Levottomat jalat

Pertti Kuorttisen veistos Eija's Gardenissa

Kauan sitten ystäviltä saadussa lahjapaketissa oli mukana Solmu Mäkelän Suuri taikakirja, jonka esilehdelle oli kirjoitettu: Kohta myös levottomat kädet. Olin aina tilaisuuden tullen matkalla ja sanottiin, että kärsin levottomista jaloista.
Maalle muutettuani oireet helpottivat ja Nero paransi vaivan lähes kokonaan.

Nyt tauti on tainnut uusia, sillä viime aikoina olen ollut aina menossa. Kävin Strömforsin ruukin alueella, Eija's Gardenissa.

Hieno puutarhakokemus. Poikkesin pikaisesti myös Porvoossa.

Puutarhajuhlissa

Helsingissä.

Kaupunkilaiskissa

Tunnelmallinen ja herkullinen elokuun ilta ystävien kanssa.

Kotiseutumatkailua

Kesä on kyllä ollut viileä, mutta potkukelkka on jo vähän liioittelua.
Kylän naisten, Kaiholan Keijun ja Käpälämäen Päivin kanssa olimme kokopäiväretkellä Tammelan Kirppiskierros -tapahtumassa.

Viisikerroksinen kesämökki-näkötorni Kaitalammin vuorella on Pentti Liljan toteutunut unelma. Jokainen kerros on yksi huone ja ylhäältä avautuu huikeat näkymät jopa 100 kilometrin päähän.

Kuttu ei ollut myytävänä

Idyllisestä Portaan kyläkeskuksesta Hämeen härkätien varrella.
Auto täyttyi hienoista kirppislöydöistä, oli suurenmoinen päivä.

Lopuksi kävimme vielä lentokentällä katselemassa pienkoneita.
Kiitos mukavasta seurasta ja opastuksesta M & P.

Nyt on hillittävä menojalkaa ja keskityttävä arkeen ja töihin.
Mukavaa viikkoa kaikille!

Lentäviä sarvikuonoja ja muita yöllisiä ihmeitä

Tuo suttu tuossa keskellä on etelänpäiväkiitäjä. Olen tavannut sen useasti tänä kesänä. Ensin olin varma, että kolibri on haurhautunut puutarhaani. Kiitäjä on suuri ja imee mettä lennossa kuten kolibri, se ei ole hetkeäkään paikallaan. Sen tapaa iltaisin tai öisin, kun leimut heiluvat tietää, että kiitäjä on aterioimassa. Myös harjaneilikat miellyttävät kiitäjää.
Parina yönä olen kasvimaalla pelästynyt lentävää sarvikuonokasta, se on vaikuttava näky, mutta kuvaa minulla ei siitä ole.
Kolmas outo lentelijä täällä on peukaloinen, se ei ole paljon etelänpäiväkiitäjää suurempi, mutta kova ääni sillä on niin pieneksi linnuksi. Tänään se lennähti portaan kaaliruukusta kun astuin ulos ja sanoi pari valittua sanaa. Se on oudon tuttavallinen ja liikkuu paljon maassa tai matalissa pensaissa, lentelee usein kukkapuskissa.

Yöllä oli liikkeellä myös peuroja. Huomasin niiden ohittavan kasvimaani vakiopolkuaan pitkin ja kävin hakemassa kameran. Peurat nauttivat iltapalaa pellolla ja minä etenin varovasti nelivedolla puskien suojassa. Tietysti ne huomasivat minut, emo haistelee ilmaa tunnistaakseen onko pöpelikössä rapistelija vaarallinen.

En tiedä oliko tuossa kaksi emoa vasoineen. Aiemmin olen nähnyt vain yhden emon kahden vasan kanssa.

Peurat olivat valppaina, mutta ehdin napsia niistä monta kuvaa.

Kunnes uusi neliveto ilmestyi paikalle. Musta pantteri juoksi peuroja kohti muristen kumeasti, silloin tuli sorkkiin vauhtia ja peurat katosivat metsän pimentoihin.
Me keskityimme katselemaan ihmeellistä Perseidien tähdenlentoparvea.

Murrr...

Salaisessa puutarhassa

Vierailin viime viikonloppuna Huovilan puistossa, Kärkölässä. 1900-luvun alussa aloitettua uutta päärakennusta,
300 kerrosneliön kolmikerroksista kivilinnaa rakennettiin kolme vuotta. Mahtavat kivet kilkuteltiin omista kallioista, noita paasia on kahdessa rivissä, välissä on rako, ilmeisesti eristeelle. Vain upea kivijalka valmistui enen kuin työt jostain syystä keskeytettiin. Nyt raunioissa on ruusupuisto.

Carl Constantin Collin sai itselleen Huovilan ratsutilan perinnönjaossa 1800-luvun lopulla, maata oli siihen aikaan noin 2000 hehtaaria. Hän rakennutti Huovilaan sahan, suuren 100 lehmän navetan ja meijerin. Hän suunnitteli myös uuden päärakennuksen ja Hiidenmäen lehtomaista ympäristöä ryhdyttiin muokkaamaan englantilaistyyliseksi puistoksi.
Kuvan on ottanut herra Collin itse Nizzan huvilallaan, Villa Huovilassa, minne hän oli muuttanut Huovilan linnan rakennustöiden keskeydyttyä.

Rauniotarhassa piileskeli mm. lohikäärme.

Kutakuinkin tälläinen näky olisi avautunut linnan portailta. Insinööri Collin alkoi 1890-luvulla myydä Huovilan maita, sillä hän oli innokas maailmanmatkaaja ja tarvitsi sitä varten rahoitusta. Myös pelivelkoja makseltiin Huovilaa pilkkomalla kunnes jäljellä oli enää 64 hehtaarin maa-ala.

Viimein Collinilla oli enää asumisoikeus Huovilan tilaan, missä vietti viimeiset vuotensa asunnokseen kunnostamassaan vanhassa meijerissä. Collin kuoli vuonna 1941. Puisto kasvoi umpeen ja kerrotaan, että moni kärköläläisdaami kävi pelastamassa puistosta perennoita omaan kukkapenkkiinsä. Puiston valtasi lopulta huiskuangervo.

Nykyisin kolmen hehtaarin puistoalue on kunnan omistuksessa. Kunta purki komean meijerirakennuksen 1950-luvulla sen huonon kunnon takia. 1990-luvulla puisto päätettiin kunnostaa tallessa olleiden kasviluetteloiden ja piirustusten mukaisesti. Se avattiin yleisölle vuonna 2001. Puisto on auki ympäri vuoden.
Osallistuin opastettuun kierrokseen ja sainkin aivan privaattiesittelyn. Opas oli loistava, hän tuntui tietävän kaiken paitsi paikan historiasta myös kasveista ja luonnosta ylipäänsä. Suosittelen opastettua kierrosta jos vierailee paikassa ensimmäistä kertaa.

Nettisivulta (linkki tuolla alussa) löytyy alueen kasvikartta kukkakuvineen.

Lammessa kukki mm. näillä levysasteilla harvinainen lammikki.

Infopisteessä oli myynnissä lakkautetun kyläkoulun koulutauluja ja kolme lähti minunkin mukaani. Ebba Masalinin karhunsammal ja pari kappaletta hevosrotuja. Erinomainen päiväretki, melkein kuin olisi käynyt ulkomailla.

Kuvasato ei ole kaksinen sillä objektiivini meni rikki tuolla matkalla, eikä suostunut kunnolla tarkentamaan.

Nyt kyllä liioittelet!

Totesi ystäväni kun tässä kasvimaan reunalla sanoin, että mikään ei kasva.

Tämä kesä ei ole ollut kovin suotuisa kasvimaaviljelyssä, varsinkin alku oli epätoivoista. Mutta niin vaan nousee satoa tänäkin kesänä, ruusupavut kukkivat vaikka alkukesän värjöttelivät kylmissään.

Punajuuret ja palsternakat ovat vielä pieniä, mutta onhan niillä aikaa varttua vielä pari kuukautta.

Sipulit ovat kasvaneet tänä vuonna komeiksi ja niitä on jo syötykin.

Kaikki näyttää rehevältä ja olen edelleen toiveikas, varsinkin kun olemme saaneet kaivattua lämpöäkin.

Isohirvenjuuri on pörriäisten suosiossa ja rikkaruohona kasvanut päivänkakkara on kukkinut todella komeasti.

Monenlaista salaattia on syöty koko kesä, tillit, persiljat, ruoho- ja talvisipulit ovat myös olleet listalla pitkään.

Etualalla kasvaa punalehtinen perilla, varsiselleriä ja erittäin terveellinen vihannesportulakka. Takana ovat kardonit kasvaneet jättimäisiksi, mutta yhtään kukkavartta niissä ei ole näkynyt eikä tavallisessa latva-artisokassakaan. Alakulmasta kurkottaa kamomilla, josta olen jo kuivannut teetä talveksi.

Yrttilaatikossa on monellaisia makuelämyksiä, etualalla kukkii hunajamelonisalvia.

Tänä vuonna saatan onnistua salaattifenkolin kanssa. Kylvin sen vasta juhannuksen jälkeen ja valitsin oikean lajin (Zefa Fino). Fenkoli on lyhyen päivän kasvi, liian aikainen viljely saa sen kasvattamaan kukkavartta ja pulska lehtituppi jää muodostumatta. Nyt on myös ollut fenkolille suotuisat viileät säät, se kun tykkää parinkymmenen asteen lämpötiloista ja viileistä öistä.

Kesän yllättäjä on ollut avomaankurkku, se on tuottanut satoa jo monta kiloa vaikka alkukesästä luulin taimien saaneen kylmää. Miten kauan nuo tomaatinsiemenet oikein säilyvät maassa, taas pukkaa villitomaattia sieltä täältä. Kasvimaa taitaa olla aika villiä sorttia kaiken kaikkiaan, sillä laattojen välistä nousee perunanvarsi.

Onko hyviä säilöntäideoita?

Kesäkurpitsoita on tullut mukavasti tasaiseen tahtiin, mutta talvikurpitsan kanssa mokasin lahjakkaasti. Otin siemenet viime vuotisista kurpitsoistani, mutta se oli virhe. Taimet kyllä kasvoivat komeiksi, mutta hedelmät ovat kummallisia sekasikiöitä. Oikealla on normaali kesäkurpitsa Latino, vasemmalla on "talvikurpitsani" se on latinon, tavallisen vihreän kesäkurpitsan ja suuren talvikurpitsan sekoitus. Alkuperäinen siemen taisi olla jokin hybridi, joten jälkeläisistä ei tule samanlaisia. Maku on on kuitenkin aivan samanlainen kuin kesäkurpitsassa. Pitäisiköhän antaa jonkun kasvaa oikein suureksi ja katsoa muuttuuko se oranssiksi.

Lehtikaalit ovat kasvaneet komeiksi hyönteisverkon alla, olen kuivannut kaalia jo suuret määrät talven varalle ja yhdessä ja toisessa padassa on lehtikaalia mukana. Myös ristikukkaiset salaatit, kuten rukolan olen kasvattanut verkon alla. Siitä on yli kymmenen vuotta kun viimeksi olen saanut reiätöntä rukolaa omalta kasvimaalta.

Ystävältä lahjaksi saatu maissipelto kukoistaa.

Lisäksi kukoistavat maa-artisokat ja härkäpavut. Kohta auringonkukat puhkeavat kukkimaan ja alkaa näyttää siltä kuin meillä olisi ihan normaali kesä. Toivottavasti saamme lämpimän loppukesän ja syksyn.
Mitenkäs teillä muilla ovat viljelyt onnistuneet?

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Teija K! Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

You are fired!

Piika ei kuitenkaan saanut potkuja vaikka viipyikin pois kotoa. Kuva liittyy Trump your cat -instagram villitykseen. Vinkin otimme Häivähdys purppuraa -blogista. Prinssin tupee on aitoa kissankarvaa.
Nero oli erittäin tyytyväinen kotiinpaluustani, se heräsi välillä yölläkin kehräämään ja leipomaan.
Se oli hoikassa kunnossa kun lähdin, mutta kun palasin se oli suorastaan laiha. Ihan pelästyin kun silittäessä selkänikamat törröttivät. Kyse ei ollut siitä etteikö kissa olisi saanut ruokaa. Neron oma luottorenki oli huolehtimassa prinssin hyvinvoinnista, mutta ilmeisesti ruoka ei maistunut niin makoisalta kuin piian sitä tarjoillessa.
Asia on nyt korjaantunut ja prinssi on taas entisissä raameissaan.

Renki oli tehnyt vadeista sadesoittimen.

Minä menin rikki. Kumarruin nyppäisemään rikkaruohoa ja hups, lantionivel luiskahti paikoiltaan. Neljän tuskaisan päivän jälkeen tuntui taivaalliselta kun lääkäri manipuloi nivelen paikalleen. Lääkärin mielestä kroppa ei kestänyt kovalla kävelemistä Budapestissa kun on tottunut pehmeään alustaan täällä maalla. Tiedä häntä.
Nyt olen taas ehjä ja viettänyt aikaa mustikka- ja sienimetsässä.

Olin nostanut tulppaanit ylös varsineen kellariin lopputuleentumaan ja eilen lajittelin sipulit koon mukaan. Näistä tulee mielenkiintoinen istutus, sillä yllätyksekseni sipuleissa ei ollut lajileimoja.

S, M ja L -sipulit sekä persianpikarililjan sipuli, jonka yritän tällä kertaa istuttaa oikein.

Olen saanut mukavia haasteita ja palaan niihin tuonnempana.
Aurinkoista sunnuntaita ja satoisaa elokuuta kaikille!