30.6.2012

Jättiläisrhodo

Kun muutin nykyiseen asuinpaikkaani ei puutarhassa kasvanut juurikaan kukkia. Pihan kulmauksessa oli riutuneen näköinen alppiruusu. Se kasvoi suuren kuusen seurana, mutta maa sen alla oli kivikovaa ja täynnä vuohenputkea. Kitkin alustan ja vuosien varrella olen kärrännyt kasville rhodomultaa ja kompostia. Raivasin myös vähän ympäristöä, jotta pensas saisi enemmän valoa.

Hoito ei ole mennyt hukkaan, pensas on lähes kolme metriä korkea ja noin neljä leveä. Oikeassa reunassa pilkistää aiemmin esittelemäni köynnöshortensian tuki, joka on 160 cm korkea. Eli arvioni lähes kolmesta metristä taitaa olla alakanttiin.
On se upea näky kun tämä kaunotar kukkii.

Tässä kaksi silmäterääni vuonna 2008. Pensas on kasvanut tästäkin jo aika paljon. Jonain vuonna lumitaakka on katkaissut oksia ja olen sitonut niitä takaisin yhteen, haavat ovat parantuneet hyvin.

Kukat näyttävät muuttavan väriä valaistuksen mukaan. Kuten alppiruusuilla on tapana piti pensas viime vuonna välivuoden ja kukkia oli vain muutamia. Tarvitsen tikkaat kun poistan kuihtuneita kukintoja. Muutaman vuoden kuluttua pitää varmaan tilata henkilönosturi paikalle.

28 kommenttia:

  1. Upea! Tikasautoja löytyy varmasti helposti googlettamalla ;) Leppoisaa lauantaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan paikallinen vapaapalokunta auttaa :) Mukavaa viikonloppua ja hellä silitys Helmille.

      Poista
  2. Upea & valtava. Ja täynnä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodolla on varmasti jo paljon ikää, mutta hyvin se jaksaa kukkia.

      Poista
  3. Mieletön jättiläinen! Hyvin olet silmäterääsi hoitanut, todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen parina kesänä vaellellut Walesissa ja siellä on valtavia, läpitunkemattomia rhodopensaikkoja. En ole onnistunut näkemään kun ne kukkivat, mutta varmasti upea näky. Rhododendron on siellä vieraslaji, joka on uhka paikalliselle luonnon monimuotoisuudelle. Meillä ei taida olla pelkoa, että rhodot valloittavat metsät :)

      Poista
  4. Upea rhodo, olet saanut sen todella viihtymään! Siinä kukintojen poistossa menee varmaan muutama tovi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodo kasvaa upean kuusen (en tiedä lajia, mutta ei ole meidän metsäkuusi) kainalossa ja siten sillä on hapan kasvualusta. Vieressä kasvava raita suojaa sitä myös, mutta sen pudonneet lehdet täytyy haravoida syksyllä pois, niistä rhodo ei tykkää. Onneksi on lomaa kun rhodo on kukkinut, voi poistaa kukintoja kiireettä ja vähän kerrallaan.

      Poista
  5. Hieno rhodo, oikein jättiläinen :) Vaivannäkösi on palkittu ruhtinaallisesti.
    Kiva kuulla, että olet sitomalla saanut rhodosi korjattua koska mulla juuri viime talvena repesi iso oksa, joka nyt sidottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläinen vaste kasvien hoidolle on palkitsevaa. On liikuttavaa katsoa, miten sidotuissakin oksissa on kukkia, en ole poistanut sidontanaruja vaan annan niiden olla paikallaan niin pitkään kuin mahdollista.

      Poista
  6. Onhan upea ja Nerokin näyttää ihailevan komeaa kukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipuutarhuri siinä tarkastelee työn tuloksia :)

      Poista
  7. Henkilönosturi =D

    Aivan upean työn olet silmäterälle tehnyt. Annankin hoitovinkin appilaan, rhodomultaa ja kompostia.

    Meillä päin on pienelle yksityisen omistamalle metsämaalle istutettu muistaakseni sata rhodon tainta. Kukkivat valkoisina. Se on jokin yliopiston tutkimukseen liittyvää koetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain tv-ohjelmassa aikoja sitten rhodojen kasvattaja kertoi, että kasvit tarvitsevat niin pehmeän maan, että käsivarren voi vaivatta työntää kyynärpäätä myöten multaan. Rhodolle tarkoitettu komposti ei tietenkään saa olla kalkittua, rhodomultahan on hapanta.
      Varmasti kaunis tuollainen kukkiva alppiruusumetsä.

      Poista
  8. Aivan upea! Ostin reilu viikko sitten elämäni ensimmäisen rodon ja istutin sen metsän laitaan, jonne haluaisin niitä lisää. Toivotaan, että taimi jaksaa pysytellä hengissä ja kasvaa isoksi, kuten sinulla. Mukavaa vkonlopun jatkoa!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsän laita lienee oiva paikka rhodolle. Kunhan maa on hapan eikä kevätaurinko pääse liikaa porottamaan. Olisipa kiva tietää paljonko rhodollani on ikää. Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  9. Mahtava! Valtavan kokoinen. Minulla on neljä pikkuruista alppiruusua. Toivon, että niistä tulisi joskus edes 1/3 tuosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo Sarille sanoin olisi kiva tietää kuinka kauan tuo rhodoni on kasvanut paikallaan. Ainakin se innostui hoitotoimenpiteistä ja kasvoi nopeaa vauhtia. Annan sille keväisin myös reilusti rhodolannoketta ja kastelen runsaasti aikaisin keväällä kun se ei vielä pysty imemään vettä routaisesta maasta. Uskon, että paikka kuusen lähellä on myös optimaalinen, se pysyi hengissä hoitamatta pitkään.

      Poista
  10. Aivan mahtava! Hyvällä hoidolla ja huolenpidolla saa paljon aikaan, sehän on kaiken a ja o. Rhodo on todella palkinnut sinut vuosien työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodo osoittaa kiitollisuuttaan täysin kukin. Tälläisia ovat palkkiot puutarhurin uurastuksesta.

      Poista
  11. Olis aivan ihana! meillä vaan piha on vanhaa peltoa, metsästä ei tietoakaan... ei varmaan kasvais täällä... tai sitten pitäsi varmaan maata vaihtaa, muokata , lannottaa erilailla.
    mulla ois hyvä paikka naapurin rajalla , jossa kyllä upottaa, se vaan on märkää, kasvaa nokkosta ja kaikkea muuta kivaa..just kylläki naapurin puolella siinä kohti kasvaa mäntyä ja välissä menee rapaoja... mitä luulet , onnistuisko ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkös sinä ole jo viitosvyöhykkeellä? Mahtaako rhodo ollenkaan menestyä niillä leveysasteilla? Tai ainakin tarvitsisi varmaan talvisuojausta. Rhodot ovat suokasveja ja tykkäävät happamesta ja kuohkean kosteasta maasta, mutta talvimärkyyttä tuskin kestää. Minun rhodoni kasvaa hieman viettävässä paikassa. Olen kovasti hoidellut tuota yksilöä, mutta mikään asiantuntija en kuitenkaan ole, joten en uskalla neuvoa.

      Poista
    2. kyllä täällä rhodoja kasvaa, muiden pihoilla ainakin...

      Poista
    3. No, ei kai sitten ole mitään estettä rhodon kasvattamiselle. Havupuun juurella se viihtyy hyvin. Kaiva iso kuoppa ja laita taimi rhodomultaan. Kevätaurinko saattaa olla haitallista, kannattaa vähän varjostaa ennen kuin maa on sulanut ja kasvi pääsee imemään vettä.

      Poista
  12. Kertakaikkiaan kaunista katseltavaa! Minä en saanut koskaan rhodoani kasvamaan, antoi 2 kukkaa ja nekin niin kuin Siperian nähneitä. En varmaan osannut silloin sitä hoitaa, eikä ollut googleakaan. Teillä on kyllä Neron kanssa oikein valioyksilö! Totta puhuen, taidat saada kaikki kasvit kukoistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodoista kuule paljon kertomuksia niiden nirsoudesta. Mutta luulisi, että oikeanlainen maaperä ja pienikin hoito riittävät. Meidän valioyksilö on sinnitellyt paikallaan kymmeniä vuosia ennen minua, luulen. Nopeasti se antoi hoitovastetta. Kun kasveja hoitaa ne kukoistavat, ei kai siinä sen kummempaa tarvita. Aika vähällä vaivalla olen kuitenkin pärjännyt alun jälkeen. Tähän voisi joku esittää vastalauseen, mutta tykkään puutarhatöistä.

      Poista
  13. Upea alppiruusu. Palkitsevaa, kun saa huonosti voineen kasvin kukoistamaan, kasvamaan ja voimaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvin hyvinvointi on hieno kiitos hoidosta.

      Poista

Kiitos kommentista