12.7.2017

Outo löytö

Rantasaunan terassiremontin jälkeen raivasin vähän ympäristöä. Alue on luonnontilassa olevaa metsää, sinne ei tietääkseni ole koskaan istutettu mitään. Pöpeliköstä löytyi kuitenkin ruusu.

Aikani ihmettelin ja odottelin nuppujen aukeamista. Kasvutavasta päätellen tämä on köynnöruusu. Vai voiko pensasruusu tehdä tuollaisen verson joutuessaan metsän kätkemäksi. Tunnistaako joku? Kummallisinta on etten ole viidentoista vuoden aikana kertaakaan kiinnittänyt siihen huomiota, se on kasvanut hyvin kätkeytyneenä.
Voisikohan tämän siirtää pihaan parempiin multiin ja valoisampaan paikkaan?

Maanantaina oli lämmin kesäpäivä ja sen innoittamina lähdimme lounaan jälkeen ystävän kanssa Iso-Melkuttimelle patikoimaan ja uimaan. Iso-Melkutin on yksi harvoja kirkasvetisiä järviämme ja siksi myös sukeltajien suosiossa. Kiersimme järven rantaviivaa seuraavan kävelyreitin.

Näimme järvihirviön ja kuikkapariskunnan.
Pysähdyimme hiekkarannalle uimaan ja syömään eväitä.
Oli ihana päivä.

Ahomansikoista voi päätellä että nyt on kesä. Olen antanut niiden rehottaa eri puolilla vaikka välillä kitkenkin niitä rajulla kädellä. Kasvimaalla ne kasvavat viljelylaatikoiden ja käytävien raoissa, sieltä niitä on helppo käydä poimimassa ja satoaa saa koko kesän. Mustikatkin alkavat kypsyä, aurinkoiselta rinteeltä voi jo poimia aamiaismarjat.

Katso myös edellisen postauksen Tuhkimon etsintä -ilmoitus.

EDIT:
Kun sää poutaantui kävin vielä kuvaamassa ruusua tarkemmin. Piikit ovat mielestäni kissankynsimäiset, osa vihreitä ja osa punaisia.

Myös lehtiruodissa on pienet piikit.

Lehti

Kaivelin vähän heinää ruusun juurelta ja löysin toisenkin haaran, joka kasvoi maata myöten kokonaan heinän ja mustikanvarpujen peittämänä. Uskon, että tämä kaunotar iloitsee löytymisestään yhtä paljon kuin minäkin.

73 kommenttia:

  1. Kivan löydön teit. Ihan outo ruusu on minulle, mutta kaiketi sen siirto onnistuisi kun tarpeeksi ison juuripaakun kanssa siirrät. Voisi olla hyvä raivata sen juuriston ympäriltä kasvustoa pois niin saisi enempi valoa ja vahvistuisi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon raivasin jo ruusulle tilaa, täytynee vielä puhdistaa tai peittää maata sen tyveltä ja laitaa sille jonkinlainen tuki, koskapa on kiipeävää mallia.

      Poista
  2. Välillä luonto yllättää. Jännä juttu että sieltä metiköstä löytyi ruusu. Asuinalue missä me asutaan on 50-luvulta. Täällä monessa pihassa kasvaa samaa ruusua ja luulempa, että linnut ovat levittäneet ajan myötä siemeniä.... vai olisivatko ihmiset niin innokkaasti jakaneet ruusujaan... enpä tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin ruusu voi olla lintujen kylvämä, mutta lähitienoolla en ole tälläistä tavannut. Olen huomannut, että näillä main pihoissa kasvaa vanhastaan usein samoja koristekasveja. Ennen kasvien saatavuus ainakin täällä maalla lienee ollut rajoitetumpaa kuin nykyisin ja varmaan kasveja on myös vaihdettu ja jaettu.

      Poista
  3. Pelasta ruusu! On kiva kertoa kysyjille, että löytynyt metsästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastan metsäruusun. On jännittävää nähdä mitä siitä tulee.

      Poista
  4. Ehkä tässä jonain päivänä voidaan ruusupiireissä kertoa uuden ruusun löytyneen.
    Cheri, hento ja herkkä kestävä köynnösruusu. ❤️

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, tehdä noin suloisia löytöjä omalta pihalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaakohan metsässä enemmänkin ruusuja tai muita aarteita :) Olen paljon marjastanut ja sienestänyt tuolla, sekä tutkinut kasveja, saunan ympärillä kasvaa mm. lehdokkia. Mutta tämä on jäänyt näkemättä, ehkä se onkin uusi tulokas. Onhan niitä metsäruusujakin.

      Poista
  6. Täydellisen kesäpäivän postaus. Ihanat ahomansikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähänkin vuoteen mahtuu täydellisiä kesäpäiviä. Ahomansikat kruunaavat aamiaiset ja jälkiruuat.

      Poista
  7. Kaunis ruusulöytö. Ei muuta kuin varovaisesti siirtämään se paremmalle paikalle. Paras siirtoaika taitaa olla syyskesä/syksy, joten odottelisin vähän ennen siirtoon ryhtymistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyä minäkin ajattelin ajankohdaksi. Jos ei nyt joku neuvo, että älä siirrä, se viihtyy parhaiten metsässä. Tosin ei tuo kovin hyvinvoivalta vaikuttanut, mutta ehkä tilanne muuttuu kun se sai enemmän kasvutilaa.

      Poista
  8. Ihanan löydön teit nam ahomansikat herkkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahomansikoissa on täydellinen kesän maku :)

      Poista
  9. Cheri, tuohan on mitä ilmeisemmin ristinummiruusu! Sain sitä, kun ruususeuraan kuuluva kuvaaja oli ottamassa kuvia puutarhastamme Viherpiha -lehteen. Siihen liittyy tarina: Ruususeuralaiset tiesivät,että Ristinummen asema asfaltoidaan, mutta ajankohta jäi vähän hämärään. Kun ruususeuralaiset lähtivät noutamaan ruusuja, oli asflatti jo melkein vedetty. He kiskoivat sieltä sitten ruusua melkein paloina ja kukka siirtyi kädestä käteen ja minä olin yksi onnekas. Olen nyt jo jakanut tätä ruusuun ihastuneille ja heitä on paljon. Tämä ruusu on se, jota käytin jutussani Sade ja ruusut, sade ja ruusut...Meillä tämä kasvaa kivisen green housen nurkalla, jossa sillä on riittävästi tilaa vaikka levitä. Vasta tänä vuonna teimme ensimmäisen leikkuun. Ihan terhakasti pysyy tuossa paikassa pystyssä. Kukkii noin samoihin aikoihin kuin juhannusruusu, eikä mene sateista huonoksi. Kukinta pidempi kuin juhannusruusulla. Meille tämä on Vaatimattomuuden lumoojatar sekä villiruusu. Eilen kuulin yhdeltä kirjailijalta, että hän oli löytänyt tätä ruusua koiralenkillä Vuosaaren maisemissa. Siirrä tilavaan paikkaan, ruusu palkitsee. Tässä juttu ristinummesta, vertaa kuvia: http://leenalumi.blogspot.fi/2012/07/ristinummiruusu-eraan-rankan-suveni.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, näyttää erehdyttävästi samalta. Katsoin vielä kuvia netistäkin. Mutta miten harvinainen Ristinummiruusu olisi päätynyt metsään, saunan viereen. Edes Pohjoise ruusut -kirjassa ei ole Ristinummea. Kiitos paljon, Leena, näistä tiedoista.

      Poista
    2. Cheri, olihan se päätynyt Vuosaareenkin. Sai edellispäivänä kuvat kirjailija Mikkaselta ja ihan sama ruusu kyseessä sekä hänen että minun mielestäni. Linnut tekevät tässä ehkä avustusta. Sitä ei löydy muista kuin jostain ruususeuralaisten jutuista - vielä. Siis unohdin kertoa, että vaikka pysyy hyvin pystyssä, niin kun kasvaa oikein pitkäksi, oksat kaartuvat rennosti, mutta eivät liikaa, vaan hyvin kauniisti. Tuo sun yksilö on ollut vain ainakin tilaa vailla. Ole hyvä!

      <3

      Poista
    3. Olen aivan innoissani näistä tiedoista, kiitos, Leena. Ruusussani on vain yksi varsi, luultavasti siksi, että on kasvanut ahtaasti.

      Poista
    4. ...mutta sinulla on nyt se! Siirrät vain kunnon paakulla parempaan paikkaan, niin palkitsee jo ensi vuonna.

      <3

      Poista
    5. Ruusu tulee saamaan erityisen hyvää hoitoa.

      Poista
  10. Salainen puutarha sulla ❤️
    Voi pojat, mietin just, että taitaa olla kakskymmentä vuotta siitä kun olen viimeksi maistanut ahomansikoita 😳 -niihin ei oikein täällä kivierämaassa törmää. Myisköhän joku torilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä millaisen portin vielä löydänkään salaiseen puutarhaan. Ahomansikoiden hyvä puoli on se, että ne pitää heti syödä pois, niitä ei kannata säilöä. Kerran kokeilin kun naapuri vinkkasi, että yhdellä metsänhakkuualueella kasvaa hurjasti ahomansikkaa. Poimin varmasti kymmenen litraa ja säilöinkin niitä, mutta tulos oli aika kitkerä. Silloin olisi voinut mennä vaikka torille myymään :)

      Poista
  11. Minunkin pihaani ilmestyi joitakin vuosia sitten samanlainen hujoppi. Eilen puhuessani puhelimessa,huomasin siinä kolme kukkaa ensimmäistä kertaa. Nyt sillä on siis nimikin. Kiitos!
    T. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen vaeltajaruusu. Kiva kuulla, että näitä löytyy muualtakin.

      Poista
  12. Olipas sinulla ihana löytö! Varmaan se on ruusu, näyttää aika paljon myös Japanilaiselta Anemonalta, mutta lehdet ja nuput ovat erilaiset. (tässä linkki minun anemona-kuviin
    http://thoughtsandimagesalongtheway.blogspot.dk/2016/07/the-summer-day.html

    Ihana kävelyretkin järven rannalla - ja nuo ahomansikat ... Suomen kesä! Enää vajaat 2 viikkoa ja sitten minäkin saan sukeltaa Sulo-Suomen järviin :)
    Nauti kesästä ja puutarhan löydöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti ruusu, mutta onpa tosiaan samanlainen kukka kuin anemonallasi, joka muuten on aivan ihastuttava.
      Toivottavasti Suomi ottaa sinut vastaan hieman tämänhetkistä lämpimämmässä säässä. Toivota hyvää lomaa!

      Poista
  13. Mun pihalla samantyyppinen villikaunotar, koiranruusu...onks tuossa sun ruusus kissankynsimäiset vahvat piikit? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, minulla on myös koiranruusua ja siinä ei ole niin isoja kukintoja kuin ristinummessa, joka tekee suuret, mutta ei-kerrotut kukat.

      Poista
    2. Kävin äsken kuvaamassa lisää ruusukuvia. Rungossa on kissankynsimäiset piikit, eivätkä kukat ole kovin suuria, vain 5-6 senttiä halkaisijaltaa. Mutta ruusuhan on kitunut, joten ihme, että jaksaa lainkaan kukkia.

      Poista
  14. Olen musitaakseni kuullut, että tavalliset pensasruusut voivat köynnöstää juuri ahtaissa olosuhteissa. Mä kuvasin muutama postaus sitten Ristinummea. Kukka on kyllä aika samanlainen.
    Ristinummi on ihana ruusu. Sitä kasvaa Mustilan taimimyymälän aidan takana ja metsästin omaa taintani tovin. Olisikohan Oulujoen taimisto sitä sitten myynyt lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa sinun ristinummeasi, kukka näyttää samalta, mutta onkohan se suurempi.

      Poista
  15. Heh...mäkin löysin pihastamme ruusun. Tai siis muut tunnisti sen ruusuksi, kun itse olen huono tunnistamaan kasveja, eikä Googlekaan tällä kertaa "tiennyt".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut ruusulöydöstä! Kävin jokin aika sitten ystäväni uudella mökillä ja tunnistin hänelle pihassa olevat kasvit, ruusukaan ei ole tuttu kaikille :)

      Poista
  16. Tuollaisia ruusuja olen nähnyt muutamassa paikkaa luonnossa ja olen ymmärtänyt että ovat villiruusuja. Voin olla väärässäkin. Meillä mökillä myös kasvaa samanoloinen ruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin villiruusulaji tämä varmasti onkin. Ihmisellä vain on pakkomielle saada tietää oikea nimi :) Kun matkustin Intiassa, kyselin usein kasvien ja varsinkin puiden nimiä. Yleisin vastaus kuului: It's an indian tree.

      Poista
  17. Ihanaa miten pihalta voi vuosienkin jälkeen löytää jotain uutta. Sitten vain ihmettelee onko se ollut siinä koko ajan vai ehkä tupsahtanut siihen ihan vähän aikaa sitten. Kaunis ruusu ja hauskasti tarina jatkuu kommenteissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomatonta, vaikka luulee kolunneensa joka nurkan tarkkaan voi vielä löytyä aarteita. Joitakin vuosia sitten löysin koiranheisipensaan metsästä, sitä kasvaa nyt myös pihassa. Ruusulla on jo nyt kiva tarina ja se saa ansaitsemaansa huomiota.

      Poista
  18. Me kävimme maanantaina esittelemässä Bulgarian vieraille Kotkan puistoja. Oikaistiin jossakin vaiheessa metsän poikki ja sielläkin oli ruusu keskellä metsää. Halunnut kai sitten asua siellä eikä puutarhassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jospa ruusu onkin valinnut kodikseen metsän. Tuskin tämä minun kuitenkaan haluaa olla ihan niin ahtaalla kuin nykyinen tilanne.

      Poista
  19. Todellakin kissankynnet ruusulla! Enpä ole ennen sellaiseen kiinnittänyt huomiota. Ruusuvinkkejä en osaa antaa, mutta sen varmasti jo tiesitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankynnet koiranruusulla? Miksei nimi voisi olla kissanruusu :) Oli tämä sitten koiranruusu tai ristinummi.

      Poista
  20. Jännä löytö! Ihanat mansikat! Pitääkin alkaa katsella ympärilleen, jos manskuja löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat ehtivät marjoista ensimmäisenä, ihanaa saada taas tuoreita marjoja.

      Poista
  21. Onpa retkijärvellänne hauska nimi! Kuikat ovat suosikkilintujani, kun ne järvellä huutelevat. Onneksi niitä on meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikat ovat upeita ikiaikaisia lintuja ja niiden ääntely herättää minussa aina ihmeellisen kaihon tunteen. Mistä lienee Melkuttimet saaneet nimensä, hieno retkipaikka.

      Poista
  22. Ihana löytö! Nyt ruusu pääse hyvään hoitoosi, onneksi löysit sen. Voih, metsämansikoita, niiden maku on niin ainutlaatuinen. Pitääkin käydä tutkimassa metsää, mitä herkkuja sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan ruusun kukkia rauhassa ja siirrän sen syksyllä parempaan paikkaan. Metsämansikoissa maistuu lapsuuden pitkät ja kuumat kesät :)

      Poista
  23. Upea kesänmakuinen postaus. Ihanan löydön olet tehnyt. Kannattaa sinun pelastaa tuo karkulainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa kielellä maistua kesä kun mustikatkin kypsyvät. Adoptoin karkulaisen ja pidän siitä hyvää huolta.

      Poista
  24. Meillä Tampereella kasvaa ruusua villinä ainakin Hervannassa ja Hervannan valtaväylällä. Aiemmin lupiini valtasi tienposket, mutta nyt siellä on sulassa sovussa ruusuakin isoina puskina. Linnut lienee kantaneet tai sitten jonkun maansiirron yhteydessä kulkeutunut. Mukavasti ilahduttaa kuitenkin bussimatkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut ovat sitkeitä kasveja, ne menestyvät valtaväylilläkin. On varmaan mukavaa seurata ruusujen kukintaa ohi ajaessa.

      Poista
  25. Hempeän ruusun oot löytäny, tulloo laulunsanat mieleen, yksi ruusu on kasvanut laaksossa....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkoi päässä soida: On metsän siimeksessä pien villiruusunen .... :)

      Poista
  26. On ruusu nyt mikä tahansa kaunis hän on ❤

    VastaaPoista
  27. Näyttää valkealta orjanruusulta:) Yleensä ne ovat kyllä vaaleanpunaisia, olisko tämä joku varimuunnos. Pohjantähdeltäkään ei näytä... ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukka on hennon vaaleanpunainen. Kylläpä ruusuja on vaikea tunnistaa jos ei ole asiantuntija. Pohjantähti tämä ei ole, kallistun pensasruusun kannalle, on vain kasvattanut tuollaisen piiskan ahtaassa paikassa.

      Poista
  28. Kyseessä taitaa olla jokin villiruusu - koiranruusu tai orjanruusu. Ristinummiruusukin lienee alkujaan villiruusu :) Ellei ruusun 'oikea' nimi selviä, voit ristiä sen metsäruusuksi tai miksi haluat. Ihana löytö!
    Tämä kesä tuntuu olleen monelle kasville passeli, vaikka ihmiset ovat kaivanneet enemmän lämpöä ja vähemmän vettä. Ehkäpä ruusu on suotuisten olosuhteiden takia jaksanut kasvattaa pidemmät versot ja huomasit sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiruusu se varmasti on ja ajattelin aivan samaa, voin kutsua sitä miksi haluan :) Onneksi olosuhteet saivat ruusun ponnistamaan näkyville, nyt se saa uuden elämän.

      Poista
  29. Kaunis on tuo ruusu. Orjanruusua minäkin veikkaisin. Mutta joka tapauksessa kaunis on. Ja kaikki kuvat ovat niin kauniita. - Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Täytyy oikein tutkia noiden ruusujen tunnusmerkkejä, jospa lajike selviäisi.

      Poista
  30. Olipa huikean upea löytö ja hienoa että sait sille nimenkin! Toivottavasti saat sen suurena paakkuna siirrettyä pihaasi ilahduttamaan oikein kunnolla, varmaan se versoon sitten lisääkin ja kukkii! Onpa melkoinen ihanuus!

    Nam - mansikoita!

    VastaaPoista
  31. Uskomatonta, että omasta pihapiiristä voi vielä tehdä löytöjä. Kaivan niin paljon maata ja juuria mukaan kuin suinkin saan. Nyt saadaan suut makeaksi mansikoista joka päivä.

    VastaaPoista
  32. Ihana! Minäkin väitän sen olevan orjanruusu: sama kasvutapa, kukat, piikit. Voit vielä käydä syksyllä tarkistamassa, ovatko kiulukat pitkänpuikean kirkkaanpunaiset. Upea ruusu! Olen ajatellut sitä köynnöskaareen, mutta on se aika kookas :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan sinun asiantuntijuuteesi. Jännä, että se osaa kasvattaa tuollaisen köynnösmäisen varren. Nyt vain kiulukoita odottelemaan :)

      Poista
    2. Juu se nimenomaan kasvattaa monimetrisiä kaarevia varsia, se on sen kasvutapa. Luonnossa ne tukeutuvat esim. puun runkoon, mutta pystyy puska kasvamaan avarallakin paikalla ilman tukea, tietty. Minusta se on yksi kauneimpia ruusuja ♥

      Poista
    3. Aah, kuulostaa hyvältä. Tämä oli hyvä lisäinfo, olisi kiva laittaa se paikkaan, josta löytyy tukea. Nimikin on niin kiehtova, orjanruusu.

      Poista
  33. Hyvin näköjään on tiedetty jo, minä olisin veikannut koiranruusua. Meillä oli vanhaa taloa ostaessamme tuota iso pensas talon edessä. Siihen tuli vain 1-2 kukkaa joten raivasimme sen pois. Vieläkin muutaman vuoden jälkeen meinaa kasvaa alkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista pensasruusuista on vaikea päästä eroon. Minäkin yritin hävittää kasvimaan reunalla kasvavaa juhannusruusua, mitta vuosienkin jälkeen jostain aina tulee uutta kasvua.

      Poista

Kiitos kommentista