista
  7. Henkilöt tuttuja, puutarhat ei! :) Nyt se kesäkin sopivasti saapui! Ihanaa. Puutarha oo oikeastaan mitään ilman kissoja! :)

    VastaaPoista
  8. Ai niin, meidän vanhempi kisu Lisse on tuolta Koskiselta haettu...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja paikkoja siis, siellä teidän lähistöllä, Lissen kotitilakin :) Olen kyllä huomannut, että kissa on puutarhurille välttämätön apulainen (tai pomo, kuten meillä). Ihanaa kun tuli lämpöä ja aurinkoa

      Poista
  9. Tuonne Mörököllin puutarhaan haluaisin minäkin päästä, näyttää niin satumaiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on tosiaan satumainen, joka käänteessä riemastuu jostakin ihanasta yllätyksestä ja kasvimaailma on ihan omaa luokkaansa.

      Poista
  10. Miksi "Tylsää" otsikossa - päinvastoin -

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin kyllä, mutta kun vierailin Tylsän Mörököllin puutarhassa, joka on kaikkea muuta kuin tylsä. Ja itse mörököllitkin ovat kaikkea muuta kuin tylsiä :)

      Poista
  11. Kiitos postauksesta, ihanalta näyttää Mörököllin puutarha/puisto! Hetket tunnelmatiloissa ovat ihania, mukana tietysti James, keijut ja tontut. Mun piti mennä Korpijaakoille ruusuja katsomaan, mutta päivä hurahti kun tuli mukavia ja harvinaisia vieraita. No ajelen joskus myöhemmin Hämeenkyröön, tieltäkin näkee paljon jo.

    Tuo toinenkin kohteesi oli mielenkiintoinen, ihania nuo kerrotut leinikit! Ja tietysti puutarhakissa :D

    Voi, oliko siellä myynnissä Mörököllin ihania savitöitä ja taimiakin...no nyt tiedän minne auton nokan suuntaan ensi vuonna, jos he ovat silloin mukana avoimissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörököllien pihasta on tullut erittäin suosittu, eikä syyttä. Kaikki oli kuitenkin hienosti hoidettu, parkkiohjaus ja muu. Puistoon hukkuu suurempikin vierailijajoukko, toivottavasti osallistuvat myös ensi vuonna. Siellä oli uusi hyötytarhakin, josta en kuitenkaan tullut ottaneeksi kuvia. Savitöitä voi varmasti käydä ostamassa muulloinkin kunhan sopii ajankohdasta. Ainoa järkytys oli, että uniikit saviveistokset olivat niin edullisia.
      Tuo leinikki oli muistaakseni nappileinikki.

      Poista
  12. Voi kuinka ihanaa! Jonakin vuonna täytyy hakeutua mantereelle ja käydä jossakin puutarhassa, Tylsän Mörököllin puutarhan näkeminen olisi lottovoitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihme, ettet ole tuolla vielä vieraillut. Olen varma, että viihtyisit ja nauttisit näkemästäsi. Lottovoitto, joka on jokaisen saavutettavissa :)

      Poista
  13. Ihanat kuvat Mörököllin puutarhasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat kuitenkin vain kalpea aavistus paikan lumosta. Ihana paikka ja ihanaa kun on mahdollisuus vierailla erilaisissa puutarhoissa.

      Poista
  14. hih - isolla tylsää - nyt ymmärrän...

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on (huono) tapa rustata otsikoita kieli poskessa :)

      Poista
  15. Olitpa käymässä ihanissa puutarhoissa. Niin rehevää, kaunista .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli erittäin inspiroivaa nähdä rakkaudella vaalittuja puutarhoja.

      Poista
  16. Olinpas hölmö, kun en tajunnut, että sitä voisi lähteä omia nurkkia pidemmälle puutarhavierailemaan. Mörököllien puutarhan laitan ensi vuoden ohjelmistoon, ehdottomasti. Kiitos, että vinkkasit tästä ihanasta paikasta, jota toki seuraan blogitasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Mörököllit osallistuvat ensi vuonnakin. Kannattaa varata aikaa, jotta voi kunnolla tutustua koko paikkaan. Olen varma, että pitäisit näkemästäsi.

      Poista
  17. Hyvin viehättävä puutarha!
    Ja upea kurjenmiekka!!
    Kauniit kuvat ja tunnelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita kukkijoita oli vaikka kuinka paljon, mutta en voinut ladata kaikkia tänne. Molemmissa puutarhoissa oli hieno tunnelma vaikka ne olivat hyvin erilaiset.

      Poista
  18. Voi Cheri cheriii, voi sinua, olet niin kauniisti näkevä ja ajatteleva. Piti tulla juttelemaan kohta siinä taimipaikalla, mutt joku vei jonnekin, enkä enää löytänyt sua ;) Ihanaa, että kävit ja tykkäsit :) Terkut Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että olit aika ylösotettu emännän tehtävissä. Etsin sinua lähtiessäni, mutta en löytänyt. Melkoinen vilske siellä kävikin, mutta puutarhaan katoaa helposti suurikin ihmisjoukko. Kiitos taas upeasta elämyksestä ja nero saa terveiset heti kun kotiutuu retkeltään.

      Poista
  19. Voi miten persoonallinen puutarha kivilintuineen ja veikeine pikkukalastajineen. Kiva, kun esittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan persoonallinen ja ah, niin kaunis kaikkine pikku yllätyksineen.

      Poista
  20. ai niin, tosi kivoja kuvia olet osannut ottaa. Toi Iris on 'Vibrant rose'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, laitankin nimen kuvaan kun pääsen. Koneelleni. On ihan mahdotonta vangita puutarhasi lumoa kuviin, mutta jotain kuitenkin tallentui taas kortille.

      Poista
  21. Oi että mitä kuvia ja rakastan juuri puutarhoja, jotka ovat hieman sellaisia Salaisia puutarhoja. :) Voi että Tylsä Mörökölli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on salainen puutarha, monine altaineen, lampineen, siltoineen, saarineen, metsineen, niittyineen ja kukkamerineen. Ja kaikkine ystävällisine olentoineen, puiden koloissa, kuusien alla, mättäillä ja rannoilla.

      Poista
  22. Ihanat kuvat, ihanista paikoista! Minua viehättävät kovasti puutarhat, vaikka itse en valitettavasti olekaan viherpeukalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan tarvitse olla viherpeukalo voidakseen nauttia puutarhoista, ne ruokkivat kaikkia aisteja ja kauneus on aina nautinnollista.

      Poista
  23. Oi, onneksi isttin lehtikuusen. En tajunnut, että sen kukka on noin kaunis!

    Erittäin upea iiriskuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en heti tajunnut, että lehtikuusi kukkii noin kauniisti, luulin joksikin eksoottiseksi lajiksi. Tosin en tiedä lajia, voi olla eksoottinen lehtikuusi :)

      Poista
  24. Onko tuo Mörököllien puutarha noin upea puistopuutarha!? Hyvänen aika! Ekan kuvan jättiläislehtinen kasvi...mikähän se on..
    Ja nuo patsaat...huoh..seisova orava ja kalastajan kisu....ja muut.
    Ja ihan oikea James♡
    Eipä pahalta näytä tuo toinenkaan kohteesi :)
    Hei ja nyt on kesä alkanut! Ja lomaloma..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörököllien puutarha on paljon upeampi kuin kuvat antavat ymmärtää, se pitää itse kokea. Nyt en muista mikä tuo jättilehtinen on, pitäisi kysyä Mörökölliltä. Noita pienoisvestoksia oli runsaasti, mutta taitavasti kätketty puutarhaan niin, että monta kertaa sai tuntea löytämisen riemua. Kaikki puutarhat ovat omanlaisiaan ja siinä se viehätys juuri piileekin. Ihanaa kun tuli viimein kesä, olen ollut koko päivän ulkona.

      Poista
  25. Upeita kuvia <3. Tuo avoimet puutarhat -päivä onkin aivan uusi tuttavuus minulle. Ilmeisesti samaa ideaa kuin ravintolapäivässä...tavallaan? Täytyykin olla asialla ajankohdasta jatkossa, jos vaikka löytäisi ihan oikeaan puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hyödyntää Avoimet puutarhat, olen käynyt vierailuilla jo monena vuotena ja saanut paljon inspiraatiota ja nauttinut vieraista puutarhoista.

      Poista
  26. Samaa mieltä, että tuo mörököllit puutarha on ehdottomasti Suomen kaunein! Vierailin siellä viime vuonna tehden sekä taimi- että saviostoksia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ainakin kaksi ääntä Mikkolan puutarhalle :) Puutarha on niin uskomattoman monimuotoinen ja luonnollinen, ettei sen vertaista taida löytyä.

      Poista
  27. Hurmaavia paikkoja ja varsin hurmaavia puutarhakissoja ♥

    VastaaPoista
  28. Hurmaavia! Pidän itse hieman vallattomista ja mystisistä puutarhoista, jossa ei kaikkea olla saatu (kuten meillä) tai laitettu kuriin. Näissä kuvissa oli sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän villin oloinen on myös minun makuuni. Ja persoonallinen saa myös olla, puutarhankin voi luoda niin monella tavalla.

      Poista
  29. Tuo Mikkoloiden puutarha on kyllä niin mahtava! Ei satuttu törmäämään, olimme siellä naisporukalla myöskin ihastelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei tavattu, taidettiin osua paikalle eri aikaan. Nautinnollinen paikka.

      Poista
  30. Avoimet puutarhat on mainio idea ja on kiva päästä kierrokselle myös tällä tavalla virtuaalisesti! Minusta ihmisten persoonalliset pihat ja puutarhat ovat kiehtovia, jokainen ihan omansalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimet puutarhat on mainio idea ja päivä kannattaa hyödyntää. Vaikka puutarhoihin on tutustunut virtuaalisesti, on kuitenkin aivan eri asia nähdä ne oikeasti. Olet aivan oikeassa sanoessasi, että jokainen on omanlaisensa. Se juuri onkin kiehtovaa.

      Poista

Kiitos kommentista