21.3.2017

Viikonlopputragedia

Viikonloppu sujui tragedian merkeissä. Olin lähdössä ystäväni kanssa Tallinnaan, päämääränä Antti Mikkolan ohjaaman Macbethin ensi-ilta Linnateatterissa. Muistan joskus kuulleeni, että teatteriväki uskoo näytelmän olevan kirottu eikä sen oikeaa nimeä pidä lausua ääneen. Emme olleet asian suhteen varovaisia, emmekä säästyneet seuraamuksilta. Odottaessamme Helsingin satamassa laivaan pääsyä, sai matkakumppanini viestin, että hänen puolisonsa on saanut vakavan sairauskohtauksen. Ystäväni  joutui palaamaan pikaisesti kotiin ja minä astuin yksin laivaan.

Shakespearen näytelmä oli sijoitettu nykyaikaan, tapahtumien keskiönä urheiluseuran johtokunta.
Kieli tuotti minulle vähän ongelmia, mutta täytyy sanoa, että ymmärsin repliikeistä enemmän kuin aikoinaan katsoessani Shakespearen tragediaa Lontoon Globessa alkuperäistekstillä.

Lady Macbeth, Hele Körve
Näytelmä oli visuaalisesti upea. Siitä oli osaltaan huolehtinut valo- ja videotaiteilija Tiiti Hynninen. Pääosan esittäjä Henrik Kalmet esiintyi enimmäkseen speedoissa ja muutenkin puvustus oli hieno. Erittäin miellyttävä teatterikokemus.

Tallinnassa oli harmaata ja viileää.

Ainoat kevätkukat näin kukkatorilla.

Onneksi sain kotimaasta viestejä, että tilanne ei ollutkaan niin paha kuin ensin luultiin. Seuraavana päivänä katselin hieman kaupunkia.



Hän kaipasi selvästi juttuseuraa.


Tämä tilanne on jotenkin absurdi. Taiteilija oli ripustanut muuriin pienen näyttelyn ja maalasi Tallinna-maisemaa, mutta näköala oli melko karu, korkea kivimuuri. Hän taisi tuntea aiheensa niin hyvin, että maalasi muistista.

Kaikkea ei ole vielä restauroitu.

Mainospylväätkin ovat tyyliin sopivia.

Tragedia jatkui sunnuntaina kotiinpäästyäni. Talvi oli tullut takaisin, maa oli peittynyt uudelleen senttien lumikerrokseen, se oli pettymys. Lumitöihin en kuitenkaan enää ala, hoitakoon kevät sen puolen ja olihan eilen jo kevätpäiväntasaus.
Ikävyyksistä huolimatta viikonloppu oli mukava katkos arkeen ja nyt paistaa taas aurinko lupaavasti.

26 kommenttia:

  1. No voi hyvänen aika, onneksi ei sitten ollutkaan niin paha loppujen lopuksi. Kyllähän oli säikäyttävä tilanne. Tallinnassa minua viehättää juuri tuo vastakkaisuus, mikä sinunkin kuvista näkyy. Jossain on ihan ultra modernia tai täysin korjattua ja vastapäätä voi juurikin olla ihan romahtamispisteessä oleva vanha rakennus. Olen ajatellut, että olisi kiva nähdä kuvia "vanhasta" Tallinnasta, sellaisia, mistä näkee millainen se on ollut silloin kun kaikki oli vielä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi emme olleet ehtineet merelle. Tallinna on niin vanha kaupunki, että rakennuskatakin on hyvin kerroksellista eri aikakausilta. Tuskin koskaan on ollut yhtenäistä "uutta" kaupunkia. Minulla on muistikuvia 1970-luvulta lähtien ja kaupunki siitä saanut upean kasvojenkohotuksen, ainakin Vanhakaupunki.

      Poista
  2. Onneksi tosielämän tragediassa kävi hyvin!

    Kävin aikoinaan katsomassa Macbethin Helsingin kaupunginteatterissa. Siellä oli lavalla eläviä kanoja ja yksi kana esitti pitkän ja äänekkään monologin kilpaa näyttelijän monologin kanssa. Muistaakseni vielä aika traagisessa kohdassa. Mieleeni on jäänyt elävästi se kollektiivinen spontaani nauru, joka yhdisti niin katsomon kuin näyttelijätkin :D. Elämäni mieleenpainuvin teatterikokemus!

    Ihana Tallinna! Hienot kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska kana-episodi verisessäkin tragediassa. Kana taisi saada vastanäyttelijänsä tippumaan :) Tallinnassa on aina kiva vierailla.

      Poista
  3. Dramaattiset, kauniit kuvat.
    Loppu hyvin kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska, Tallinna on hyvin kuvauksellinen paikka harmaanakin päivänä. Kaikki päättyi onneksi hyvin.

      Poista
  4. Onpa kauniit kuvat. Onneksi tilanne ei sitten niin paha ollutkaan, vaikka tietysti sinun matkastasi olisi tullut mukavampi ystäväsi seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus olisi ollut kivampi yhdessä, mutta sujui solonakin. Toisen kerran taas yhdessä.

      Poista
  5. Kuvasi täydentävät hienosti matkan ankeahkoa tunnelmaa. Sylillinen narsisseja ja pikaista toipumista ystäväsi puolisolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Potilas on toipumassa ja pääsi jo sunnuntaina sairaalasta.

      Poista
  6. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin!
    Miten tuollaiset ikävät asiat usein sattuvatkin juuri, kun on matkalle lähdössä tai jopa matkan aikana. Meillä on vastaavia juttuja sattunut useammankin kerran, useimmiten autoon tule joku yllättävä vika juuri, kun pitäisi lähteä vaikkapa pohjoisen lomalle. Kerran, kun olimme juuri päässeet Utsjoelle, äitini soitti myöhään illalla, että isäni on joutunut sairaalaan tosi huonossa kunnossa ja meidän pitäisi palata heti kotiin. No, siitä sitten ajelimme yhtä kyytiä yötä myöten Utsjoelta Raumalle. Eikä isällä mitään hätää oikeastaan ollutkaan. Pussillinen suolaliuosta tiputettiin, kun hänen elimistönsä kärsi suolanpuutteesta. Sepelvaltimotaudin takia olivat vältelleet suolaa vähän liikaakin.
    Tuo rappioromattinen tunnelma kuvissasi jotenkin vetoaa minuun :)
    Lumitragedia on kyllä paha. Onneksi lumi tähän aikaan vuodesta myös sulaa nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli on huono matkaseuralainen. Joskus joutuu puntaroimaan miten vakavasta asiasta on kyse, itsekin sain joskus tiedon toiselle puolelle maailmaa. Sieltä ei niin vain tultukaan kotiin. Tallinnasta on helppo löytää rappioromantiikkaa varsinkin harmaina päivinä :) Juuri nyt täällä sataa taas sakeasti lunta, toivottavasti nyt on varaston viimeiset.

      Poista
  7. Voi hyvänen aika! Kauniit kuvat sait muistoksi matkalta. Tsemppiä ystäväsi perheelle ja parempaa viikkoa tälle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että potilas kuntoutuu pian kokonaan. Auringonpaisteen toivossa :)

      Poista
  8. onneksi ei käynyt pahemmin, mutta tiedän omastakin kokemuksesta, miltä tuntuu, kun kuulee uutiset läheisen sairaskohtauksesta.

    Toivotaan aurinkoista ja hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Elämä on arvaamaton ja nyt kävi näin. Ensi kerralla on toivottavasti parempi tunnelma.

      Poista
  9. Tallinna on kaunis. Onneksi pääsit nauttimaan esityksestä ja ystävällesi ei käynyt pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnassa on paljon iloa silmälle. Oli virkistävää päästä katsomaan hienoa teatteria.

      Poista
  10. No, eipä ollut mukava aloitus reissulle, onneksi ei ollut vakavampaa sitten lopulta. Tallinnassa on jotain kiehtovaa, vanhat rakennukset, kapeat kujat ja mukulakiviset käytävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnan Vanhakaupunki on miellyttävän kokoinen ja näköinen. Kiipeäminen tuntuu vieläkin vähän jaloissa, mutta joka paikkaan pääsee kävellen.

      Poista
  11. Joskus vain tulee näitä ikäviäkin esteitä, onneksi kuitenkin ei tilanne sitten ollutkaan niin paha.
    Olet saanut vangittua hyviä kuvia yksinäisen kulkijan kameraan.Tallinna on vain niin mukava paikka,vaikka useimmiten on minulla ollut mukana kissaseuraa yksi tai kaksi ja silloin aika menee melko tarkasti palvelijan hommissa.
    Onko se linnateatteri ihan sataman tuntumassa? Pian Viron itsenäisyyden jälkeen siellä oli kansainvälinen kissanäyttely ja minäkin olin mukana Sylvi kissani kanssa, oi voi niitä aikoja ja miten innostuneita näyttelystä olivat paikallisen yhdistyksen jäsenet. Silloin suomalaiset kissaihmiset auttoivat monin tavoin uutta Felix-yhdistystä ja melkein suomalaisin voimin se näyttelykin pidettiin. Paikalliset yhdistyksen jäsenet olivat itse valmistaneet sertiruusukkeet silkistä ja tosi kaunis oli Sylvinkin ruusuke.
    Aika rientää ja miten Tallinna on niistä ajoista muuttunut, onneksi vanha kaupunki on kutakuinkin entisensä.

    VastaaPoista
  12. Linnateatteri on melko lähellä satamaa. Sinulla onkin mukavia muistoja Sieltä. Olen vieraillut Tallinnassa ennen viimeistä itsenäistymistä ja myös heti itsenäistymisen jälkeen 1990-luvulla. Kaupunki on minusta muuttunut edukseen ja rakennukset ovat saaneet arvoisensa kunnostuksen. Ystäväni osti Vanhasta kaupungista kunnostettavan talon, oikeastaan rakennuksessa ei ollut kuin kolme seinää. Valtava urakka sen uudelleen rakentaminen oli paikallisen museoviraston tiukan syynin alla. Suurin muutos on tapahtunut ilmapiirissä ja ainoastaan parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  13. Onneksi oli ystävällä onnea matkassa. Ja itsekin pääsit onnellisesti kotiin. Karun kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni onnettomuudessa. Tallinna näytti kauniin karulta sateisessa säässä.

      Poista
  14. Onneksi ystäväsi tilanne ääntyi parempaan. Tallinnassa on aina mielenkiintoista. Meilläkin on tiedossa Tallinnan matka, mutta toisenlaisessa merkeissä. Menemme ystäväporukalla Tallinnaan kissanäyttelyyn kesäkuun alkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Tallinnassa ole kissakahvilakin, se jäi tällä pikavisiitillä kokematta. Tallinnassa ja sen ympäristössä on paljon nähtävää, joskus pitäisi viettää siellä pidempi aika.

      Poista

Kiitos kommentista