Haikeaa sadonkorjuuta

Nautiskellaan leppoisista loppukesän päivistä.
Kurkien haikeat huudot kuuluvat jo pelloilta.
Runsaat sateet antoivat toivoa sienisaaliista.
Ehkä viikonloppuna ehdin kurkkaamaan metsään onko noussut keltaista herkkua.

Kesäkurpitsa sunburst valmistelee ufo-hedelmiään.
Sadonkorjuuta, pensaspavut on poimittu ja pakastettu.

 Latva-artisokista neljässä on kukinto. En kasvata näitä ravinnoksi vaan toivoisin kovasti, että saisin nähdä komean violetin kukan.

Kurkkusatoa on tullut ihan kiitettävästi, ihanan makoisia ja rapsakoita.

Matalata auringonkukat tuovat syysväriä kasvimaalle. Kylvin myös pari vuotta sitten ostamani loput "pienet" auringonkukat, niiden varret ovat kivunneet kolmeen metriin.  Kävi ilmi, että pieni, tarkoittaa ei niin suurta kukintoa, pituutta kyllä riittää.

Hajuherne on ottanut yhden auringonkukan kiipeilytelineekseen. Maloppi kukkii iloisena, vaikka sateet vähän kurittivatkin kasvustoja.

Unikkoniitty on muuttunut pompulaniityksi. Missähän vaiheessa siemenkodat on viisainta poimia, jotta voi kylvää ensi vuonna uuden niityn?

Satoisaa viikonloppua kaikille!

Cheri-kaalikoi 6-0

Kaalikoit aikoivat pistellä lehtikaalisatoni parempiin suihin. Paksoin kanssa luovutin jo alkukesästä, moniongelmainen öttiäisten herkku matkasi kompostiin, eikä takaisin tule.
Kaalejani en kuitenkaan ollut valmis uhraamaan vaan kävin sotaa kaalikoita vastaan aseinani jatkuva häirintä, nokkosvesi, raparperivesi, torjuvat kasvit, kuten rohtosamettikukka sekä toukkien manuaalinen hävittäminen.

Vaikka tilanne ajoittain näytti toivottamalta jatkoin sinnikkäästi. En ollut ongelman kanssa yksin, apunani hääri suuri joukko muurahaisia ja hämähäkkejä, pikkulinnutkin tarjosivat auliisti apuaan.
Häirittäessä toukat hyppäävät  langan varassa maahan, tai alemmalle lehdelle, kuin taidokkaat ja ovelat ninjat. Miten mato voi olla niin ketterä? Muurahaiset oppivat pian päivystämään kaalien juurella ja kun minä ravistelin lehtiä ne hyökkäsivät putoilevien toukkien kimppuun. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja.
Enää ei kaalikoit lentele kasvimaalla.

Olen jo kuivannut suuren määrän lehtikaalia talven varalle ja nauttinut sitä tuoreena vihersmoothieissa ja kasvispadoissa. Satoahan voi korjata pakkasiin asti.
Kirppojen uusi sukupolvi yrittää sinnikkäästi vielä käydä kaalin kimppuun, mutta se on niille jo liian suuri pala, niiden on tyytyminen kirpeään krassiin.
Sen verran kärsin sotaväsymyksestä, että ensi vuonna laitan kaalintaimet harson alle kasvamaan.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Seijastiina!

Pörinää

Joku pohti blogissaan, että perhosia on tänä kesänä tavallista vähemmän. Minusta tuntuu vähän samalta, olikohan viileä ja sateinen viime kesä niille epäsuotuisa?
Tässä yksi kaunokainen tähtisilmässä.

Kasvimaalla on töissä kokonaisia pörriäisyhteisöjä, aurinkoisena päivänä varmasti tuhannet ahkerat siivekkäät touhuavat kukissa.

Kasveissa on ajoittain ruuhkaa.
Mintut ovat medenkerääjien erityisessä suosiossa.
Olen huomannut, että jotkut viettävät yönsäkin työpaikalla, taitavat olla kauempaa tulleita matkatyöläisiä.

Jotkut uupuvat työnsä ääreen, kuten tämä kimalainen, joka on käynyt penkille levähtämään ja vaikuttaa aika loppuunpalaneelta. Sei ei vilkuttanut minulle vaan nosti suojaavasti (tai varoittavasti) jalkansa kun kun lähestyin sitä kameran kanssa.

Herukkaperhonen on uskollinen keltaiselle viiniruutalle.
Olen hyvin kiitollinen kaikille pölyttäjille.

Yritin yöllä tähystellä tähdenlentoja. Taivas oli kyllä kirkas, mutta en nähnyt yhtään lentävää tähteä vaikka melko tovin loikoilin aurinkotuolissa taivaalle tähyten. Taisin olla vähän myöhään liikkeellä. Sen sijaan näin lepakoiden lentelevän aivan kasvojeni yläpuolella.

Mukavaa viikkoa kaikille! 

Missä äiti on?

Puuhastelin kasvimaalla kun huomasin liikettä heinäpellossa. Kauriinvasa liikkui siellä vakioreittiään.

Se ei huomannut minua ja tuli melkein suoraan syliini vaikka etenin pellolla sen suuntaan.
Niiden reitti kulkee vaarallisen lähellä kasvimaatani, mutta onneksi suurin osa sadostani on aidan takana.

Vasta kun olin jo aika lähellä vasa huomasi minut, jähmettyi paikalleen ja jäi tuijottamaan. Missähän äiti on, vasa tuli pellon yli yksikseen. Söpöhän se on kuin mikä. Lopulta olin jo liian lähellä, valkoinen häntäpeili vain vilahti ja pikkukauris katosi viitaan.

Tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Heidi Kangas!
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Heinäkuu, elokuu, pelakuu

Ilma on muuttunut trooppiseksi. Kasvit saivat kunnon taivaallisen kastelun ja kostea kasvihuoneilmasto tuntuu olevan niille mieleen.
Pelakuut kukoistavat.

Hajuherneet tuoksuvat nyt joka huoneessa.
Tiedättehän: The more you cut the more you get.

Poimin kukat iltaisin, jotta perhoset ja pörriäiset saavat nauttia niistä päivällä. Aamulla aukeavat taas uudet kukat.
Muuten, leikkaan aina tuoksuherneen taimet heti ensimmäisten lehtien yläpuolelta, jotta kasvi haarottuisi.
Tänä keväänä tökkäsin leikatut latvat multaan ja kas, nekin lähtivät kasvamaan. Eli latvan voi käyttää pistokkaana.

Agnes ihailee syvän punaista, ystävältä saatua Espresso gladiolusta.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin Lucille ja Mim!

Taas viikonloppu edessä, nautitaan trooppisista öistä.

Viiksen mitalla

Mustan kissan mustat viikset on aika vaikea kuvauskohde, mutta onneksi hyvinhoidetut ja kiiltävät turpa-aistimet saa houkuteltua valolla näkyviin.
Osallistumme viiksipäivään, jonka laittoivat liikkeelle Helmi ja Mamma Naukulan kerhosta.
Viiksipäivän tarkoitus on tähdentää, ettei kukaan ottaisi kesäkissaa vaan kaikilla kissoilla pitää olla oma koti ja huolehtiva henkilökunta.

Komeat viikset ei ole mikään turha kapistus, ne ovat kissalle tärkeä aistimisväline, jonka avulla se pimeässä osaa suunnistaa tiheässäkin pöpelikössä. Viikset aistivat myös ilman liikkeitä ja niiden asento viestii kissan aikomuksista ja tunnetiloista, tärkeä kommunikointiväline muiden kissojen kanssa.

Tässä vielä meille yhtenä keväänä rantautuneen hylätyn kesäkissan viikset. Ristin pikku ilveksen Otoksi. Kuva on otettu jonkin aikaa sen jälkeen kun olin käyttänyt surkean ja likaisen kissan eläinlääkärissä ja se on saanut säännöllisiä aterioita.
Otto oli villiintynyt, selvinnyt talvesta joten kuten.
Se oli hirveän laiha, likainen ja takkuinen. Neuvokkaana se keksi ruoanlähteen Neron ruokakupilta, meillähän on aina ovet auki, taitavasti se hiippaili salaa keittiöön etsimään ruokaa.
Neron kanssa se tappeli niin, että iso, kiljuva, kahden kissan muodostama karvapallo pyöri ympäri pihaa.
Kun nappasin Oton kiinni ja vein eläinlääkäriin, se käyttäytyi mallikelpoisesti. Aloin ruokkia sitä säännöllisesti ulos ja mietin mitä teen sen kanssa, oli selvää, että Nero ei hyväksyisi sitä kaverikseen. Se oli meillä päässyt jo sylivaiheeseen, oli liikuttavaa kun se halusi karmeasta kohtalostaan huolimatta tulla syliin ottamaan pienet ettoset ruoan päälle. Sitten se aina lähti raahustamaan poispäin pihatietä pitkin, puhellen itsekseen, varmaan kiroten kovaa kohtaloaan.
Onneksi lähikaupungin eläinsuojeluyhdistys lupasi ottaa Oton huostaansa. Itku pääsi vaikka jätin Oton hyvään hoitoon, tuntui, että se hylättiin taas. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, suloinen Otto leikattiin, hoidettiin hyvään kuntoon ja adoptoitiin pian omaan kotiin.
Älkää hylätkö kissaa luontoon!

Lisään tänne vielä, että Oton jälkeen on ilmestyi seuraavana vuonna toinen kesäkissa etsimään ravintoa, sen ristin
Otto II:ksi ja se koki saman kohtalon kuin Otto I.

Blogi sai tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen Memento morin monitaitoiselta ja toimeliaalta Elinalta ja vielä toistamiseen kolmen kissan koukussa pyristelevältä Mamalta Kynsilaukkaajat-blogista. Kiitos oikein paljon teille molemmille.

Tylsän hurmaava puutarha

Sunnuntain puutarhapäivänä olin vierailulla Tylsän Mörököllin puutarhassa. Ihastuin paikkaan blogin kautta, mutta todellisuus ylitti odotukset.
Puutarha on suuri ja monimuotoinen, täynnä toinen toistaan kiehtovampia yksityiskohtia.
Mörokölli on keramiikkataitelija ja hänen valmistamiaan, iloisia hahmoja piileskelee puutarhan sopukoissa.

Vierailijoiden viihdyttämisestä huolehti erittäin ystävällinen isäntä, James. Tasapuolisesti hän huomioi jokaisen ja huolehti, että jokainen huomioi hänet.

Päivä oli helteinen, mutta puutarhassa löytyi mukavia varjoisia siimeksiä. Tunnelma oli kotoisa ja ihmiset juttelivat luontevasti keskenään, tuntui kuin ystävät olisivat kokoontuneet yhteen.
Kirkkaassa auringonvalossa otetut kuvat eivät pysty kunnolla vangitsemaan puutarhan lumovoimaa, joka oli kuin sadusta.

Jamesin lisäksi puutarhassa näkyi muitakin kissaeläimiä.

Punakonnanmarja

Mörököllien talo puutarhoineen ja monine lampineen tuo mieleen Muumimaan.

Tervetuloa!

Karstaohdake

Puutarha oli tulvillaan mielenkiintoisia, monia minulle tuntemattomia ja erikoisia kasveja. Erittäin kohtuullisella hinnalla saattoi päästä osalliseksi jakotaimista.

Puutarhaa ei kuulemma ole suunniteltu, vaan se on rakentunut vuosien mittaan pientilan pellolle, ja ehkä juuri spontanius tekee paikasta niin omaleimaisen ja persoonallisen. Mörököllien paikka muistuttaa jotenkin kasvitieteellistä puutarhaa, jossa vierailin viime kesänä, kurkatkaa tänne.
Tämä kotimainen versio on minusta kyllä paljon viihtyisämpi.

Suuri lummelampi kuin Monet'n puutarhassa.

Rannalla istui kalastaja, kissa odotteli vieressä osaansa saaliista.

Toisella rannalla loikoili auringossa viehkeä merenneito. Lammessa oli myös pieni saari, jonne pääsi siltaa pitkin.

Tarvittaessa löysi toinen toistaan kutsuvampia lepopaikkoja.

Metsäpuutarhaa

Liikuttava kohta oli edesmenneiden lemmikkien hautausmaa.

Vierailun jälkeen ymmärrän miksi Mörökölli usein sanoo, ettei hän osaa kuvata puutarhaansa, se on yksinkertaisesti mahdotonta. Jokainen kuva vaikuttaa lattealta todelliseen näkymään ja tunnelmaan verrattuna.
Kiitos Mörökölli, että sain käydä vierailulla.

Kotiin tuomisiksi löytyi muutaman taimen lisäksi suloinen sininen lintu keramiikkapajasta. Viimeinkin lintuhäkki sai kauan etsityn asukkaan. Hylätty pesä löytyi marjapensaasta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Projekti

Viimeinkin, kun kesäloma on jo ohi sain tehtyä rautasänkyprojektin. Kierrätyskeskuksesta löysin viitosella vanhan laverin, josta sain passelin pohjan sängylle. Purin laverin ja leikkasin pohjan sopivan kokoiseksi. Suunnittelin tästä kirppislöydöstä siis sohvaa edesmenneen tilalle.

Tavarantarkastaja saapui paikalle.

Kyllä tämä ihan tukevalta tuntuu.

Täältäkin tarkasteltuna vaikuttaa kestävältä.

Pääty kestää hyvin nojaamista.

Mahtuu mukavasti köllöttelemään.

Mutta hei, eikös tämä ole aika korkea sohvaksi?

Nero on ihan oikeassa, sänky on tosi korkea, sopisi melkein paremmin sivypöydäksi kuin sohvaksi. Mutta saa nyt tehdä jonkin aikaa sohvan virkaa kun kerran tuli tehtyä. Voipi hyvinkin siirtyä ulkokäyttöön myöhemmin, sitten pitää tehdä taas uusi pohja. On vielä löydettävä sopiva patja ja sitten vain köllöttelemään.

Nyt lähden avoimiin puutarhoihin, mukavaa sunnuntaita kaikille!

Nenäkästä

Osallistumme liikkeellä olevaan nenähaasteeseen.

Kissalla on erinomainen hajuaisti. Kun kuljeskelemme Neron kanssa ulkona, minulta menee ohi monta tärkeää viestiä, jotka kissa lukee vaivattomasti. Joskus polun yli kaartunutta heinänkortta on nuuskuteltava pitkään, jotta voi varmistua kuka siitä on kulkenut.
Nero varmaan pohtii, miten ollenkaan tulen toimeen kun en kuule mitään, näe mitään enkä haista mitään, noin kissan mittapuulla.

Haistan kuitenkin kesän!
Mukavaa viikonloppua ja alkanutta elokuuta kaikille!