10.7.2015

Kirppusirkus

Jotain epäilyttävää on taas ollut tekeillä, Nero käyttäytyi viikon päivät kuin pahainen murkku. Yöt piti partioida, satoi tai paistoi. Kun aterian jälkeen yritin houkutella sitä köllistelemään, se väänsi suustaan äänen, joka kuulosti aivan: Köllistele itsekses vaan! Moi! Släm!

Yhtenä päivänä se oli värjännyt tukkansa keltaiseksi. En meinannut tuntea koko kissaa, piti tarkistaa rintapilkusta oliko hurjimus meidän prinssi. Missä lie mäyrän kolossa nuohonnut ja saanut keltamultakuorrutuksen. Harmi että en saanut asusta kuvaa. Kun yritin rientää apuun, paineli Nero lipettiin. Hyvin epätyypillistä.

Yhtenä aamuna se oli palannut taas omaksi itsekseen ja hyppäsi sänkyyn. Se kehräsi, puski ja köllähti kupeeseeni. Heräsin nopeasti kun huomasin, ettei se ollut tullut yksin. Turkissa ja lakanalla pomppi iloisia kirppuja. Jatkoimme aamuhetkeä ulkona, minä vähän harjailin enimpiä hyppelijöitä. Lähdin hei hakemaan kirppulääkettä eläinlääkäriltä.

Koska oli myös sisäloisten häädön aika kokeilimme uutta ainetta, joka häätää kaikki; kirput, punkit ja sisäloiset.
Ruisku on kätevä, mutta minulta aine turskahti kissan niskaan vähän liiankin nopeasti. Vaikutusaika on kaksi kuukautta.
Nyt on taas rauhallista ja prinssi tulee mielellään harjattavaksi, olen poistanut siitä paaleittain karvaa ja kissa on alusvaatekerran riisuttuaan kaventunut huomattavasti.
Jokin vaarallinen täällä liikkuu, eilen köllöttelimme sohvalla kun Nero ryntäsi ikkunaan ja murisi äänekkäästi. Minä en nähnyt ketään vaikka menimme oikein ulos kurkkimaan.

48 kommenttia:

  1. Olisivatkohan olleet lintukirppuja? Ne ovat olleet meillä todellinen riesa tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerossa on kerran aiemmin ollut kirppuja vuosia sitten, siksi tunnistinkin turkissa liikkujat heti. Nämä olivat aika isoja, ajattelin, että olisiko kissa käynyt mäyrän, supin tai jonkin muun maakolossa pesivän kotona kun oli saanut oudon värinkin. Meillä on melkein pihapiirissä vanhoja mäyränkoloja. Oravasta voi myös tarttua kirppuja. Toivottavasti eivät muodostu riesaksi, ainakin ne katosivat heti käsittelyn jälkeen.

      Poista
  2. Kirppuja! Ei ihme, että lähdit pian Neron kanssa pihalle. Ei kovin kiva yllätys.. Tuollaista lääkettä emme ole nähneetkään ennen. Hyvä että tehosi! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirput eivät onneksi tartu ihmiseen, mutta en halua jakaa vuodettani minkäänlaisten kirppujen kanssa :) Eläinlääkärin mukaan tuo on aivan uusi lääke. Se oli aika kallista, mutta häätölääkkeitä on hyvä välillä vaihdella, etteivät torjuttavat totu niihin.

      Poista
  3. Hyvä että lääke löytyi ja kirput hävisivät. Onpa teillä vaarallista tai ainakin jänittävää. Missähän sen Nero oikein luuhaa. Mutta hienoa että välillä köllöttelee emännän kanssa ja hoitaa myös tehtäväänsä lemmikkinä. Sehän on Neron yksi virka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on sellainen, että jos joku vaarallinen olento, vaikka toinen kissa, tunkeutuu alueelle, on sitä vahdittava yötä päivää. Nyt on tilanne taas rauhoittunut ja prinssistä on tullut sylikissa :)
      Eli lemmikin virkakin hoidetaan kiitettävästi.

      Poista
  4. Tuo aine onkin uutta, hyvä tietää! Meillä on käytetty frontlinea, lähinnä punkkeihin, mutta se häätää kirppujakin. Mutta että on matohäätökin samassa, sepä kiva!
    Voi Neroa, mikä lie murrosikäisyyskohtaus, liekö kirpuista ja kutinasta johtuva. Toivottavasti murinan kohde ei ole vaarallinen tai on jo häipynyt muihin maisemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä Nero tulee hoitoon, jos sillä on vaikka punkki, se haluaa, että se poistetaan asap.
      Vieraat ihmisetkin aiheuttavat murinaa, vahtikissa Nero on valppaana.
      Meillä oli aiemmin käytössä Frontline, mutta ell:n mukaan osa punkeista on tullut sille vastustuskykyisiksi. Käytimme sitten Effiprota ja nyt kokeillaan tätä. Varsin kätevää, että selvitään yhdellä liuoksella.

      Poista
  5. Mitähän kaikkea jännää on Prinssille tapahtunutkaan. Ois kiva tietää seikkailuista, mutta eiväthän he kerro :) Lintukirput purevat kyllä käteen, kokemusta on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisina aikoina olisi kyllä kiva jos kissassa olisi kameraseuranta :) Ehkä on ihan hyväkin, etten tiedä sen seikkailuista tarkemmin. Onneksi huomasin kirput ennen kuin ne kävivät iholle, jäk.

      Poista
  6. Olen epäillyt, että olisiko Niilollakin kirppuja, kun on rapsutellut itseään enemmän, kuin tavallisesti. Mitään en ole kyllä tarkastuksissa löytänyt. Pitäisköhän antaa kuuri varmuuden vuoksi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirput kyllä näkee kun ne hyppivät turkissa. Muitakin ulkoloisia voi tietty olla kuten täitä, hilsepunkkeja, väiveitä ja mitä niitä on. Joskus Nerolla oli pulverimaista hilsettä karvan juuressa ja silloin ell antoi ulkoloishäädön. Toivottavasti Niilolla ei ole vieraita turkissaan.

      Poista
  7. Apua! Toivottavasti loishäätö toimii. Jo sana kirppu kuulostaa tosi, tosi ikävältä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi häätö toimi välittömästi. Pelkkä sana "kirppu" alkaa kutittaa :)

      Poista
  8. Voi reppana! Lemmikit ovat niin liikuttavia kiitollisuudessaan, kun hoitaa ne kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onprinssi taas kunnossa, vielä pitää harjata usein, jotta karvanlähtö saadaan hoidettua ilman vaivoja. On se kiva kun on taas normaali itsensä.

      Poista
  9. Kesällä on enemmän kaikenlaista vaaraa ja vaivaa.

    Meidän misu on toipilaana, sattui paha onnettomuus, josta en voi syyttää kuin itseäni, vaikka tilanne oli aika kaaosmainen. Nyt kisu onneksi alkaa olla oma itsensä, ainakin särkylääkkeen voimin. Tilanteessa selvittiin onneksi vain säikähdyksellä, pahemminkin oliisi voinut käydä. Enkeleitä myös sinne, niin kisulle kuin sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enkeleiden turvaa tarvitaan aina. Voi, miten ikävä kuulla, että teillä kävi pahasti. Onneksi misu on jo toipilas, toivon, että paraneminen tapahtuu nopeasti. Ja onni onnettomuudessa, ettei käynyt pahemmin. Leppoisaa kesää teille!

      Poista
  10. Meillä niitä lintukirppuja hyppi myös vähän väliä sängyssä ja purevat kyllä aika kutiavasti ihmistäkin. Onneksi nuo tavalliset punkkiaineet auttaa kirppuihin ja väiveisiinkin, vaikka eivät enää niin tehoakkaan punkkeihin. Katsoin tuon Broadlinen hintaa, pikkusen liian tyyristä neljälle kissalle, yhdelle minäkin raaskisin ostaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks, onneksi huomasin kirput heti, eivät päässeet puremaan. Onneksi Nerolla on ollut kirppuja vain kaksi kertaa yhdeksänä vuotena.
      Uudet lääkkeet ovat usein kalliita, Broadline on kyllä tyyristä, mutta toisaalta siinä on kaikki samassa. Neljälle kissalle kyllä aikamoinen rasite kukkarolle. Nerollehan kolmen annoksen paketti riittää loppuvuodeksi.

      Poista
  11. Voi Neroa ja sen seikkailuja :) Onneksi kiput on saaneet häädön ja seikkailut jatkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkailut jatkuvat! Toivottavasti kesä sujuu ilman isompia kommelluksia.

      Poista
  12. Mökillä oravat ainakin rapsuttelevat itseänsä tuon tuostakin ja olenkin miettinyt, mahtaako niillä olla kirppuja. Todennäköisesti. Pikaista häätöä kirpuille! Hyvä, että on samassa lääkkeessä monta funktiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli oravia. Minustakin on erinomaista, että yhdellä lääkkeenannolla hoidetaan monta vaivaa.

      Poista
  13. Vai kirppuja se kissa kanniskelee. Meillä Helmi-neiti on ulkohäkissään ja teen välistä punkkitarkistuksia. Vielä ei ole löytynyt niitä eikä mitään muutakaan. Onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi taitaa olla melko turvassa kun ei rymistele puskissa ja pikässä heinikossa. Toivottavasti yksikään punkki ei löydä Helmin häkkiin.

      Poista
  14. Teillä on siellä taas jotain jännää meneillään. Onpas hyvä vinkki, olen saanut joskus vastaavaa reseptilääkkeenä pentukissalle, täytyy kysäistä apteekista, niskaan annosteltavana se oli kätevä antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääke oli kätevä annostella ja ihanaa kun hoituu kaikki häädöt samalla. Katsoin ulkomaisesta nettikaupasta hintaa ja huomasin, että lääkettä löytyi huomattavasti edullisemmin vaikka ottaa postikulutkin huomioon.

      Poista
  15. Onpa mainio lääke, kun on kaikki samassa. Ollaan käytetty pelkästään Frontlinea meidän kisoille ja koiralle. Mutta pitääpä tutustua.. Voi noita Neron seikkailuja, saa emäntä olla tarkkana - ja vähän varuillaankin tuon aivan hurmaavan kisu- prinssin kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin olin usein huolesta sairaana Neron seikkailujen vuoksi. Ja pahoja vähältä piti -tilanteita on ollutkin. Nyt on prinssi viisastunut ja osaa olla paremmin varuillaan, joten minäkin pystyn nukkumaan yöni. Tarkkana saa silti olla.

      Poista
  16. Nero on kyllä niin ihana kissa, persoona! Onko tuo lääke reseptillä vai käsikaupassa, kuullostaan kyllä ihanalta! Meillä ei kirpuista ole ollut vaivaa, mutta tuo madotus on aina temppuilua! Eilen sain viimein Sulon madotettua, viekkaudella, mursin lääkkeen vasaralla, sekoitin sen Sulon herkkuihin ja upposi, tosin Sulo oli niin epäuskoisen näköinen kun häntä niin hellin ja herkkuja niin paljon annoin! Kissat on kyllä viisaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Broadline on käsikauppalääke. Liuoksen ruiskauttaminen niskaan, iholle (ei karvaan) on huomattavasti helpompaa kuin suun kautta annettavat lääkkeet. Nero ei suostu syömään mitään, missä on lääkettä. Lisäksi meillä oli nieltävien kanssa aina epävarmaa menikö kaikki sisälle, eli onko annostus oikea. Kissat ovat hurjan viisaita, ne myös osaavat lukea pienetkin vivahteet omistajansa käytöksessä, niitä on vaikea huijata.

      Poista
  17. Toinen on kyllä niin upea. Kiitos mahtavasta vinkistä,. Madotin Onnin ja Oskun, mutta johan taas hetkessä oli matoja eli tuollainen 2kk kestohan on mahtava. Onnilla on nassu kuin taistelutanner, arpia ja isoja naarmuja, joka kesäinen juttu. Hän ei ketään nöyristele, ei väistä tappeluita, kulkee muiden reviireillä ja vaikuttaa juuri siksi juuri nyt kovin onnelliselta pojalta. ÖÖh siis mieheltä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni viettää ilmeisesti mieleistään elämää, käy kylillä tappelemassa :) Kyllä meidän edellinenkin loishäätöliuos, Profender, vaikutti ainakin tuon 2 kk. Tämä on kätevä aine juuri monikirjoisuutensa vuoksi.

      Poista
  18. Nero on trendikäs, kun tukka on ollut keltainen!
    Voi miten rankkaa on olla vahtina! Meillä Kaapo vartioi mangustin tähtystysasennossa ikkunalla ja ulkotarhan ovi on suljettava. Häkkihän se oikeasti on , kun ei pääse vieraan kimppuun. Kissalla on hurrjan tarkka kuulo...kuukevat varmaan kaukanakin kulkevan kissan. Nythän tv.stä tulee dokkari kissan elämästä...saattaa olla uusinta ..on tosi mielenkiintoinen. Täällä on nyt monta nuorta kissaa pyörimässä nurkissa ja se on ipanoille rankkaa.
    Nerolle enkeleitä mukaan vartiointireissuille♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero halusi kokeilla uutta kesälookia.
      Kissalla on tosiaan superkuulo. Luulen myös, että niilä on jokin meille tuntematon aisti, ne vain tuntuvat olevan tietoisia kaikesta mitä ympäristössä tapahtuu, jopa mitä kohta tulee tapahtumaan. Onneksi Nero pysyttelee kotipiirissä.

      Poista
  19. Kirppuja, iik. Onneksi apu on lähellä!
    Joskus meidänkin Murulla on aikoja, milloin täytyy olla vain pihalla eikä rapsutukset kiinnosta, sisällä käydään vain syömässä. Mutta onneksi sitten taas tilanne normalisoituu ja kissa kehrää vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pomppijoista päästiin pian eroon. Kisoillakin on erilaisia kausia, kukapa sitä aina olisi samassa moodissa. Onneksi enimmäkseen kuitenkin kotikissamielialoja.

      Poista
  20. Meilläkin on outoa käytöstä ollut viimeaikoina. Nemo nyt on useinkin omilla metsästysretkillään, mutta eräänä iltana huomio kiinnittyi kun Into JUOKSI kotia kohti ja sieltähän tuli perässä supi! Ihan terassin eteen asti tuli kunnes avattiin ovi, silloin kääntyi kannoillaan ja häipyi pöpelikköön. Kahtena yönä olen sen jälkeen nähnyt supin hiipailevan samoilla huudeilla ja Into on aika hermostunut moisesta. Kirppuja ei ole näkynyt, mutta Frontlinet on kummallakin niskassa punkkien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan meilläkin supeja? Niitä on usein liikkunut täällä ja ne käyvät joskus marjojen kypsyttyä pensaissa tankkaamassa. Toivottavasti eivät ota yhteen. Olen siinä luulossa, että hidas supi ei saa kissaa kiinni ja ainahan mirri voi pinkaista puuhun. Yrittäisivät nyt vaan kaikki mahtua samoille huudeille, mutta kissat eivät kai halua jakaa myyräsaaliitaan :)

      Poista
  21. No voihan :/ Aina ei ole helppoa olla prinssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei kuninkaallisillakaan aina käy niin kuin Strömsössä :)

      Poista
  22. Kyllä siellä aina sattuu ja tapahtuu kun on noin valpas seuralainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssillä on aina seikkailut mielessä.

      Poista
  23. Voi miten ihana prinsessa! Ja kiitos jälleen kerran ihanasta hetkestä jonka sain kuviesi ja sanojesi kautta kokea. Ihanaa on piipahtaa hetkeski tänne ja vaan nauttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nina! On iloista kuulla, että vierailu täällä on mielyttävää ja antoisaa.

      Poista

Kiitos kommentista